raitoja rakkaudessa vika jakso

lomailija

Viime jakso jäi näkemättä, eikä muuten niin haittaisi, mutta kun oli kauden päätösjakso, niin uteliaana täällä toivoisin, että joku viitsisi selostaa mitä siinä tapahtui, kiitos!

4

442

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alliehenshall

      Gavin möi tilansa ja muuttivat siis kaupunkiin takaisin.

      allie voitti viimeinkin jonkin näytöksen yhteistyössä gavinin (ja titenkin muiden työntekijöidensä) kanssa.

      Mian veli olikos se troy, tuli takaisin vokottelemaan rubya, joka olisi halunnut valita gavinin vaikka epäröikin, haluaa tehdä kuten oikein on. Troy vaati finniltä työpaikkaansa takaisin, ja hintana oli ettei kerro koskaan finnin vasektomiasalaisuutta eli ralfien isää kenellekään.

      finn totesi ettei tee allieta onnelliseksi ja päätti poistua hänen elämästään. Oli jättämäss just kirjettä kampaamoon, kun allie rubyn hälyttämänä kipaisi paikalle. alie olisi halunut jatkaa, mutta finn pysyi päätöksessään.

      rubu oli nurkan takana ja lopulta kertoi jo mukaan ehtineelle gavinillekin että finn ei voi olla ralfien isä, jolloin asiat valkenivat kaikille.

      Finnin ja allien hyvästeltyä gavin totesi allielle, että heidänkin aikansa on jo ohi ja hän rakastaa rubyä, joka taas oli jo teodennut että antaa allielle sen minkä on tältä vienyt eli gavinin.
      Myös allie ja gavin hyvästelevät ja allie lähtee ralfie sylissään kävelemään kotiin päin.

      Kotinurkilla gavin kuitenkin ilmestyy allien ja ralfien tielle.

      • lomailija

        Kiitos! :)


      • Gavin on ihq
        lomailija kirjoitti:

        Kiitos! :)

        Vielä on 4. kausi näyttämättä ja käsitin että subbari näyttää kaikki kaudet!


      • kukaan_
        Gavin on ihq kirjoitti:

        Vielä on 4. kausi näyttämättä ja käsitin että subbari näyttää kaikki kaudet!

        Milloin tämä sarja jatkuu?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4267
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3477
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1812
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1698
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1439
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      945
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      862
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      848
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      839
    Aihe