ParkCom ja kauppakeskus Arabia

ex-asiakas

Kauppakeskus Arabia on katsonut tarpeelliseksi karsia asiakaskuntaansa ottamalla käyttöön ParkCom:n laskutuspalvelut! VÄLTTÄKÄÄ ASIOIMISTA KYSEISESSÄ KESKUKSESSA!

Piipahdin itse keskuksessa lounaalla ja takaisin palattuani huomasin saaneeni 40e laskun parkkikiekon käyttämättä jättämisestä. Syykin on yksinkertainen, en ollut huomannut keskuksen seinälle olevaan vaatimusta kiekon käyttöstä. Laskun mukaan olen rikkonut mm. oheisia sääntöjä:

1) En ollut tutustunut alueen pysäköintiehtoihin. Tästä ParkCom opastaa säädetyn tieliikennelaissa 28$2.

2) Pysäköimälle olen hyväksynyt "sopimuksemme" ehdot.

Olen ymmärtänyt, että laskun voi jättää maksamatta jos vain kiistää ajaneensa itse ajoneuvoa. Itse en lähde tätä kiistämään, ajoin itse ja pysäköin itse. Mielestäni on kuitenkin äärimmäisen huonoa palvelua kauppakeskukselta hankkia kauppakeskuksen tiloihin asiakkaiden asiointia häiritsevä ulkopuolinen taho. Tästä syystä katson velvollisuudeksi äänestää jaloillani ja hoitaa asiointini muissa keskuksissa.

Jos itse pidät ParkCom käytöntöä huonona asiakaspalveluna niin kehotan myös sinua välttämään kauppakeskus Arabiaa.

28

5134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • The Rat

      Täysin hyväksyttävä peruste tuolla, ettei noita kylttejä yksinkertaisesti huomaa. Itsekään en ensimmäisillä kerroilla niiden ilmestyttyä huomannut.

      Mutta mikä on tieliikennelain 28$2?

      Ilmeisesti "28 a §", ja sen toinen momentti?
      > Pysäköintikiekko on pysäköinnin ajaksi sijoitettava näkyvään
      > paikkaan autossa ja siihen on merkittävä saapumisaika siten
      > kuin [liikenneministeriö] tarkemmin määrää.

      Ihan kiva, sääli vain että tuo koskee vain ensimmäisessä momentissa mainittua tapausta:
      > Jos pysäköinnin enimmäisaikaa on liikennemerkein rajoitettu
      [...]
      > pysäköintikiekon käyttövelvollisuus on liikennemerkein osoitettava.

      En nyt mene vannomaan, mutta muistaakseni Arabiassa ei ole yhtäkään liikennemerkkiä, joka rajoittaisi pysäköinnin enimmääisaikaa.
      Tuo lainkohta on kirjoitettu lähinnä kunnallisen valvonnan kannalta. Ei sovellu hirveän hyvin...

      • jos katsoo

        itse kun pysäköin niin yleensä selvitän mestan pysäköintimeiningin, eli maksullinen, kiekollinen yms kellonajat. Tulee noin tehtyä melkeinpä joka kerta kun pysäköi. Ja ainakin jos johonkin kauppakeskukseen ajaa, niin voisi olettaa että siellä joko joutuu maksamaan tai käyttämään kiekkoa. Ei oo niin vaikeeta...

      • ex-asiakas
        jos katsoo kirjoitti:

        Näin teen minäkin kun pysäköin esimerkiksi kadun varteen. Teen sen koska olen oppinut (mm. autokoulussa), että pysäköintiä säädellään poikkeuksetta liikennemerkein ja valvotaan kunnallisesti.

        Kauppakeskuksissa en ole tälläiseen käytökseen ehdollistunut. Aiemmin olen asioinut enimmäkseen Jumbossa sekä Myyrmannissa jossa ParkCom laskutuskäytäntö ei ole käytössä. Tottuminen Myyrmannin ja Jumbon paikotustapaan lienee pohjimmiltaan se syy miksi en ole lähtenyt selvittämään Arabian poikkeavia käytäntöjä sinne ajaessani. Jos kuitenkin olisin huomannut tuon kiekkoa vaativan kyltin niin tottakai olisin kiekkoa käyttänyt, mutta huomaamatta jäi.

