Lue Marcus Heinojan kirjoitus tämänpäivän asioista, juttu on kyllä pitkä, mutta mielenkiintoinen ja jonka kyllä allekirjoitan myös.
RAUHANAKTIVISMI, MEDIA, LÄHI-ITÄ, USA
Tähän kysymykseen kukaan rauhanaktivisti ei tunnu osaavan/haluavan vastata pyöriteltäessä Lähi-idän rauhanehtoja: mikseivät he vaadi monilta alueen mailta lainkaan demokratisoitumista ja nykyaikaistumista Israelilta vaadittujen myönnytysten vastapainoksi? En ole tähän juuri vastausyritystäkään koskaan kuullut. Onko joku muu? Minusta rauhan vaatiminen ilman tällaista tiettyä realismia ei ole relevanttia. Siis suomeksi: sillä ei ole pohjaa. Johtopäätökseni nykyisestä, kaduillamme manifestoituvasta rauhanaktivismista on, että valtaosa lienee sodasta huolestuneita tavallisia kansalaisia, joiden kuva sodan ja rauhan perusteista tosin on turhan yksipuolinen. Osa sitten on periaatteessa valmis mielenosoitukseen jo poliittisista syistä. Sitten on vielä sellaista ideologista aktivismia, jossa ilmenee uusi marxilaishenkinen luokkataistelu ja halu anarkiaan. Se on näistä se huolestuttava kansalaistoiminnan ulottuvuus.
Kuten muuan sinänsä fiksu pasifisti sanoi tv:ssä, kansa ottaa kantaa tasan siihen, mitä tiedotusvälineet pitävät esillä. Ja suurimmasta osasta sotia ne vaikenevat. Siksi en moiti tässä tavallisia kansalaisia, jotka ovat huolissaan ja pahoillaan Irakin sotatilanteesta. Kuitenkin mielikuvien synnyttämisessä media on päävastuullinen, ja olen kyllä kysynyt sen edustajilta suoraan, miksi he toimivat kuten toimivat. Eräät yhtyvät esim. tässä kirjoituksessa esitettyihin, perusteltuihin näkemyksiin, mutta hyvin monet avoimesti hermostuvat. Voi kysyä, miten säilyttää journalistinen itsekunnioitus ja objektiivisuuteen pyrkivän toimittamisen etiikka, jos tiedotuksen tehtävänä on kritisoida vain yhtä osapuolta ja etsimällä etsiä siitä kaikkea ikävää, mutta maailman todelliset hirmuteot ja joukkomurhat jätetään häveliäästi piiloon tai moraalin osoitteleva sormi ei ainakaan liiemmälti herise. Tätä kaikkea pohdin tässä artikkelissa.
--------------------------------------------------------------------------------
Koetan ottaa tässä kirjoituksessa mahdollisimman faktapohjaisesti, mutta toki vakaumuksellisena kristittynä kantaa Israelin tilanteeseen, Irakin sotaan, USA:n maailmanpolitiikkaan, siihen nähden oppositioon jäävien voimien motiiveihin sekä median toimintaan, ja sivuan vähän muutakin aihetiikkaa. Asiallista palautetta, kysymyksiä, tarkennustoiveita jne. voi lähettää lopussa antamaani sähköpostiosoitteeseen. Vaikka aihe on juuri nyt kovin aktuaali ja kuuma, niin mahdollisten erimielisyyksien ilmetessä pelkän asioiden välisen debatin on riitettävä, henkilöön käyvästä häiriköinnistä tehdään tarvittaessa ilmoitus. Artikkelia voi myös levittää eteenpäin eri tahoille: sekä otaksuttavasti myötämielisesti suhtautuville että kaikin mokomin myös toisinajatteleville. Tästä kirjoituksesta ei kuitenkaan pidä tehdä muita johtopäätöksiä tai laatia metafyysisiä teorioita kuin mitä kirjoittaja itse tekee.
Kuten tiedettyä, maamme ilmapiiri Yhdysvaltoja kohtaan on nopeasti jäätynyt sen ensin uhattua suistaa Irakin diktaattori valtaistuimeltaan sekä lopulta hyökättyä liittolaisineen. Nyt me tällä Vanhalla mantereella osaamme vain haukkua räksyttää tuolle Atlantin takaiselle valtiolle, joka sisältää kaikkea mahdollista laidasta laitaan: kaikki maailman kansat, kulttuurit ja kielet ovat siellä varmaan edustettuina. Suurimpana syypäänä antiamerikkalaisuuteen pidän joukkotiedotusvälineitä, jotka samoin kuin kiihkeimmät rauhanaktivistit, kiistatta ovat lähteneet pilaamaan Atlantin takaisen suurvallan mainetta. Kansa "valistettiin" esimerkiksi uskomaan, kuinka tyhmä miekkonen presidentti Bush on. Kuitenkin rohkenen huomauttaa, että onkohan meistä täkäläisistä arvioimaan vain kovin pintapuolisin perustein ja mielikuvin tuon paria laatuyliopistoa käyneen päämiehen henkistä kapasiteettia? Tuskinpa. Lisäksi on unohdettu kaikki kohteliaisuus- ja käyttäytymisnormit, kun KETÄÄN muuta henkilöä, olipa mikä diktaattori ja hirmuhallitsija tahansa, ei nimitellä yhtä roskaisesti rosvopäälliköksi jne. Tällaiset nimittelijät esittelevät kyllä lähinnä omaa sivistystasoaan.
