Uskon että täältä löytyy tietoa minua jo vuosia askarruttaneeseen asiaan.
Telkkarista tuli n. 10 vuotta sitten 1950-luvulla tehty scifi-elokuva, josta oli silloin iso artikkeli Hesarissakin. Arvostelija (olikohan Fränti) haukuskeli ko. leffaa tahattomasti hauskaksi, koska siinä oli mm. tehty pahvista ufo-olennot, jotka muistuttivat robotteja. Kyseessä EI siis ole kuitenkaan leffa, jossa Vampira esiintyy eli se maailman huonoimmaksi leffaksi sanottu juttu.
Tästä elokuvasta en muista yksityiskohtia muuta kuin sen, että alussa aviopari ajoi autolla tapaamaan rouvan isää, joka oli tiedemies ja tutki ufo-ilmiöitä. Matkalla aviopari joutui pysähtymään kun outoja "ilmiöitä" tuli vastaan. He pääsivät kuitenkin jatkamaan rauhassa matkaansa, mutta myöhemmin ne pahviset robottiköriläät, jotka oli siis tarkoitettu pelottaviksi olennoiksi palasivat tuhoamaan yhdyskuntia, kaupunkeja. Loppua en muista.
Mikä 1950-luvun scifi-leffa?
Vuosia etsinyt
1
161
Vastaukset
- sellanen
kuin suomeksi "Lentävien lautasten hyökkäys", alkuperäistä nimeä en tietenkään tässä nyt muista, mutta siinä on sellanen astronomi, joka ajelee aviovaimonsa kanssa autiomaassa, ja sitten ne joutuu niitten kökköotusten kaappaamiksi...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750