        Mielestäni tässä asiassa merkittävin seikka on se, että asioin keskuksissa asiakkaana kuluttamassa rahaa keskuksen palveluihin ja tuotteisiin. En pidä tässä roolissa luontevana sitä, että käynnistäni "sakotetaan" suhteellisen tuntuvalla 40 euron laskulla. Kuluttajan roolissa on velvollisuuteni reagoida näin tökeröön toimintaan. Asiakkuuksien on siirryttävä muualle tälläistä toimintaa kohdatessa.

        Tarkistin lähistöllä muutkin autot ja huomasin, että en ollut ainot "sakotettu" myös muut olivat keränneet vastaavia "ei tarvi tulla enää"-kortteja. Kuinkahan moni näistä sakon saaneista ovat sellaisia ihmisiä joille kävi samoin kuin minulle, muuttunut käytäntö jäi huomaamatta.

        Minulle on lisäksi suuri ihmetyksen aihe se, että miten asiakkaiden sakottaminen palvelee kauppakeskuksen etuja, miksi ihmeessä he haluavat, että ParkCom jättää tälläisiä "ei tarvi tulla enää" kortteja?

      • The Rat
        ex-asiakas kirjoitti:

        Etu on kyllä selkeä. Mikäli pysäköinti olisi valvomatonta, suuri osa lähistön työntekijöistä pitäisi autoon tuolla parkissa koko päivän, käyttämättä kauppakeskuksen palveluita. Tällöin parkkihalli olisi nopeasti täynnä autoja, vieden tilaa meiltä keskuksen asiakkailta.

        Ennen tuolla oli puomit ja liput ja kolme tuntia ilmaiseksi. Paljon järkevämpi, mutta tietysti huoltoa vaativa ja "kallis" ratkaisu.

      • prius
        The Rat kirjoitti:

        Mutta se "ei tarvitse tulla uudestaan"-kortti on nimensä mukainen siksi, että sitä valvotaan liian tarkasti. Hiettoako sillä on väliä onko autossa joku parkkikiekko vai ei, kunhan se auto ei jää asumaan sinne (2-4h ei ole asumista).

      • miksi sekoilit?
        prius kirjoitti:

        Mutta se "ei tarvitse tulla uudestaan"-kortti on nimensä mukainen siksi, että sitä valvotaan liian tarkasti. Hiettoako sillä on väliä onko autossa joku parkkikiekko vai ei, kunhan se auto ei jää asumaan sinne (2-4h ei ole asumista).

        Olet tuolla toisessa keskustelussa kirjoittanut mm. "• GPS vähentää kuljettajan sekoilua ennalta tuntemattomalla alueella".

        Sulla ei tainnu olla GPS:ää mukana kun kävit Arabiassa?

      • prius
        miksi sekoilit? kirjoitti:

        Olet tuolla toisessa keskustelussa kirjoittanut mm. "• GPS vähentää kuljettajan sekoilua ennalta tuntemattomalla alueella".

        Sulla ei tainnu olla GPS:ää mukana kun kävit Arabiassa?

        En ole käynyt missään Arabiassa enkä käy. Jumbo riittää ihan hyvin meikäläiselle eikä siellä ole edes torakkafirmoja valvomassa pysäköintiä.

    • Juttu!

      Ilmoita vielä keskuksen yrittäjille että vakioasiakas lähti

      • ex-asiakas

        Hyvä idea, aiemmin asioin Arabiassa suhteellisen usein. Ruokakaupassa, lounaalla ja harrastusvälineitä hankkimassa. Rahaa olen keskuksen kauppoihin kantanut tämän vuoden puolella reilusti yli tuhat euroa, kanta-asiakkuuskin löytyy siis purettaviksi.

