Syykin selvä: Fysioterapeutti on lomalla. Kyseessä maankuulu vanhainkoti täältä Suomen veturista.
Siis täältä Helsinki nimisestä takapajulasta, missä ei toimi hammashoito eikä fysioterapia. Puhumattakaan siitä, että vähäinen hoitohenkilökunta ehtisi viedä vessaan ajoissa. Kuset housuissa ei ole harvinaisuutta vanhainkodissa vuonna 2007.
Mutta kokoomus varmaankin hoitaa tämän ongelman kun niin lupasi ennen vaaleja.
Uskoo ken tahtoo.
No, keskusta sitten.
Enpä usko siihenkään.
Ei fysioterapiaa
1
148
Vastaukset
- vähän vippaa
mutta vähän eri sortin fysioterapeutista olisi tarvetta. Semmoisesta joka saisi vaikka pienellä kosketuksella helliä tunteita aikaan.
Oma tyttäreni on tuollainen virallinen Lääkintöhallituksen listaama fysioterapeutti, Helsingissä sairaanhoito-oppilaitoksessa koulutettu.
Erikoistui urheiluvammoihin, kun tuota urheilupuolta on suvussa aina harrastettu eikä ihan vammoittakaan säilytty.
Joutui kuitenkin vanhusten kuntoutukseen ja siitä hommasta ei surkealla palkalla tullut elämäntyötä. Nyt se "kuntouttaa" vanhoja huonekaluja ja pärjää siinä mukavasti.
Että tällä tavalla sitä hukkakoulutetaan tarpeellisia ihan muihin hommiin. Ja ne hoitsujen korotukset upposivat sitten puoluetukien korotuksiin. Se siitä, kykypuolueen valehtelijat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475405Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612176Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181790Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1421742- 171525
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301447Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5132881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se210926