Koraanin ...

haaste...

Koraanista voidaan esittää kysymys. Mikä todistaa sen, että Koraani on Jumalan ilmestys? Entä jos Muhammed laati sen itse. ja jos aiemmat ilmestykset ovat vääristyneet, Mikä todistaa sen, että Koraani on säilynyt sellaisena kuin se annettiin ihnestyksenä?
Ensimmäiseen kysymykseen voidaan vastata vastakysymyksellä. Tunteeko historia toista tapausta, jossa kirjoitustaidoton ihminen tuottaa kirjallisen mestariteoksen? Sillä uskonnollisten ansioidensa lisäksi Koraani tunnustetaan vertaansa vailla olevana osana arabialaista kirjallisuutta. Kuinka Muhanuned, joka ei käynyt kouluja, joka ei edes osannut lukea eikä kirjoittaa ja joka ei tuottanut mitään kirjallista ennen neljättäkymmenettä ikävuottaan, olisi yhtäkkiä voinut laatia ajattoman mestariteoksen yhdeltä istumalta?
On runsaasti sellaista todistusaineistoa, joka osoittaa ettei Muhammed eikä kukaan muukaan ihminen olisi voinut kirjoittaa Koraania. Ennen kuin tarkastelemme todistusaineistoa, tutustukaamme Koraaniin itseensä niin näemme, miten se hälventää epäluulomme.
Koraanissa toistuu usein toteamus, ettei se ole ihmisen kirjoittama vaan suoraan Jumalalta tullut ilmestys. Koraanissa sanotaan myös, että Jumala itse on ottanut tehtäväkseen sen säilyttämisen alkuperäisessä muodossaan. Tukeakseen väitettään koraani haastaa lukijansa sanomalla, että jos he epäilevät sen Jumalallista alkuperää, he voivat itse tuottaa toisen kirjoitetun tekstin, jolla on yhtä suuret ansiot. Tämän haasteen logiikka on selvä. Jos Kirja ei ole Jumalan ilmestys vaan ihmismielen tuotos, niin tällöin sen, mikä on mahdollista yhdelle ihmiselle, pitäisi olla mahdollista myös toiselle. jos jokin ihmisryhmä ei pysty vastaamaan tähän haasteeseen, jonkin toisen ihmisryhmän on kyettävä vastaamaan siihen. Ellei haasteeseen pystytä vastaamaan yhdellä aikakaudella, siihen vastataan toisella. Ja haaste on yksinkertainen: on tuotettava kolme säettä eli yksi suura, jonka ansiot ovat yhtä suuret. Mutta jos tähän ei pystytä 1400 vuodessa - ja siihen ei olla pystytty - silloin on myönnettävä että Koraani on Jumalallista alkuperää. Haaste on tietenkin yhä avoin. Tämän haasteen lisäksi, jota ei voida ohittaa, esitämme myös muita seikkoja, jotka osoittavat ettei Muhammed eikä kukaan muukaan ihminen kirjoittanut Koraania.

Koraanin ennustukset
Arabit ja Islam
Koraanin 23 vuotta kestäneen ihnestysjakson aikana Koraanissa annettiin useita ennustuksia. jotka koskivat sen sanoman vastustajien lopullista tuhoa. Ihnestysjakson aikana ennustukset vaikuttivat toiveajattelulta, olihan Profeetan sanoman vastaanotto ollut kaikkea muuta kuin rohkaiseva. Ensinunäisen 20 vuoden ajan Muhammedin 23 vuotta kestäneestä Apostolisesta lähetystehtävästä hän sai hyvin vähän ihmisiä puolelleen. Eräs ennustuksista oli kuitenkin niin selvä ja tarkka, ettei sitä voi selittää muuten kuin Jumalallisella.
Kuudentena vuonna Mekasta Medinaan muuton jälkeen Profeetta lähti Mekkaan mukanaan noin seitsemän sataa kannattajaa tarkoituksenaan suorittaa lyhyt pyhiinvaellus, arabiaksi Umrah. Quyraychiheomon jäsenet pysäyttivät hänet paikassa nimeltä Hudaybiyaah ja estivät pääsyn pyhään kaupunkiin. Tämä oli kaikkien voimassaolevien säännösten vastaista. Profeetta kuitenkin ehdotti rauhaa. Hänen tarjouksensa hyväksyttiin. Mutta Quyraychi-heimon tarjoamat ehdot olivat niin nöyryyttävät, että eräät korkeampiarvoisista mukanaolijoista ilmaisivat tyytymättömyytensä. Muslimeilla ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoa. He olivat liian heikkoja pakanallisia arabeja vastaan. Näiden päivien aikana Profeetta näki unen, jossa hän saapui Mekkaan voittoisana ja koki ilmestyksen, joka vahvisti näyn. Ilmestyksessä sanottiin: "Jumala on antanut sananjulistajiensa näyn täyttyä. Te tulette varmasti astumaan pyhään temppeliin, jos Jumala niin tahtoo, turvassa, pää ajeltuna ja hiukset leikattuna, pelkoa tuntematta..." (Koraani 48:22) Ennustuksen toteutuminen näytti mahdottomalta. Profeetalla oli tuolloin mukanaan seitsemän sataa miestä ja kenties kaksi kertaa tuo määrä hyväkuntoisia miehiä Medinassa. Sen sijaan Najranin kristityt saivat satatuhatpäisen joukon sotilaita kokoon lyhyellä varoitusajalla. Eivätkä kristityt olleet monilukuisin saatikka voimakkain ihmisryhmä'Arabiassa. Yksi ainoa heimo, Banu Hawazin, sai ilman Quraychiheimon apua kokoon 22.000 miestä kaksi vuotta myöhemmin. Mekan asukkaat olivat helposti koonneet 20.000-päisen armeijan hyökkäämään Medinaan vuotta aiemmin. Halutessaan Mekan asukkaat, juutalaiset ja muut heimot olisivat voineet kerätä 200.000 miestä muslimeja vastaan, ja vain 10.000 miestä olisi riittänyt pyyhkimään Medinan kartalta. Kun alivoima oli näin suuri, mitä mahdollisuutta oli ikääntyvällä 59-vuotiaalla profeetalla edetä Mekkaan voittoisana. Mutta, aivan kuten ennustettiin, näin tapahtui. Vain kahdessa vuodessa Mekka alistettiin ilman vastarintaa. Ihminen ei olisi voinut ennustaa tätä.
Muinaiset roomalaiset
Edellä selostettu oli Koraanin ennustus tapahtumasta Arabiassa. Mutta Arabia oli silloin tunnetun maailrnan kaukainen kolkka, jonka ulkopuoliset tunsivat nälkäisen, häijyn ja kesyttämättömän aavikkoväen asuinsijana. Sivistynyt maailma oli jakautunut kahteen suurvaltaan. Molemmat olivat valtavia ja vuosisatojen ikäisiä: Rooma ja Persia. Roomalaiset (joita myöhemmät historijoitsijat kutsuivat bysanttilaisiksi) hallitsivat osaa Euroopasta, Syyriaa, Palestiinaa, Egyptiä ja Pohjois-Afrikkaa. Persian valtakunnalla oli juurensa Persiassa. Nämä kaksi sen ajan suurvaltaa olivat kauan sotineet keskenään pyrkiessään laajentamaan aluettaan. Myöhemmin persialaiset menestyivät erikoisen hyvin merkittävimmän hallitsijansa Xerxes H:n johdolla, joka oli aloittanut sotatoimet roomalaisia vastaan 600-luvun alkupuolella (Muhammed oli tuolloin n. 30-vuotias, eikä vielä profeetta). Xerxes murskasi roomalaisten puolustuksen ja typisti jättiläismäisen imperiumin 30 vuodessa kaapattuaan suurimman osan Syyriaa, Palestiinan, Egyptin ja kaikki alueet imperiumin pääkaupungin, Konstantinopo,lin (Istanbul) eteläpuolelta.
Kaksitoista Xerxeen kolmestakymmenestä voittoisasta vuodesta sijoittui Rooman keisari Herakliuksen hallitusaikaan. Koska hänessä oli enemmän nautiskelijaa kuin sotapäällikköä, hän joutui seuraamaan täysin avuttomana imperiuminsa tuhoa. Pahin isku oli se, kun persialaiset valloittivat Jerusalemin ja veivät mukanaan pyhän kaupungin pyhäinjäännökset, mukaanlukien "pyhän ristin", jolla Kristuksen väitettiin tulleen ristiinnaulituksi. Näihin aikoihin profeetta Muhammed, joka oli ollut apostolina neljä, viisi vuotta, otti vastaan seuraavan, hämmästyttävän ennustuksen: "Alif. Lam. Meem. Roomalaiset on lyöty, maailman matalimmassa (maassa). Mutta tappionsa jälkeen he ovat pian voittoisia ... muutaman vuoden kuluessa. Jumala päättää menneestä ja tulevasta. Sinä päivänä uskolliset iloitsevat". (A1-Rum:l4)
Tähän ennustukseen viitaten kuuluisa englantilainen historijoitsija Edward Cibbon (1737-1794) kirjoitti seuraavat sanat merkittävässä 1700-luvun teoksessa Rooman valtakunnan nousu ja tuho (osa 5, s.79, Lontoo, 1911): "Aikana, jolloin ennustuksen on sanottu tehdyn, mikään ennustus ei olisi voinut olla kauempana toteutumisestaan, kaksitoista vuotta sen jälkeen, kun Heraklius oli julistanut imperiumin lähestyvän luhistumisen". Mutta sen jälkeen tapahtui jotain. Heraklius muuttui. Omaksuttuaan sankarin roolin ja lainattuaan kaiken kullan, johon kirkoilla oli varaa, hän purjehti vaivihkaa Välimerelle pienen sotajoukon kanssa. Hän nousi maihin Syyrian rannikolla ja löi Persian armeijan, joka oli lähetetty pysäyttämään hänet. Hän marssi voittoisana joukkoineen eteenpäin aina Casbinin ja Ispahanin kunikaallisiin kaupunkeihin saakka, joissa Rooman keisari ei ollut koskaan käynyt. Siellä hän kohtasi kaikkien aikojen suurimman persialaisarmeijan, joka oli niin pelkoa herättävä että keisarin rohkeimmat veteraanitkin haukkoivat henkeään. Vaikka keisari ei tiennyt mitään Koraanin ennustuksesta, hän sanoi päälliköilleen seuraavat profeetalliset sanat. "Älkää pelätkö vihollisen suurta lukumäärää. Taivaan avulla yksi roomalainen voittaa tuhat barbaaria". Voitto oli hänen. Ratkaiseva taistelu käytiin Ninivessä. Vähän myöhemmin hän palautti "pyhän ristin" paikalleen. Seitsemässä vuodessa Heraklius oli vapauttanut kaikki maakunnat, jotka oli menetetty kolmenkymmenen vuoden aikana. Koraanin ennustus oli käynyt toteen. Ja hämmästyttävää kyllä, Heraklius palasi samaan nautintojen ja mukavuuden kyllästämään elämään, josta hän oli luopunut. Cibbonin mukaan: "Kaikista historian tuntemista hahmoista Heraklius on eräs erikoisimmista ja epäjohdonmukaisimmista. Pitkän valtakautensa "ensimmäisinä ja viimeisinä vuosina keisari näyttää olleen laiskuuden. mielihyvän ja taikauskon orja sekä vallitsevien katastrofien huoleton ja voimaton tarkkailija".
Aivan kuin Heraklius olisi herännyt elämään vain toteuttaakseen Koraanin ennustuksen.
Tieteelliset ihmeet
Koraani antaa johdatusta, se ei ole tieteellinen teos. Mutta siinä on ohimennen viittauksia tieteellisiin ilmiöihin ja luonnonilmiöihin. Miltä nämä lausumat vaikuttavat 1400 vuoden jälkeen? Niiden pitäisi vaikuttaa vanhentuneilta. Näin ei kuitenkaan ole.
