Lipponen esiintyi juuri ...

oivahärkönen

... televisiossa vaatien tasa-arvotupoa ja naisten aseman parantamista. On siinä hurskastelija; itse oli vallassa 8 vuotta, jona aikana epätasa-arvo vain kasvoi. Hän myös perään kuulutti kolmikantaista tupoa, jolloin muka voitaisiin tasa-arvoa paremmin hoitaa.

Hänen aikanaan sitä kolmikantaa harjoitettiin, mutta seurauksena oli, että valtiovalta luovutti veto-oikeuden ihalaisille kaiken työ- ja sosiaalilainsäädännön laadinnassa ja jopa valtion budjettiin kuuluvista verotus- ja sosiaalitukiasioista päätettiin tupopöydässä. Ne asiat kuuluvat perustulakimme mukaan yksin demokraattisesti valitulle eduskunnalle ja sen luottamuksen varassa toimivlle hallitukselle.

Työmarkkinajärjestöt niin työnantaja kuin työntekijäpuolella ovat voimakkaiden, korkeapalkkaisten ja miesvaltaisten teollisuusalojen komennossa, eikä heitä kiinnosta matalapalkkaiset naisvaltaiset alat.

7

567

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei paavon fani

      ja vahvemmasta ruotsalaisuudesta

    • entinen demari

      Lipposta ja Heinäluoma kun katselee, niin tuskinpa he myöntävät olleensa ikinä väärässä missään olennaisessa asiassa. Ja kun molemmat herrat edelleen aktiivisesti esiintyvät mediassa, luvassa on vielä pitkä pitkä negatiivisen julkisuuden kierre SDP:lle. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu. SDP on vaan valinnut väärät koirat haukkumaan jotta saisivat sanomansa perille kansalaisille. Nämä räksyttäjät kun kaiken lisäksi vielä haukkuvat väärää puuta.

      Mitä tulee tasa-arvoon ja sen kannattamiseen, ei kai Suomessa yksikään puolue vastusta tasa-arvoa? Kokoomus vaan toi sen ensimmäisen kerran konkreettisesti vaaliohjelmaan ja sieltä hallitusohjelmaan. Ja sekös demareita risoo. Puolue on puhua pälättänyt naisten eriarvoisuudesta, Halonenkin puhui naisten 80 sentin eurosta. Kuitenkaan puolueella ei ole ollut vähäisintäkään käytännön elettä asian korjaamiseen, ja nyt he yrittävät torpedoida hallituksen toimet. Lakkopuheitakin on jo kuultu. Takana ei voi olla kuin Heinäluoma ja kätyrinsä SAK:ssa.

      SDP:n tasa-arvo ajatus lähtee siitä, että yhteiskunnan on maksettava lähestulkoon kaikki ihmisten kustannukset tai vähintäänkin osallistuttava niihin merkittävällä osuudella sekä lisäksi tasoitettava kaikki mahdolliset yksilöiden väliset erot tavalla tai toisella. Jakopolitiikkaa karmeimmillaan. Tasapöistämistä pahimmillaan. Ei ihme että kansan sivistystason noustua maailman huipulle ei SDP:n sanomaa oteta tosissaan, vain yksinkertaisimpaan kansanosaan se edelleen jossain määrin puree.

    • JormaKKorhonen

      Ei se Lipponen voinut vielä hallituksillaan nostaa noiita naisvaltaisia aloja paremmalle palkkatasolle, kun hän joutui lähtemään niin syvältä, sieltä kuopasta, jossa Aho hallituksineen räpiköi. Kuten itsekin esittämistäsi tilastoista olet nähnyt, vasta 1990-luvun lopulla taloutemme saavutti sen tason, joka sillä oli Ahon aloittaessa.

      Mutta Vanhasen punamulta sai jo niin hyvässä kunnossa olevan maan, että olisi todellakin voinut tuohon asiaan puuttua. Mutta ei puuttunut. Kokoomuksen idea se on nytkin, ja toivottavasti myös sen edes jotenkuten toteuttaa.

      Mutta pahalta näyttää. Kun nyt hallituksen tahdon mukaisesti mennään liittokohtaisiin sopimuksiin, niin luultavasti nuo naisvaltaisia aloja edustavat heikot liitot jäävät vahvempien jalkoihin. Sillä asia on tosiaan niin kuin sanot:

      >> Työmarkkinajärjestöt niin työnantaja kuin työntekijäpuolella ovat voimakkaiden, korkeapalkkaisten ja miesvaltaisten teollisuusalojen komennossa, eikä heitä kiinnosta matalapalkkaiset naisvaltaiset alat.

      • oivahärkönen

        ... muutosta koskevan käyrän mukaan saavutettiin jo 93-94 vaihteessa sama kasvuvauhti kuin oli 89 ennen kuin Holkerin hallitus aloitti vuosisadan syöksyn. Sen jälkeen Lipposen hallituksilla olisi ollut 8 kasvun vuotta korjata.

        http://www.etla.fi/suhdanne/Gifl/y05.gif

        Ja Ahon hallituksen aloittaessa saatiin syöksy pysähtymään ja kansantuotteen väheneminen pienenemään niin, että se oli nolla puolivälissä 93.

