Osaako kukaan sanoa mikä on tilanne tänään ja miten voin ostaa Aspiritusta, muualtakin kuin virtuaalipörssistä?
>>>>>>>>>>>>>>>>>
Aspiritus listautuu pörssiin
Kirjoittanut: Henrik Epäilys 18.9.2006 klo 03.12
Hyvät Aspirituksen osakkeenomistajat
Kyllä. Se todellakin tapahtuu ilman teitä tai kanssanne.
Olen kaikissa kuukausittain lähettämissäni viesteissä – jotka ovat sisältäneet muun muassa kuukausitulokset – viime huhtikuusta lähtien viitannut pyrkimyksiimme joko listata yrityksemme tunnettuun pörssiin tai päästä jonkin "merkittävän pelurin" mukaan yritysoston myötä. Hahmottelin tämän strategian alunperin jo huhtikuussa 2005 Singaporen kokouksessa johtoportaan kanssa. Olen myös koko ajan raportoinut päivittäisestä edistymisestä, joka tosin ei ole ollut ihan niin ripeää kuin olisimme toivoneet. Pääsyy hitaanpuoleiselle edistymiselle on seuraava:
Uskoimme, että listautuminen olisi suhteellisen vaivatonta tai että yrityskaupat voitaisiin tehdä suoraan, mutta tilanne onkin aivan päinvastainen: olemmekin erittäin onnekkaassa – joskin odottamattomassa – tilanteessa. Muut yksityisomisteiset yritykset, jotka toimivat liiketoiminta-alueemme piirissä, haluaisivat liittyä Aspiritus N.V:hen pörssiin listautuneen yhtiön kanssa suunnitellun fuusion yhteydessä, minkä seurauksena yhtiöpohja olisi entistä vahvempi. Tästä syystä aiemmin kuvaamani Due Diligence -prosessi laajennetaan koskemaan kaikkia potentiaalisia kumppaneita, sillä kaikkien osallisten on tietenkin oltava tyytyväisiä kaikkien yritysten todelliseen tilanteeseen.
Toinen, tosin vähemmän merkittävä, syy hieman pitkäksi venyneeseen prosessiin on Yhdysvaltain viranomaisten äskettäin tekemät online-urheiluvedonlyöntifirmojen johtajien pidätykset, mikä, kuten varmasti huomasitte, aiheutti epävakautta markkinoilla. Me haluamme antaa tilanteen rauhoittua.
Kaikesta huolimatta, kun kaikki potentiaaliset osallistujat parhaillaan etenevät Due Diligence ‑toimissaan, haluan mainita, että kyse ei ole mistään "porkkanasta" osakkeenomistajillemme ja jäsenillemme. Nämä tutkimukset ja neuvottelut ovat käynnissä, ja Aspirituksen tulevaisuudesta päätetään juuri nyt. Kuten aiemmin olen korostanut, olen halukas lisäämään osakkeidemme arvoa, kun sopimus on valmis. Haluan kuitenkin, että autatte myös itse itseänne.
Kun osallistutte Aspirituksen liiketoiminnan kehittämiseen käyttämällä tuotteita, esittelemällä uusia jäseniä tai aktivoimalla vanhoja jäseniä, helpotatte liiketoimintanne arvon kasvattamista. Jos ette tee mitään, Aspirituksen arvo kärsii huomattavasti. Aspiritus jatkaa eteenpäin teidän kanssanne tai ilman teitä aivan kuten aiemmin on sovittu.
Henkilökohtaisesti odotan, että olette mukana maksimoimassa yhtiömme arvoa. Kuten nyt Aspiritus-yhtiön sivuilta saatavilla olevista elokuun tuloksista voitte itsekin todeta, pelkään, että emme saa arviointia, joka vastaa Aspirituksen liiketoiminnan todellista potentiaalia.
Meillä kaikilla on mahdollisuus turvata tulevaisuutemme – kaikkien osakkeenomistajien ja jäsenten tulee vain tehdä parhaansa. Aika alkaa käydä vähiin.
Terveisin
Jost Steinbruchel
C.E.O. Aspiritus N.V.
www.aspiritus.com/drmadness
Ps.Jos idea ei kuulosta aluksi järjettömältä, toivoakaan ei ole. -Albert Einstein
Aspi nyt listattu?
4
530
Vastaukset
- Suolikaasu
Onhan Rekki vielä mukana, mä haluun et se taas tyhjentää kasssan kuten edellisessä kusetuksessa WGI:ssä...
- Jxxx
Kun kaivaa muutaman kuukauden takaiset hehkutukset niin ne eivät ole toteutuneet ja kuullostavat naurettavilta.
- onkii!
Melkein vuosihan tuosta on... Kaivappa muutama hehkutus tänne näytille jostain lafkasta, niin voidaan nauraa porukalla!
- Jxxx
onkii! kirjoitti:
Melkein vuosihan tuosta on... Kaivappa muutama hehkutus tänne näytille jostain lafkasta, niin voidaan nauraa porukalla!
WGI jyrää
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=549&posting=21500000000191968#21500000000191968
Takuutkin löytyy (todellinen klassikko)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=665&posting=20500000000394538#20500000000394538
Ei tarvitse värvätä...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=665&posting=20500000000380595#20500000000380595
Move perustuu tuotemyyntiin (96% aloituspaketeista)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000018903320#22000000018903320
Jotain aivan uutta
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000009915073#22000000009915073
Move ei lopeta ikinä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000009256120#22000000009256120
Ei tarvitse värvätä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000009761660#22000000009761660
Vähän asiaakin Winclubista
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000004400521
Vanha keskustelu Jippiistä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000022550789
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p545666Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "732782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella182000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401885Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1601815- 181771
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5152881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191161Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy811141Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah66965