Embryologia: Islamilainen oppinut, Sheikki Abdul Majid Zindani kertoo keränneensä Koraanista kohdat, jotka käsittelevät ihmisen hedelmöitymistä, sikiönkehitystä ja syntymää; järjestäneensä kohdat ja kysyneensä mielipidettä niistä maailmankuululta embryologian professorilla. Tiedemies sanoi, että jos Sheikki Zindani kirjoittaisi embryologiaa käsittelevän artikkelin, joka perustuisi kokonaisuudessaan tämän poimimaan materiaaliin, kukaan ei uskoisi että artikkeli on peräisin 1400 vuotta vanhasta kirjasta!
Muuri meressä: Useassa Koraanin kohdassa todetaan, että Jumala on si oittanut muurin mereen. Esimerkiksi: "Hän on avannut kummallekin merelle vapaan vyöryn, niin että ne kohtaavat toisensa, vaikka niiden välillä onkin raja, jota ne eivät saa ylittää" (suura 55, säkeet 19 ja 20). Samanlaiset lauseet löytyvät suuran 27 såkeestä 61. Nämä säkeet olivat arvoituksellisia aina nykyaikaan asti, jolloin havaittiin että salmen erottaessa kaksi merta toisistaan, kuten esimerkiksi Bab AI-Mandabin salmi erottaa punaisen meren Intian valtamerestä, meret eroavat ratkaisevasti toisistaan, niin että vesistöjen fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet ja eläimistö eroavat täysin toisistaan. Salmi toimii muurina joka pitää kaksi merellistä maailmaa erossa toisistaan.
Eräät Koraania tutkineet oppineet, jotka ovat verranneet sen tiedettä koskevia kohtia muuhun ilmestyskirjallisuuteen - kuten ranskalainen kirurgi Maurice Bucaille, ovat päätyneet mielenkiintoisiin, Koraanin Jumalallista alkuperää ja aiempien ilmestysten vääristymiä koskeviin johtopäätöksiin. Tri Bucaille on julkaissut tutkimustensa tulokset kirjassa Raamattu, Koraani ja tiede (La Bible, le Coran et le Science, 1976). Hän ilmaisee johtopäätöksensä seuraavin sanoin: "Lukijaa, joka näkee tämän tekstin ensimmäistä kertaa, hämmästyttää käsiteltyjen asioiden laajuus: luominen, astronomia, maapalloa sekä kasvi- ja eläinkuntaa koskevien seikkojen selitykset, ihmisen suvunjatkaminen jne. Vaikka raamatussa on useita karkeita virheitä, en löytänyt Koraanista yhtään virhettä. Minun oli pysähdyttävä kysymään itseltäni: jos ihminen on kirjoittanut Koraanin, kuinka hän osasi kirjoittaa ajanlaskumme seitsemännellä vuosisadalla tosiasioita, jotka nyt osoittautuvat yhtäpitäviksi modernin tieteellisen tiedon kanssa". (s. 120, englanninkielinen laitos, American Trust Publication, 1979).
Lisää todistusaineistoa tarjoaa toinen luonnontieteen asiantuntija, Tri Keith L. Moore, Toronton yliopiston anatomian professori ja varadekaani. Teoksessaan 7he Developing Human (Saunders,1982) hän sanoo: "Koraanissa sanotaan ... että ihmiset syntyvät miehen ja naisen eritteiden sekoituksesta. Useissa kohdissa viitataan siemennestepisarasta alkavaan ihmisen syntymään, ja sanotaan myös, että tuloksena syntynyt organismi asettuu naiseen kuin siemen, kuusi päivää alkunsa jälkeen". (Ihmisen alkio alkaa kiinnittyä noin kuusi vuorokautta hedelmöitymisen jälkeen). Koraani (ja profeetan sanat) kertovat myös, että siemennnestepisara kehitty "pisaraksi hyytynyttä verta" (kiinnittynyt tai keskenmennyt alkio muistuttaisi hyytynyttä veripisaraa). Viitataan myös sikiön "iilimatomaiseen ulkomuotoon......
Tässä on esitetty vain muutamia esimerkkejä Koraanista, jotka osoittavat että kohtaamme melkoisia ongelmia jos oletamme että Muhammed on kirjoittanut sen.

6

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pekka-

      Kaunokirjallinen mytologinen teksti on vain kaunokirjallist amytologista tkastiä vaikka kuinka vaahtoaisit.

      Koraanin historia on Islaminuskoisten kirjoittamaa, kuten Raamatun historia on Juutalaisten kirjoittmaaa ja Uuden testamentin historia on Kristittyjen kirjoittamaa. Puolueetonta tietoa ei ole.

      Ja koska minkäänlaista persoonallista jumalaa ei ole niin jo se osoittaa että kaikki edellä mainitut kirjat ovat vain mytologisia eeppoksia.

      • ei auta..

        -kuule, sinä luulet vaan, ettei Jumalaa ole, koska olet ottanut sellaisen kannan asioihin, "vain hullu sanoo, Jumalaa ei ole"

        T; Jumalanhullu ;)


      • tekstiä

        kunnes sen kirjoituksen henki itsessään alkaa

        "elämään" , uskontoihin liittyessä ajan kulu
        taitaa olla "kuolemattomille" teksteille merkityksetöntä, meidän kuolevaisten käsityskyvylle, ymmärrykselle. Ehkä tulevaisuus
        valaisee jotain näistä pyhistä kirjoituksista,
        vaikka moni ei olisi koskaan avannut kyseisiä,
        joidenkin mielestä "mytologisia" teoksia. Ymmärtäähän sen että haluttu tieto voi "muuntua" lähtökohdasta eteenpäin siirtyessään, hengeltä
        toiselle. Muutostekijöiden mukaan.


      • Pekka-
        tekstiä kirjoitti:

        kunnes sen kirjoituksen henki itsessään alkaa

        "elämään" , uskontoihin liittyessä ajan kulu
        taitaa olla "kuolemattomille" teksteille merkityksetöntä, meidän kuolevaisten käsityskyvylle, ymmärrykselle. Ehkä tulevaisuus
        valaisee jotain näistä pyhistä kirjoituksista,
        vaikka moni ei olisi koskaan avannut kyseisiä,
        joidenkin mielestä "mytologisia" teoksia. Ymmärtäähän sen että haluttu tieto voi "muuntua" lähtökohdasta eteenpäin siirtyessään, hengeltä
        toiselle. Muutostekijöiden mukaan.

        "... merkityksetöntä, meidän kuolevaisten käsityskyvylle, ymmärrykselle."

        Niin, ja koska kaikki ovat kuolevaisia niin tuollainen teksti on kaikille merkityksetöntä.

        Sinä sen sanoit!


      • pekka-
        ei auta.. kirjoitti:

        -kuule, sinä luulet vaan, ettei Jumalaa ole, koska olet ottanut sellaisen kannan asioihin, "vain hullu sanoo, Jumalaa ei ole"

        T; Jumalanhullu ;)

        No, minun mielestäni minkäänlaiselle jumalalle ei ole tarvetta ja minkäänlaista jumalaa ei ole milloinkaan missään havaittu olevan (ihmisen oman pään ulkopuolella).

        Niin kauan kuin tilanne on tällaienen niin pysyn kannassani, jumalia ei ole olemassa. eikä ole olemassa spagetti-hirviötäkään. Molemmat samaa luokkaa.


      • henki
        Pekka- kirjoitti:

        "... merkityksetöntä, meidän kuolevaisten käsityskyvylle, ymmärrykselle."

        Niin, ja koska kaikki ovat kuolevaisia niin tuollainen teksti on kaikille merkityksetöntä.

        Sinä sen sanoit!

        löytää tarkoituksenmukaisen väylän olevaisuudessa

        olevien kulkijoiden ihmeteltäväksi. Mikäänhän ei tunnu olevan mahdotonta teknologisessa hehitysvaiheessa olevan planeettamme väestölle,
        tyyppiesimerkkinä mainittakoon ydinenergian käyttö. Miksei fuusiovoima ole antanut vielä kuulua energialähteenä itsestään tarpeellisen lupaavasti. No siksei... Tuumi itse muutoksen
        aiheuttamia vaikutuksia mahdollisesti toteutuessaan vuosikymmeninä... Se on tosiaankin
        merkityksetön tieto esimerkkinä tällä sekunnilla vuonna 2007 Elokuussa 10. Minäpä sen sanoin !


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4245
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3468
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1806
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1683
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1435
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      939
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      862
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      846
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      827
    Aihe