Tämä eilen laittamani voimakkaasti kansainvälispoliittinen uutinen on jostain kumman syystä hävitetty täältä keskustelusta. Onkohan uutinen liian kuuma Suomi24lle? Laitanpa uutisen tähän uudestaan luettavaksi ja keskustelun kohteeksi. Asialla kun taitaa olla erittäin merkittävä vaikutus Kiinan ja USAn keskinäisiin poliittisiin suhteisiin. Ja maailmanpoliittiseen kehitykseen.
http://www.kauppalehti.fi/4/i/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=4443
/* Kiina uhkaa kaataa dollarin
Keskiviikko 08.08.2007 klo 14:59 (päivitetty ke 15:00) Kauppalehti Online, Telegraph
ESA PYYSALO
Kiinan hallitus on alkanut uhkailla Yhdysvaltoja "taloudellisilla aseilla". Brittiläisen Telegraph-lehden mukaan Kiina on vihjaillut, että se saattaa alkaa myydä omistamiaan USA:n valtion joukkovelkakirjoja, mikäli Yhdysvallat toteuttaa suunnitelmansa kiinalaisille tuotteille asetettavista tulleista.
Yhdysvalloissa on haluttu tulleja kiinalaistuotteille vastavetona sille, että Kiina pitää oman valuuttansa juanin arvoa liian matalalla.
Telegraph-lehden mukaan Kiinan kommunistipuolueen edustajat ovat ilmoittaneet, että Kiina saattaa käyttää lähes 700 miljardin euron arvosta USA:n valtion joukkovelkakirjoja, eli bondeja, aseena USA:n kongressin taivuttamiseksi.
Kiinan valtion joukkotiedotusvälineet kutsuvat mahdollista toimenpidettä "ydinoptioksi", joka saattaa romauttaa USA:n dollarin. Bondien massamyynti aiheuttaisi korkopiikin, moukaroisi USA:n asuntomarkkinat ja voisi saada aikaan syvän taantuman.
Kiinan yhteiskuntatiedeakatemian edustajan He Fanin mukaan Kiinalla riittää voimia rusentaa dollari.
- Kiinan keskuspankki joutuu myymään dollareita, jos juan vahvistuu dramaattisesti. Tämä saattaa johtaa dollarin laajaan halpenemiseen, He Fan kertoi China Daily -lehdelle.
Kiinan yhteiskuntatiedeakatemian edustajan kommentit on syytä ottaa vakavasti, sillä Kiina on usein ilmoittanut maailmalle poliittisista muutoksistaan tiedemiestensä kautta.
Vladimir Miklashevsky
[email protected]
358-10-665 101
Kauppalehti Online, Telegraph */
Siinä hävitetyssä keskustelussa pohdittiin siis USAn vastatoimenpiteitä siinä tapauksessa, että Kiina toteuttaa uhkauksensa myydä USAn bondit.
Itse arvelen, että USA mitätöi bondinsa (ei osta niitä takaisin) vedoten rahapulaansa tai jopa Kiinan "vahingolliseen politiikkaan" ja antaa dollarin romahtaa oikein kunnolla. Se on sille edullinen ratkaisu, koska on raskaasti vekaantunut ja voi näin maksattaa velkansa muulla maailmalla. Dollarin romahtaessa tuontinsa samalla tyssää ja vienti alkaa iloisesti vetämään. Tätä menettelyä sanottiin aikoinaan devalvaatioksi ja oli Suomessakin toistuvassa käytössä. :)
Suurena ja itsenäisenä taloutena USA pärjää kyllä vuosikymmeniä kansainvälisessä eristyksessäkin. Se jää tietysti hitaasti jälkeen tuottavuuskilpailussa, mutta tämä nousee ongelmaksi vasta pitkällä tulevaisuudessa. Öljynsä se kuitenkin joutuu joko ostamaan markkinahintaan tai ottamaan ilmaiseksi sotavoimiensa avulla. :)
Katsotaanpa nyt sensuroidaanko tämäkin kirjoitus. :))
Kiina uhkaa romauttaa
9
364
Vastaukset
- tosi talousnero
Ja mitähän hyötyä Kiinalle olisi taantumasta ja lamasta?
