... puheenjohtaja pikimmiten. Hän johti puolueen rökäletappioon äskeisissä vaaleissa. Hän hallitse asioita. Eilen vaati, että hallituksen pitää julkaista hoitureiden ylimääräiseen palkkojen korotuksiin varattu raha. Tänään kuulin radiosta sekä työnantajan että työntekijäin edustajan sanovan ettei tarvitse julkaista etukäteen.
Demareiden pitäisi vaihtaa ...
18
743
Vastaukset
- varma.kosto
Opettajien ja sairaanhoitajaliitot vaati nimenomaan hallitukselta ulostuloa asiassa. Tappelelevat vielä keskenään kenelle "potti" kuuluisi.
- oivahärkönen
... mutta kiistelevät kyllä tyyliin "mulle myös".
Televisiossa esiintynyt työntekijöiden edustaja sanoi vielä, että kunnathan sen lisäkorotuksen pääosin maksavat niin ettei valtion osuus ole ratkaiseva.
Avaukseni pointti oli kuitenkin Heinäluoman kykenemättömyys. Siihen sinun pitäisi vastata. - ...
oivahärkönen kirjoitti:
... mutta kiistelevät kyllä tyyliin "mulle myös".
Televisiossa esiintynyt työntekijöiden edustaja sanoi vielä, että kunnathan sen lisäkorotuksen pääosin maksavat niin ettei valtion osuus ole ratkaiseva.
Avaukseni pointti oli kuitenkin Heinäluoman kykenemättömyys. Siihen sinun pitäisi vastata.Hallitus on luvannut korvamerkittyä rahaa, joten se palkankorotus tullee ensisijaisesti valtion pussista. N. 60%, jos tavoitteena nollakustannusvaikus - sanovat kunnat mitä tahansa: pelkästään kunnallisvero tekee 20%, työnantajan maksamista veroista osa tulee takaisin. Valtion nettokulut ovat 15-25% palkankorotuksesta, koska se saa lisäverotuloja.
- jakoon...
... kirjoitti:
Hallitus on luvannut korvamerkittyä rahaa, joten se palkankorotus tullee ensisijaisesti valtion pussista. N. 60%, jos tavoitteena nollakustannusvaikus - sanovat kunnat mitä tahansa: pelkästään kunnallisvero tekee 20%, työnantajan maksamista veroista osa tulee takaisin. Valtion nettokulut ovat 15-25% palkankorotuksesta, koska se saa lisäverotuloja.
tehdä pysyvää muutosta niin korotukset jäävät loppujen lopuksi kokonaan kuntien maksettavaksi. Yhtä vuotta tai sopimuskautta koskevilla määrärahoilla ei ole jatkuvuutta, mutta palkankorotuksen tulee olla pysyvä.
- oivahärkönen
jakoon... kirjoitti:

... että valtionosuuksiin ei kohonneista palkoista johtuen tehtäisi pysyvää korotusta, mutta ensi vuosi on hoidettava lisäbudjella, kun ei tiedetä vielä korotuksen suuruutta eikä aikataulua. Kunhan nuo asiat työmarkkinaosapuolten kesken sovitaan, valtiokin voi tehdä pysyvät lisäyksensä valtionosuuksiin. On myös poliittisella tasolla sovittava, minkä osuuden korotuksista valtio sitten maksaa kunnille.
- varmaa kostoa

varma kosto on niin punanen että hänen mielestä sdp ei ole muka oikeisto puolue ja muut on porvareita ja lahtareita ja valehtelee.
varma kosto on kuin halonen elää kylmän sodan ihanaa aikaa kun NL oli paratiisi ja suomi sen oppipoika.
- Sanomien...
jutussa kuntatyönantajien edustaja oli sitä mieltä, että valtionosuuksien määrä tulisi olla selvillä ennen sopimusten allekirjoittamista, vaikka neuvottelut voi aloittaa ilmankin.
- oivahärkönen
... lopullisen sopimuksen tekemistä pitäisi olla selvillä. Se myös tarkoittaa sitä, että sovitaan myös siitä, minkä osuuden valtio korotuksista maksaa.
- puheenkuljettaja
nyt pitäisi vaihtaa? Ensin demarit vaihtoivat keskustan puheenjohtajan ja sitten omansa. Kuka nyt olisi vuorossa?
- se sitten
nyt vuorossa kokoomuksen?
- oivahärkönen
se sitten kirjoitti:
nyt vuorossa kokoomuksen?
... jos aikovat nousta alhosta.
- keskustalle..
demarit saivat vaihdettua paremman puheenjohtajan kuin itselleen. Tosin keskustan tapauksessa kuka tahansa olisi ollut parempi kuin entinen...
- vuorossa
oivahärkönen kirjoitti:
... jos aikovat nousta alhosta.
Demarit saattavat olla niinkin kieroja että vaihtavat taas kepun puheenjohtajan, takaisin Jäätteenmäkeen, silloin demarit nousisivatkin ohi Kepun sillä ei Heinäluomakaan voi alittaa Jäätteenmäkeä.
- JormaKKorhonen
...sdp:n puheenjohtajan pätevyydestä? Onko sinusta tullut sosialidemokraatti? Siksikö olet tullutkin tänne sieltä kepupalstalta? Minä luulin, että olet tullut siksi, kun olet kyllästynyt puoluetoverisi Hietaseen, joka on siellä yhtenään vaatimassa kepun puheenjohtajan vaihyamista.
Tuohon esittämääsi asiaan minun ei tarvitsekaan puuttua, sillä sinua näköjään on jo oikaistu siinä.- epä pä te vä
sama mistä puolueesta ole mutta ei heinäluoman toilailuja ja sanomisia voi painaa villasella. on väärin että kyseinen henkilö on kansanedustaja.
- oivahärkönen
... varsin syvällisesti Keskustan asioista? Kirjoitat monta pitkää kepua neuvovaa kirjoitusta päivässä kepupalstalle.
En ole tosiaan aikoihin osallistunut keskusteluihin Keskustan palstalla, se johtuu siitä, että sen ovat valloittaneet Sinun tapaiset kepukaunaiset kirjoittajat. Osa näistä kirjoittajista pystyy tuottamaan vain törkyä. Sellaisia ovat mm. ironcurtain, Uusi -Ukki, Aili-A, ernesto, otto-ville, Sandra, quess who, veronmaksaja2, kepuloinen, politiikan tuntija, pistävä i, Aslan.tsto. Lisäksi palstan sheriffi ei itsekään noudata sääntöjä, kirjoittaa omista rakennuspuuhistaan ja perheasioistaan. Antaa myös mm. sinun kirjoitella myös omista asioistaan eikä tartu noihin törkykirjoittajien juttuihin. Minua tympäisee myös Sinun ja Keriksen välinen kiistely palstalla, mikä ei myöskään mitenkään liity Keskustaan.
Sosialidemokraatti minusta ei ole tullut eikä tule, olen Keskustan kannattaja. Tämä palsta, myös Kokoomuksen ja hallituksen palstat sekä Yhteikunta/Historia palsta ovat säilyneet vielä melko asiallisina. Pysykää te vain siellä kepun palstalla ja lämmitelkää siellä toisianne. - Uusi-Ukki
oivahärkönen kirjoitti:
... varsin syvällisesti Keskustan asioista? Kirjoitat monta pitkää kepua neuvovaa kirjoitusta päivässä kepupalstalle.
En ole tosiaan aikoihin osallistunut keskusteluihin Keskustan palstalla, se johtuu siitä, että sen ovat valloittaneet Sinun tapaiset kepukaunaiset kirjoittajat. Osa näistä kirjoittajista pystyy tuottamaan vain törkyä. Sellaisia ovat mm. ironcurtain, Uusi -Ukki, Aili-A, ernesto, otto-ville, Sandra, quess who, veronmaksaja2, kepuloinen, politiikan tuntija, pistävä i, Aslan.tsto. Lisäksi palstan sheriffi ei itsekään noudata sääntöjä, kirjoittaa omista rakennuspuuhistaan ja perheasioistaan. Antaa myös mm. sinun kirjoitella myös omista asioistaan eikä tartu noihin törkykirjoittajien juttuihin. Minua tympäisee myös Sinun ja Keriksen välinen kiistely palstalla, mikä ei myöskään mitenkään liity Keskustaan.
Sosialidemokraatti minusta ei ole tullut eikä tule, olen Keskustan kannattaja. Tämä palsta, myös Kokoomuksen ja hallituksen palstat sekä Yhteikunta/Historia palsta ovat säilyneet vielä melko asiallisina. Pysykää te vain siellä kepun palstalla ja lämmitelkää siellä toisianne.Minä olen korostanu sitä, että noitten Kepupalstan kirjoittajien pitäisikin siirtyä tänne oikeitten immeisten palstalle. Oiva on ottanut onkeensa kehoitukseni kiitos siitä. Oiva on siitä hyvä kynäilijä, että hän mys perustelee väittämänsä, toisin kuin nuo useimmat Kepulireppanat.
Olen aina sanonut, että Kepupalstalla on kymmenkunta hyvää kirjoittajaa, ja kas kummaa Oiva muistaa heidät kaikki mainita tuossa yllä, kiitos Oiva Uusi-Ukki Oulusta on otettu kun minunkin nimeni mainitsit. - JormaKKorhonen
oivahärkönen kirjoitti:
... varsin syvällisesti Keskustan asioista? Kirjoitat monta pitkää kepua neuvovaa kirjoitusta päivässä kepupalstalle.
En ole tosiaan aikoihin osallistunut keskusteluihin Keskustan palstalla, se johtuu siitä, että sen ovat valloittaneet Sinun tapaiset kepukaunaiset kirjoittajat. Osa näistä kirjoittajista pystyy tuottamaan vain törkyä. Sellaisia ovat mm. ironcurtain, Uusi -Ukki, Aili-A, ernesto, otto-ville, Sandra, quess who, veronmaksaja2, kepuloinen, politiikan tuntija, pistävä i, Aslan.tsto. Lisäksi palstan sheriffi ei itsekään noudata sääntöjä, kirjoittaa omista rakennuspuuhistaan ja perheasioistaan. Antaa myös mm. sinun kirjoitella myös omista asioistaan eikä tartu noihin törkykirjoittajien juttuihin. Minua tympäisee myös Sinun ja Keriksen välinen kiistely palstalla, mikä ei myöskään mitenkään liity Keskustaan.
Sosialidemokraatti minusta ei ole tullut eikä tule, olen Keskustan kannattaja. Tämä palsta, myös Kokoomuksen ja hallituksen palstat sekä Yhteikunta/Historia palsta ovat säilyneet vielä melko asiallisina. Pysykää te vain siellä kepun palstalla ja lämmitelkää siellä toisianne.Minä en anna koskaan neuvoja kepulle. Sotket minut puoluetoveriisi Kerikseen, joka yhtenään ohjeistaa Vanhasta ja muita kepusatraappeja, joihin hän on niin katkerasti tyytymätön. Kepua, kepupoliitikkoja ja kepulaisiakin kyllä kritisoin silloin kun siihen aihetta on, ja usein on, mutta se on eri asia.
Tuossapa luettelitkin joukon kepusaitin parhaita kirjoittajia, ylläpitäviä voimia. Kaikkia noita en tunne. Mutta olet unohtanut joukosta muutaman hyvän, joita on ainakin Mielipidepankki, Yksi kylähullu, Wadi ja miksei myös Ökyisäntä ja varauksin Pystyyn kuollut ja Keskustaporvarikin, vaikka kepulaisia ovat. On varmaan muitakin hyviä, joiden vuoksi saitti pysyy mielenkiintoisena.
Minut kepukaunaajaksi määritellessäsi ilmoitat mielipiteenäsi, että kepusaitilla saisi vain kehua kepua. Ja tyylini tuomitessasi vaadit, että se pitäisi tehdä hartaalla yksinkertaisuudella ja mahdollisimman totisena. Mutta minä elävöitän juttujani niin kuin teen, ja saan siten paljon lukijoita ja vastaajia. Sitä Eniro haluaa ja sitä haluavat monet keskustelijat. Niin saitti pysyy vilkkaana. Kuka siellä viihtyisi, jos ”debatoitaisiin” vain niin kuin sinä haluat. Eiväthän silloin pääsisi tyhjentämään sisintään nuokaan aatetoverisi, jotka eivät pysty muuhun kuin paskan heittämiseen muiden keskustelijoiden päälle.
Mutta tuollaista paskanheittoa et tuomitse, kun se tulee ilmeisesti oikealta taholta ja annetaan oikeaan osoitteeseen. Keriksen hirveä rähjääminen, Suolijunan älyvapaa rienaaminen, Sonnimiehen moukkamainen pullistelu ja lukuisten nikittömien kepulaisten homottelu ja muut likaisen mielikuvituksensa tuottamat inhottavuudet ovat sinusta kai asiaan kuuluvia, kun niihin et puutu..
Minun mielestäni tuollainen likaa kepun kuvaa paljon enemmän kuin meidän ”kepukaunaajien” puhdaskielinen kritisointi. Sinun kouluja käyneenä ja ihmisten kanssa toimineena miehenä luulisi sen ymmärtävän ja puuttuvan siihen mieluummin kuin siihen, kuin huumorisävytteiseen esiintymistapaani ja että puhun jostain muustakin kuin kepun politiikasta. Ilmeisesti nuo typeryksien iljettävyydet sitten mielestäsi kuuluvat keskustan politiikkaan.
Vakuuttamalla, että olet keskustan kannattaja ilmoitat, että olet lopettanut ajattelun ja kannatat keskustaa tekisipä se mitä tahansa. Minun mielestäni ei ole olemassa puoluetta, johon sitoisin tuolla tavalla itseni, vaan jatkuvasti seuraan ja arvioin eri puolueiden tekemisiäni ja annan kannatukseni havaintojeni ja harkintani perusteella.
Enhän ole aina ostanut samanlaista autoakaan kuin oli entinen, vaan 12 autossani on ollut jo 8 eri merkkistä. Samoin suksissa ja missä tahansa puolueeseen verrattavassa käyttöhyödykkeessä. Olen aina pyrkinyt parhaimpaan, tai ainakin hinta-laatusuhteeltaan sellaiseen.
Ehdottomasti haluan myös puolueiden suhteen pitää ajattelun oikeuden ja tahdonvallan itselläni, enkä mistään hinnasta luovuttaisi sitä ainakaan millekään puolueelle, joista yksikään ei ole sen arvoinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624320Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653524Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1571841Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251726Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991452Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133974Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18879Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235866en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115858