Onko kellään tietoa mikä olisi laukaissut paniikkikohtauksenne? Itselläni jokin laukaisi paniikkioireet etelässä, tosin en tiedä mikä. Nykyisin pelottaa jo valmiiksi jos pitäisi etelään tai toiselle paikkakunnallekkin lähteä (mitä en uskalla enää oikein tehdä). Ravintolat on itselleni kaikista pahimpia paikkoja. Kamalaa miten paljon kyseinen sairaus rajottaa normaalia elämää. Nykyisin on tullut kuoleman pelko todella voimakkaana mitä mietin joka päivä. Tuntuu ettei normaalista elämästä saa enää mitään otetta vaikka asiat ovat täysin kunnossa. Mihinkään ei oiken uskalla lähteä kun pelkää jo valmiiksi paniikin tulevan vaikka ystävät tai läheiset olisivat mukana mistä pitäisi saada turvaa. Sertralinia olen syönyt nyt reilun kuukauden mikä hieman parantanut oloa. Kertokaa kokemuksia. Kiitos jo etukäteen.
Mikä teillä laukaisi paniikkikohtaukset?
6
1505
Vastaukset
- tools
Paniikkihäiriö-sairaudelle on tunnusomaista nimenomaan se, että kohtauksia ei mikään "laukaise", vaan ne tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kohtaus voi yllättää esim. yöllä kesken unien tai kotona kaikessa rauhassa tv:tä katsellessa.
Kohtaukset ravintoloissa tms. ovat ennemminkin julkisten paikkojen fobiaa kuin paniikkihäiriötä. - laukaisee aina
stressi, se stressiä aiheuttava tekijä voi olla jokin tilanteeseen liittyvä näkö-, ääni-, kosketus-, haju-, tai muu aistimus joka on yhteydessä alitajunnassa loisivaan vanhaan traumaan.
Väittämä, että paniikkikohtaus laukeaa "itsestään" ilman mitään ärsykettä, on potaskaa. Paniikki on aivokemiallinen prosessi joka tarvitsee stressihormonin lisääntymisen alkaakseen.
Paniikkikohtaus loppuu sellaisella tekemisellä joka kohottaa aivojen GABA-välittäjäainetasoa, kuten esim. jooga tai muu vastaava keskittymistä vaativa fyysinen toiminta joka katkaiseen paniikkia ruokkivan keskittymisen vääriin ajatuksiin tai tuntemuksiin. - kundi1234
Minun ongelmani muistuttavat hyvin paljon sinun vaivojasi. Pääsin tosin yli hyvin vaikeasta ja invalidisoivasta paniikkihäiriöstä muutama vuosi sitten Fevarin nimisen lääkkeen avulla ja pystyin elämään täysin normaalia ja huoletonta. Nyt kuitenkin kesän aikana paniikkihäiriö puhkesi uudestaan ja aloitin Cipralex nimisen lääkkeen syömisen 2 viikkoa sitten. Nyt olo on jo hieman helpottanut ja terapiakin alkaa pian.
Omista kokemuksista suosittelen jatkamaan lääkkeen syömistä ja olemaan AKTIIVISESSA kontaktissa PSYKIATRIN kanssa. Tavallinen yleislääkäri nimittäin määräsi minulle aluksi reilun yliannoksen viimeksi mainittua lääkettä joka vain pahensi reilusti paniikkia. Lääkeannoksen laskeminen oikealle tasolle (10 mg päivässä) auttoi paljon. Nyt vain odottelen, että olo helpottaa ja että uskaltaa taas lähteä ravintoloihin (kuten itsekin sanoit, niihin pahimpiin paikkoihin paniikkihäiriöisen näkökulmasta) ja talvella kaukoitään.
Tsemppiä vaan! Kyllä se olo siitä vähitellen normalisoituu, mutta muista hakea aktiivisesti hoitoa ja konsultoi sellaisia ammattilaisia, jotka OIKEASTI tuntevat paniikkihäiriön...- nibles
Että jollain muulla samanlaisia oireita kuin minulla. Itse menin suoraan psykiatrilta hakemaan apua ja ensi viikolla olisi sitten päivitys että miten tästä eteenpäin. Nyt olen jo ravintolassa käynyt mutta ihan omalla paikkakunnalla missä oireet tulleet lievempinä, ja hyvin pystyi olemaan. V-loppuna pitäisi lähteä toiselle paikkakunnalle, joten saa nähdä miten siellä käy, hyvä puoli on että on ainoastaan tuttuja ihmisiä paikalla. Toivottavasti pääsee vielä joskus etelään lähtemään.Jatkoja sinullekkin kundi1234
- Nibles
Sairastuin paniikkihäiriöön noin 10 vuotta sitten. Hakeuduin hoitoon psykologille ja sitten psykiatrin juttusille. Olivat kumpikin äärettömän ihania ja asiallisia ihmisiä.
Kävin psykiatrin juttusilla moneen otteeseen. Minulle kirjotettiin ko. sairauteen lääkkeet, jotka sopivat minulle hyvin. Pikkuhiljaa alkoi helpottaa.
Minulla oli samanlaisia pelkotiloja kuin sinullakin. Paikat, joissa oli paljon ihmisiä olivat kaikkein pahimpia. Enkä myöskääh uskaltanut lähteä kauppaa, pankkiin tms. Koska pelkäsin paniikkikohtauksen iskevän. Ja se tuli aivan yllättäen.
Olen varma että sinäkin selviät tilanteestasi. Jatka ammattiauttajan luona käyntiä. Ja onneksi nykyään tunnetaan paniikkihäiriö sairaus ja siihen on helpotusta saatavilla.
Toivon sinulle mukavia elokuun päiviä ja paljon tsemppiä.- nibles
ole paniikki iskenyt kaupassa, pankissa ym. muutakun todella lievänä. Suuret tapahtumat ne kaikista pahimpia on. Mutta onneksi tuo nykyajan lääketiede todellakin niin hyvää että tähänkin vaivaan on lääkitystä joten jokaiselle varmasti löytyy se sopiva vaihtoehto hoitaa itseään. Ja kyllä tämäkin auttaa että on keskustelu foorumeita missä jakaa tuntojaa ja saa vertaistukea. Joten toivottavasti kaikki saa tarvitsemansa avun ja osaa hakea oikeanlaista hoitoa. Hyvää loppukesän jatkoa sinullekkin :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2412781- 1011154
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231131Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell01020Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581015Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002- 64954
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717927- 63851
- 132848