Kristinusko on harhainen kultti

snowbear

Jeesuksesta kertova tarina ja kaikki siihen liittyvä on vanhaa kansantarinaa lähi-idästä.

Raamattu on kirjoitettu lukemattomia kertoja uudestaan historian aikana ja kaikki sitä kääntäneet ja kirjoittaneet ovat lisänneet siihen omia ajatuksiaan ja uskomuksiaan.

Roomalaiset pitivät tarkkaa kirjaa aikansa tapahtumista. Mitään historiallista evidenssiä ko Jeesuksesta ei ole aikalaisten kirjoituksissa missään muodossa.

Jos Jeesus olisi elänyt, olisi hän ollut huomattavan ärsyttävä hahmo Roomalaisille ja näin ollen hänestä olisi tietoa Roomalaisten kirjoituksissa.

Kyseessä on kansantarina niinkuin oma Kalevalamme.

Kalevala ei pakota mihinkään. Kristinuskon nimissä on tehty järkyttäviä kansamurhia, tuhottu kokonaisia kulttuureja ja tuomittu ihmisiä ikuiseen kadotukseen. Mihin perustuu tuollainen alistava ja uhkaileva uskonto? Ei kovin rakentavaa ajatuksenakaan.

Kyseessä on alistava, uhkailuun, näennäiseen empatiaan perustuva, manipuloiva kultti jonka arvot ovat suoraan keskiajalta.

Jos et usko sinut "poltetaan" jos uskot saat ikuisen elämän. Aiva käsittämätöntä höpötystä.

Näennäinen empatia ja lähimmäisen rakkaus on pöyristyttävää. Vatikaani kylpee rikkauksissa ja on kerännyt taideaarteita satoja vuosia. Myymällä promillen verran omaisuutta Vatikaani voisi pelastaa esim Afrikan nälänhädältä..

Vaan eipä se sitä tee.

Ihminen joka ei jaksa ja ei pysty selvitymymään vastoinkäymisistä itse omin avuin, pyrkii etsimään jonkinlaisen yliluonnollisen asian olemassaoloa. Ts "antaa" itsensä jonkin jumaluuden haltuun. Tämähän on kätevää ja helppoa, pääsee pois elämän realiteeteilta...

Minun puolestani jokainen saa uskoa vaikka tonttuihin, mutta avatkaa nyt ihmiset silmänne.

3

174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • infon etsijä

      Jeesus oli yksi esimerkki siitä millainen olisi henkinen opettaja.

      Kirkkohistoria taas oli tarina siitä, mitä tapahtuu kun kirkko instituutiona integroidaan järjestelmään ja miten valtaa käytetään eri tavoin.

      Molemmat asiat ovat kiinnostavia. Kaikesta huolimatta, jokaisella on oma polkunsa kuljettavanaan.

      Jokin päivä sinäkin saatat olla kuin Jeesus.

      • tarinaa

        Tässä on kyseessä pelkkää tarinaa.. Kuten kaikki tietävät lähi-idässä Jeesus oli hyvin yleinen nimi kuten meillä täällä Matti tai Pekka...

        Jeesus on jäänyt tarinoihin kuvitteellisena hahmona, hahmona joka olisi voinut olla kenen tahansa lähi-idän miehen tai pojan nimi...

        Miksi uskot tunnelmaan joka on luotu höpö höpö tarinaan?

        Etkö näe todellisuutta?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      270
      4388
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3557
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1875
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1765
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1466
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1001
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      919
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      119
      875
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      870
    Aihe