Suomalaisten todellinen usko?

Minusta suomalaiset uskoo alla olevasta raamatun jakeesta osan eli että jumala on. Se ei kuitenkaan vielä ole sitä että oltaisiin uskossa. Minäkin ennen uskoon tuloa uskoin tuolla tavalla ja vielä salaa. Ajattelin että varmanpäälle tämän verran uskon.
Se oli kuitenkin tuon jakeen "täyttäminen" eli uskoin tuon verran kun sitten etsin Häntä.
Kun sitten minulle kerrottiin pelastavasta Jeesuksesta ja uskoin Hänen sovitustyöhönsä niin silloin uudestisynnyin. Sen jälkeen sitten menin uskovien kasteelle.

Heb.11:6. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

Kuinka sinä määrittelisit uskon? Koska ihminen uskoo oikeasti ja mikä on minimivaatimus uskovaisuuteen mielestäsi?

Kuinka voit ajatella, että on normaalia sanoa uskovansa? Tätäkin palstaa seuratessa tuntuu, että uskovia on vähemmistö.

Miksi mielestäsi muissa maissa kirkon jäsenyys kertoo uskosta, mutta ei Suomessa. Mikä tekee maastamme niin poikkeuksellisen tässä suhteessa?

Suomiko uskovainen kansa? Jos on vaikeaa päätellä yksilön uskoa ja ottaa kantaa siihen, vielä vaikeampaa se on kansan kohdalla. Itse pidättäytyisin sellaisista arvioinneista. Ulkopuolinen voi vain luottaa siihen, mitä ihminen itse kertoo uskostaan. Onko meillä muita kriteerejä?

Miksi muuten tavat eivät saisi kuulua uskoon? Sanotaan: "Varjele tapaa, niin se varjelee sinua." Herätysliikkeet aikanaan arvostelivat kirkollisia tapoja. Nyt nekin ovat lieventäneet kantaansa. Jeesuskin meni "tapansa mukaan" synagoogaan. On hienoa, että ihmisillä on uskonnollisia, arvokkaita tapoja. Niiden noudattaminen osoittaa, että usko ja oma kirkko ei ole suomalaisillekaan aivan merkityksetön. Uskoa on, ehkä sinapinsiemenen verran, mutta kuitenkin. Suomalaisuuteen ja luterilaisuuteen ei muuten ole koskaan kuulunut uskolla elämöinti (onneksi), kuten joihinkin muihin kulttuureihin.