Just niin... kepeästi enenee.
Vaan adventti8odotus) senkun vähenee.
Kun jonkun Turun kaduilla hoiperteelvan,
saa ääneen lausumaan:
"jeesus on herra"
niin taas voi kirjata tuon
olemattoman virtuaaliseurakunnan
"jeesus-on-herra.com2 kasvaneen
ainakin yhdellä jäsenellä.
Että milläkö perusteella?
No kun lafkan eräs nimi on
"Jumalan seurakunta Turussa",
niin hyvällä omallatunnolla voi
weijo sanoa vastakääntyneen kuuluvan
nimenomaan hänen saarnavirkansa alle.
Niinkuin sanookin
Mutta advemtismissa kun ei uskota
toisin kuin weijon poppoossa
olevan tarvetta paeta helvetin kauhuja
vaan ihan muuten vaan on
kuitenkin se juutalainen sapattipakko
niin harvapa korvaansa loksauttaa
kun joka tapauksessa saa levätä niin
lauantaina kuin sunnuntainakin
Yhä useammat joutuvat lepäämään
seitsemän päivää viikossa eikä
työtä löydy vielä kahdeksantenakaan
Mutta ei se weijoa huoleta
eikä adventismiakaan
heillä yhteinen huoli yli kaiken
siitä seitsemännestä päivästä
eli kuudennesta päivästä - lauantaista
tällaisen kannalta, joka ei elele
vanhan juutalaisen kalenterin mukaan
vaan tämän päivän todellisuutta
Taivaan Isällä ois töitä
siivoustöitä
puhtaan evankeliumin puolesta
Matt 20:6-7
6 Ja kun hän lähti ulos yhdennentoista hetken vaiheilla, tapasi hän vielä toisia siellä seisomassa; ja hän sanoi heille: 'Miksi seisotte täällä kaiken päivää joutilaina?'
7 He sanoivat hänelle: 'Kun ei kukaan ole meitä palkannut'. Hän sanoi heille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani'.
Aivan tyrmistynyt on tuo ikuisen viinin tarhuri
sillä mitä hän voi tehdä tarhan hyväksi
ellei kukaan mene ja puhdista viinitilaa
tuottamaan puhdasta Hedelmää
sitä hedelmää mitä ei vielä aatamin aikaan
saanut syödä mutta nyt se on sovitettu
nautittavaksi sillä uskossa se sulautuu
ja aikaansaa iankaikksien elämän
Weijon seurakunta kasvaa
1
98
Vastaukset
- että sapatti seis - nyt töihin
Jer. 14:9
Minkätähden sinä olet kuin tyrmistynyt mies, kuin sankari, joka ei voi auttaa? Ja kuitenkin sinä olet meidän keskellämme, Herra, ja me olemme otetut sinun nimiisi; älä meitä jätä.
Luuk. 10:2
Ja hän sanoi heille: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.
Matt. 9:37
Silloin hän sanoi opetuslapsillensa: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän.
Joh 9:16
Niin muutamat fariseuksista sanoivat: "Se mies ei ole Jumalasta, koska hän ei pidä sapattia". Toiset sanoivat: "Kuinka voi syntinen ihminen tehdä senkaltaisia tunnustekoja?" Ja he olivat keskenänsä eri mieltä.
Joh 9:27-31
27 Hän vastasi heille: "Johan minä teille sanoin, ettekä te kuulleet. Miksi taas tahdotte sitä kuulla? Tahdotteko tekin ruveta hänen opetuslapsiksensa?"
28 Niin he herjasivat häntä ja sanoivat: "Sinä olet hänen opetuslapsensa, mutta me olemme Mooseksen opetuslapsia.
29 Me tiedämme Jumalan puhuneen Moosekselle, mutta mistä tämä on, sitä emme tiedä."
30 Mies vastasi ja sanoi heille: "Sehän tässä on ihmeellistä, että te ette tiedä, mistä hän on, ja kuitenkin hän on avannut minun silmäni.
31 Me tiedämme, ettei Jumala kuule syntisiä; vaan joka on jumalaapelkääväinen ja tekee hänen tahtonsa, sitä hän kuulee.
He sanovat ettei Jumala kuule syntisiä
ja minähän olen syntinen
ja kuitenkin sinä avasit minun silmäni
ja se päivä oli sapatti
Herra etkö ynnärrä - saan vaikeuksia siitä
miksi et voisi jättää arkipäivään
noita lääkärin töitä
sillä sinun vallassasi kaikki aika on
Vastaa minulle Herra: ihanko ärsyttää tahdot?
Joh 5:16-23
16 Ja sentähden juutalaiset vainosivat Jeesusta, koska hän semmoista teki sapattina.
17 Mutta Jeesus vastasi heille: "Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä".
18 Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.
19 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.
20 Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.
21 Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo.
22 Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle,
23 että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2212926Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1732556Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1071189Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1321102- 681048
Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831045Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2791002Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka338989Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20929Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22788