Palestiinan sosiaalinen taso?

true'man

Erään toimittajan näkemys Palestiinasta:

The Jerusalem Post uutisoi reilu kuukausi sitten tapauksesta, jossa palestiinalaiset vanhemmat myivät 12- ja 13-vuotiaat tyttärensä 23- ja 25-vuotiaille miehille. Hinta oli 2700 Jordanian dinaaria eli alle 2900 euroa. Miehet on pidätetty syytettyinä alaikäisen raiskauksesta.

Tämä tapaus vie meidät takaisin orjuuden aikakauteen. Mikä on vielä tyrmistyttävämpää, on se, että miesten äiti sanoi tällaisen olevan hyväksytty käytäntö.

Palestiina esiintyy teksteissäni usein, koska mielestäni siellä harrastettava toiminta on sairasta. Se on jotain sellaista, mitä terveiden ja täysjärkisten ihmisten ei olettaisi harrastavan. Se on jotain sellaista, miltä kenenkään sivistyneen ihmisen ei tulisi sulkea silmiään. Mitä sinä teit lapsena tarhassa ollessasi? Leikit legoilla ja väritit värityskirjoja. Mitä lapsesi tekevät? Jotakuinkin samaa. Mitä palestiinalaisessa lastentarhassa tapahtuu?

Palestiina ei ole suinkaan ainoa paikka, jossa jokin viestii muslimikulttuureissa jonkin olevan todella pahasti pielessä. Pakistanin luoteisosassa islamistit pommittivat viime vuonna ainakin neljää tyttökoulua ja levittivät uhkauksia, joissa kehottivat tyttöjä pysymään kotona (linkki). Epäislamilaista naisten kouluttautumista vastustava vaikutusvaltainen saarnaaja, Maulana Fazlullah, perustelee toimintaa seuraavasti:

Naisia on kehotettu pysymään neljän seinän sisällä. Miehille on annettu etuoikeus Jumalan toimesta.

Tyttökoulujen pommituksen ohella Pakistanissa kunnostaudutaan muun muassa kaappaamalla koululaisia koulutettavaksi vähän erilaisiin tarkoituksiin. Kidnapatut lapset viedään koulutusleireille, joissa heistä koulitaan jihad-taistelijoita (linkki). Pakistanin lisäksi koulua käyvät lapset joutuvat islamistien tulilinjalle ainakin Thaimaassa ja Afganistanissa. Jälkimmäinen on maa, jossa lukutaidottomien osuus on 70 % väestöstä.

0

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

        Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
        NATO
        261
        4225
      2. Stefu haikailee

        Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        265
        3455
      3. Harmi mies ettet arvostanut

        Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
        Ikävä
        154
        1803
      4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

        Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
        Suomalaiset julkkikset
        25
        1673
      5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

        Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
        Maailman menoa
        298
        1433
      6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

        Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        132
        933
      7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

        Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
        Sinkut
        235
        861
      8. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        115
        842
      9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        18
        809
      Aihe