Suomalaisten ostovoima edelleen heikko (15.04.2007)
Suomi jää tuoreessa ostovoimavertailussa hännän huipuksi. Suomalaisten ostovoimaa nakertaa erityisesti korkea hintataso. Myös korkea verotus ja verotuksen jyrkkä kiristyminen tulojen noustessa heikentävät suomalaisten kulutusmahdollisuuksia.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotim aa/2007/04/519637
Suomalaiset eivät ole maailman varakkaimpien kärkijoukossa 39 000 dollarin eli 29 000 euron keskimääräisellä omaisuudellaan. Asia selviää Wider-instituutin tänään julkaistusta tutkimuksesta.
Maailmanlaajuisen 2200 dollarin keskiarvon suomalaiset ylittävät kirkkaasti, mutta Euroopan unionissa suomalaiset kuuluvat köyhälistöön.
Aikuista kohti laskettu varallisuus nousee Ruotsissa 80 000 dollariin ja Saksassa 90 000 dollariin eli yli kaksinkertaiseksi suomalaisten omaisuuteen verrattuna.
Yhdysvalloissa keskivarallisuus nousi 144 000 dollariin aikuista kohti, kun Intiassa luku oli 1100 dollaria.
YK-yliopiston alaisen Widerin luokittelussa suomalaiset eivät edes yltäneet korkeimpaan yli 50 000 dollarin luokkaan, johon pääsivät kaikki vanhat EU-maat Portugalia lukuunottamatta.
Portugalin lisäksi Suomen seurana kakkosluokassa ovat Euroopasta Puola, Tshekki, Unkari, Slovenia ja Kroatia. Luokittelu on tosin väljä, sillä vaadittu varallisuus voi vaihdella 10 000 ja 50 000 dollarin välillä aikuista kohti.
Suomi on B-luokan maa
9
977
Vastaukset
- Kaamp
Albaniassa, Kongossa ja Afganistanissa menee paljon heikommin. Kyllä on lottovoitto syntyä Suomeen.
- el tipo
4 -oikein ja lisänumero. Voittoa ei kuitenkaan jaeta :)
- -niinkö-
"Myös korkea verotus ja verotuksen jyrkkä kiristyminen tulojen noustessa heikentävät suomalaisten kulutusmahdollisuuksia."
Aaattele vähä.Saan palkkaa 1540e/kk.Maksan sähköstä pelkkää perusmaksua saman kuin korkeatuloinen.Kunnan vesimittarin vuokrakin on sama.Lokatankintyhjennys ei katso kakkijaa myösköään.Tiemaksu on sama ajoit sitten -89 corollalla tai sillä uudella Audilla.Pensan hinta ei muutu tankkaajasta.Ruuan hinta on sekin aivan sama.Tv-lupa maksaa minullakin sen about 200e/v.Kiinteistövero on liki 200e/v(huh-huh mikä nousu viimevuoden 118e verrattuna).
Aattele nyt uudestaan. - joku vaan
Poliittinen eliitti on päättänyt pitää kansan köyhänä. Tämä on myöskin suurteollisuuden etu, saadaan nöyriä työntekijöitä.
Miten muutenkaan tätä suomalaista veroa veron päälle-systeemiä voisi selittää. - diku
Kaikkihan sen tietää, että suomalaisten
ostovoima on heikko. Sen huomaa siitä,
kun menee vaikkapa ruokakauppaan.
Se on aina 50 euroa vähintään kerta jos jotain
sapuskaa ostaa. Siis 300 mummonmarkkaa !
Bensan tankkaus autoon maksaa suurinpiirtein
saman per kerta. Ja molempia on pakko tehdä
säännöllisesti. Jos muuttaa hintoja markoiksi
ostaessaan niin kyllä huomaa, että kallista on,
eikä käteen jäävä palkka voi mitenkään riittää.
Ehkäpä juuri siksi "virallinen" mielipide on
se, että nykyhintoja ei saisi verrata markka-
aikaan, ettei vaan ihmiset huomaisi, kuinka
paljon hinnat ovat nousseet. Palkat eivät tosiaan
ole nousseet samaan tahtiin (siis käteenjäävä
osa).
Toisaalta, silti ihmettelen, että millä
hiiskatilla porukat ostelee uusia autoja, taloja,
kesämökkejä, ulkomaanmatkoja jne. eli kyllä
jollain täytyy niitä tulojakin olla...
vaan tasan ei käy onnen lahjat.