        Vanhasen punamullassa olivat mukana nuo samat demarit, jotka olivat voimakkaiden ja hyväpalkkaisten teollisuuliittojen komennossa olevan SAK:n vallassa ja joita ei silloinkaan kiinnostanut pienipalkkaiset kunnalliset naisvaltaiset alat. Kokoomuksen kanssa, joka perinteisesti pyrkii olemaan virkamiesten ja myös -naisten puolue, on helpompi kepunkin saada korjaus aikaan.

        Tosin palkat eivät ole hallituksen asia vaan se on suvereenisti työmarkkinajärjestöjen asia. Mutta tässä tapauksessa hallitus on puuttunumassa yhteiskunnalliseen epäkohtaan ja koittaa kannustaa järjestöjä semmoiseen palkkaratkaisuun, jossa kunnallisten korkeasti koulutettujen naisvaltaisten alojen palkkojen jälkeenjääneisyyttä korjattaisiin. Hallitus on luvannut osallistua ylimääräisen korotuksen rahoitukseen lisäämällä kuntien valtionosuuksia.

        Liittokohtaisiin rtkaisuihin ollaan menty työmarkkinajärjestöjen tahdosta. Hallitus kannatti kokonaisvaltaista tupoa, mutta sehän ei ole osapuoli tässä asiassa. Lipposen kolmikanta johti siihen, että demokraattisesti valituille valtioelimille kuuluva valta oli siirtymässä ihalaisille. Kolmikantaan ei pidä enä palata, vaan hallitus hoitakoon eduskunnan luottamuksen varassa sille kuuluvan lainsäädäntö- ja finanssitehtävät, ja toisaalta työmarkkinajärjestöt työehtosopimuspolitiikan. Valtion ja järjestöjen ei pidä puuttua toistensa vastuulla oleviin tehtäviin. Valtio voi kyllä porkkanoilla houkutella työmarkkinoita yhteikunnallisesti oikeaan suuntaan niinkuin nyt ollaan tekemässä. Samoin järjestöt voivat esittää toiveita valtiovallalle, joiden läpimenojane voivat edistää maltillisilla ratkaisuilla.


    • oppisitiossa

      Vuonna 2002 Lipponen oli tätä mieltä:
      "Minä kuitenkin olen aistivinani nyt sen, että vaalien alla eri puolilla eduskunta alkaa järjestellä palkka-asioita. Minäpä luulen, että kantti tässä kyllä pettää. Kyllä tuloneuvottelut on käytävä osapuolten kesken. Sinne voidaan antaa toivomuksia ja ohjeita, mutta vastuu on ensisijaisesti siellä meidän järjestelmässämme, koska meillä ei ole valtiollista tulopolitiikkaa siinä mielessä." http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/skt_114_2002_168_p.shtml

      Silloin hän ei vaatimalla vaatinut ainakaan huonopalkkaisille hoitajille lisää palkkaa. Niinpä hoitajat ovatkin muuttaneet sankoin joukoin ulkomaille mataline palkkoineen ja pätkätöineen, nythän ei enää olekaan kovin paljon sairaanhoitajia vaatimassa mitään.

      • vastailepa ees kerran
        asia puhutti kirjoitti:

        http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/skt_134_2000_226_p.shtml

        totuuenmukaisesti, miksi Lipponen molemmissa hallituksissaan ajoi ministeri Mönkäreen ja Perhon kanssa työtapaturman uhrien asiat niin syvälle, ettei sieltä hevin nousta. He ovat puolustuskyvyttömiä, koska ei SAK edes auta, koska työkyvytön ei ole enää tuottava.

        Raha, mitä valtio kuppaa näiltä reppanoilta on esim. näin.

        10 vuoden aikana, keskipalkka minimoitu 1.000 euroa/kk ja työkyvyttömiä alakanttiin arvioitu 200.000 ihmistä. Se tekee kuule
        2000.000.000 euroa eli mummon markkoja laskepa eli yht. 12000.000.000 markkaa.

        Mukava potti ottaa niiltä, jotka ovat hiljaa nöyryytettyinä ja hah haa, työnantaja joutui vielä ulososton ja konkurssiuhan seurauksena maksamaan pakolliset työvakuutusmaksut, jotka eivät lämmitäkään näitä reppanoita. Kansa luulee, kuten Jorma K ja Uusi-Ukkikin. Miettikää ja hävetkää.

        Joku kirjoitti tuolla, miten Lipposen hallitus otti noilta puoliorvoilta 1. hallituksessaan asteittain pienen rahan pois eli oliko 250 mk, sekö oli liikaa puoliorvolle Lipposen mielestä.
        Vastausta odottaen arvon herroilta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      17
      11123
    2. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      80
      10241
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      49
      4304
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4007
    5. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      10
      3988
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      35
      3786
    7. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      57
      3679
    8. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      41
      3523
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      53
      3213
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2935
    Aihe