ilmaistu raamatussa. Alussa Mooseksen kirjassa heitä kutsutaan Jumalan pojiksi. Raamattu ei kerro ensimmäistä enkelien lankeemusta, jossa Lucifer lankesi ja vei enkeleistä kolmanneksen mukanaan maan päälle.
Ilmeisesti nämä enkelit, Jumalan pojat myös "näkivät maan tyttäret ihaniksi, ja yhtyivät heihin", jonka takia Jumala teki vedenpaisumuksen. Vedenpaisumus nimittäin seuraa heti tämän enkelien synnin jälkeen.
Voisiko joku selventää olenko käsittänyt oikein, että kun Jeesus on Jumalan ainoa Poika ja kuitenkin puhutaan Jumalan pojista, että onko näin että kun Jeesus on Kristuksena samalla Jumala/Kolossalaiskirje esim... niin onko Jumala luodessaan ja puhuessaan "luokaamme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme", puhunut tai puhuiko hän Jeesuksen kanssa, joka siis silloin oli taivaassa ja Jumalassa vielä Kristus, henkiolento, niinkuin Jumala?
Tämä selvittäisi sen miksi Jumala puhuu monikossa, ikäänkuin olisi muitakin luojia kuin hän.
Onko siis kolminaisuudesta kysymys raamatun alkusivuilla?
Ja tämä selventäisi myös enkelit/Jumalan pojat, tarkentuisi tääkin juttu.
Enkelit ovat ensimmäiseksi..
9
803
Vastaukset
- taivaantytär
Ennemminkin olisi mahdollista, että nuo taivaan pojat olisivat olleet toisten aurinkokuntien asukkeja, jotka yhtyivät maan asukkaisiin, esi-ihmisiin, joista kehittyi nykyinen ihmisrotu.
- Aritta
näin onkin.
- Petrus7
Aritta kirjoitti:
näin onkin.
Kyllä se näin on
Koska Jumala On
Jeesus Kristus On
:) - One Way or Another..
Uskontoja tulee ja menee. Ihmisen taipumus selittää mystiikalla asioita, joita ei ymmärrä, juontuu ensimmäisiin apinoista evoluution kautta pystyihmisiksi muuntuneisiin esi-isiimme.
Kristinuskon sepustukset ja pyhien kirjojen dogmit eivät ole enää nykyihmiselle riittävän loogisia tai uskottavia selitysmalleja. Uskonto on vaihdettavissa samoin kuin nukkavieru paitakin. Seuraava uskonto on tulossa kovalla kohinalla ja se on juuri avaruudesta tulleet vierailijat Dänikenin hahmottelemalla tavalla.
Usko humanoideihin on toistaiseksi vielä uskoa vailla konkretiaa. Tähtitiede, fysiikka tai evoluutio-teoria eivät sulje pois pan-spermiaa eli ajatusta että elämän alku ja ensimmäiset kopioitumaan pystyvät molekyylit olisivat tulleet avaruudesta. Itseasiassa elämän peruspalikoita on todettu syntyvän myös muualla kuin maapallolla. Nykyisin tähtitiede etsii mahdollisia ns, exoplaneettoja joiden olosuhteet olisivat sellaiset. että niissä elämä voisi kehittyä pidemmälle kuin pelkkiin kopiotuviin molekyyleihin.
Uskonnoilla on pyrkimys löytää vastaus kysymykseen "miksi olemme täällä?"
Ufo-uskonto antaisi tähän näennäisen ja monia tyydyttävän vastauksen. Samalla se kuitenkin työntää elämän alkuperä ongelman astetta kauemmaksi. Nykytieteen valossa ei ole merkitystä missä elämän synty on tapahtunut. Maapallolla evoluutio on kuitenkin pyörähtänyt käyntiin ja maapallo on myös todennäköisin syntypaikka elämän ensimmäisille peruspalikoille.
Se että ihminen on ollut olemassa vain lyhyen aikaa ei ole evoluutio-teorialle ongelma. Elämä tarpoi bakteeri-astella lähes miljardi vuootta eikä edennyt mainittavasti, mutta tämän hitaan alun jälkeen eliöiden on todettu muuntuvan monimutkaisemmiksi yhä kiihtyvällä nopeudella.
On mielenkiintoista nähdä, miten tulevaan ufo-uskontoon voidaan ympätä ihmisen toive ikuisesta elämästä jossain tuonpuoleisessa. Varmasti tulemme tällaisia väitteitä kuulemaan. - uskova
One Way or Another.. kirjoitti:
Uskontoja tulee ja menee. Ihmisen taipumus selittää mystiikalla asioita, joita ei ymmärrä, juontuu ensimmäisiin apinoista evoluution kautta pystyihmisiksi muuntuneisiin esi-isiimme.
Kristinuskon sepustukset ja pyhien kirjojen dogmit eivät ole enää nykyihmiselle riittävän loogisia tai uskottavia selitysmalleja. Uskonto on vaihdettavissa samoin kuin nukkavieru paitakin. Seuraava uskonto on tulossa kovalla kohinalla ja se on juuri avaruudesta tulleet vierailijat Dänikenin hahmottelemalla tavalla.
Usko humanoideihin on toistaiseksi vielä uskoa vailla konkretiaa. Tähtitiede, fysiikka tai evoluutio-teoria eivät sulje pois pan-spermiaa eli ajatusta että elämän alku ja ensimmäiset kopioitumaan pystyvät molekyylit olisivat tulleet avaruudesta. Itseasiassa elämän peruspalikoita on todettu syntyvän myös muualla kuin maapallolla. Nykyisin tähtitiede etsii mahdollisia ns, exoplaneettoja joiden olosuhteet olisivat sellaiset. että niissä elämä voisi kehittyä pidemmälle kuin pelkkiin kopiotuviin molekyyleihin.
Uskonnoilla on pyrkimys löytää vastaus kysymykseen "miksi olemme täällä?"
Ufo-uskonto antaisi tähän näennäisen ja monia tyydyttävän vastauksen. Samalla se kuitenkin työntää elämän alkuperä ongelman astetta kauemmaksi. Nykytieteen valossa ei ole merkitystä missä elämän synty on tapahtunut. Maapallolla evoluutio on kuitenkin pyörähtänyt käyntiin ja maapallo on myös todennäköisin syntypaikka elämän ensimmäisille peruspalikoille.
Se että ihminen on ollut olemassa vain lyhyen aikaa ei ole evoluutio-teorialle ongelma. Elämä tarpoi bakteeri-astella lähes miljardi vuootta eikä edennyt mainittavasti, mutta tämän hitaan alun jälkeen eliöiden on todettu muuntuvan monimutkaisemmiksi yhä kiihtyvällä nopeudella.
On mielenkiintoista nähdä, miten tulevaan ufo-uskontoon voidaan ympätä ihmisen toive ikuisesta elämästä jossain tuonpuoleisessa. Varmasti tulemme tällaisia väitteitä kuulemaan.Muutama kysymys evoluutioteoriasta ja muista tieteellisistä "totuuksista".
1. Miksi maankuoressa ei ole mitään merkkejä jotka tukisivat evoluutio teoriaa?
Esim. yhtään ihmisen ja tai minkään muun eläimen välimuotoja ei ole koskaan löytynyt.
2. Miten ainoastaan evoluutio teorian ollessa kyseessä voi atomit yms. toimia luonnon lakeja vastaan?
3. Jos evoluutio on jatkuvaa, niin miksi esim. nykyisin ei ole yhtään "keskeneräistä" lajia?
4. Miksi uusia lajeja ei synny?
5. Miten ja missä järjestyksessä eläinten ja ihmisten aistit ovat kehittyneet? ja miten ihmiset ja eläimet ovat voineet selvitä ilman aisteja?
6. Miksi evoluutio teoriaa saa edelleen opettaa kouluissa, kun useat tutkijatkin eri puolella maailmaa ovat todenneet teorian mahdottomaksi?
7. Miksi ei uskota eden Darvinia itseää, joka sanoi, että fossiilisia löytöjä tullaan tekemään yhä enemmän tekniikan kehittyessä ja jos niin ei tapahdu voidaan hänen teoriansa hylätä?
- Anunnaki
http://youtube.com/watch?v=9xyKPYjxUcc
Siinä meidän "jumalamme".- Aritta
Nuo pitkäkalloisethan olivat Egyptiläisiä "jumalia", luultavasti anunnakeja Nibiru planeetalta. Egyptissä on paljon todisteita avaruudesta tulleista olennoista.
Mutta en usko että nuo viljakuviot liittyvät anunnakiin. Luulen niiden olevan muualta avaruudesta. - Powaqa
miten ihana video! Ai että miten ihania viljakuvioita... Katsoin tämän illalla ja tallensinkin sen... Ja jaoin ystäville. Tosi katsomisen arvoinen!! Aritta tuossa mainitsikin noista pitkäkalloista... Entäs ne jättiläiset? Jossain toisessakin paikkaan oli niistä mainintaa...
- Aritta
Powaqa kirjoitti:

nefilimejä, niitä jotka tulivat alas ja sekaantuivat maan tyttäriin. Enkeleiksi kutsuttuja mutta eivät he olleet enkeleitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2654364Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653546Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591869Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251746Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991462Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?134995Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18909Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235869en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115867