Oletko tyhm vai yritätkö vain antaa itsestäsi sen kuvan?- lamasta
> Ja mitähän hyötyä Kiinalle olisi taantumasta ja lamasta?
Jos Kiina toteaa, että talouskasvunsa pysähtyy USAn tullien vuoksi, se viisaana valtiona ei rupea sitä nielemään, vaan panee vahingon kiertämään. Ja jos lama on tullakseen, niin siihen kannattaa tietenkin mennä niin, että kilpailija kärsii suuremmat vahingot. - ei se lama olisi
vaan dollarin täydellinen tuho.
päin vastoin, se olisi piristys ruiske muulle mailmalle!
ei siis mikään ihme että USA ajaa amerodollaria ennätysvauhdilla!
- kohta rahat
http://www.kaleva.fi/plus/juttu673057_page0.htm
Kun USA:n talous alkaa yskiä, Euroopan talous alkaa yskiä. Suomi on osa Eurooppaa nykyään eli punikki saa hyvin pian kerjätä niitä tuhansia tukiaisia ja avustuksia joita nykyään niin (aivan liian helpolla) avokätisesti jaellaan.
Hyvä niin...- sika tyhmä
punikoija lahtari!
Usan romahdadus on muiden mahdollisuus!
Kerrankin voimme rahastaa usan joka ahon$viinasen aikana rahasti meidät
- totuutta kapitalisnin
toiminnasta!
Jossa dollarin arvon alenemis arviot voivat osua liiankin hyvin kohdalleen.
Sitä tietoa ei ole lupa julkaista kuin vapaamuurarien keskuudessa.
Ikävä kyllä edes valuutta ohjelma joka toimii samoin kuin sääennustusohjelmat ovat niiden lukujen takana! kun sinne syötettiin 700 miljardia dollaria. oli myrsky valmis.
dollari putoaa puoleen!
Kun sitten terminoitiin bondit..
Dollari sukelsi...
Kun oletettiin usan ostavan ne takaisin..
ohjelma totesi että se ei ole mahdollista, ei rahaa.
Useita muita konsteja kokeiltiin! tulos aina katastroofi
700 miljardia € on liikaa mille maalle tahansa mailmassa, paitsi ehkä kiinalle jolla se on!
Ohjelma on ydestä superkoneessa suomessa, ja se on oppilastyönä tehty, siinä on seuranta ajetuille optioille.
Tästä on selvinnyt että yliopiston johto ajaa sillä vapaamuurarien omia visioita. joista nykyinen suomen budjetti on yksi!
Porvarihallitus joka teki demaribudjetin! heh.
Kansalaispalkka olisi ollut paras mahdollinen.
se olisi pitänyt suomalaisen tuotannon hinnat kurissa, mutta olisi lisännyt ostovoimaa, joka olisi palautunut palvelualojen tuloksena suomen talouden kasvuun!
Kiina ei kaada dollaria, koska he menettäisivät itsekkin paljon rahaa siinä. Mutta pelotteena varsin voimakas sellainen!- sosialistikirjailija
Kyllähän Kiina kaataa pikkuhiljaa dollarin,koska ei hyvä ja
viisas ihmiskunta tarvi tulevaisuudessa SIELUNLAIN takia rahaa,valtioita eikä uskontoja.
Näin ollen jopa Björn Wahlroosin eilinen TV-haastattelu osui oikeaan,vaikka rikkaat ovatkin
yleensä tyhmempiä kuin köyhät.hahah.. - sielunlakihörhö
sosialistikirjailija kirjoitti:
Kyllähän Kiina kaataa pikkuhiljaa dollarin,koska ei hyvä ja
viisas ihmiskunta tarvi tulevaisuudessa SIELUNLAIN takia rahaa,valtioita eikä uskontoja.
Näin ollen jopa Björn Wahlroosin eilinen TV-haastattelu osui oikeaan,vaikka rikkaat ovatkin
yleensä tyhmempiä kuin köyhät.hahah..Sinun on turha miettiä sitä, kuka on tyhmä ja kuka älykäs,huolehdi vaan siitä apteekissa käynnistäsi.
- totuus näyttää
olevan toisille palstalaisille liian kovaa luettavaa :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862