Miksi adventistit

Miksi adventistit eivät luovu harhaopistaan, kun Jumalan sanalla on osoitettu, että he eivät noudata apostolista opetusta, vaan opettavat helvettiin vievää harhaoppia?

Eivätkö he rakasta totuutta. On tullut selväksi ettei heidän opetuksena ole apostolista kuten helarien, joita vastaan ei voi käydä Jumalan sanalla vaan täytyy kieroilla muuten. Mutta adventisteita on tullut osoitettua että heitä vastaan voi käydä Jumalan sanalla, koska eivät noudata sinnepäinkään apostolien opetusta.

Miksi valhe asuu ihmisessä niin sitkeässä?
8162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

mitään paitsi panettelijaluonteesi. Emme luovu totuudesta. Siksi pysyn adventistina.

Äänestä

Mene tutkimaan sitä käärmeenpesää, on jakaantunut ja riitainen.
Vähemmistö perusti kirkon ja junttasi, koska enemmistömummot eivät osanneet pitää puoliaan niin omaisuudenkin siirsivät kirkkolaisten nimiin, eli jyvitys ei onnistu. Viisaissa paikoissa on ajettu kirkkolaiset ulos, vähemmän puoliaan pitävässä paikassa nuollaan näppejä, vähemmistöllä omaisuus ja enemmistö kantaa ikävä vain kolehtiin rahaa, että vähemmistö voi kunnostaa kirkkojaan toimiakseen paremmin vilunkiveljien vanhimmistoseurakunnissa.
Pakkokastetut liitetään väkisin kirkkoon, ellei jokin väkivaltainen syy perheessä tee armollisuutta, että kirjat on ikäänkuin ry,n puolella jne. jne.-

Siinäpä sitä apostolista oikeudenmukaisuutta vaikka omaisuuden jyvittämisessä. Pyh.
Voit tarkistaa väestörekisteristä paljonko kuuluu kirkkoon ja perinteisiä helluntalaisia on yli 40 000. .. kirkkoon ei taida kuulua vielä kuin 2000-3000 arviolta.
kirjoitteli ristinkansan jäsen.

Äänestä
  • Helarien opetus on kuitenkin apostolista. Se ei ole suoranaista harhaoppia eikä ihmistä pakoteta muottiin siinä. Siksi helareita täytyy panetella ihmisinä eikä heidän oppiaan. Siksi heitä täytyy panetella ja senhän adventistit osaavat. Panettelun. He ovat sen maailmanmestareita eivätkä voi sietää sitä että helarien oppi on apostolista ja heidän omansa paholaisesta.

    Äänestä

  • apostolista eikä harhaoppia kirjoitti:

    Helarien opetus on kuitenkin apostolista. Se ei ole suoranaista harhaoppia eikä ihmistä pakoteta muottiin siinä. Siksi helareita täytyy panetella ihmisinä eikä heidän oppiaan. Siksi heitä täytyy panetella ja senhän adventistit osaavat. Panettelun. He ovat sen maailmanmestareita eivätkä voi sietää sitä että helarien oppi on apostolista ja heidän omansa paholaisesta.

    Asia on usein toisinpäin. Tällä palstalla ei-advarit panettelevat advareita minkä ehtivät. Niin näköjään sinäkin. Ai vai adventistien oppi perkeleestä? Silloinhan sanot, että adventisti=perkele. Kuka siis panettelee ja ketä?

    Äänestä

apostolinen. Miksi siitä pitäisi luopua? Sehän olisi luopumista Jeesuksesta.

Äänestä

Adventistit uskovat väärän profeettansa kautta tulleen valheen hengen aivan raamatulliseen tapaan:


"20. Ja Herra sanoi: 'Kuka viekoittelisi Ahabin lähtemään sotaan, että hän kaatuisi Gileadin Raamotissa?' Mikä vastasi niin, mikä näin.
21. Silloin tuli henki ja asettui Herran eteen ja sanoi: 'Minä viekoittelen hänet'. Herra kysyi häneltä: 'Miten?'
22. Hän vastasi: 'Minä menen valheen hengeksi kaikkien hänen profeettainsa suuhun'. Silloin Herra sanoi: 'Saat viekoitella, siihen sinä pystyt; mene ja tee niin'."
1. Kun. 22:20-22

Äänestä
  • mieltä haluaa, kuten sinä juuri teit. Ei se silti tarkoita, että olisit oikeassa. Nimittäin tismalleen samat sanat Raamatusta voi sanoa teille.

    Äänestä

joka ei ole harhaa: Pidät kiini enemmän keisarin kultista mitä Jumalan sanasta. Jumalan selvä sana on sinulle Harhaa. Eivät Apostolit opettaneet Kristillisyyden ja pakanuuden sekoitusta, jota sinä Fariseuksena kansalle tarjoat. Paavalikin pysyi vielä kuolemaansa asti aitona Kristittynä ilman tippaakaan Keisarikultin hajua. Mene sinä omaan taivaaseesi keisarin antaman lain puitteissa, Sehän on tuiki ihmeellistä jos Kristuksen jäljissä kulkiat joutuvat helvettiin jaKeisarin jäljissä kulkevat pääsevät iankaikkiseen iloon.

Ihmetteliä vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eivät luovu harhaopistaan kirjoitti:

Miksi adventistit eivät luovu harhaopistaan, kun Jumalan sanalla on osoitettu, että he eivät noudata apostolista opetusta, vaan opettavat helvettiin vievää harhaoppia?

Eivätkö he rakasta totuutta. On tullut selväksi ettei heidän opetuksena ole apostolista kuten helarien, joita vastaan ei voi käydä Jumalan sanalla vaan täytyy kieroilla muuten. Mutta adventisteita on tullut osoitettua että heitä vastaan voi käydä Jumalan sanalla, koska eivät noudata sinnepäinkään apostolien opetusta.

Miksi valhe asuu ihmisessä niin sitkeässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu