Täysin käsittämätöntä idiotismia

Voitteko kuvitella, että näille, asiaa vuosikaupalla pyörittäville puupäille maksetaan huippupalkkaa. Todella pelottavaa, että meidän oikeusturvamme on tämänkaltaisten idioottien harkintakyvyn (sen puutteen) varassa. Pitkä stoori kuin nälkävuosi, mutta kannattaa lukea, että tulee selväksi oikeusviranomaistemme kusipäisyys.

Tarina alkaa......................

EUROOPAN IHMISOIKEUSTUOMIOISTUIMEN TUOMIO ASIASSA HOKKANEN v. SUOMI
23.9.1994


/H
Lapsi V:Hokkanen
Tapaamisoikeus Huolto M:Suomi
Perhe-elämän suoja A:23.9.1994
Kotimaiset oikeussuojakeinot EIT:A-299-A
Väliintulo Varauma ART:8
/O
Loukkasiko lapsen huoltoa ja tapaamisoikeuksia koskevien
tuomioistuinpäätösten täytäntöönpanon laiminlyönti perhe-elämän
suojaa.
/K
TOSISEIKAT: Maanviljelijä Teuvo Hokkasen (T.H.) vaimo kuoli
huhtikuussa 1985. T.H. sopi appivanhempien kanssa syyskuussa
1983 syntyneen tyttärensä S:n väliaikaisesta hoidosta lapsen
isovanhempien luona syksyyn 1985 saakka. Myöhemmin samana
syksynä isovanhemmat kieltäytyivät palauttamasta S:ää isälle,
jolloin tämä kääntyi nimismiehen puoleen saadakseen tyttärensä
takaisin. Nimismies ei katsonut aiheelliseksi tytön noutoa, ja
T.H. valitti Uudenmaan lääninhallitukselle. Ottaen huomioon
pitkähkön ajan, jonka S. oli viettänyt isovanhempiensa hoidossa
ja lapsen vähäisen kanssakäymisen isän kanssa lääninhallitus
katsoi, että S:n palauttaminen isälle saattoi olla lapsen edun
vastaista, ja määräsi toukokuussa 1986 huoltoriidan osapuolet
panemaan vireille S:n huoltoa koskevan oikeudenkäynnin
alioikeudessa.

Heinäkuussa 1986 antamassaan välipäätöksessä Tuusulan kihlakunnan-
oikeus määräsi S:n asumaan toistaiseksi isovanhempien luona ja
myönsi T.H:lle oikeuden pitää lasta luonaan viikon kuukaudessa.
Kun isovanhemmat kieltäytyivät kokonaan luovuttamasta S:ää isälleen
edes tuomioistuimen määräämien tapaamisoikeuksien mukaisesti,
lääninhallitus määräsi syyskuussa 1986 isovanhemmat noudattamaan
tuomioistuimen päätöksen mukaisia tapaamisoikeuksia 2000 mk:n
uhkasakon uhalla. Lääninhallitus hylkäsi tammikuussa 1987 T.H:n
hakemuksen uhkasakkojen määräämisestä maksettaviksi, kun
kihlakunnanoikeus oli lokakuussa 1986 antanut jo uuden
välipäätöksen tapaamisoikeuksista.

Sosiaaliviranomaisten suorittamien tutkimusten jälkeen kihlakun-
nanoikeus antoi varsinaisen päätöksen tammikuussa 1987. S:n huolto
ja holhous pysytettiin T.H:lla, ja S. määrättiin luovutettavaksi
isälleen. Lääninhallitus määräsi maaliskuussa 1987 antamallaan
päätöksellä isovanhemmat noudattamaan kihlakunnanoikeuden tuomiota
8000 mk:n sakon uhalla, mutta isovanhemmat eivät edelleenkään
suostuneet noudattamaan tuomioistuimen päätöstä. Hovioikeus hylkäsi
isovanhempien valituksen toukokuussa 1987, ja lääninhallitus
velvoitti isovanhemmat palauttamaan S:n isälleen 2000 mk:n sakon
uhalla. Viranomaiset havaitsivat, että isovanhemmat olivat siirtäneet
S:n tuntemattomaan paikkaan. Myöhemmin selvisi, että S. oli
viety isovanhempien kesäpaikkaan Mäntyharjulle. T.H. haki
tuomioistuimen päätöksen täytäntöönpanoa S:n palauttamiseksi
Mäntyharjun nimismieheltä kesäkuussa 1987, mutta tämä katsoi
S:n kesäloman vieton keskeyttämisen olevan vastoin lapsen etua
ja kieltäytyi täytäntöönpanosta. Oikeuskansleri ei katsonut
heinäkuussa 1988 antamassaan päätöksessä olevan aihetta ryhtyä
mihinkään toimenpiteisiin T.H:n täytäntöönpanon laiminlyönneistä
tekemän kantelun johdosta. Korkein oikeus hylkäsi isovanhempien
valituksen toukokuussa 1988 ja purkuhakemuksen syyskuussa 1988.

Isovanhempien aloitteesta sosiaalihallitus kehotti toukokuussa
1990 Tuusulan sosiaalilautakuntaa ryhtymään toimenpiteisiin S:n
huollon siirtämiseksi isovanhemmille. Tuusulan holhouslautakunta
katsoi heinäkuussa 1990 sosiaalilautakunnalle antamassaan lausun-
nossa, ettei huollon ja holhouksen siirtämiseen ollut aihetta.
Sosiaalilautakunta haki elokuussa 1990 kihlakunnanoikeudessa S:n
huollon siirtämistä isovanhemmille, koska näiden ja lapsen suhde
oli läheinen S:n vietettyä varhaislapsuutensa isovanhempien kanssa.
Samalla lautakunta lausui kuitenkin, että T.H. oli sovelias
toimimaan tyttärensä kasvattajana ja kykeni tarjoamaan tälle hyvän
kotiympäristön. Kihlakunnanoikeuden pyynnöstä holhouslautakunta
antoi lokakuussa 1990 uuden lausunnon, jonka mukaan S:n holhous
tulisi siirtää isovanhemmille.

Kihlakunnanoikeuden marraskuussa 1990 antamalla välipäätöksellä
S määrättiin asumaan isovanhempiensa luona ja T.H:lle myönnettiin
tyttärensä tapaamisoikeus. Isovanhempien kieltäydyttyä edelleen
noudattamasta tuomioistuimen päätöstä tapaamisoikeuksista
lääninhallitus maaliskuussa 1991 määräsi isovanhemmat noudattamaan
kihlakunnanoikeuden päätöstä 5000 markan sakkojen uhalla. Uudenmaan
kasvatus- ja perheneuvola antoi kihlakunnanoikeuden pyynnöstä
toukokuussa 1991 lausunnon, jonka mukaan T.H:n ja S:n tapaamiset
olivat lapsen edun mukaisia. Kihlakunnanoikeus hylkäsi sosiaali-
lautakunnan hakemuksen toukokuussa 1991. Helsingin hovioikeus
määräsi heinäkuussa 1991 kihlakunnanoikeuden päätöksen täytän-
töönpanon keskeytyksen isovanhempien ja sosiaalilautakunnan va-
litettua kihlakunnanoikeuden päätöksestä hovioikeuteen. Hovioikeus
kumosi kihlakunnanoikeuden päätöksen syyskuussa 1991 ja siirsi
S:n huollon isovanhemmille, mutta määräsi T.H:n toimimaan tyttärensä
holhoojana. Hovioikeus päätti myöntää T.H:lle tyttärensä tapaamis-
ja luonapito-oikeuden. Korkein oikeus ei myöntänyt T.H:lle
valituslupaa tammikuussa 1992 antamallaan päätöksellä.

Järvenpään sosiaalilautakunta vastasi kesäkuussa 1992 T.H:n
pyyntöön toimenpiteistä isän ja lapsen tapaamisten järjestämiseksi
tuomioistuimen päätöksen mukaisesti, ettei mitään ollut enää
tehtävissä isovanhempien kieltäydyttyä tuomasta S:ää sosiaali-
viranomaisten järjestämään tapaamistilaisuuteen. Lääninhallitus
määräsi joulukuussa 1992 isovanhemmat noudattamaan tuomioistuimen
tapaamisoikeuksista antamaa päätöstä 5000 mk:n sakkojen uhalla,
mutta hylkäsi T.H:n hakemuksen S:n noutamisesta tapaamisiin, kun
noutomääräys voitiin antaa vain lapsen huoltoa koskevan päätöksen
täytäntöönpanemiseksi. S. oli marraskuussa 1992 ilmoittanut
sovittelijalle isovanhempien läsnäollessa, ettei halunnut tavata
isäänsä. Ottaen huomioon S:n iän ja isovanhempien voimakkaan
vaikutuksen häneen lääninhallitus ei pitänyt S:ää niin kehittyneenä,
että hänen mielipiteensä olisi tullut ottaa huomioon. Isovanhemmat
kieltäytyivät edelleen tuomasta S:ää sosiaaliviranomaisten huhti-
kuussa 1993 järjestämään tapaamistilaisuuteen, jossa lapsen oli
määrä tavata isänsä. Isovanhemmat valittivat lääninhallituksen
päätöksestä hovioikeudelle, joka kumosi lääninhallituksen päätöksen
lokakuussa 1993. Hovioikeus katsoi psykiatrin ja sovittelijan
lausunnot huomioon ottaen S:n olevan kyllin kehittynyt päättämään
itse isänsä tapaamisista, joten uhkasakkoja ei voitu enää langettaa
tapaamisoikeuksien täytäntöönpanemiseksi. Korkein oikeus hylkäsi
huhtikuussa 1994 antamallaan päätöksellä T.H:n valituslupahakemuksen.

VALITUS: T.H. valitti itsensä ja S:n nimissä EIK:lle 10.4.1992
väittäen EIS 8 artiklaa loukatun, kun viranomaiset eivät ryhtyneet
tarpeellisiin toimenpiteisiin isän ja tyttären perheeksi yhdistä-
miseksi eivätkä panneet täytäntöön tapaamisoikeuksia.
/T
TUOMIO:
1) Huomioon otettava aika:
EIT totesi tutkivansa, loukattiinko EIS:sta vain EIS:n voimaantuloa
10.5.1990 seuranneiden tapahtumien osalta. EIT ilmoitti kuitenkin
ottavansa huomioon taustatietoina myös tätä edeltävät seikat, ja
etenkin ne lukuisat hallinnolliset ja oikeudelliset toimenpiteet,
joihin T.H. oli ryhtynyt ennen sopimuksen voimaantuloa.

2) Pääasiaratkaisu (EIS 8 artikla):
S. oli avioliitossa syntynyt lapsi, joka oli asunut syntymästään
lähtien isänsä ja äitinsä perheessä vuoteen 1985 saakka ja
tapasi isänsä viimeksi v. 1987. Isä oli S:n huoltaja syyskuuhun
1991 saakka ja on edelleenkin tämän holhooja. T.H. on v. 1985
lähtien hakenut tyttärensä palauttamista sekä tapaamisoikeuksien
täytäntöönpanoa. EIT katsoi edellämainitut seikat huomioon ottaen
S:n ja T.H:n välillä vallitsevan riittävän yhteyden siten, että
voitiin puhua EIS 8 artiklassa suojatusta "perhe-elämästä".

EIT totesi EIS 8 artiklan perimmäisenä tarkoituksena olevan
yksilön suojaaminen viranomaisten mielivaltaiselta puuttumiselta
yksityis- ja perhe-elämään. EIS 8 artikla voi kuitenkin velvoittaa
viranomaiset myös positiivisiin toimenpiteisiin yksilön oikeuksien
turvaamiseksi. Kun EIT oli aikaisemmissa lapsen huostaanottoa
koskeneissa tuomioissaan korostanut vanhempien oikeutta viranomais-
toimepiteisiin perheen yhdistämiseksi, se nyt totesi saman oikeuden
soveltuvan myös tilanteisiin, joissa lapsi on luovutettu vapaa-
ehtoisesti yksityisellä sopimuksella ulkopuolisten huollettavaksi.

EIT korosti, ettei viranomaisten EIS 8 artiklan mukainen velvolli-
suus ryhtyä toimenpiteisiin perheen yhdistämisen edistämiseksi
ollut absoluuttinen. Jo jonkin aikaa muiden kanssa eläneen lapsen
välitön siirtäminen ei välttämättä ole mahdollista, vaan siirto
saattaa vaatia erinäisiä valmistelevia toimenpiteitä. Näiden
toimenpiteiden luonne ja laajuus riippuu olosuhteista. Vaikka
viranomaisten tulee tehdä kaikkensa saadakseen aikaan kaikkien
asianosaisten myötävaikutuksen perheen yhdistämiseksi, velvolli-
suutta pakkotoimiin perheen yhdistämiseksi rajoittaa kaikkien
osapuolten oikeuksien ja etenkin lapsen edun huomioonottaminen.
Jos yhteydet vanhempiin saattavat vaarantaa lapsen edun, on
kansallisten viranomaisten asiana löytää asiassa tasapainoinen
ratkaisu. Oleellista on, että viranomaiset ovat ryhtyneet
kaikkiin perheen yhdistämiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin,
joita voidaan kohtuudella edellyttää kyseisessä tilanteessa.

EIT totesi viranomaisten kantana olleen 21.10.1993 saakka, että
tapaamiset T.H:n kanssa olivat lapsen edun mukaisia, vaikka
tämä ei ehkä haluaisikaan tavata isäänsä. Lisäksi 25.9.1991
saakka tuomioistuimet harkitsivat T.H:n sopivan parhaiten
tyttärensä huoltajaksi, ja että lapsi tulisi palauttaa isälle.
Tuomioistuinten vaikutuksettomiksi jääneiden päätösten ja
täytäntöönpanomääräysten lisäksi tehdyt sosiaaliviranomaisten
toimenpiteet rajoittuivat pääasiassa kolmen tapaamisen suunnitte-
luun v. 1991, isovanhempien ja isän välisen sovittelun yritykseen
v. 1992 sekä yhden tapaamisen järjestelyyn v. 1993. Mitkään
näistä eivät toteutuneet. Vaikka tapaamisjärjestelyissä ilmenneet
vaikeudet aiheutuivatkin pääasiassa isän ja isovanhempien välisestä
vihamielisyydestä, ei EIT hyväksynyt hallituksen näkemystä siitä,
että vastuu tapaamisten tosiasiallisen aikaansaamisen epäonnistu-
misesta kuuluisi T.H:lle. Viranomaisten toimimattomuus pakotti
T.H:n turvautumaan lukuisiin aikaavieviin ja lopulta tehottomiksi
osoittautuneisiin toimenpiteisiin tapaamisoikeuksien täytäntöön-
panemiseksi. Siten viranomaisten ei voida katsoa ryhtyneen
riittäviin toimenpiteisiin T.H:n ja hänen tyttärensä perheen
yhdistämiseksi.

EIT ei nähnyt aihetta epäillä hovioikeuden 21.10.1993 antamaan
päätökseen sisältynyttä arviota siitä, että S. oli kyllin
kehittynyt päättämään itse isänsä tapaamisesta.

EIT katsoi yksimielisesti EIS 8 artiklaa loukatun 10.5.1990 -
21.10.1993 välisenä aikana, kun viranomaiset eivät täytäntöön-
panneet T.H:n tapaamisoikeuksia tyttärensä kanssa.

