Olitteko enään edes yllättyneitä?

Freedomer

Minä en ainakaan osanut olla yhtään yllättynyt kun luin tänään aamulla kolmosen teksti-tv:stä että nyt Venäjä oli sitten valinnut Georgiasta uuden silmätikkunsa jolle piruillaan seuraavat kuukaudet.

Keväällä silmätikuksi joutui Viro, joka koomista kyllä näytti ettei Venäjän pillin mukaan todellakaan enään tanssita! Viro nöyryytti Venäjän täysin!

Toinenkin valtio joka pystyi näyttämään maailmalle ketkä venäläsiet oikeasti ovat oli Iso-Britannia.
Murhaaja ei ole vieläkään luovuttanut vaikka Venäjä on allekirjoittanut kansainvälisen sopimuksen jossa rikoksesta epäillyn ulkomaille luovuttamista mahdollistetaan!

Tänään sitten Georgia joutui jo toisen kerran tämän vuoden aikana venäläisten hyökkäysten kohteeksi.
Keväällä venäläiset pommittivat Georgiaa mielipuolisesti ja eilen taas toisen kerran.

Toisessa keskustelussa 1-2 kk sitten eräs mamu-SergeiM väitti joko pokerinaamalla tai tietämättömyydellään että ei venäläiset koskaan ole pommittaneet Georgiaa, ja inisi tätä samaa loppuun asti - Miten mamu-Sergei asia nyt sitten on?

9

714

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joku...

      Eikös iskun takana ollut kuitenkin USA?

      • Freedomer

        USA, USA, USA..USA räjäytti WTC:t, USA räjäytti Beslanin, USA sitä ja tätä...

        Vaikka hävittäjät tulivat Venäjältä, vaikka georgialaiset ovat löytäneet jäänteitä pommista maasta joka todistaa sen olevan venäläinen pommi, niin silti "sen takana on USA".


      • Huvittunut:)
        Freedomer kirjoitti:

        USA, USA, USA..USA räjäytti WTC:t, USA räjäytti Beslanin, USA sitä ja tätä...

        Vaikka hävittäjät tulivat Venäjältä, vaikka georgialaiset ovat löytäneet jäänteitä pommista maasta joka todistaa sen olevan venäläinen pommi, niin silti "sen takana on USA".

        Eiväthän palstan iiromieliset voi tunnustaa Venäjää syylliseksi mihinkään rikkomukseen.

        Hyvin ovat punapioneerien ja Sirola-opistojen opit uponneet pehmeisiin vasuriaivoihin! :))


    • Hitman-1

      Koska Venäjä sählää nykyisin pahemmin kuin muut sivistysvaltiot yhteensä, alkaa aikaansa seuraava ihminen kysellä itseltään, kuinka kaukana Venäjä onkaan sivistysvaltion statuksesta.

      Vain äärivasemmistolaisesti suuntautuneet maanpetturit voivat enää puolustaa itänaapurimme huligaaniotteita..

      • kaltaisesi

        maanpetturit puhuvat maanpettureista kyseisellä tavalla. Miksi petit Suomen?


      • Persoona /2
        kaltaisesi kirjoitti:

        maanpetturit puhuvat maanpettureista kyseisellä tavalla. Miksi petit Suomen?

        Ota lääkkees :)


    • ASIAAAaa

      Nämä ovat kovia aikoja palstamme punikeille!

    • Sotanörtti

      oli se Venäjä tai USA. Jälkimmäisellä edes mahdollisuus siirtyä sivistysvaltioiden joukkoon jos tuo Bushin maailmaa tuhoava vaikutus joskus loppuu. Venäjän mahdollisuudet ovat enemmän rajalliset koska ovat tottuneet vuosituhansien kuluessa olemaan alistettuja eri valtaapitävien tahtoon.

      Venäjällä oma Tsetseniansa, kohta kai sitten Georgiansa, USA:lla Vietnamin, Koreoiden ja Afganistanin jälkeen oma suonsa, Irak. Mitäs menevät toisiin maihin ja vieraisiin kulttuureihin sekoilemaan ymmärtämättä yksinkertaisia perusasioita oikeasta demokratiasta. Mutta eikös siellä ja Afganistanissa nyt ole sitten oikea rauha?
      Aseita on kuulemma hukassa tonneittain ja Irakin oma miliisi hävittänyt. Taitaa sekin kertoa mitä mieltä kansa on asiasta. Vaikuttaakin siltä että käyvät yhteistä sotaa miehittäjää vastaan. Talibanin aikaan koulut toimivat ja terveydenhuolto pelasi. Ruokaakin oli. Nyt ei pelaa mikään. Maailma elää epävarmaa aikaa noiden isojen roistovaltioiden takia.

      Olisikohan Kiinasta tasapainottajaksi maailmanrauhassa? Kultturiperintö ja luonne riittäisivät siihen. Onhan se aina ollut riiston kohde.

    • kysymystä

      "Murhaaja ei ole vieläkään luovuttanut vaikka Venäjä on allekirjoittanut kansainvälisen sopimuksen jossa rikoksesta epäillyn ulkomaille luovuttamista mahdollistetaan!"

      Mitenkähän tämän palstan jutut eivät yllätä?

      Venäjän laissa sanotaan että Venäjän kansalaista ei luovuteta. Ihan yksiselitteisesti. Muiden maiden Venäjällä oleskelevia kansalaisia toki Venäjä voi luovuttaa jos sitä perustellusti (kansainvälisten sopimusten mukaan) pyydetään.

      Ilmeisesti Britannia ei ole tällaista sopimusta sitten allekirjoittanut , sehän ei luovuta edes ulkomaalaisia joita syytetään jopa useassa maassa.

      ohjusuutisesta:
      http://in.reuters.com/article/worldNews/idINIndia-28883920070808

      Tuossa kerrotaan että lentäjä pudotti ohjuksen (ei siis ampunut sitä), koska sitä itseään oli ammuttu ohjuksella...lentäjä päätti hankkiutua eroon rajähdelastistaan välttääkseen vahingot ohjusta väistäessään.
      kone oli tällä hetkellä siis Venäjästä irti pyrkivän tsets...ei kun Georgiasta eroon pyrkivän Etelä-ossetian ilmatilassa ja vahingossa (jutun mukaan) joutui ossetialaisten tulituksen kohteeksi. Tulitus oli vahinko sillä venäjähän on ossetian liittolainen...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      265
      4364
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3546
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1869
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1746
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1462
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      995
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      909
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      869
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      867
    Aihe