oon ollu poissa ke ja to joten serranot meni ohi, voisko joku kertoo mitä tapahtu :(
pliis kertokkee :(
1
313
Vastaukset
- elisan
Keskiviikko: Fiti luuli olevansa aatelinen ja perineensä joltain kuolleelta sedältä 200 miljoonaa eerikkiä. Tietenkin Diegon ja Santin piti hämmentää soppaa lusikoillaan ja tämän seurauksena Fiti lähtikin luullun setänsä hautajaisiin uudessa liituraitapuvussa ja hehkeä Candela käsipuolessa. Lopputuloksena ne heitettiin ulos sieltä "linnasta" ja Candela ilmoitti Fitille saaneensa tarpeekseen ja haluavansa avioeron.
Torstai: Marcos lähettää postia perheelleen ja Raulille. Perheelle osoitetussa kirjeessä kehuu kovasti olojaan, Raulin kirjeessä puolestaan kertoo asioiden todellisen laidan. Eli tarjoilee edelleen pubissa, asuu kauheassa läävässä pakistanilaisten hemmojen kanssa ja kaipaa kovin paljon Evaa. Kun Diegolle selviää asioiden todellinen laita, hän päättää lähteä Santin ja Fitin kanssa Lontooseen. Päästyään paikan päälle haluaisi hän pojan lähtevän kanssaan kotiin. Diego kertoo vielä, kuinka huonosti Evalla menee kotona. Tämän kuullessaan Marcos olisikin jo valmis lähtemään, mutta he tulevat päätökseen, että Marcos tulee sitten myöhemmin, eikä isän kainalossa häntä koipien välissä.
Tässä jaksossa on myös hauska strippipokerikohtaus, jossa Eva ja Africa juilaavat Alexia ja Raulia. Kohtaus päättyy siihen, että pojat kaatuvat Lucian vaatekaapista Lucian ja Candelan eteen pelkät tyynyt vehkeittensä suojana...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454980Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481089- 131033
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75940Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8897Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2832Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah55742Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713