EIT katsoi, että olosuhteet huomioonottaen oli riittävät syyt
olla toimeenpanematta T.H:n huoltajuutta, kunnes huollon siirtoa
koskeva oikeudenkäynti oli saatu päätökseen lainvoimaisella
tuomiolla. Kun hovioikeuden päätös huollon siirtämiseksi isovan-
hemmille perustui asiantuntijan lausuntoon sekä S:n pitkään
asumiseen isovanhempiensa kanssa ja kiintymiseen näihin, EIT ei
nähnyt aihetta epäillä, etteikö huollon siirto olisi ollut
tarpeen demokraattisessa yhteiskunnassa. EIT ei katsonut viran-
omaisten ylittäneen harkintavaltaansa siirtäessään huollon
isovanhemmille.

EIT katsoi äänin 6-3, ettei sen enempää S:n huollon siirtäminen
isovanhemmille kuin tapaamisoikeuksien täytäntöönpanemattomuus
21.10.1993 jälkeen loukannut EIS 8 artiklaa.

3) Korvaukset:
EIT velvoitti vastaajavaltion korvaamaan kohtuulliseksi
arvioimansa T.H:n aineettoman vahingon 100.000 FIM ja
oikeudenkäyntikulut 135.000 FIM.

4) EIK:ssa lopullisesti ratkaistut menettelylliset kysymykset:

a) S:n valitus: EIK jätti tutkimatta T.H:n tyttärensä puolesta
laatiman valituksen, koska T.H. ei valitusta tehdessään enää
ollut S:n huoltaja.

b) Suomen varauman merkitys: T.H. katsoi, ettei Suomen varauma
EIS 6 artiklaan koskenut hänen tapaustaan ja että suullisen
käsittelyn epääminen muutoksenhakuasteessa oli siten EIS 6
artiklan loukkaus. Hänen mukaansa varauma koski vain tapauksia,
joissa Suomen lainsäädäntö EIS:n voimaantullessa ei taannut
oikeutta suulliseen käsittelyyn. Kun kansalaisoikeuksia ja
poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus (SopS:7-8/1976) oli
osa Suomen oikeusjärjestystä eikä Suomi ollut tehnyt sen 14
artiklaan varaumaa, EIS:een tehtyä varaumaa oli tulkittava
suppeasti. EIK viittasi mainitun yleissopimuksen soveltamisessa
muodostuneeseen tulkintakäytäntöön ja totesi, ettei yleissopimuksen
14 artiklasta seurannut yleistä oikeutta suulliseen käsittelyyn
muutoksenhakuasteessa. Sopimusmääräyksestä ei siten voinut
johtaa estettä EIS 6 artiklaan tehdyn varauman soveltumiselle
valittajan tapaukseen.

5) Väliintulo EIT:ssä:
EIT:n työjärjestyksen 37.2 [:n nojalla EIT:n presidentti myönsi
isovanhemmille, mutta ei S:lle, oikeuden toimittaa kirjallisia
kommentteja EIK:n laatiman tosiseikkakuvauksen johdosta.

6) Eriävä mielipide ja äänestykset EIK:ssa:
Kolme EIT:n jäsentä katsoi, että EIS 8 artiklaa oli loukattu
myös suhteessa huollon järjestämiseen ja tapaamisoikeuksien
osalta myös 21.10.1993 jälkeen, kun viranomaiset myötävaikuttivat
valittajalle isänä luonnollisesti kuuluvien oikeuksien riistämiseen
hyväksymällä isovanhempien aikaansaaman tosiasiallisen tilanteen.
EIK oli äänin 19-2 katsonut EIS 8 artiklaa loukatun ja äänin 16-5,
että EIS 6 artiklaa ei ollut loukattu.
/V
Ks. tapaukset Handyside v. Iso-Britannia, A-24, 7.12.1976;
Eriksson v. Ruotsi, A-156, 22.6.1989; Moreira de Azevedo v.
Portugali, A-208-c, 23.10.1990, Margareta ja Roger Andersson
v. Ruotsi, A-226-a, 25.2.1992, Olsson v. Ruotsi (No. 2),
A-250, 27.11.1992, Stamoulakatos v. Kreikka, A-271, 26.10.1993,
Vall`e v. Ranska, A-289-a, 26.4.1994, Keegan v. Irlanti, A-290,
26.5.1994.
Laatija:Martin Scheinin