Timppa kehui taas eilen lehdissä imelästi itseään pohjalta: "Tää on mun puolue. Kaiken olen yksin aikaan saanut. Voishan tuota vastuuta piakkoin jakaakin. Minä nimitän itselleni seuraajan, kun aika on kypsä..." jne. -Omakehu haisi taas kovemmin kuin härskiintynyt sillilasti Turun satamassa.
Timppa nimesi ennen Oulun puoluekokousta varapuheenjohtajaksi Oinosen, avustajakseen Saarakkalan ja puoluesihteeriksi Sandvikin. Neuvottelut ja junttaus käytiin sisäpiirissä. Oli aikaa ja tahtoa. Oulussa kaikki meni käsikirjoituksen mukaan. "Kansa sai päättää. Käytössä olevat valittiin. Reilu peli".
Kenelleköhän Timppa on päättänyt jakaa vastuuta? Koskahan päätös tulee? Saako puoluehallitus jopa jälkikäteen siunata valmiin päätöksen (jälleen kerran)?
Onhan se hienoa, että edes "vastuuta tullaan jakamaan". Säilyväthän sentään valta, puolueen rahat ja mediajulkisuus yhden miehen taskussa, hamaan tulevaisuuteen. Ainakin vuoteen 2011, kuten Timppa on itse useissa lehtihaastatteluissa sanonut.
Vastuun jako alkaa?
piakkoin,,,
1
195
Vastaukset
- ainakin pohjalta
"PerusS on ihmiselle hyvä" tai "Perussuomalaiset toimivat pienen ihmisen puolesta" kannattaisi jo lopettaa katteettomana. Myös puheet, että ollaan muka lapsipereheiden asialla, ovat lähinnä v...lua.
Turha on keskustelupalstoiltakaan odottaa asiallisempaa keskustelua niin kauan, kun Johtaja itse puhuu täyttä roskaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475415Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612206Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181800Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1441758- 171535
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301447Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5133881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se212949