"Leike IS:ta 10.8.2007" Kokkolan käräjäoikeus on vapauttanut poliisin yliajajan. Poliisi tutkii tapausta edelleen murhana, mutta käräjäoikeus katsoi, etteivät vangitsemisen edellytykset enää täyttyneet.
On siinä taas kivaa luettavaa. Tällaisille tyypeille, laitalukiin, pitää saada myöntää heti tekopaikalla, NISKALAUKAUS-niminen kunniamerkki.
Voi s..tana tätä yhteiskuntaa
19
1702
Vastaukset
- lieventävä tekijä
Henkilöllä ei varmasti ollut tarkoituksena tappaa tai murhata, hän oli vain kännissä, tuossa suomalaiskansallisessa olotilassa.
- paapominen riittää
Niinpä, Sitten tietysti taas "sosiaalitädit" antavat lausuntojaan ja paapovat ajajaa, ettei vaan tule liian ankaraa rangaistusta. Sattuuhan sitä nuorille erehdyksiä.
Kyllä se niin tuntuu olevan, että autoa jos käyttää tappoaseena, niin ei siitä mitään juuri saa. Viina vielä "lieventää" asiaa nykypäätösten mukaan. - joojoo ja huhhahhei
Oikeus katsoo humalatilan pikemminkin raskauttavaksi kuin lieventäväksi, muutenhan voisi tappaa tuostavaan, kunhan muistaa ensin ottaa tukevan kännin.
- oikeus ja kohtuus
poliisin ei ole syytä hyppiä keskellä tietä kaiken maailman kännikuskien eteen. Molemmat osapuolet siis toiminnallaan mahdollistivat ammattitaidottoman poliisin kuoleman. Ja poliisi itse on tässä suurempi syyllinen.
- gdggd
Poliisiko se rattiin hyppäsi kännissä?
Suurin ja ainut syypää koko onnettomuuten on se joka siihen autoon hyppäsi kännissä... Eikö jo autokoulussa opetettu että kännissä ei saa ajaa?
Tommosille mitään korttia sais antaakkaa... - oikeus ja kohtuus
gdggd kirjoitti:
Poliisiko se rattiin hyppäsi kännissä?
Suurin ja ainut syypää koko onnettomuuten on se joka siihen autoon hyppäsi kännissä... Eikö jo autokoulussa opetettu että kännissä ei saa ajaa?
Tommosille mitään korttia sais antaakkaa...ei ole sinällään erityisen vaarallista. BMW kaveri pystyi ajamaan kymmeniä kilometrejä ilman tieltä suistumista ja hyvää nopeutta.. kunnes ammattitaidoton poliisi luuli itsestään liikaa ja virkaintoisena hyppi tiellä.
- eehheehheehheeeeeeee
Oikeuden mukaan EI OLE NÄYTTÖÄ TEON TAHALLISUUDESTA, JOTEN MURHASTA EI VOI SYYTTÄÄ!!!!
Jesss! Ja vaatimattomat 1,24 promillea vain veressä, tuon verranhan tulee muutamasta viinaryypystä.
Eli sakoilla selviää, maksimissaan pari-kolme kuukautta ehdollista.
Hyvä. - Eikö äiti
tykkää sinusta? Peräkamaripoikien olisi aika ryhdistäytyä ja lähteä suureen maailmaan: ihmiset tekee virheitä ja aina ei oo äiti suojelemassa. Toiset pystyy ottaan vastuun teoistaan, toiset piiloutuu nimimerkkien taakse. Sun äitis on varmaan tosi ylpee sinusta. Sinä olet juuri sellainen mies, joka kotona hakkaa muijaansa ja kakaroitaan kun rohkeus ei muuhun riitä. Mun äitini häpeis jos minä olisin sinun kaltaisesi mitäänsanomaton paska.
- Nafta Lefa
Uhittelu ja kuoleman vähättelemminen suomi24:llä on oikeastaan ihan hyvästä. Kunpa se pysyisikin täällä, eikä pulpahtaisi kukkaansa ratin ja jakkaran välissä.
Lainsäädäntömme lähtee siitä, että ketään ei tuomita, ennen kuin oikeus on sen tehnyt. Kälviän tapauksessa moraalin omaavilla ihmisillä on oikeus tuomita teko, muttei tekijää. On oudoksuttavaa, että näinkin lyhyen ajan kuluttua murhasta alkaa tekijälle löytyä enemmän puolustajia, kuin syyttäjiä!
Voin vain kuvitella (luojan kiitos), miltä poliisin leskestä, lapsista, omaisista ja työkavreista tuntuu, kun tämä "hyvän perheen" kultamuna pääsee kuuden viikon täyshoidon jälkeen kotio, nuolemaan (nuolettamaan vanhemmillaan) haavojaan.
Koska "epäilty" on joutunut olemaan kuusi viikkoa ottamatta bisseä, luulisi elimistön kaipaavan huurteisia jo sairaasti. Vapauttamisessa avautuu rautaoven lisäksi oiva tilaisuus pitää kavereiden kanssa paluujuhlat. Niinhän se kuitenkin menee ja lopputulos hänenkin kohdallaan on lähes arvattavissa.... moraali se on joka puuttuu koko yhteiskunnasta. Olkoon sitten laki millainen hyvänsä. - kuvitella myös sitä,
Nafta Lefa kirjoitti:
Uhittelu ja kuoleman vähättelemminen suomi24:llä on oikeastaan ihan hyvästä. Kunpa se pysyisikin täällä, eikä pulpahtaisi kukkaansa ratin ja jakkaran välissä.
Lainsäädäntömme lähtee siitä, että ketään ei tuomita, ennen kuin oikeus on sen tehnyt. Kälviän tapauksessa moraalin omaavilla ihmisillä on oikeus tuomita teko, muttei tekijää. On oudoksuttavaa, että näinkin lyhyen ajan kuluttua murhasta alkaa tekijälle löytyä enemmän puolustajia, kuin syyttäjiä!
Voin vain kuvitella (luojan kiitos), miltä poliisin leskestä, lapsista, omaisista ja työkavreista tuntuu, kun tämä "hyvän perheen" kultamuna pääsee kuuden viikon täyshoidon jälkeen kotio, nuolemaan (nuolettamaan vanhemmillaan) haavojaan.
Koska "epäilty" on joutunut olemaan kuusi viikkoa ottamatta bisseä, luulisi elimistön kaipaavan huurteisia jo sairaasti. Vapauttamisessa avautuu rautaoven lisäksi oiva tilaisuus pitää kavereiden kanssa paluujuhlat. Niinhän se kuitenkin menee ja lopputulos hänenkin kohdallaan on lähes arvattavissa.... moraali se on joka puuttuu koko yhteiskunnasta. Olkoon sitten laki millainen hyvänsä.miltä niiden muiden yli 200 liikenteessä tänä vuonna kuolleiden omaisista tuntuu kun heidän läheisistään ei kukaan tunnu piittaavan. Minusta on kohtuutonta, että yhden nuoren niskoille on kaadettu koko maan rattijuoppojen synnit. Katuvalle pitää antaa toinen mahdollisuus, ei tässä nyt kuitenkaan mistään paatuneesta sarjamurhaajasta ole kyse.
- puhut asiaa
kuvitella myös sitä, kirjoitti:
miltä niiden muiden yli 200 liikenteessä tänä vuonna kuolleiden omaisista tuntuu kun heidän läheisistään ei kukaan tunnu piittaavan. Minusta on kohtuutonta, että yhden nuoren niskoille on kaadettu koko maan rattijuoppojen synnit. Katuvalle pitää antaa toinen mahdollisuus, ei tässä nyt kuitenkaan mistään paatuneesta sarjamurhaajasta ole kyse.
ja kuinka paljon paskaa tämä kaveri on saanut niskaansa yksin siitä, että promillet luultiin olevan kolmen tietämissä. Eikä ketään herätellä yhden syyllistämisellä koko yhteiskunnan rattijuoppojen puolesta.
- Nafta Lefa
puhut asiaa kirjoitti:
ja kuinka paljon paskaa tämä kaveri on saanut niskaansa yksin siitä, että promillet luultiin olevan kolmen tietämissä. Eikä ketään herätellä yhden syyllistämisellä koko yhteiskunnan rattijuoppojen puolesta.
Onhan se kumma, että joku vielä kehtaa puolustaa tätä(kin) tapausta. Promilleilla, jos niitä kerran on ollut, ei ole mitään merkitystä, ainakaan uhrin omaisille. Tekohan on selkeästi tuottamuksellinen. Se on teko, eikä tahaton hairahdus.
Tuo uuden mahdollisuuden antaminen (onko se toinen, vai viimeinen, vai seuraava) on jo vähän niin kuin paksua. P..le, jos kaverilla on taustana se, mikä on julkisuuteen luovutettu, onhan siinä ollut mahdollisuutta. Moneenkin yritykseen. Olisi poikapolo käyttänyt nekin mahdollisuudet lainkuuliaisuuden ostoon. Sen sijaan nulikka on vääntänyt bemuunsa kuutos-koneen ja vieläpä virittänytkin sitä. Mihin hän viritystä on tarvinnut? Onhan beeämvee kulkenut vakionakin jo reippaasti yli lain salliman maximin! Ja mistä ne viritysrahat ovat tulleet? Miten se mahdollisuus on suotu? Miksei iskä ja äiskä ole missään vaiheessa joutaneet yrityskiireiltään tsekkaamaan, miten kultamuna heiltä saamansa rahat sijoittaa ja miten "Olvi" ei ole tuoksahtanut aamupalalla kuoleman kitkeränä heidän nenäänsä? Jokainen käsittää, ettei virittämistä ja koneenvaihtoja tarvita tieliikenteessä. Sitä ainukaistahan sillä yritetään pidentää. Ei mitään muuta.
