Juonipaljastuksia

Juonipaljastuksia
Viikko 20 12.-16.5.2002

Katri tivaa Keniltä selitystä tämän halveksivaan kohteluun. Katri vaatii kunnioitusta eikä tahdo tulla kohdelluksi kuin poisheitettävä rätti. Ken saa rauhoitettua tilanteen eikä jää Aamun silmien edessä kiinni pettämisestä. Ken tajuaa kuitenkin, että Katri on hiljennettävä keinolla millä hyvänsä ja yrittää lahjoa tämän seteleillä. Katri loukkaantuu verisesti.

Inka ja Teemu alkavat taas seurustella. Ken kuulee Katrin ja Aamun juttelevan ja luulee Katrin kertovan seksiseikkailustaan Kenin kanssa. Ken panikoi, puhuu itsensä pussiin ja paljastaa vahingossa Aamulle olleensa Katrin kanssa sängyssä samoin kuin Teemu. Inka kuulee keskustelun ja liittyy Aamun kanssa petettyjen tyttöystävien kerhoon.

Ismo syyttää Teemua ja Aamua edelleen varkaudesta, koska kaupan kassassa on vajetta. Jaanan on vihdoinkin pakko paljastaa syyllisyytensä. Ismo loukkaantuu ensin, mutta leppyy pian. Jaana voi olla aavistuksen verran helpottunut, vaikka salaakin vielä Ismolta Keravan talon home-ongelmaa. Talon kuntotodistus tulee faksilla Ismon Valintaan ja Jaana pimittää sen Ismolta. Ismo saa kuitenkin lopulta todistuksen käsiinsä eikä voi antaa Jaanalle anteeksi valehtelua.epätoivoissaan Jaana sytyttää tulipalon, kuinka suuren...

Camilla annostelee väärin Jutan lääkkeitä ja Jutan tila huononee pikkuhiljaa. Camilla vihjailee Danielille, että Jutan olisi parempi elää sairaalassa. Daniel kuitenkin uskoo, että Jutta kärsii vain sopeutumisongelmista jotka helpottavat ajan myötä. Jutta ja Camilla joutuvat sanaharkkaan, kun Jutta kieltäytyy ottamasta lääkkeitään. Elina ei usko, että Camillalla olisi vilpittömät aikeet Jutan suhteen. Hän kertoo Maaritille epäilevänsä Camillan peukaloivan Jutan lääkitystä. Maarit menee kylään Jutan luokse ja pääsee tutkimaan tämän lääkkeitä. Maarit saa selville.

Camilla kostaa Maaritille kertomalla Henrikille Maaritin alkoholismista ja aiheuttaa Maaritille potkut.

Jenni on saanut lisää viestejä arvoitukseliselta Sielunveljeltä ja on päätä pahkaa ihastunut Amiin, jota luulee viestien lähettäjäksi. Kyyhkyläiset viettävät romanttista leffailtaa. Ilta saa yllättävän lopun, kun Vainioille ilmestyy vieras kaukaa.

Lähteenä MTV3:n Salkkareiden sivut
101179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

OOOhh, osaatpa hyvin referoida niitä maikkarin nettisivuja, What a talent! Jossei sulla ole mitään uutta kellekkään ni voit samantien olla hiljaa! Joillaki sentään täälä on jotain sellasii juonipaljastuksii mitä kaikki ei jo valmiiks tiä muutenki!

Äänestä
  • haukuta! On esim. ihmisiä, jotka ei tänään ole kerenneet vielä Salkkareiden sivuille. Voisit sitten itse paljastaa niitä juonipaljastuskia, jos luulet tietäväsi. Ja ketä oikeesti kiinnostaa, mitä sarjassa tapahtuu ensi vuosituhannella. Tärkeämpää on se, mitä tapahtuu lähiaikoina. Ja tietääkseni Salkkareiden tulevat tapahtumat on tiukasti varjeltu salaisuus, joten jokainen voi kyllä esittää arvailuja, mutta ainoastaan sarjan tekijät tietävät mitä on tulossa. Joten anna olla...

    Äänestä

  • Teini hiljaa! Tuossahan oli kerrottu lähde, joten ole sinä pikkupillu hiljaa ja mene lukemaan Demiä!!!!

    Äänestä

  • mä en oo noita tiennyt joten piä suus kiinni vaan!!!!!

    Äänestä

  • Että tiiätkö ite muka joitain hyviä juonipaljastuksia, joita ei tossa mainittu? Tietenkin jotain sellasia, että "hanna hinaa ittensä leuan voimin parvekkeelle ja tippuu sieltä"- tyylisiä puheita, mut ei todellakaan mitään kunnon juonipaljastuksia! Eli paljon parempi, et tuolta maikkareiden sivuilta poimitaan, kun keksitään omasta päästä!

    Äänestä

  • c".) kirjoitti:

    Että tiiätkö ite muka joitain hyviä juonipaljastuksia, joita ei tossa mainittu? Tietenkin jotain sellasia, että "hanna hinaa ittensä leuan voimin parvekkeelle ja tippuu sieltä"- tyylisiä puheita, mut ei todellakaan mitään kunnon juonipaljastuksia! Eli paljon parempi, et tuolta maikkareiden sivuilta poimitaan, kun keksitään omasta päästä!

    Mullapa on paljastuksii mutten paljasta niitä teille! Vittaako?

    Äänestä

  • Mari kirjoitti:

    haukuta! On esim. ihmisiä, jotka ei tänään ole kerenneet vielä Salkkareiden sivuille. Voisit sitten itse paljastaa niitä juonipaljastuskia, jos luulet tietäväsi. Ja ketä oikeesti kiinnostaa, mitä sarjassa tapahtuu ensi vuosituhannella. Tärkeämpää on se, mitä tapahtuu lähiaikoina. Ja tietääkseni Salkkareiden tulevat tapahtumat on tiukasti varjeltu salaisuus, joten jokainen voi kyllä esittää arvailuja, mutta ainoastaan sarjan tekijät tietävät mitä on tulossa. Joten anna olla...

    Jukka paljastaa p...seensä Elinalle joka suuttuu siitä Elisalle ja pikku-Sofian oikea äiti paljastetaan kaikille (=norppa).

    Äänestä

  • Suppo kirjoitti:

    Mullapa on paljastuksii mutten paljasta niitä teille! Vittaako?

    SSSHHH HILJAA LAPSET KATOTAAN NYT VAAN VIIKKO SALKKAREITA VIELÄ EIKÄ TAPELLA.

    Äänestä

KIITOS! Ei tarvi katsella iltaisin, kun kerrot mitä tapahtuu. Kerro vaan lisää. Niiden jotka ei halua tietää ei ole pakko lukea.
Älä välitä noista haukkuvista mänteistä.

Äänestä

Kiitti! En ole ehtinyt katsomaan töllöä kun en ole kotona. Yleissivistävää pysyä juonessa mukana :-)

Kiitos, Mari.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mari kirjoitti:

Juonipaljastuksia
Viikko 20 12.-16.5.2002

Katri tivaa Keniltä selitystä tämän halveksivaan kohteluun. Katri vaatii kunnioitusta eikä tahdo tulla kohdelluksi kuin poisheitettävä rätti. Ken saa rauhoitettua tilanteen eikä jää Aamun silmien edessä kiinni pettämisestä. Ken tajuaa kuitenkin, että Katri on hiljennettävä keinolla millä hyvänsä ja yrittää lahjoa tämän seteleillä. Katri loukkaantuu verisesti.

Inka ja Teemu alkavat taas seurustella. Ken kuulee Katrin ja Aamun juttelevan ja luulee Katrin kertovan seksiseikkailustaan Kenin kanssa. Ken panikoi, puhuu itsensä pussiin ja paljastaa vahingossa Aamulle olleensa Katrin kanssa sängyssä samoin kuin Teemu. Inka kuulee keskustelun ja liittyy Aamun kanssa petettyjen tyttöystävien kerhoon.

Ismo syyttää Teemua ja Aamua edelleen varkaudesta, koska kaupan kassassa on vajetta. Jaanan on vihdoinkin pakko paljastaa syyllisyytensä. Ismo loukkaantuu ensin, mutta leppyy pian. Jaana voi olla aavistuksen verran helpottunut, vaikka salaakin vielä Ismolta Keravan talon home-ongelmaa. Talon kuntotodistus tulee faksilla Ismon Valintaan ja Jaana pimittää sen Ismolta. Ismo saa kuitenkin lopulta todistuksen käsiinsä eikä voi antaa Jaanalle anteeksi valehtelua.epätoivoissaan Jaana sytyttää tulipalon, kuinka suuren...

Camilla annostelee väärin Jutan lääkkeitä ja Jutan tila huononee pikkuhiljaa. Camilla vihjailee Danielille, että Jutan olisi parempi elää sairaalassa. Daniel kuitenkin uskoo, että Jutta kärsii vain sopeutumisongelmista jotka helpottavat ajan myötä. Jutta ja Camilla joutuvat sanaharkkaan, kun Jutta kieltäytyy ottamasta lääkkeitään. Elina ei usko, että Camillalla olisi vilpittömät aikeet Jutan suhteen. Hän kertoo Maaritille epäilevänsä Camillan peukaloivan Jutan lääkitystä. Maarit menee kylään Jutan luokse ja pääsee tutkimaan tämän lääkkeitä. Maarit saa selville.

Camilla kostaa Maaritille kertomalla Henrikille Maaritin alkoholismista ja aiheuttaa Maaritille potkut.

Jenni on saanut lisää viestejä arvoitukseliselta Sielunveljeltä ja on päätä pahkaa ihastunut Amiin, jota luulee viestien lähettäjäksi. Kyyhkyläiset viettävät romanttista leffailtaa. Ilta saa yllättävän lopun, kun Vainioille ilmestyy vieras kaukaa.

Lähteenä MTV3:n Salkkareiden sivut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu