Kun asustelen täällä rajamailla, niin olen aina jonkin verran ollut kiinnostunut naapuri-ihmisten asioista. ruotsissa oli hyvin pitkä sosialidemokraattien putki.
Suomalaista "työmiestä" on usein huijattu puhumalla 2pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta". arvaattekos, mitä väriä silloin näkyy silmissäni:PUNAISTA!
Miksi valehdella? vai onko se jotain joukkopsykoosia: sanojatki uskovat, mitä sanovat....voi olla niinkin. he kun elävät niin eristyksissä tavallisista ihmisistä.
Ruotsin sosialidemokraatit yrittivät levittää rahataloutta muutenkin kuin sosiaaliturvan kautta. ruotsalainen ammattiyhdistysliike on ollut aktiivinen siinä, että ruotsalaiset omistisivat rahastoja, osakkeita jne. Luin joskus jostain, että suomalaiset omistavat ensin hopeakaluston, sitten vasta osakkeita. ruotsissa asia on täysin päinvastoin.
Suomalaisia on huijattu hyvin monella tapaa.
SDP on jakanut optioita, mutta "köyhälistö" ajaa paremmin tarkoituksensa ihan vaan köyhänä. En tiedä onko se tarkoituksellista vaikka näyttää siltä. en ihan niinkään usko. uskon, että kyseessä on vain se, että tyhmät ja lyhytnäköiset omaneduntavoittelijat ovat pitäneet valtaa.
Siksi me tarvitsemme hyväntahtoisia suuren rahan edustajia. Se on melkeinpä ainoa lähde, kenellä ei ole mitään sitä vastaan että suomalaiset vaurastuisivat.
Miksi sitten Ruotsin sosialidemokraatiti hävisivät vaalit. En ole missään nähnyt puhuttavan siitä, mihin hippiliikkeeseen siellä on menty. Suomeksi sanottuna, siellä on hyvin vahva feministiliike. se on niin outo, että kommunismikin on leikkikamaa siihen verrattuna. Se on normaalipäisille liikaa. Siksi uskon, että Ruotsissa on vasemisto laskussa. Voi olla muitakin syitä, mutta tämä ainakin.
SAK pitäisi saada mukaan ihmisten valistamiseen. omistaminen ei ole muilta pois. Se on kansainvälinen kakku.
kansankapitalismi Ruotsissa
11
511
Vastaukset
- sossujen toimesta
Palme oli oikea suomalaisuuden syöjä ja Persson pisti suomen kielen matalaksi (alkoi pyörittää keinotekoista meän kielen rulettia pohjoisessa)
kova pakkoruotsittaja Mona Sahlin
äännetään suomeksi muna sählin
jatkaa pakkoruotsitusta Suomessa ja suomen kielen tuhoamista Ruotsissa.
Aikooko kokoomus antaa kepuministerille periksi
ja perustaa Suomea tuhoavan rekkaparkin
palvelemaan
venäläista byrokratiaimperialismia?
Venäläiset ovat aloittaneet myös Viron venäläistämisen ja kieltäytyvät viron opiskelusta ja vaativat kuin kolonialistit aikoinaan
http://www.mtv3.fi/uutiset/mediait.shtml/arkistot/mediait/2007/08/550793
Virossa on kannettu huolta siitä, että suuri osa maan venäjänkielisestä väestöstä seuraa enimmäkseen Venäjän tv-kanavia, mikä ei välttämättä edistä integroitumista Viron yhteiskuntaan.
(MTV3-STT)- Pohjan-Akka
Minulla oli vanha sukulainen Haaparannan palvelutalossa. Hän oli ollut "ruotsalainen" jo 50-vuotta, mutta rajan pinnassa asuneena ja suomenkielisen ruotsalaisen naineena puhui ruotsia vain sen verran, että pystyi "tokholmissa" visiteeraamaan.
Hoitohenkilökunta puhui hänelle ruotsia, nekin jotka osasivat suomea. he puhuivat minullekin ruotsia, mutta minä vastasin aina suomeksi. Olin tottunut sellaiseen kanssakäymiseen rajalla: jokainen puhuu omaa kieltään, koska niin on helpompi. Minulle sanoi eräs hoitaja: miksi et puhu ruotsia kun kerran osaat.
Ruotsalaisilta ei kannata ottaa kaikessa oppia. - Pohjan-Akka
Uskon, että se sossujen "me ollaan edistyksellisiä, vapaamielisiä ja anti-rasisteja" sanoma on pettänyt muitakin kuin heidän omia äänestäjiään. Kukaan ei oikein usko, että kiltti svenssonkin osaa olla tyhmä kuin saapas.
tavallaan tykkänkin venäläisistä ihan noin yksittäisinä a silmästä silmään enemmän kuin ruotsalaisista. Venäläinen on niin iloinen ja yllättyneen ystävällinen jos osaa sanoa, että daa, daa. Ruotsalaiset olettavat, että meikäläiset puhuvat ruotsia, englantia ja belgiaa goonelaisesti murtaen. Ruotsalaisia on vain siedettävä kuten venäjääkin. Ruotsi on parempi naapuri kuin venäjä, mutta venäläiset ovat hauskempia kuin ruotsalaiset.
- estettävä
Suomessa ollaan tekemässä omaisuuden siirtoa keskiluokalta rikkaille.
Suomessa ei ole ollut vasemmistoenemmistöisiä hallituksia miesmuistiin.
Lipposen hallitusten aikana vasemmistolla oli 9 paikkaa, oikeistolla 8 yksi sitoutumaton ammattiministeri.
Holkerin hallitus -87 - -91 oli oikeistoenemmistöinen ja Ahon hallitus -91 - -95 oli puhdas oikeistohallitus (Kesk. 8, Kok. 6, Rkp 2, Skl 1).
Suomessa ei siis ole ollut "kansankapitalismia" eikä vasemmiston valtaa.
Suomen rikkaimmat omistivat (v. 2005) satoja miljoonia euroja. Tuolloin rikkain oli Rafaela Seppälä, 201.752.070 € ja kymmenenneksi rikkain oli Patricia Seppälä 55.776.570 €. Aatos Erkko oli v. 2005 vasta yhdestoista 51.963.460 €. Tuohon väliin mahtuvat Per Hartwall, Björn Wahlroos, Lars Langenskiöld, Erkki Etola, Veikko Lesonen, Pertti Laine, Kalle Vidgren, Arja Toivonen.
Tuhannenneksi rikkain oli Kyösti martikainen 2.643.020 €.
Suomalaiset rikkaat ovat yleensä vanhojen mahtisukujen perijöitä. Näiltä kaikkein rikkaimmilta on Suomessa poistettu varallisuusvero kokonaan. Näköjään rikkaudet ovat siirtyneet perillisille vaikka nämä ovatkin joutuneet maksamaan perintöveroa.
Myyntivoittojen verotus on Suomessa pientä. Uusrikkaita ovat Suomessa optiomiljonäärit, jotka mittaavat palkkansa optioina. Eli kymmenkertaiset tai satakertaiset palkat. Optioverotus on alhaista.
Nyt Suomessa kaavaillaan kaikkein rikkaimpien perintöveronkin poistoa. Missään muualla maailmassa ei ole poistettu sekä varallisuus- että perintöveroa. Kokoomuksen vaalitavoitteita oli mm.
Osinkoverojen verovapaus. Teollisuuden energiaverotuksen kohtuullisuus (teollisuuden energiavero on jo puolitettu).
Pelkästään varallisuus- ja perintöveron poisto kaikkein rikkaimmilta suomalaisilta merkitsee valtiolle 600 miljoonan euron verokertymän pienentymistä. Tämä veronsiirto rikkaille tapahtuu tietenkin köyhien ja keskiluokan kustannuksella.
Hallitus toteuttaa ohjelmaansa tärkeysjärjestyksessä:
- päivähoidon 0-maksuluokan poisto
- energiaverotuksen nostaminen
- perintöveron poisto rikkaimmilta suomalaisilta
Joskus hamaan tulevaisuuteen jäävät sitten pienet eläkkeiden korotukset 20 € ./. vero. Kenen eläkkeisiin? Kansaneläkkeisiin, työeläkkeisiin, pieniin vai suuriin eläkkeisiin. Kyllä on valmistelu ollut salaista.
Vasemmisto on yhdessä ja erikseenkin tehdyn parhaansa suomalaisen sosiaalipolitiikan hyväksi ja keinoin. Hoitotakuu, pienet terveyskeskusmaksut on yksi esimerkki, josta hyötyvät työläiset ja eläkeläiset. Kunnallinen päivähoito, pitkät äityslomat, lapsilisät ja monet muut lapsiperheiden tärkeät asiat ovat vasemmiston asioita.
Ammattiyhdistysliike vasemmiston tukena on ajanut lomakorvaukset, vuosilomat, 40-tuntisen työviikon, pekkaspäivät jne. Suomalainen työmies on asioitaan hoitanut vasemmiston tuella. Siinä on paljon punaista mukana - minä ainakin näen punaista.
Miten sitten kokoomuslaiset ay-johtajat ovat toimineet toimihenkilöpuolella. Palkat ovat pahasti jälkeenjääneet. Tehy:n puheenjohtaja on juuri kokoomuslainen nainen - mutta hänellä ei näytä olevan mitään sanottavaa puolueessaan. Mahtaneeko nähdä sinistä?
Eipä ollut suomalaisista demareista kapitalisteiksi ja sijoittajiksi tai optiomiljonääreiksi. Sinne menivät demareiden HAKA, KANSA ja TYÖVÄEN SÄÄSTÖPANKIT - Ahon hallituksen aikana ja pankkikriisissa -90 luvun alussa.
Sinne menivät myös Vasemmistoliiton ja kommunistien omistukset. Mutta oikeistohallitus huolehti omistaan. KOP:sta tuli Nordea, Postipankin osti (lue otti) Sampo ja Björn Wahlroos. Suomessa hallituksen ja Suomen pankin töppäilyt maksoivat tavalliset kansalaiset ja pienyritykset, jotka maksavat pankkivelkojaan ja takauksiaan vielä tänä päivänä.
Porvareiden pankeilla menee lujaa - sijoittajien voitot sen kun kasvavat ja kohta myös sijoitukset ovat verovapaita kuten varallisuus ja perinnöt.
Suomen oikeistohallitus on levittänyt ja levittää verokertymää, jonka se kerää keskiluokalta ja Suomen palkkatyöläisiltä, omalle intressiryhmälleen omien pankkiensa kautta. Niin teki Ahon hallitus ja niin tulee tekemään Kataisen hallitus. Ja jäljet peloittavat.
Suuren rahan edustajat eivät ole koskaan olleet eivätkä tule koskaan olemaan "hyvätahtoisia". Jos ne olisivat hyvätahtoisia - ne eivät olisi raharikkaita eivätkä suuren rahan edustajia (seteliselkärankaisia).
Hyvän tahtoiset ihmiset ovat ihmisiä, joiden arvomaailma rakentuu ihan muille asioille kun rahalle. Hyvillä ihmisillä on suuri sydän ja
HYVÄ ANTAA VÄHÄSTÄÄNKIN MUTTA PAHA EI PANE PALJOSTAANKAAN. Näin se on aina ollut ja tule olemaan.
Ruotsin feministiliike ei ole sen kummempi kuin Suomenkaan. Feministit ajavat tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, tasa-arvoista palkkapolitiikkaa ja feministien arvot ovat usein pehmeitä arvoja (ja vihreitä) niin Suomessa kuin Ruotsissa.
Rahan arvot ovat usein miesten arvoja ja kovia arvoja sekä Suomessa että Ruotsissa. Ruotsalaiset miehet ovat ymmärtäneet paremmin pehmeiden arvojen merkityksen kuin suomalaiset - siitä suomalaisen ja ruotsalaisen feministiliikkeen ero johtuu.
Totta puhut. SAK:lla pitäisi olla enemmän sananvaltaa Suomessa. Nyt suomalainen media (taloustoimittajathan ovat pääosin käyneet Björn Wahlroosin säätiön koulun) puhuu yritysjohtajien (STK:n) suulla. On pörssiuutisia, on talousuutisia jne. Joskus tuntuu siltä että uutiset toimitetaan suoraan Etelärannasta STK:n päämajasta.
SAK:lla pitäisi televisiossa olla oma kanava. Siellä haastateltaisiin tehtaiden luottamusmiehiä, siellä saisivat kertoa eri ammattien työmiehet kokemuksistaan - ja myös ammatteihin opiskelevat.
Kyllä tuolla SAK:n omalla kanavalla olisi varmasti paljon katsojia. Olisipa mielenkiintoista nähdä esim. Elcoteqin halpatyövoiman maissa olevien tehtaiden ihmisten näkökantoja. Onko näissäkin tehtaissa vastakkain asttelun aika ohi.
Elcoteqin pääomistaja, Antti Piippo, oli Sauli Niinistön vaalirahoittajia.
Omistaminen ei ole muilta pois. Eipä niin. Mutta hallituksen toimenpiteiden seurauksena monet joutuivat myymään talonsa ja tavaransa -90 luvun alussa. Monet tekivät konkurssin ja itsemurhankin. Monet joutuivat kilometritehtaalle. Toivottavasti sama ei tapahtu Kataisen oikeistohallituksen toimien seurauksena.
Pitääkö joidenkin omistaa suunnattomia omaisuuksia ja kahmia koko ajan lisää toisten kustannuksella.
Raharikkaiden ahneudella ei tunnu olevan mitään rajaa.
Minä kannatan sitä, että jokainen joka haluaa voisi omistaa oman kotinsa. Valtion pitää verorahoista tukea halpakorkoista rakentamista ja nuorten lapsiperheiden asumista omissa kodeissa. Nyt asumistuki menee suoraan rikkaille asuntokeinottelijoille eikä köyhille asunnon tarvitsijoille.
Mitään suunnattoman suuria ja kalliita linnoja raharikkaille ja heidän perillisilleen ei verorahoilla tarvitsisi rakentaa. Eli tulorajat valtion halpakorkoisiin lainoihin ja pitkät maksuajat, jotta omat kodit olisivat mahdollisia lapsiperheille ja myös työttömille. Siitähän työttömät saavat työtä kun rakentavat omia talojaan.- Pohjan-Akka
Yritän muistaa jotain.
Ensinnäkin tuo, että pidät niitä suomalaisia pääomanomistajia suurena pahana. Et ole ajatellut tuota asiaa pitemmälle: mitkä voisivat olla muut vaihtoehdot näinkin kehittyneessä maassa. pakkohan niitä pääomia on olla. Ainako sinusta se on paha, joka omistaa? Kuka tai mikä omistajana olisi hyvä? kotimainen vai ulkomainen? Pitäisikö yksityisomistus tai perintöoikeus sinusta kieltää? vaikeita juttuja.
Suurimpien varallisuusveroilla ei ole niille rikkaimmille merkitystä. Osinkojen verotus on tavallisille säästäjille tärkeää. Se olisi viesti siitä, että säästäminen on fiksumpi valinta kuin ryyppyreissut lentäen.
Uskon sen, että vasemistokin on yrittänyt ajaa ihmisten asioita. jotkut asiat on vain lakaistu maton alle. Sauli Niinistön vaalikampanjassa tuotiin esille se, ketkä kaikki ovat työtä tekeviä. Minusta se oli oikein hyvä lista. olen aivan varma, että tämä porvarihallitus pystyy parempaan kuin SDP-SAK on pystynyt.
Vai ovat Ruotsin feministit pehmoja....tule sinä vaan uskossasi autuaaksi. Minusta siellä on lähes fasisteja sosiaalialan korkeissa viroissa. Lakeja sovelletaan erilailla miehille ja naisille. Älä usko jos et. samanmoisia höyrypäitähän teidänkin joukoissa on: lapset laitoksiin ja kaikki elävät onnellisina elämänsä loppuun asti. Viina virtaa eikä tarvitse muuta tehdä kuin täyttää lomaketta: "työtön, työtön, työtön". jos tulee oikein paha olo, niin valitus viranomaiselle. Sitten vaan odotellaan.
Niin, Ruotsin ammattiyhdistyksessä oli se hyvä että siellä rakennettiin työntekijöille osakesalkkua. Suomessa ei ole niin tehty. Sitä tarkoitin avauksessani. Mutta kun Suomen vasemisto pitää omistamista joissain muodoissa pahana (kesämökki ja talo saa toki olla) niin eipä siitä sitten muuta.
Minusta olisi hyvä, että säästämistä kannustetaisiin. Mutta mitäpä se kannattaa, kun sossusta saa silloin kun elää kädestä suuhun koko ikänsä. Minäkin saisin pirun paljon yh:na näin opiskelijana. Mutta ensin pitäisi törsätä kaikki taivaan tuuliin, että pääsisi rikastumaan sossutuloilla. Tulen puolta pienemmällä toimeen kuin, mitä ne laskevat tultavan. Opintorahan korotus on hyvä juttu, nuorille varsinkin.
Suomessa on aika moni tuki siitäkin kiinni, onko ollut työssä vai esim. kotiäiti. Mutta uskon, että sinä et tiedä duunarina/virkahenkilönä mitään tällaisista "pikku" jutuista. te puhutte köyhistä, mutta te jaatte ihmiset järjettömästi eri kasteihin. Niin se vain on. Siksi kamelin selkä katkesi ja siksi puheenne kaikuvat tyhjille seinille. - toimii vastakkainasettelu
Pohjan-Akka kirjoitti:
Yritän muistaa jotain.
Ensinnäkin tuo, että pidät niitä suomalaisia pääomanomistajia suurena pahana. Et ole ajatellut tuota asiaa pitemmälle: mitkä voisivat olla muut vaihtoehdot näinkin kehittyneessä maassa. pakkohan niitä pääomia on olla. Ainako sinusta se on paha, joka omistaa? Kuka tai mikä omistajana olisi hyvä? kotimainen vai ulkomainen? Pitäisikö yksityisomistus tai perintöoikeus sinusta kieltää? vaikeita juttuja.
Suurimpien varallisuusveroilla ei ole niille rikkaimmille merkitystä. Osinkojen verotus on tavallisille säästäjille tärkeää. Se olisi viesti siitä, että säästäminen on fiksumpi valinta kuin ryyppyreissut lentäen.
Uskon sen, että vasemistokin on yrittänyt ajaa ihmisten asioita. jotkut asiat on vain lakaistu maton alle. Sauli Niinistön vaalikampanjassa tuotiin esille se, ketkä kaikki ovat työtä tekeviä. Minusta se oli oikein hyvä lista. olen aivan varma, että tämä porvarihallitus pystyy parempaan kuin SDP-SAK on pystynyt.
Vai ovat Ruotsin feministit pehmoja....tule sinä vaan uskossasi autuaaksi. Minusta siellä on lähes fasisteja sosiaalialan korkeissa viroissa. Lakeja sovelletaan erilailla miehille ja naisille. Älä usko jos et. samanmoisia höyrypäitähän teidänkin joukoissa on: lapset laitoksiin ja kaikki elävät onnellisina elämänsä loppuun asti. Viina virtaa eikä tarvitse muuta tehdä kuin täyttää lomaketta: "työtön, työtön, työtön". jos tulee oikein paha olo, niin valitus viranomaiselle. Sitten vaan odotellaan.
Niin, Ruotsin ammattiyhdistyksessä oli se hyvä että siellä rakennettiin työntekijöille osakesalkkua. Suomessa ei ole niin tehty. Sitä tarkoitin avauksessani. Mutta kun Suomen vasemisto pitää omistamista joissain muodoissa pahana (kesämökki ja talo saa toki olla) niin eipä siitä sitten muuta.
Minusta olisi hyvä, että säästämistä kannustetaisiin. Mutta mitäpä se kannattaa, kun sossusta saa silloin kun elää kädestä suuhun koko ikänsä. Minäkin saisin pirun paljon yh:na näin opiskelijana. Mutta ensin pitäisi törsätä kaikki taivaan tuuliin, että pääsisi rikastumaan sossutuloilla. Tulen puolta pienemmällä toimeen kuin, mitä ne laskevat tultavan. Opintorahan korotus on hyvä juttu, nuorille varsinkin.
Suomessa on aika moni tuki siitäkin kiinni, onko ollut työssä vai esim. kotiäiti. Mutta uskon, että sinä et tiedä duunarina/virkahenkilönä mitään tällaisista "pikku" jutuista. te puhutte köyhistä, mutta te jaatte ihmiset järjettömästi eri kasteihin. Niin se vain on. Siksi kamelin selkä katkesi ja siksi puheenne kaikuvat tyhjille seinille.Suomi ja suomalaiset yritykset pitäisi pitää suomalaisten omistuksessa. Sijoittajat ja keinottelijat vievät pääomat sinne, missä on paras tuotto riippumatta miten moraalitonta voiton saanti on.
Yksityisomistusta tai perintöoikeutta ei pidä kieltää.
Oikeudenmukaisuus näissä asioissa on avainsana - silloin ne eivät ole vaikeita juttuja.
---
En kannata pörssikeinottelua
Keinottelua en kannata. Varsinkaan ihmisten työpaikoilla keinottelua. Yritysten omistajat siirtävät suomalaisia teollisuuslaitoksia halvan työvoiman maihin (lue orjatyövoiman maihin) parempien voittojen takia. Näissä maissa ei ole työlainsäädäntöä, käytetään lapsityövoimaa, työaikalakeja ei ole jne. Siellä ovat lapsetkin työtä tekeviä. Suomalaisten yritysten pitäisi noudattaa suomalaista työlainsäädäntöä myös orjatyövoiman maissa. Se olisi oikeudenmukaista.
Sauli Niinistön vaalirahoittaja johtaja Piippo, Elcoteq, on näyttänyt esimerkkiä orjatyövoiman käytöstä. Yrityksen yli 20.000 työläisestä suurin osa on halpatyövoiman maissa.
Ei Sauli Niinistön, lakimiehen, puolivallattoman leskimiehen, ent. EU:n pankinjohtajan tarvitse minulle kertoa kuka on työtä tekevä ja kuka ei. Kyllä minä sen tiedän. Olen aina tiennyt. Mitään "etuja" en ole koskaan mistaan saanut. Verot olen aina maksanut mukisematta ja toivonut että verot käytetään oikeudenmukaisesti köyhien auttamiseksi ei rikkaiden, jotka eivät tiedä miten käyttäisivät nykyisetkään rikkautensa. Itse olen säästänyt oman omaisuuteni, jonka toivon lapseni joskus perivän.
No joo, olen kyllä saanut hyvän koulutuksen, se on aikamoinen etu. Kohtalaisen hyvän terveydenhuollon ja hyvän terveyden - viimeksi mainittu on etu, jota ei voi rahalla ostaa ja jota osaan arvostaa.
Työntekijärahastojen sijaan
työläisten omia osuuskuntia!
Suomessa tyhjilleen jääviin tuotantolaitoksiin pitäisi perustaa työläisten omia osuuskuntia valtion tuella. Valtio ja kunnat ovat tukeneet myös niitä yrityksiä jotka nyt tuet käytettyään ovat siirtyneet halpatyövoiman maihin.
Halpatyövoiman maihin siirtyvien yritysten aikoinaan saamat tuet pitäisi periä takaisin ja jakaa uusille perustettaville työläisten osuuskunnille. Suomessa ainoastaan yksi kunta on tietääkseni vaatinut myöntämänsä tuen takaisin yrityksen siirryttyä ulkomaille tuet käytettyään.
Säästäminen kannattavaksi
Olen sitä mieltä että säästäminen pitää tehdä turvalliseksi ja helpoksi siten, että kaikki kansalaiset voivat säästää "pahan päivän varalle". Etenkin nyt kun sosiaaliturvaa tullaan ajamaan alas.
Säästäminen tapahtuu parhaiten pankkitileillä, erilaisia tilimuotoja voidaan kehittää siten, että ne tuovat euroja myös säästäjille eivät ainoastaan pankeille. Ennen vanhaan säästötilien korot olivat kaksin- tai kolmenkertaiset nykyisiin verrattuna puhumattakaan korkeakorkoisista tai indeksitileistä.
Eipä näistä pankkitilien korkotuotoista mene veroja juuri ollenkaan, tosin tuotot ovat pienemmät kuin pörssikeinottelijoiden, ellei tapahdu pörssiromahduksia...
Suomen Pankki olisi tässä säästöasiassa pankkien pankkina avainasemassa.
Kaikkein rikkaimman kansanosan 0-verotus merkitsee valtion vuosittaisen verokertymän pienentymistä 600 miljoonalla eurolla. Onko se mielestäsi kansantalouden kannalta merkityksetöntä?
Ryyppyreissut lentäen...
ovat osa ihmisten ihailemaa elämyselämää. Ihmiset, joiden arvomaailma ei ole oikein rakentunut, elävät epätodellista elämyselämää. Nämä ihmiset uskovat elämysten ja erilaisten nautintojen (usein sairaiden) tuovan elämään sisältöä. Kun elämässä ei ole sisältöä (todellisen onnen tuomaa iloa ja rauhaa) lennetään houkkina nautintojen perässä.
Raha ei tuo ihmiselle onnea. Se on väline, jolla voidaan ostaa hyödykkeitä ja tyydyttää (jokapäiväisiä) tarpeita. Tarpeet ovat joko todellisia tai keinotekoisesti luotuja.
Rahan puute tuo ihmisille syrjäytyneisyyttä, surua, masennusta, asunnottomuutta, yksinäisyyttä, sairauksia - lohdutonta elämää.
Tässä pelkistetysti se, miksi veroja pitää maksaa, miksi verokertymä pitää jakaa oikeudenmukaisesti. Suomi on sivistysvaltio ja meidän tulee tässä yhteiskunnassa huolehtia kaikista suomalaisista. Kyllä rikkaat riistävät ja ahnehtivat kaiken kansantalouden tuoton itselleen, jos annamme niin tapahtua.
Uskotko sinä, että ne sijoittajat jotka hyväksyvät orjatyövoiman käytön esim. Kiinassa, Romaniassa ym. halpatyövoiman maissa maksimoidakseen voiton sijoittamalleen pääomalle ajattelevat suomalaisia työläisiä ja heidän työllistymistään, toimeentuloaan tai sosiaaliturvaansa.
Esimerkki häikäilemättömästä palkkapolitiikasta on se, että yrityksen johto ottaa palkkanssa optiomiljoonina (satakertaiset palkkatulot) ja työläiset raatavat pienillä palkoilla ilman ylityökorvauksia.
Vasemmisto ajaa solidaarista palkkapolitiikkaa. Työntekijöillekin pitäisi maksaa jotain ja heidän saada kunnollinen työterveyshuolto sekä vuosilomat.
En nyt kirjoita työehtosopimuspolitiikasta tai ay-järjestöjen roolista yhteiskuntamme tukipylväinä.... tulisi liian pitkä kirjoitus.
Muutama sana ruotsalaisesta feminismistä
(siitä olemme täysin eri mieltä)
Kaksi opettajasisartani asuu Ruotsissa. Toinen heistä voisimme ehkä kutsua feministiksi - suomalaiseksi vai ruotsalaiseksi - en tiedä.
Olen ihaillut ruotsalaisten naisten päättäväisyyttä heidän huolehtiessaan omista asioistaan ja perheistään. Näillä feministinaisilla on samvete sekä omatunto.
Heillä on myös paljon ystävättäriä toisin kuin meillä suomalaisilla kanssasiskoilla. Ystävättäret tukevat toisiaan hädän hetkellä, neuvovat, tukevat ja lohduttavat.
Tappavatko ruotsalaiset äidit lapsiaan - kuten suomalaiset ahdistuneet ja masentuneet? Eivät, he soittavat ystävättärilleen, jotka kiitävät apuun mistä päin Ruotsia tahansa. Tästä voisimme me suomalaiset naiset ottaa oppia.
Suomalaiset miehet juovat ja hakkaavat vaimojaan. Suomalaiset naiset nuolevat haavansa ja häveten vaikenevat kolhuistaan ja selittelevät mustelmiaan ja miestensä juomista omaksi syykseen...
Tässäkin kohdin ruotsalaiset naiset kiitävät siskojensa avuksi: tällaista menoa et saa hyväksyä ... me autamme sinua eteenpäin ...
tästäköhän johtuneet, etten ole kuullut tai lukenut ruotsalaismiesten juovan ja hakkaavan vaimojaan ja lapsiaan...
Ehkäpä naisilta vaaditaan miespolitikkojen rinnalla enemmän, jotta he tulevat kuulluiksi, näin heidän tulee olla lujempia ja ehkä kovempia.
Suomessa näitä lujia naisia sosiaalipuolen päättäjinä ei nähtävästi ole, koska täällä hakataan äitejä, tapetaan lapsia, juodaan tolkuttomasti ja ajetaan lapset ja perhe talvipakkaseen.
Pieni vinkki sinulle. Naisilla on miehiä voimakkaampi hoivavietti - myös niillä mielestäsi kovilla ruotsalaisilla feministeillä. - Pohjan-Akka
toimii vastakkainasettelu kirjoitti:
Suomi ja suomalaiset yritykset pitäisi pitää suomalaisten omistuksessa. Sijoittajat ja keinottelijat vievät pääomat sinne, missä on paras tuotto riippumatta miten moraalitonta voiton saanti on.

Pieni vinkki sinulle. Naisilla on miehiä voimakkaampi hoivavietti - myös niillä mielestäsi kovilla ruotsalaisilla feministeillä.Olen samaa mieltä tuosta, että raha ei tuo onnea....ja siitä elämyselämästäkin.
Tyhmää vastata näin lyhyesti (mutta protestoin JYRKÄSTI sitä vastaan, että aina pitäisi olla h***etin viisas). Mukava kun joku vastaa noin kovaa asiaa Pohan Akallekin. Kiitos siitä.
Olen pörssi"keinotellut" jo viimeiset 15 vuotta. En pystyisi muuten opiskelemaan. oikeastaan en pystyisi muuten tekemään yhtään mitään. Ehkäpä kantaisin kotiin sixpakkeja kuten niin moni muukin. Elämä ahdistaa liian monia.
Joskus on viisainta vain tehdä niin, että ihmisten elämä saataisiin raiteilleen. Jos aletaan vain rakennella teorioita, juna menee ohitse.
Minä olen sitä mieltä, että taloudellista ajattelutapaa pitäisi opettaa jo koulussa. Mitä se 5 euroa on, mitä politiikan kautta saadaan ketkuteltua: se ei ole YHTÄÄN MITÄÄN. Haluttaisi sanoa: paskan marjat.
Miksi ei oteta sitä, mikä on nenän edessä. Olen enemmän tällainen käytännön ihminen.
Vastaan oikeasti kun tulen ulkomailta. Ruotsissa on paremmat limpsat. - Pohjan-Akka
toimii vastakkainasettelu kirjoitti:
Suomi ja suomalaiset yritykset pitäisi pitää suomalaisten omistuksessa. Sijoittajat ja keinottelijat vievät pääomat sinne, missä on paras tuotto riippumatta miten moraalitonta voiton saanti on.
Yksityisomistusta tai perintöoikeutta ei pidä kieltää.
Oikeudenmukaisuus näissä asioissa on avainsana - silloin ne eivät ole vaikeita juttuja.
---
En kannata pörssikeinottelua
Keinottelua en kannata. Varsinkaan ihmisten työpaikoilla keinottelua. Yritysten omistajat siirtävät suomalaisia teollisuuslaitoksia halvan työvoiman maihin (lue orjatyövoiman maihin) parempien voittojen takia. Näissä maissa ei ole työlainsäädäntöä, käytetään lapsityövoimaa, työaikalakeja ei ole jne. Siellä ovat lapsetkin työtä tekeviä. Suomalaisten yritysten pitäisi noudattaa suomalaista työlainsäädäntöä myös orjatyövoiman maissa. Se olisi oikeudenmukaista.
Sauli Niinistön vaalirahoittaja johtaja Piippo, Elcoteq, on näyttänyt esimerkkiä orjatyövoiman käytöstä. Yrityksen yli 20.000 työläisestä suurin osa on halpatyövoiman maissa.
Ei Sauli Niinistön, lakimiehen, puolivallattoman leskimiehen, ent. EU:n pankinjohtajan tarvitse minulle kertoa kuka on työtä tekevä ja kuka ei. Kyllä minä sen tiedän. Olen aina tiennyt. Mitään "etuja" en ole koskaan mistaan saanut. Verot olen aina maksanut mukisematta ja toivonut että verot käytetään oikeudenmukaisesti köyhien auttamiseksi ei rikkaiden, jotka eivät tiedä miten käyttäisivät nykyisetkään rikkautensa. Itse olen säästänyt oman omaisuuteni, jonka toivon lapseni joskus perivän.
No joo, olen kyllä saanut hyvän koulutuksen, se on aikamoinen etu. Kohtalaisen hyvän terveydenhuollon ja hyvän terveyden - viimeksi mainittu on etu, jota ei voi rahalla ostaa ja jota osaan arvostaa.
Työntekijärahastojen sijaan
työläisten omia osuuskuntia!
Suomessa tyhjilleen jääviin tuotantolaitoksiin pitäisi perustaa työläisten omia osuuskuntia valtion tuella. Valtio ja kunnat ovat tukeneet myös niitä yrityksiä jotka nyt tuet käytettyään ovat siirtyneet halpatyövoiman maihin.
Halpatyövoiman maihin siirtyvien yritysten aikoinaan saamat tuet pitäisi periä takaisin ja jakaa uusille perustettaville työläisten osuuskunnille. Suomessa ainoastaan yksi kunta on tietääkseni vaatinut myöntämänsä tuen takaisin yrityksen siirryttyä ulkomaille tuet käytettyään.
Säästäminen kannattavaksi
Olen sitä mieltä että säästäminen pitää tehdä turvalliseksi ja helpoksi siten, että kaikki kansalaiset voivat säästää "pahan päivän varalle". Etenkin nyt kun sosiaaliturvaa tullaan ajamaan alas.
Säästäminen tapahtuu parhaiten pankkitileillä, erilaisia tilimuotoja voidaan kehittää siten, että ne tuovat euroja myös säästäjille eivät ainoastaan pankeille. Ennen vanhaan säästötilien korot olivat kaksin- tai kolmenkertaiset nykyisiin verrattuna puhumattakaan korkeakorkoisista tai indeksitileistä.
Eipä näistä pankkitilien korkotuotoista mene veroja juuri ollenkaan, tosin tuotot ovat pienemmät kuin pörssikeinottelijoiden, ellei tapahdu pörssiromahduksia...
Suomen Pankki olisi tässä säästöasiassa pankkien pankkina avainasemassa.
Kaikkein rikkaimman kansanosan 0-verotus merkitsee valtion vuosittaisen verokertymän pienentymistä 600 miljoonalla eurolla. Onko se mielestäsi kansantalouden kannalta merkityksetöntä?
Ryyppyreissut lentäen...
ovat osa ihmisten ihailemaa elämyselämää. Ihmiset, joiden arvomaailma ei ole oikein rakentunut, elävät epätodellista elämyselämää. Nämä ihmiset uskovat elämysten ja erilaisten nautintojen (usein sairaiden) tuovan elämään sisältöä. Kun elämässä ei ole sisältöä (todellisen onnen tuomaa iloa ja rauhaa) lennetään houkkina nautintojen perässä.
Raha ei tuo ihmiselle onnea. Se on väline, jolla voidaan ostaa hyödykkeitä ja tyydyttää (jokapäiväisiä) tarpeita. Tarpeet ovat joko todellisia tai keinotekoisesti luotuja.
Rahan puute tuo ihmisille syrjäytyneisyyttä, surua, masennusta, asunnottomuutta, yksinäisyyttä, sairauksia - lohdutonta elämää.
Tässä pelkistetysti se, miksi veroja pitää maksaa, miksi verokertymä pitää jakaa oikeudenmukaisesti. Suomi on sivistysvaltio ja meidän tulee tässä yhteiskunnassa huolehtia kaikista suomalaisista. Kyllä rikkaat riistävät ja ahnehtivat kaiken kansantalouden tuoton itselleen, jos annamme niin tapahtua.
Uskotko sinä, että ne sijoittajat jotka hyväksyvät orjatyövoiman käytön esim. Kiinassa, Romaniassa ym. halpatyövoiman maissa maksimoidakseen voiton sijoittamalleen pääomalle ajattelevat suomalaisia työläisiä ja heidän työllistymistään, toimeentuloaan tai sosiaaliturvaansa.
Esimerkki häikäilemättömästä palkkapolitiikasta on se, että yrityksen johto ottaa palkkanssa optiomiljoonina (satakertaiset palkkatulot) ja työläiset raatavat pienillä palkoilla ilman ylityökorvauksia.
Vasemmisto ajaa solidaarista palkkapolitiikkaa. Työntekijöillekin pitäisi maksaa jotain ja heidän saada kunnollinen työterveyshuolto sekä vuosilomat.
En nyt kirjoita työehtosopimuspolitiikasta tai ay-järjestöjen roolista yhteiskuntamme tukipylväinä.... tulisi liian pitkä kirjoitus.
Muutama sana ruotsalaisesta feminismistä
(siitä olemme täysin eri mieltä)
Kaksi opettajasisartani asuu Ruotsissa. Toinen heistä voisimme ehkä kutsua feministiksi - suomalaiseksi vai ruotsalaiseksi - en tiedä.
Olen ihaillut ruotsalaisten naisten päättäväisyyttä heidän huolehtiessaan omista asioistaan ja perheistään. Näillä feministinaisilla on samvete sekä omatunto.
Heillä on myös paljon ystävättäriä toisin kuin meillä suomalaisilla kanssasiskoilla. Ystävättäret tukevat toisiaan hädän hetkellä, neuvovat, tukevat ja lohduttavat.
Tappavatko ruotsalaiset äidit lapsiaan - kuten suomalaiset ahdistuneet ja masentuneet? Eivät, he soittavat ystävättärilleen, jotka kiitävät apuun mistä päin Ruotsia tahansa. Tästä voisimme me suomalaiset naiset ottaa oppia.
Suomalaiset miehet juovat ja hakkaavat vaimojaan. Suomalaiset naiset nuolevat haavansa ja häveten vaikenevat kolhuistaan ja selittelevät mustelmiaan ja miestensä juomista omaksi syykseen...
Tässäkin kohdin ruotsalaiset naiset kiitävät siskojensa avuksi: tällaista menoa et saa hyväksyä ... me autamme sinua eteenpäin ...
tästäköhän johtuneet, etten ole kuullut tai lukenut ruotsalaismiesten juovan ja hakkaavan vaimojaan ja lapsiaan...
Ehkäpä naisilta vaaditaan miespolitikkojen rinnalla enemmän, jotta he tulevat kuulluiksi, näin heidän tulee olla lujempia ja ehkä kovempia.
Suomessa näitä lujia naisia sosiaalipuolen päättäjinä ei nähtävästi ole, koska täällä hakataan äitejä, tapetaan lapsia, juodaan tolkuttomasti ja ajetaan lapset ja perhe talvipakkaseen.
Pieni vinkki sinulle. Naisilla on miehiä voimakkaampi hoivavietti - myös niillä mielestäsi kovilla ruotsalaisilla feministeillä.Kopioin kohdat, kun sinulla oli niin pitkästi
Se ei mene noin, että jos rikkaat rikastuvat niin köyhät köyhtyvät. Kakku on kansainvälinen.
"Uskotko sinä, että ne sijoittajat jotka hyväksyvät orjatyövoiman käytön esim. Kiinassa, Romaniassa ym. halpatyövoiman maissa maksimoidakseen voiton sijoittamalleen pääomalle ajattelevat suomalaisia työläisiä ja heidän työllistymistään, toimeentuloaan tai sosiaaliturvaansa."
- Kiinalaiset olisivat enemmän kusessa jos maailma hylkäisi heidät kommunismiinsa. uskon, että he ovat niin älykäs kansa, että he ratkaisevat kansansa kohtalon ihan itse. Minä en ajattele suomalaista työläistä. Ajattelen omaa perhettäni. Suomalainen työläinen ei ole minusta säälittävä otus.
Kamalan pitkä juttu sinulla...lyhennän.
SAK on minusta OK. pientä reivausta äksöniin.
Naisasiasta: En pidä mitään eroa ihmisissä tai vanhemmissa siinä mitä sukupuolta he ovat. Feminismihän on oppi. olen kerran nuorena lukenut yhtä heidän lehteään. Se oli täysin tärähtäneiden tekstiä. Samaa maata jollekin hihhuliuskonnolle, ajatollaheille ja pohjois-korean kommunisteille. Jotain aivopesua, ehkä heillä on ollut huono isäsuhde tms. En ymmärrä, eikä edes huvita. - Pohjan-Akka
Pohjan-Akka kirjoitti:
Kopioin kohdat, kun sinulla oli niin pitkästi
Se ei mene noin, että jos rikkaat rikastuvat niin köyhät köyhtyvät. Kakku on kansainvälinen.
"Uskotko sinä, että ne sijoittajat jotka hyväksyvät orjatyövoiman käytön esim. Kiinassa, Romaniassa ym. halpatyövoiman maissa maksimoidakseen voiton sijoittamalleen pääomalle ajattelevat suomalaisia työläisiä ja heidän työllistymistään, toimeentuloaan tai sosiaaliturvaansa."
- Kiinalaiset olisivat enemmän kusessa jos maailma hylkäisi heidät kommunismiinsa. uskon, että he ovat niin älykäs kansa, että he ratkaisevat kansansa kohtalon ihan itse. Minä en ajattele suomalaista työläistä. Ajattelen omaa perhettäni. Suomalainen työläinen ei ole minusta säälittävä otus.
Kamalan pitkä juttu sinulla...lyhennän.
SAK on minusta OK. pientä reivausta äksöniin.
Naisasiasta: En pidä mitään eroa ihmisissä tai vanhemmissa siinä mitä sukupuolta he ovat. Feminismihän on oppi. olen kerran nuorena lukenut yhtä heidän lehteään. Se oli täysin tärähtäneiden tekstiä. Samaa maata jollekin hihhuliuskonnolle, ajatollaheille ja pohjois-korean kommunisteille. Jotain aivopesua, ehkä heillä on ollut huono isäsuhde tms. En ymmärrä, eikä edes huvita.valitan...vastasin kyllä kohta kohdalta...tekniikka petti.
äh...
noh... jos kiinnostaa ....uusin koko listan...prkele. - Pohjan-Akka
Pohjan-Akka kirjoitti:
valitan...vastasin kyllä kohta kohdalta...tekniikka petti.
äh...
noh... jos kiinnostaa ....uusin koko listan...prkele.miten ne katosi...oli kaksi sivua auki..mutta musiikki auttaa...no, onneksi tämä ei ollut valtion budjetti.
http://www.youtube.com/watch?v=HjVAfSlMWdE&mode=related&search= - iso asia
Pohjan-Akka kirjoitti:
Kopioin kohdat, kun sinulla oli niin pitkästi
Se ei mene noin, että jos rikkaat rikastuvat niin köyhät köyhtyvät. Kakku on kansainvälinen.
"Uskotko sinä, että ne sijoittajat jotka hyväksyvät orjatyövoiman käytön esim. Kiinassa, Romaniassa ym. halpatyövoiman maissa maksimoidakseen voiton sijoittamalleen pääomalle ajattelevat suomalaisia työläisiä ja heidän työllistymistään, toimeentuloaan tai sosiaaliturvaansa."
- Kiinalaiset olisivat enemmän kusessa jos maailma hylkäisi heidät kommunismiinsa. uskon, että he ovat niin älykäs kansa, että he ratkaisevat kansansa kohtalon ihan itse. Minä en ajattele suomalaista työläistä. Ajattelen omaa perhettäni. Suomalainen työläinen ei ole minusta säälittävä otus.
Kamalan pitkä juttu sinulla...lyhennän.
SAK on minusta OK. pientä reivausta äksöniin.
Naisasiasta: En pidä mitään eroa ihmisissä tai vanhemmissa siinä mitä sukupuolta he ovat. Feminismihän on oppi. olen kerran nuorena lukenut yhtä heidän lehteään. Se oli täysin tärähtäneiden tekstiä. Samaa maata jollekin hihhuliuskonnolle, ajatollaheille ja pohjois-korean kommunisteille. Jotain aivopesua, ehkä heillä on ollut huono isäsuhde tms. En ymmärrä, eikä edes huvita.Suomen bruttokansantuote jakaantuu epätasaisesti (syistä, jotka tiedämme, kuten rikkaiden ahneus) - yksi viidennes suomalaisista nappaa suurimman osan bruttokansantuotteesta.
Koko maailman "bruttomaailmantuote" jakaantuu vieläkin epätasaisemmin (syistä, jotka tiedämme, kuten rikkaiden ahneus).
Mitä Kiinaan tulee, siellä eletään diktatuurin jälkeistä aikaa. Länsimaiden hyvinvointi perustuu myös kiinalaisen työvoiman riistolle. Kiinasta on tuotu Suomeen tosi halpaa tavaraa - kuten tiedämme.
Suomalaiset yritykset ovat etsineet eri puolilta maapalloa näitä orjatyövoiman maita - kuten esim. Elcoteq, jonka pääomistaja Piippo on Niinistön vaalitukija.
Mutta tilanne on muuttumassa, Kiinassa ja muissa kehitysmaissa palkat kohoavat. Työläiset nousevat vaatimaan oikeuksiaan, joten myös Suomen rikkaat joutuvat yhä suuremmalla suurennuslasilla hakemaan maapallolta orjatyövoiman maita maksimoidakseen voittonsa.
Jos olet nuorena lukenut yhtä feministilehteä, et voi sen perusteella analysoida, kritisoida ja tuomita koko ruotsalaisen feminismin.
Pohditaanko yhdessä feminismin syntyjä syviä, jaksatko lukea ja onko lukemisen ymmärtäminen hanskassa?
Suomeen ei ole koskaan syntynyt samanlaista feminismi-liikettä kuin Ruotsiin. Sitä ei ole tarvittu.
Jos kysytään venäläisiltä ja virolaisilta naisilta minkälainen on suomalainen nainen, saamme vastauksia. Suomalainen nainen on kuin mies. Pukeutuukin kuin mies. Suomalainen nainen on itsenäinen eikä suostu miehen ehdoilla elämään tai miehen palvelijaksi.
Tämä ylpeänä myönnetään. Meidän äitimme kasvattivat meistä sodan jälkeen syntyneistä tytöistä itsenäisen naissukupolven. Äitiemme mielestä tärkeää oli tyttöjen kouluttaminen, tasa-arvo ja itsenäisyys.
Kun isämme ja/tai isoisämme olivat rintamalla, suomalaiset naiset hoitivat kotirintamatyöt ja usein miesten vaatteissa. Naiset hoitivat maataloustyöt, työskentelijät patruunatehtaissa, ratiovaununkuljettajina jne. - perinteisissä miesten töissä.
Sodan aikana valtaamansa yhteiskunnallisen aseman - naiset pitivät myös sodan jälkeen ja hoitivat sodassa vammautuneet ja henkisesti pahoinvoivat miehensä siinä lastensa ohella.
Suomalaisilla naisilla on ollut äänioikeus jo kauan - oliko se ensimmäisenä Euroopassa?
Suomessa naisen asema on muodostunut itsenäiseksi historiallisista syistä. Tänä päivänä Suomessa on on naispresidentti, paljon naisministereitä, paljon naisia Eduskunnassa - ja heikko feministiliike.
Ruotsin feminismi on todennäköisesti syntynyt puolustamaan naisten asemaa miesvaltaisessa yhteiskunnassa. Ruotsissa feministit ovatkin saaneet tasa-arvoasioita eteenpäin.
Suomalaiset naiset voivat ottaa oppia ruotsalaisen feministiliikeen hyvistä ja arvokkaista asioista, kuten solidaarisuus kanssasisaria kohtaan - myös muissa maissa kuin Ruotsissa. Ruotsalaiset naiset ovat tehneet arvokasta työtä esim. kehitysmaissa.
Samankaltaista naisliikettä kuin Ruotsissa ei ole Suomeen syntynyt, eikä sitä Suomessa tarvita.
Naisten asema monissa muissa maissa kauniilla sinisellä maapallollamme on erittäin huono (esim. Amnesty Internationalin mukaan). Näissä maissa toivottavasti syntyy kansainvälinen naisliike.
Venäjän ja Viron kanssasisaret saisivat ottaa oppia Suomen ja Ruotsin naisilta, eikä arvostella suomalaisia naisia esim. liian miesmäisiksi.
Olisi tarpeen perustaa Venäjälle ja Viroon nykyaikainen naisasialiike auttamaan ja itsenäistymään naapurimaiden naisia sekä kasvattaman tietoisia, sivistyneitä ja arvonsa tuntevia naisia ja äitejä myös näihin maihin.
Kyllä meidän kaikien tulee ajatella omaa perhettämme - osana tätä yhteiskuntaan. Tasa-arvoista ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa, jossa ristiriidat eivät kärjisty. Jossa meidän kaikkien olisi hyvä elää sekä tässä ajassa että tulevien sukupolvien tulevassa ajassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614245Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653468Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541806Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251683Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981435Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132939Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115846Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18827