Kestämistä on varmasti myös pojan omaisilla, mutta heidän asemansa on helppo verrattuna uhrin omaisiin. Hehähän eivät ole menettäneet mitään! Eivätkä menetäkään, jos kaikki menee, niin kuin nykyinen laintulkinta haluaa. - oikeus ja kohtuus
Nafta Lefa kirjoitti:
Onhan se kumma, että joku vielä kehtaa puolustaa tätä(kin) tapausta. Promilleilla, jos niitä kerran on ollut, ei ole mitään merkitystä, ainakaan uhrin omaisille. Tekohan on selkeästi tuottamuksellinen. Se on teko, eikä tahaton hairahdus.
Tuo uuden mahdollisuuden antaminen (onko se toinen, vai viimeinen, vai seuraava) on jo vähän niin kuin paksua. P..le, jos kaverilla on taustana se, mikä on julkisuuteen luovutettu, onhan siinä ollut mahdollisuutta. Moneenkin yritykseen. Olisi poikapolo käyttänyt nekin mahdollisuudet lainkuuliaisuuden ostoon. Sen sijaan nulikka on vääntänyt bemuunsa kuutos-koneen ja vieläpä virittänytkin sitä. Mihin hän viritystä on tarvinnut? Onhan beeämvee kulkenut vakionakin jo reippaasti yli lain salliman maximin! Ja mistä ne viritysrahat ovat tulleet? Miten se mahdollisuus on suotu? Miksei iskä ja äiskä ole missään vaiheessa joutaneet yrityskiireiltään tsekkaamaan, miten kultamuna heiltä saamansa rahat sijoittaa ja miten "Olvi" ei ole tuoksahtanut aamupalalla kuoleman kitkeränä heidän nenäänsä? Jokainen käsittää, ettei virittämistä ja koneenvaihtoja tarvita tieliikenteessä. Sitä ainukaistahan sillä yritetään pidentää. Ei mitään muuta.
Kestämistä on varmasti myös pojan omaisilla, mutta heidän asemansa on helppo verrattuna uhrin omaisiin. Hehähän eivät ole menettäneet mitään! Eivätkä menetäkään, jos kaikki menee, niin kuin nykyinen laintulkinta haluaa.Todellakin turha kuolema. Poliisin ammattitaidottomuus johti virhelliseen käyttäytymismalliin ja tästä seurasi työtapaturma, eli kuolema.
- huolimatta
oikeus ja kohtuus kirjoitti:
Todellakin turha kuolema. Poliisin ammattitaidottomuus johti virhelliseen käyttäytymismalliin ja tästä seurasi työtapaturma, eli kuolema.
suurin rikos tehdään siinä, kun humalassa astutaan ratin ja penkin väliin. Silloin siirrytään niin arvaamattomaan tilaan, ettei sitä voi millään selitellä ja varsinkin jos vahinkoa tuottaa, niin rattijuoppoa on turha enään sääliä.
Siperia opettaa!
Juttu on niin, että ratissa pitää olla promillet tasan nolla ja tämä pitää sisäistää niin, että se on jo selkärangassa. Jos otetaan, niin autonavaimet laitetaan jemmaan siten, ettei niitä pöhnässä saa.
- jo saanut
poika on hyvästä perheestä ja hyväluontoinen. aivan turhaa tällaista tapausta on telkien taakse laittaa. aivan varmasti on rangaistuksensa jo kärsinyt.
- toiminta
Mielestäni poliisin toiminta täyttää törkeän huolimattomuuden kriteerit. Miksi mennä seisomaan tielle kun joku lähestyy kahtasataa. Olisi antanut periksi, kun ei ollut tarpeeksi ajoissa sitä mattoaan virittelemässä. Kyllä sen näkee/kuulee kun auto lähestyy yöllä kahtasataa!
Murhasta puhuminen tässä yhteydessä on mielestäni ollutkin aivan järjetöntä. Murha se olisi ollut silloin, jos tyyppi olisi edellisenä iltana suunnitellut ajavansa poliisimies N.N:n ylitse ja näinhän ei tietenkään asia ollut. Eiköhän se oikeus tässä toteudu iltapäivälehtien ja munattomien jeesustelijoiden kirjoituksista huolimatta.- Nafta Lefa
on edellä kirjoittavien asennoituminen niin, että poika on jo rangaistuksensa kärsinyt, tai poliisi on itse omalla toiminallaan aiheuttanut kuolemansa!