        Nyt laskutti ParkCom 40e tarjoamastaan pysäköintivalvonta-palvelusta, viimeinen palvelu jonka kyseisestä keskuksesta katson tarpeelliseksi hankkia.

      • tosta

        Summasta tämmönen itku.......

      • Prisma kohta Viikissä, halv...
        ex-asiakas kirjoitti:

        Hyvä idea, aiemmin asioin Arabiassa suhteellisen usein. Ruokakaupassa, lounaalla ja harrastusvälineitä hankkimassa. Rahaa olen keskuksen kauppoihin kantanut tämän vuoden puolella reilusti yli tuhat euroa, kanta-asiakkuuskin löytyy siis purettaviksi.

        Nyt laskutti ParkCom 40e tarjoamastaan pysäköintivalvonta-palvelusta, viimeinen palvelu jonka kyseisestä keskuksesta katson tarpeelliseksi hankkia.

        Sakot sain. Kirjoitin sinne päättäjille ja v-mäinen vastaus kauppakeskukselta, S-market ei vastannut ollenkaan. Never again Arabiaan. Kyse on periaatteesta. Jos kannat tuhansia liikkeelle niin toinen alkaa leikkiä poliisia ja antaa sakot kanta-asiakkaalleen. Ei voi asioida Arabiassa enää.

    • ....

      Liity siis porukkaan. Jo tuhannet välttää parkcomia käyttäviä yrityksiä. Mielivaltaista se parkcomin toiminta onkin ja jopa pöyristyttävää heidän yrittäessä saada näyttötaakan laskun saaneen puolelle. Eivät he sentään poliisin asemassa ole.

      • on poliisilla

        Poliisilla on aina näyttötaakka rikosasioissa. Siis jos sinua epäillään murhasta on poliisin tehtävä kasata todisteet ja näyttää toteen. Syytettynä sinä voit puhua mitä haluat.

        oikeusvaltion peruskivi on se, että syyttömyyttään ei tarvitse todistella.

        Kyse on toki rikosoikeudesta, mutta jotenkin sellanen aavistus, että voisi päteä sopimusoikeuteenkin.

      • pikkunen korjaus
        on poliisilla kirjoitti:

        syytetyn ei tarvitse edistää oman rikoksensa tutkintaa, mutta hän ei saa valehdella. Vaieta kyllä saa, mutta puhuessaan pitää totuudessa pysyä.

        Tämä lienee syy, miksi pysäköintivirhemaksuista tekemäni valitukset ovat menestyneet hyvin. Eli viime vuoden 3:sta maksuun meni vain yksi. Helsingistä saatuja siis.

      • saa valehdella
        pikkunen korjaus kirjoitti:

        syytetyn ei tarvitse edistää oman rikoksensa tutkintaa, mutta hän ei saa valehdella. Vaieta kyllä saa, mutta puhuessaan pitää totuudessa pysyä.

        suut ja silmät täyteen jos haluaa. Ei ole mitään totuudessapysymysvelvollisuutta.

    • Arabia

      Sinne tuli valvonta sen takia, että asiakkaat eivät meinanneet mahtua autoineen arkipäivisin p-halliin. Siellä piti autojaaan mm. naapurissa olevan talon asukkaat. Samoin keskustaan asioille menijät pitivät autojaan tuntitolkulla p-hallissa. Olen keskustellut asiasta silloin kauppakeskuksen johtoportaan kanssa ja he lupasivat, että valvonta tulee em. ongelman takia.

      Asioimme Arabien kauppakeskuksessa yleensä kahdesti viikossa, mutta koskaan emme ole lappua ikkunaan saaneet. Tähän mennessä olen muistanut laittaa parkkikiekon autoon näkyville. Helsingissähän sitä oppii väkisinkin käyttämään, koska kiekkoa yleensä tarvitaan ellei paikka ole maksullinen (parkkimittari tai -automaatti).

