Vaikka Suomessa periaatteessa on jo alettu tunnustaa palveluita oikeaksi elinkeinotoiminnaksi ja vaikka jo eurovuosia on laitettu satoja miljoonia euroja kuntien satamaväylien parantamiseen, silti ei vieläkään Venäjän transitoa oteta vakavasti, vaan asia jää iltapäivälehtien ja STT:n jatkuviksi pikku-uutiksiksi Vaalimaan rekkajonoista.
Olisiko Suomelle sittenkin parempi hoitaa kunnolla - siis Viroa, Latviaa, Valko-Venäjä-Puolaa paremmin Venäjän maantietransito, koska vain jos on maantietransitoa, on olemassa tavaravirtaa, jonka VR voi siirtää osaksi kiskoille? Maantietransiton poisverottaminen ja toisaalta koko liikenteeseen liittyvien puutteiden korjaamatta jättäminen asettaa Kymenlaakson asukkaat ja kunnat sekä samalla valtion vastakkain ikävällä tavalla.
Jos Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä olisi yhtä paljon puutteita, esimerkiksi Tornio rekkajonoja Kemiin saakka, ei menisi kauaakaan, kun SAK tai LO kertoisi hallitukselle, mitä ne pitävät tärkeänä. Samoin myös kuljettajille rakennettaisiin lyhytlepomotelli ja sosiaalitilat.
Asennetta voi osoittaa pienissä asioissa. Ei Pietariin ja Moskovaan mene pelkästään venäläisten ostamaa aasialaista kulutustavaraa - palvelualan asiaa - vaan myös vakavasti otettavan suomalaisen vientiteollisuuden tuotteita.
Liikenne- ja viestintäministeriön budjettiraami ei riittäne Vaalimaan rekkaparkkiin. Yksi keino ratkaista ongelmaa on se, että rekkaparkki rahoitetaan valtion budjetin ulkopuolelta lainalla niin kuin uusin valtatie 4. Tämä ratkaisu ei hillitse talouden ylikuumenemista, mutta parantaa ilmapiiriä Kymenlaaksossa sekä osoittaa, että Suomi myös virallisesti suhtautuu vakavasti kuljetusalaan, huolintaan sekä transitoliikenteeseen: kuorma-autokuljettajakin on ihminen, myös venäläisenä, ja suomalainen vientiteollisuuskin tarvitsee asianmukaiset kuljetukset.
Rajaseudun asukkaiden asettaminen vastakkain Venäjän transiton lieveilmiöillä ei ole kovin hyvä signaali Venäjälle päin, koska se vaikuttaa myös keskusteluun siitä, mitä kansallisuutta oleville maata saa myydä.
Toivottavasti liikenne- ja viestintäministeriö tutkii mahdollisuutta budjetin ulkopuoliseen rahoitukseen rekkaparkin osalta valtatie 4:n tapaan, vaikka periaatetasolla ratkaisu ei hillitse talouden ylikuumenemista.
Rekkaparkki itärajalle
2
143
Vastaukset
- Charlier's angel
Liikenneministeri on blondiluokkaa oleva kevytministeri Tanja Karpelan, Suvi Lindénin, Susanna Haaviston jne. tapaan.
Vehviläinen ei ole muuta kuin harjoittanut populismia vaatimalla venäläisrekkoja Suomessa ankaralle verolle.
Tämä onkin ainoa kädenojennus asialla puhkaavalle Karjalan liiton puheenjohtajalle, Hannu Laukkaiselle.
Kun savolaiset ja karjalaiset "hoitavat" asioita ja asioitaan, syntyy paljon puhetta, mutta tapahtuu vähän.
Vehviläinen ei ole mikään Pekkarinen. Matti Vanhanen, Jyrki Katainen ja Raimo Sailas ovat ilmeisesti sopineet, ettei Vehviläistä kannata populistina ottaa lainkaan vakavasti.- Suomenmaasta
(poistettu tekstiä)
Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) vaatii lisää rahaa Kaakkois-Suomen liikennekaaoksen helpottamiseksi. Tavoitteet oli jätetty pois valtiovarainministeriön talousarvioesityksestä, joka julkaistiin perjantaina.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen kehottaa Vehviläistä etsimään Vaalimaan rekkaparkkirahat ministeriön omasta menokehyksestä.
Vehviläinen kertoo, että rekkaparkista ja lakkautusuhan alaisesta Savonlinna-Huutokoski -ratavälistä tehtiin esitys kesäkuussa.
– Esitykset on nyt pyyhitty yli. Niin sanottuja neuvotteluja käydään vielä ensiviikolla, joissa asioista keskustellaan. Haluamme jatkaa keskustelua, ettei niitä laiteta syrjään, Vehviläinen linjaa.
Hän myöntää, ettei ole mukavaa olla kehyksien ylittäjä ja sanoo ymmärtävänsä valtiovarainministeriön linjaa, että kehyksessä pitää pysyä.
(poistettu tekstiä)
http://www.suomenmaa.fi/Uutiset.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872