Jos poliisi ei olisi jäänyt auton alle, missä auto olisi pysähtynyt seuraavan kerran? Sitä voidaan vain arvailla. Ja olisiko uhrien määrä jäänyt yhteen?
Rattijuoppoa surmanajajaa kuolemaa halveksivin kommentein puolustava mielipide kuvastaa kirjoittajan omaa liikennemoraalia. Ei voi muuta, kuin toivoa sellaisille osuvan "omaan nilkkaan" seuraavan mällin, joka vie mennessään lopullisesti jotakin, minkä nämä ovat luulleet olevan itsestäänselvyyksiä heidän omalla kohdallaan. Ja sen verta kuohahdan, että toivon sen sattuvan vielä niin, että he jäävät itse suremaan menetystään. Apua huutaen, toivottoman kaipauksen jatkuessa koko pitkän loppuelämän....valitettavasti! - mielestäni...
Nafta Lefa kirjoitti:
on edellä kirjoittavien asennoituminen niin, että poika on jo rangaistuksensa kärsinyt, tai poliisi on itse omalla toiminallaan aiheuttanut kuolemansa!
Jos poliisi ei olisi jäänyt auton alle, missä auto olisi pysähtynyt seuraavan kerran? Sitä voidaan vain arvailla. Ja olisiko uhrien määrä jäänyt yhteen?
Rattijuoppoa surmanajajaa kuolemaa halveksivin kommentein puolustava mielipide kuvastaa kirjoittajan omaa liikennemoraalia. Ei voi muuta, kuin toivoa sellaisille osuvan "omaan nilkkaan" seuraavan mällin, joka vie mennessään lopullisesti jotakin, minkä nämä ovat luulleet olevan itsestäänselvyyksiä heidän omalla kohdallaan. Ja sen verta kuohahdan, että toivon sen sattuvan vielä niin, että he jäävät itse suremaan menetystään. Apua huutaen, toivottoman kaipauksen jatkuessa koko pitkän loppuelämän....valitettavasti!En tiedä, onko sinulla jotain omia siteitä tähän ikävään turmaan.. Oli miten oli, mielestäni alun perin lähtökohtaisesti murhasta puhuminen on ollut liioiteltua. Murhan tunnusmerkit täyttyvät, kun teko on harkittu ja suunnitelmallinen. Tässä tapauksessa tilanne ei niin ole ollut. Se ei tietenkään poista omaisten kärsimystä, mutta lain tulkinnan pitää olla objektiivinen riippumatta siitä, onko uhri poliisi tai rivikansalainen.
Yliajaja on rangaistuksensa varmasti ansainnut, kun sen saa, mutta ei murhasta. Mielestäni törkeä rattijuopumus, törkeä kuolemantuottamus ja rippeet päälle antavat jo riittävät ainekset pitkäaikaiseen ajokieltoon, sakkoihin tuloihin suhteutettuna, ehdottomaan vankeusrangaistukseen, elinikäiseen häpeään ja leimautumiseen. Sanoisin, että noilla poleteilla kun elämästä selviää eteenpäin täysipäisenä, on aika kova kundi. Ja korostan, etten vähääkään puolustele tapahtunutta. - rauhassa vaan.
Nafta Lefa kirjoitti:
on edellä kirjoittavien asennoituminen niin, että poika on jo rangaistuksensa kärsinyt, tai poliisi on itse omalla toiminallaan aiheuttanut kuolemansa!
Jos poliisi ei olisi jäänyt auton alle, missä auto olisi pysähtynyt seuraavan kerran? Sitä voidaan vain arvailla. Ja olisiko uhrien määrä jäänyt yhteen?
Rattijuoppoa surmanajajaa kuolemaa halveksivin kommentein puolustava mielipide kuvastaa kirjoittajan omaa liikennemoraalia. Ei voi muuta, kuin toivoa sellaisille osuvan "omaan nilkkaan" seuraavan mällin, joka vie mennessään lopullisesti jotakin, minkä nämä ovat luulleet olevan itsestäänselvyyksiä heidän omalla kohdallaan. Ja sen verta kuohahdan, että toivon sen sattuvan vielä niin, että he jäävät itse suremaan menetystään. Apua huutaen, toivottoman kaipauksen jatkuessa koko pitkän loppuelämän....valitettavasti!Sinä se jaksat jauhaa samaa vanhaa virttä. Jossittelua ja arvailua. Koitas nyt päästä elämässäs jo eteenpäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2704388Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653557Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591875Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251765Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991466Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341001Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18919en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va119875Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235870