Olen peräti hämmästynyt

ekivaari

eräiden helluntaiveljien Jumalan sanaa kohtaan rajoittavasta asenteesta.

Joku heistä kirjoitti:
"Kai sinä Eino nyt itekkin näet,ettei tuollaisten irtojakeitten viljely ole oikea tapa nähdä Sanan sisälle ja kokonaisuuksiin.

missä Apostolit julistivat sinun tapaistya evankeliumia. ?

voisitko antaa pari esimerkkiä".


* * * * *

Ja vastasin heille näin:

"Uskon apostolien julistaneen kaikkialla samanlaista oppia mitä edellä lainasin. Nehän ovat nääs apostolien kirjoittamia opetuksia, jos et vielä ole sitä huomannut!

1. Kor. 15:22
"Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa",

Ja se merkitsee peräti vanhurskauttamista, eikä ainoastaan tietoiseksi tekemistä, niin kuin monet tahtovat:

Room. 5:16
"Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi.
18 Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi";

Kaikesta tästä oli rangaistuksena kirjoituskielto sille foorumille, ainakin tämän päivän osalle!

Itse ensin kehottavat kirjoittamaan lyhyesti ja sitten moittivat irtojakeiden lainaamista. Jos syytä ei löydetä, se pitää vaikka keksiä! Niin ne tekivät Jeesuksellekin.

2. Kor. 11:12
"Mutta mitä minä teen, sen olen vastakin tekevä, riistääkseni aiheen niiltä, jotka aihetta etsivät, että heidät siinä, missä kerskaavat, havaittaisiin samankaltaisiksi kuin mekin".

5

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ne "irtojakeiksi" väitetyt raamatunjakeet:

      Evankeliumin julistus on todellakin muuttunut, mutta ei otsikon avaajan mainitsevalla tavalla, sillä loputonta helvettiä julistetaan nykyisin hyvin yleisesti niin kristittyjen kuin islamilaisten keskuudessa.

      Jeesus ja apostolit sen sijaan julistivat tekojen mukaisia tuomioita, jota nykyisin ei enää kuule julistettavan kuin universalistien puheissa:

      Matt. 16:27
      "Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan".

      Matt. 23:3
      "Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee".

      Room. 2:6
      "hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":

      2. Tim. 4:14
      "Aleksander, vaskiseppä, on tehnyt minulle paljon pahaa; Herra on maksava hänelle hänen tekojensa mukaan".

      1. Piet. 1:17
      "Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika",

      Ilm. 20:12
      "Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan."

      Ilm. 20:13
      "Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan".

      Ilm. 22:12
      "Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan".

      Kirjoituksissani ei ollut mitään foorumin sääntöjen vastaista. Kannattaa ehkä kysyä Julkisen sanan neuvostolta!

    • "Kaikesta tästä oli rangaistuksena kirjoituskielto sille foorumille, ainakin tämän päivän osalle!"

      Liekö totta tuo kirjoituskielto-rangaistus?
      Jos se on tosi, niin syytä ihmettelyyn kyllä on.
      Ehkä joku pystyy vastaamaan, minkä sorttisesta bannauksesta siinä mahdollisesti on kysymys!

      • Minulle annettiin viisi kirjoitusta yksi avaus per vuorokaudelle. Ei niillä taida olla mitään merkitystä, koskapa avauksia en ole tehnyt pitkiin aikoihin tai enintään yhden kuukaudessa, ja muutkin kirjoitukset jäävät yleensä alle puoleen tusinaan vuorokauden aikana.

        Kirjoittamani Jumalan sanan tulkinta on niin tuhtia ja painavaa tavaraa, että perinnäissääntöjen puolustajia kuulemma pelottaa, että lukijatkin kirjoituksiani uskovat!


      • ekivaari kirjoitti:

        Minulle annettiin viisi kirjoitusta yksi avaus per vuorokaudelle. Ei niillä taida olla mitään merkitystä, koskapa avauksia en ole tehnyt pitkiin aikoihin tai enintään yhden kuukaudessa, ja muutkin kirjoitukset jäävät yleensä alle puoleen tusinaan vuorokauden aikana.

        Kirjoittamani Jumalan sanan tulkinta on niin tuhtia ja painavaa tavaraa, että perinnäissääntöjen puolustajia kuulemma pelottaa, että lukijatkin kirjoituksiani uskovat!

        Olemme olleet yhdestä (ainakin yhdestä..!) asiasta eri mieltä. Toisaalta olemme todennäköisesti täysin samaa mieltä erittäin monista perusasioista.
        Sitä varten tämä palsta kai on olemassakin, että erilaisia näkemyksiä voidaan 'tuulettaa ja testata'.

        Tulkintasi on tuhtia...!
        No on se paljon tuhdimpaa ja mielenkiintoisempaa kuin tuo sillisalaatti, joka tämän palstan suurimmalta osaltaan täyttää.

        En edelleenkään ymmärrä, enkä oikein tahdo uskoakaan tuota koomiselta kuulostavaa 'julkaisurajoitustasi'..
        Mutta olkoon nyt tällä kertaa, se siitä!


      • Semper.Fidelis kirjoitti:

        Olemme olleet yhdestä (ainakin yhdestä..!) asiasta eri mieltä. Toisaalta olemme todennäköisesti täysin samaa mieltä erittäin monista perusasioista.
        Sitä varten tämä palsta kai on olemassakin, että erilaisia näkemyksiä voidaan 'tuulettaa ja testata'.

        Tulkintasi on tuhtia...!
        No on se paljon tuhdimpaa ja mielenkiintoisempaa kuin tuo sillisalaatti, joka tämän palstan suurimmalta osaltaan täyttää.

        En edelleenkään ymmärrä, enkä oikein tahdo uskoakaan tuota koomiselta kuulostavaa 'julkaisurajoitustasi'..
        Mutta olkoon nyt tällä kertaa, se siitä!

        ja olenkin miettinyt, onko Reijo humoristimielellä taipunut eräiden foorumilaisten vaatimuksiin, mutta totta se on.


        Kopsasin tilanteen tänään tekemäni yhden kirjoitukseni jälkeen:

        ReijoR kirjoitti 10.08.2007, 10:48
        "Einolle rajoitukset päälle, koska ei pysty perustelamaan opetuksiaan. Olen mutenkin tympääntynyt siihen, että jatkuvasti muu HELUNTAI ja ktistityt ovat opetustasi kritisoimassa. Mieti Herrasi edessä, oisiko siinä kuitenkin jotain vikaa".


        Voit aloittaa uusia keskusteluja tässä foorumissa
        Voit vastata viesteihin tässä foorumissa
        Voit muokata viestejäsi tässä foorumissa
        Voit poistaa viestejäsi tässä foorumissa

        Voit kirjoittaa foorumille 4 viestiä tänään.
        Voit aloittaa 1 uutta keskustelua tänään.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      155
      11938
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      149
      5430
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      43
      4477
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3632
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2738
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1646
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      361
      1601
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1506
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1451
    Aihe