T.S. - jatkaa vielä
Tätä ns. normaalin kansan kurjistumaan nostamalla veroja energiassa mikä on aivan käsittämättömän tyhmää ! Rikkaille koittaa paremmat ajat eli tätä ajetaan tosi surkeaan jamaan tätä kallista isäinmaatamme.Loppu pitkä palkkaverojenkin laskeminen.
Miettikääs ihmiset uutta Kataisen budjettia ::kuuluu vähemmistöön se osa jolla olot ns. paranee (rikkaat) muille veroja lisää ei olisko sdp tehnyt näin huonoa budjettia ? ei varmasti! Laskin meidän perheen uudet talouslaskelmat ja se näyttää miinusta ekaa kertaa pitkään aikaan...ai joo ei ole sitä kauheaa omaisuutta tai mitään perintöjä sitä vaan tehdää ns. normaalin ihmisen töitä !!! Kokoomus on syvältä !- joku vaan
Kansalta on tehokkaasti estetty mahdollisuus vaurastumiseen, onko se nyt mikään ihme jos ne lusmuilevat.
Naapurimaassa Venäjällä rikastuminen on sallittu, täälläkin on rakennustyömailla reippaita venäläisiä jotka tekevät töitä auringonnoususta auringonlaskuun. Ja paljon ahkerammin kuin suomalaiset.
Hyvä sossut, olette osoittaneet että hyvänkin maan pystyy kurjistamaan. - minulle nyt
joku vaan kirjoitti:
Kansalta on tehokkaasti estetty mahdollisuus vaurastumiseen, onko se nyt mikään ihme jos ne lusmuilevat.
Naapurimaassa Venäjällä rikastuminen on sallittu, täälläkin on rakennustyömailla reippaita venäläisiä jotka tekevät töitä auringonnoususta auringonlaskuun. Ja paljon ahkerammin kuin suomalaiset.
Hyvä sossut, olette osoittaneet että hyvänkin maan pystyy kurjistamaan.Miten tää uusi budjetti on hyvä ? Ihan oikeesti en ymmärrä ehkä olen tyhmä ,mut meillä se tekee kipeää ,ehkä ollaan se valtion lypsylehmä perheen brutto tulot 70000€/vuosi eli maksut (päivähoito ym.)ovat kaikki täysiä ei tukia ja silti verot ovat kovat !?
Et tiedä näköjään venäjästä mitään olen siellä paljon olleena tiedän (elintaso,kulttuuri ym.),mut jos täällä minäkin saisin vielä vaikka 10€/h näin suomalaisena KÄTEEN tekisin varmasi lisätöitä ja ahkerasti ,mut ei se onnistu verottaja vie siintä puolet ja lasteen päivähoitomaksut lisääntyy ym...
Mielenkiinnolla odotan itä vastaat tästä kokoomuksen eli porvareiten todella "upeesta" esityksestä ???? Ekaa kertaa varmaa alkoholiverokin nousee viimeeks varmaan porvareitten aikaan..! - kaikki huijausta
minulle nyt kirjoitti:
Miten tää uusi budjetti on hyvä ? Ihan oikeesti en ymmärrä ehkä olen tyhmä ,mut meillä se tekee kipeää ,ehkä ollaan se valtion lypsylehmä perheen brutto tulot 70000€/vuosi eli maksut (päivähoito ym.)ovat kaikki täysiä ei tukia ja silti verot ovat kovat !?
Et tiedä näköjään venäjästä mitään olen siellä paljon olleena tiedän (elintaso,kulttuuri ym.),mut jos täällä minäkin saisin vielä vaikka 10€/h näin suomalaisena KÄTEEN tekisin varmasi lisätöitä ja ahkerasti ,mut ei se onnistu verottaja vie siintä puolet ja lasteen päivähoitomaksut lisääntyy ym...
Mielenkiinnolla odotan itä vastaat tästä kokoomuksen eli porvareiten todella "upeesta" esityksestä ???? Ekaa kertaa varmaa alkoholiverokin nousee viimeeks varmaan porvareitten aikaan..!Eihän Kokoomus olekaan mikään oikea oikeistopuolue vaan ylempien virkamiesten ja paremmin toimeentulevien demarien puolue. Siksi mikään ei täällä muutukaan!
Viimeisten 27 vuoden aikana on vallassa ollut jos jonkinmoista puoluetta mutta vain yksi asia pysynyt: kokonaisverorasite pysynyt ennallaan tai kasvanut.
Ja mikään ei muutu niin kauan kuin äänet jakautuvat sdp-kepu-kok akselille, tai Kokoomus saa pahasti jälkijättöistä ideologista herätystä!
Fakta on se että jos Suomeen halutaan kunnon kasvu ja hyvinvointi niin kokonaisverorasite täytyy puolittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756