Ilmaston muutos on ihmisen aikaansaanos

HAARP (lyhenne sanoista High Frequency Active Auroral Research Program) on tutkimusprojekti, jonka tavoitteena on oppia ymmärtämään, simuloimaan ja kontrolloimaan ionosfäärissä tapahtuvia sähkömagneettisia prosesseja.

HAARP-tutkimusasema sijaitsee Gakonassa, Alaskan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Sijainti pohjoisen napapiirin tuntumassa, revontulivyöhykkeellä mahdollistaa ionosfäärin tutkimisen menetelmillä, jotka eivät välttämättä olisi mahdollisia muualla.

Tutkimusjärjestelmän ydin on Ionospheric Research Instrument (IRI) -lähetin, jolla voidaan lähettää 2,8–10 MHz taajuusalueella. Lisäksi tutkimusaseman käytössä on suuri määrä mittalaitteita diagnoosien tekemiseen.

HAARP on otettu käyttöön kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa lähetinjärjestelmän käytössä oli 18 antennia ja 360 kW syöttötehoa. Toinen vaihe otti käyttöön 48 antennia 960 kW:n teholla. Kolmannessa vaiheessa on pystytetty 180 antennia syöttötehon ollessa 3,6 MW. Järjestelmä käyttää ns. vaiheistettuja antenneja, joilla lähetys pystytään mm. kohdistamaan haluttuun suuntaan ja keskittämään hyvin pienelle alueelle. Antennijoukkoa on tarkoitus käyttää yhtenä suurena lähettimenä.

HAARP toimii ns. ionosfäärin lämmittimenä. Se lähettää suurella teholla korkeataajuista (HF) sähkömagneettista säteilyä ionosfäärin alaosan kerroksiin. Ionosfäärissä olevat sähköisesti varautuneet hiukkaset reagoivat säteilyyn absorboimalla sitä, josta seuraa lämpeneminen. Järjestelmällä voidaan kuumentaa hiukkasia n. 1600-asteisiksi, jolloin niiden ominaisuudet poikkeavat mm. sähkönjohtavuudeltaan normaalitilasta.

Säteilylle altistettu osa ionosfääriä voidaan muokata toimimaan virtuaalisena antennina maasta suunnatuille radioaalloille. Lämmityksen seurauksena radioaaltoja maahan takaisinheijastava osa nousee ylöspäin ilmakehässä. Näin ollen radiolähetykset altistettuun kohtaan peilaantuvat takaisin potentiaalisesti laajemmalle peittoalueelle. Lisäksi ionosfäärin revontulivyöhykettä tai ns. revontuliovaalia manipuloimalla voidaan synnyttää ionosfäärissä erittäin matalataajuista sähkömagneettista säteilyä (ELF).

Ionosfäärin manipuloiminen tuo mukanaan monia käyttömahdollisuuksia. Erittäin matalan taajuusalueen säteilyä voidaan käyttää hyvän läpäisykykynsä vuoksi esimerkiksi maan tomografiassa. Näin voidaan paikallistaa ja analysoida mineraaliesiintymiä, öljylähteitä tai mitä tahansa maanalaisia kohteita. Lisäksi matalan taajuuden lähetyksillä voidaan kommunikoida sukellusveneiden kanssa niiden ollessa sukelluksissa.

Ionosfäärillä on suuri merkitys maailmanlaajuisessa langattomassa viestiliikenteessä. Merkittävä osa viestinnässä käytettävistä taajuuksista on herkkiä muutoksille ja häiriöille ionosfäärissä. Ionosfäärin ominaisuuksia manipuloimalla voidaan potentiaalisesti häiritä esimerkiksi satelliittien ja tukiasemien välistä viestiliikennettä.

Eräs HAARPin alullepanneista tekijöistä oli ajatus, että järjestelmän avulla voitaisiin saattaa epäkuntoon pitkänmatkan ohjuksia niiden lentäessä ionosfäärin läpi. Sittemmin Tähtien Sota -sovelluksista on kuitenkin virallisesti luovuttu. Virallisesti HAARP kiistää tutkivansa aseteknologioita, mutta hankkeen kriitikot eivät ole tästä vakuuttuneita. Järjestelmän pelätään valmistuessaan olevan kykenevä mm. vaikuttamaan paikallisiin sääolosuhteisiin sekä toimimaan mielenhallintalaitteena.

HAARPin päärahoittajia ovat Yhdysvaltain ilmavoimat ja laivasto. Lisäksi toimijoina on lukuisia yliopistoja, julkisia ja yksityisiä organisaatioita. Vastaanvanlaisia, teholtaan ja ominaisuuksiltaan poikkeavia ionosfäärin lämmittimiä on useita ympäri maailmaa: esimerkiksi HIPAS Alaskassa, EISCAT Tromssassa, Norjassa sekä Sura Venäjällä.
4122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • Katalainen on niiden juoksupoika. Agendana maailman orjuuttaminen. Suomen pankkikriisi ja Koiviston konklaavi EU jasenyyden vuoksi. Petosta koko homma! Nyt kokoluokaltaan samanlainen kriisi ilmastonmuutosteemalla. Homma haisee pahasti. Maanpetturit perkele. Nyt se poikkeustila niin saadaan syylliset tuomiolle.

    Äänestä

  • illut perkele.. kirjoitti:

    Katalainen on niiden juoksupoika. Agendana maailman orjuuttaminen. Suomen pankkikriisi ja Koiviston konklaavi EU jasenyyden vuoksi. Petosta koko homma! Nyt kokoluokaltaan samanlainen kriisi ilmastonmuutosteemalla. Homma haisee pahasti. Maanpetturit perkele. Nyt se poikkeustila niin saadaan syylliset tuomiolle.

    mailmanvaltaa vaheiden perusteella!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


usko tai älä kirjoitti:

HAARP (lyhenne sanoista High Frequency Active Auroral Research Program) on tutkimusprojekti, jonka tavoitteena on oppia ymmärtämään, simuloimaan ja kontrolloimaan ionosfäärissä tapahtuvia sähkömagneettisia prosesseja.

HAARP-tutkimusasema sijaitsee Gakonassa, Alaskan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Sijainti pohjoisen napapiirin tuntumassa, revontulivyöhykkeellä mahdollistaa ionosfäärin tutkimisen menetelmillä, jotka eivät välttämättä olisi mahdollisia muualla.

Tutkimusjärjestelmän ydin on Ionospheric Research Instrument (IRI) -lähetin, jolla voidaan lähettää 2,8–10 MHz taajuusalueella. Lisäksi tutkimusaseman käytössä on suuri määrä mittalaitteita diagnoosien tekemiseen.

HAARP on otettu käyttöön kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa lähetinjärjestelmän käytössä oli 18 antennia ja 360 kW syöttötehoa. Toinen vaihe otti käyttöön 48 antennia 960 kW:n teholla. Kolmannessa vaiheessa on pystytetty 180 antennia syöttötehon ollessa 3,6 MW. Järjestelmä käyttää ns. vaiheistettuja antenneja, joilla lähetys pystytään mm. kohdistamaan haluttuun suuntaan ja keskittämään hyvin pienelle alueelle. Antennijoukkoa on tarkoitus käyttää yhtenä suurena lähettimenä.

HAARP toimii ns. ionosfäärin lämmittimenä. Se lähettää suurella teholla korkeataajuista (HF) sähkömagneettista säteilyä ionosfäärin alaosan kerroksiin. Ionosfäärissä olevat sähköisesti varautuneet hiukkaset reagoivat säteilyyn absorboimalla sitä, josta seuraa lämpeneminen. Järjestelmällä voidaan kuumentaa hiukkasia n. 1600-asteisiksi, jolloin niiden ominaisuudet poikkeavat mm. sähkönjohtavuudeltaan normaalitilasta.

Säteilylle altistettu osa ionosfääriä voidaan muokata toimimaan virtuaalisena antennina maasta suunnatuille radioaalloille. Lämmityksen seurauksena radioaaltoja maahan takaisinheijastava osa nousee ylöspäin ilmakehässä. Näin ollen radiolähetykset altistettuun kohtaan peilaantuvat takaisin potentiaalisesti laajemmalle peittoalueelle. Lisäksi ionosfäärin revontulivyöhykettä tai ns. revontuliovaalia manipuloimalla voidaan synnyttää ionosfäärissä erittäin matalataajuista sähkömagneettista säteilyä (ELF).

Ionosfäärin manipuloiminen tuo mukanaan monia käyttömahdollisuuksia. Erittäin matalan taajuusalueen säteilyä voidaan käyttää hyvän läpäisykykynsä vuoksi esimerkiksi maan tomografiassa. Näin voidaan paikallistaa ja analysoida mineraaliesiintymiä, öljylähteitä tai mitä tahansa maanalaisia kohteita. Lisäksi matalan taajuuden lähetyksillä voidaan kommunikoida sukellusveneiden kanssa niiden ollessa sukelluksissa.

Ionosfäärillä on suuri merkitys maailmanlaajuisessa langattomassa viestiliikenteessä. Merkittävä osa viestinnässä käytettävistä taajuuksista on herkkiä muutoksille ja häiriöille ionosfäärissä. Ionosfäärin ominaisuuksia manipuloimalla voidaan potentiaalisesti häiritä esimerkiksi satelliittien ja tukiasemien välistä viestiliikennettä.

Eräs HAARPin alullepanneista tekijöistä oli ajatus, että järjestelmän avulla voitaisiin saattaa epäkuntoon pitkänmatkan ohjuksia niiden lentäessä ionosfäärin läpi. Sittemmin Tähtien Sota -sovelluksista on kuitenkin virallisesti luovuttu. Virallisesti HAARP kiistää tutkivansa aseteknologioita, mutta hankkeen kriitikot eivät ole tästä vakuuttuneita. Järjestelmän pelätään valmistuessaan olevan kykenevä mm. vaikuttamaan paikallisiin sääolosuhteisiin sekä toimimaan mielenhallintalaitteena.

HAARPin päärahoittajia ovat Yhdysvaltain ilmavoimat ja laivasto. Lisäksi toimijoina on lukuisia yliopistoja, julkisia ja yksityisiä organisaatioita. Vastaanvanlaisia, teholtaan ja ominaisuuksiltaan poikkeavia ionosfäärin lämmittimiä on useita ympäri maailmaa: esimerkiksi HIPAS Alaskassa, EISCAT Tromssassa, Norjassa sekä Sura Venäjällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu