Menee niin hyvin, ettei ole varaa

mihinkään.

"Mitä kovempaa talous kulkee, sitä kalliimpaa kaikki kallis on ja sitä vaikeampi sitä on saada.

Taloudessa menee niin hyvin, että menee huonosti.

Tällaisessa noususuhdanteessa luulisi, että ihmisillä olisi varaa toteuttaa haaveensa, rakentaa vaikka unelmiensa kesämökki. Mutta jos jostain onnistuukin hankkimaan rakennusaineet, rakentajaa ei löydä mistään.

Rakennuskustannukset ovat kasvaneet sellaisiksi, että nyt kun olisi varaa rakentaa, ei ole varaa rakentaa.

Tästä syystä Helsingin keskustassa on Musiikkitalon sijasta Musiikkikuoppa. Yksikään rakennusliike ei rakenna taloa lähimainkaan siihen budjetoidulla summalla.

Jos olisi lama, rahat riittäisivät helposti Musiikkitalon rakentamiseen. Mitä syvempi lama, sitä hienompi talo.

Hyvinvoinnin lisääminen syventää pahoinvointia. Ilmaston lämpeneminen näyttää jo nyt heikentävän elämän laatua. Maapallolla on ollut tänä vuonna niin paljon poikkeuksellisia sääilmiöitä, ettei niitä enää voi kutsua poikkeuksellisiksi.

Hyvien aikojen paradoksi toteutuu kaikkein kirkkaimmin sijoitusmarkkinoilla. Hyvät ajat ovat aina huono aika ostaa osakkeita. Silti ihmiset ostavat osakkeita sitä innokkaammin, mitä kalliimpia ne ovat.

Sitten kun osakkeet taas jonakin päivänä maksavat vain murto-osan nykyisestä, harva uskaltaa koskea niihin edes sateenvarjolla.

Kun menee hyvin, perheelle ja lempipuuhille jää vielä vähemmän aikaa kuin muulloin.

Tällainen hyvinmeno ei onneksi jatku loputtomiin.

Suomella menee niin hyvin, että valtion tulo- ja menoarvion laatijoilla on varaa kaikenlaiseen pikkukivaan. Sellaisiin vähäisiin verohelpotuksiin, joilla saa aikaan omia puumerkkejä ja tyytyväisiä äänestäjiä. Mutta tuskin muuta.

Hallitus jakaa rahaa eläkeläiselle, opiskelijalle ja perijälle. Ainoa, jota ei muisteta, on työtä tekevä".

http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1203843&s=r

0

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

        Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
        Maailman menoa
        198
        2747
      2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

        En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
        Maailman menoa
        158
        2465
      3. Kirje, PellePelottomalle.

        Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
        Ikävä
        106
        1152
      4. Meni kyllä aika solmuun

        Meidän tutustuminen 😐
        Ikävä
        64
        941
      5. Martinan hevoset.

        Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
        Kotimaiset julkkisjuorut
        246
        860
      6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

        Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
        Kuhmo
        21
        853
      7. Voi teitä naisia

        Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
        Sinkut
        93
        820
      8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

        Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
        Maailman menoa
        290
        811
      9. Hyvä meininki

        TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
        Haapavesi
        22
        738
      10. Onneksi tapasin sut

        Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
        Ikävä
        93
        719
      Aihe