      • dfrgtjukl

        Ainahan se oli melkein tyhjä ja ennen olivat puomitkin käytössä. Paljon helpommin olisi hyväksyttävissä mikäli puomillisessa pysäköinnissä talon omistaja itse laskuttaa liian pitkistä pysäköinneistä. Tämä parkkimafia on tosi kumma systeemi.

    • "Parkkisakko"

      Arabia ja Masurkka boikottiin parkkisakon uhalla !
      Lisäkää listaa sakkojasaanneet ,koska kauppa ei kannata ilman "rikesakkoa".
      Asiakas äänestää "jaloillaan".
      Ymmärrän yksityisalueet ,mutta kauppa ja sen välittömässä pihapiirissä parkkipaikka ?
      Onko se yleishyödyllinen asiakasta palveleva ,vai sakkorysä !
      Kaupalta pitää poistaa elinkeinolupa jos ei pysty tarjoamaan kohtuullista parkkipaikkaa asiakkailleen .
      Lakia on muutettava asiakasystävälliseen suuntaan vai onko tämä holhous ja sakotusyhteiskunta mafioitten hallinnassa ?
      Tarttis tehdä jotain ettei mennä ojasta allikkoon !

      • mahtuu...

        Masurkan parkkipaikalle ja tien laidoille mahtuu kyllä, kun eräs vähemmistöryhmä pysäköi reippaasti kaupan ja terveyskeskuksen ovien eteen. Jää muille niitä kiekkopaikkoja.

      • keskustassa käynyt

        "Kaupalta pitää poistaa elinkeinolupa jos ei pysty tarjoamaan kohtuullista parkkipaikkaa asiakkailleen"

        Olipa väite, huh huh! Milloin viimeksi olet käynyt esim. Helsingin keskustassa. Sen lisäksi, että joudut jättämään autosi melko kauas parkkihalliin joudut myös maksamaan pysäköinnistäsi 4-6 euroa/tunti. Jos käytät esim. Krunikan pikkukauppojen palveluksia, joudut kyllä etsimään sen parkkipaikan kadun varrelta. Aina se ei löydy likikään samasta korttelista. Taatusti kaikilla kauppiailla ei ole tarjota pysäköintipaikkaa asiakkailleen. Jos toimittaisiin esittämäsi mukaan, Helsingin keskustaan jäisi pari hassua tavarataloa, kun muiden kauppojen elinkeinoluvat peruttaisiin.

        Taidat olla huumorimiehii :)

      • Kävelykatuja .
        keskustassa käynyt kirjoitti:

        Ja keskusta on muutenkin tukossa ,parkkihalleja on ja lisää pukkaa .
        Autolla on ihan turha pyöriä keskustassa jos ei meee johonkin tavaratalon parkkiin .
        Minä ainakin meeen julkisella jos olen oikein soppailemassa .
        Voi jopa käydä kaljallakin eikä ole mitään huolia sen suhteen .
        Päivittäiset kauppareissut autolla lähikaupasta on kanssa tarpeen ,kun ostetaan suurnpia eriä .
        Ylilyöntejä tulee niinkuin keskusteluista huomaat ,mutta ei se "parkkikortti" aina muistu mieleen ja siitä sakotetaan ?
        Autoileva asiakas on maksaja ,parkkisakot ,verot ,katsastukset ,vakuutukset ,huollot ,liikenteessäkin maksuja !
        Kyllä tämä autoilu tästä hyytyy vielä ei ole tehty kaikkea autoilun estämiseksi mutta viherpiipertäjät tämänkin asian hoitaa .

    • ..............................

      " Mielestäni on kuitenkin äärimmäisen huonoa palvelua kauppakeskukselta hankkia kauppakeskuksen tiloihin asiakkaiden asiointia häiritsevä ulkopuolinen taho."

      Mitäs jos se 40€:n lappu olisi ollut "oikean" pysäköinninvalvonnan kirjoittama? Olisitko täällä vauhkoamassa "ulkopuolisesta tahosta"...Niinpä niin.

      • ex-asiakas

        Viivyin keskuksessa lounaan ajan ja sain maksut koska en huomannut käyttää pysäköintikiekkoa.

        Jos kauppakeskus olisi pyytänyt paikalla kunnallisen psyäköinninvalvojan antamaan sakot kiekon puuttumisesta olisin aivan yhtä hiilenä ja todellakin olisin täällä vauhkoamassa tavattoman huonosta asiakaspalvelusta. Sama tapauhtui nyt, mutta sakottaja oli yksityinen firma joka antoi sakot kauppakeskuksen valttuuttamana.

        Tässä ketjussa kysymys on pohjimmiltaan asiakaspalvelusta ja sakkolapulla tapahtuva asiakkuudesta kiittäminen.

      • nykyinen asiakas

        "Jos kauppakeskus olisi pyytänyt paikalla kunnallisen psyäköinninvalvojan antamaan sakot kiekon puuttumisesta olisin aivan yhtä hiilenä ja todellakin olisin täällä vauhkoamassa tavattoman huonosta asiakaspalvelusta"

        Kyllä ne liikennesäännöt on ihan yhtä lailla voimassa kauppakeskuksen p-hallissakin kun maantiellä. Ihan oikein että kiittävät sinunlaisia sakkolapuilla. Jos vaikka ensi kerralla muistuisi laittaa se kiekko tuulilasille...

    • tarkkasilmä

      tuli vain mieleen kaikissa pk-seudun kauppakeskus paikoissa on pysäköinninvalvontaa :) jos on vaikeaa laittaa sitä pysäköintikiekkoa tuulilasiin
      käyttäkää bussia tai taksia

    • Pikkaisen vihainen

      Sakottivat sitten minuakin ja itsekkään en mainoksia kiekosta huomannut, kun olen siellä käynyt jo puomien aikaan. Nyt sitten sakotettiin siitä että kehtasin käydä kauppakeskuksessa ostoksilla ja en huomannut kaikkien mainosten seassa "kiekkomainosta". Tuli taas ostettua 100e:llä tälläkin kerralla kaikenlaista, ihan vain ruokakaupasta.

      40e sakkona ei ole merkittävä summa. Asiakkaiden vihaaminen on merkittävää.

      Ymmärrettävää olisi jos voisin tilanteen korjata, esim. esittämällä kuitin kaupasta jonka sain aikaleimojen mukaan 2 minuuttia ennen sakon aikaleimaa. Tämä ei luonnollisesti onnistu.

      Palvelua ei siis anneta ja asiakkaat halutaan lähettää Jumboon tai vastaavaan. Ja näinhän tässä kävi.

      Kauppiaille en viitsi edes mainita asiasta, koska moni muukin on asiasta jo reklamoinut.

      Ja vaihdan kauppaa tulevaisuudessakin jos yritys on ottanut käyttöönsä Parkcomin.

      Vastaukseksi Parkcomille tekemääni reklamaatioon sain mm. väitteen "Pysäköinninvalvontaa kyseisellä alueella on mahdollista toteuttaa vain pysäköintikiekkojen seurannalla." Tämä on suora valhe, koska aluetta pystyy valvomaan myös puomeilla jotka ovat täysin selvät kaikille alueen käyttäjille.

      • ex-lissu

        Niin se kävi mullekin Arabian kauppakeskuksessa että lappu tuli. Kelloaika kertoi että tuulilasi sai koristuksen välittömästi poistuttuani autosta. Viivyin kaupassa arviolta 15 minuuttia. Enkä aio maksella koska oikeutta kirjoittaa maksukehotuksia ei ole muilla kuin poliiseilla ja "lappuliisoilla". Kun tulee asiaa Arabiaan, vien "maksuvaatimuksen" asianomaiselle takaisin.
        Rajansa kaikella.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6434
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3843
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3230
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      370
      1746
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1340
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      999
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      976
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      900
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      879
    Aihe