Uusi lokaamisaalto käynnistyi suunnilleen siitä, kun USA otti muutamia maailmanpoliittisia irtiottoja EU:n linjasta. USA:lla on omista syistään aiheensa olla sitoutumatta Kioton ilmastosopimukseen ja vastustaa kansainvälistä sotarikostuomioistuinta. Edellisen seikan eetoksellisuudesta en ole ihan vakuuttunut, mutta jälkimmäisen suhteellisen hyväksyttävä peruste lienee, että kun USA on aktiivinen toimija eri puolilla maailmaa ottaen myös vastuuta muita enemmän, ja kun se näin hankkii myös paljon vihamiehiä, niin se voidaan äänestää enemmistöpäätöksellä vastuuseen asioissa, joissa se on mielestään enemmän oikeassa kuin kenties maailman valtioiden sellainen enemmistö, joka toimii eri ideologisen yhteiskuntajärjestyksen varassa kuin USA tai ei muuten vain pidä jenkkien ylivallasta maailmassa.
Myös USA:n menneisyyden synneistä muistutetaan säännöllisesti, mutta unohdetaan että silloin oli kylmä sota ja vastassa kommunismi omalla maailmanvalloitusretkellään. Näissä sodissa on ollut aina toinenkin osapuoli, kuten "kristittyjen" ristiretkilläkin. USA on myös tukenut maita, joita se nyt vastustaa. Syy on yksinkertainen: se on senhetkisessä tilanteessa pyrkinyt valitsemaan edustamansa järjestelmän ja omien etujensa kannalta pienemmän pahan. Niin tosin muutkin aina tekevät. Löytyyhän omankin maamme lähihistoriassa tällaisesta merkkejä. Jälkiviisaushan on sitä parasta viisautta.
Amerikka ei ole ollenkaan kaikessa mielessä ihannevaltio; sen sosiaaliset ongelmat ovat mittavat, on merkittävä järjestäytynyt rikollisuus, rikkaiden ja köyhien välinen kuilu on suuri, on rasismia yms. Allekirjoittanutta ärsyttää erityisesti se roskaviihde, jota Jenkkilä suoltaa koko maailman silmille (vaikka toki laatutavaraakin on) luullen itse olevan kaikessa niin erinomainen mallimaa. Erityisesti on kauhistuttanut vilkaista näitä raivostuttavia Jerry Springer-"törkytorstai" -tyyppisiä show-ohjelmia, joissa (muka?) tuotetaan jollekin pahaa-aavistamattomalle uhrille järkytys kertomalla hänelle yleisön edessä äkisti jotakin ikävää, esimerkiksi että kumppani on pettänyt ja on yks kaks eroamassa. Kun katselee sitten sitä hurmiossa hihkuvaa, vahingoniloista, ylenmääräisellä televisiotarjonnalla pilattua yleisöä, tulee mieleen, että mistä tämä kaistapäisyys on siinnyt.
Lisäksi Amerikka on nimellisesti ja julkisesti olevinaan kovin uskonnollinen kristillisessä mielessä (siellä on toki vahvaa, elävää hengellisyyttäkin), mutta se vaikkapa tuottaa miljardien taalojen kokonaisbudjetilla karkeaa pornoa koko maailman "iloksi" ja sukupuolimoraalin alasajamiseksi aivan kuin se ei muutenkin olisi jo rappiolla perheitä tuhoten. Sivulauseenomaisesti tekee mieli käyttää tilaisuutta hyväksi ja lohkaista, että missähän muussa toiminnassa kuin pornografiassa Jumalan luoma kaunis asia saadaankin niin iljettäväksi, hengettömäksi, laskelmoivaksi, kaupalliseksi nylkytykseksi, jonka ei pitäisi viehättää ketään järkevää ihmistä.
Kuitenkin on sanottava, ja tämän rauhanaktivistit tuntuvat unohtavan, että USA ei ole diktatuuri, kuten esimerkiksi Irak. Jälkimmäisessä et esimerkiksi voi ilmaista vapaasti mielipidettäsi tai vaikkapa arvostella vallitsevaa järjestelmää, tai seurauksena on vaino, kidutus ja jopa kuolema. Media ei ole tarpeeksi kertonut ja tuskin tulee kertomaankaan, millaista todella on elämä maissa, jotka toimivat näin. On turvallisempaa innostaa kansaa jotakin demokratiaa, käytännössä tätänykyä USA:ta ja Israelia vastaan. Surkein tässä suhteessa on mielestäni verovaroillamme rahoitettu YLE, joka saisi joskus mennä itseensä pohtimaan avoimen puolueellista uutisointiaan. Ounastelen, että siinä talossa on eräiden asioiden suhteen tietynlainen värittynyt journalistinen kulttuuri, joka lienee perua kylmän sodan ja itään päin rähmällään olon ajoilta.
Katsokaapa vain rehellisesti, pystyykö se tekemään yhtäkään ohjelmaa tai "dokumenttia", jossa ei avoimesti haukuttaisi USA:ta pystyyn ja tahallisen järjestelmällisesti vaiettaisi niin pitkään kuin mahdollista kaikesta myönteisestä kehityksestä, mitä USA:n toimista voisi seurata esimerkiksi sen muodossa, että vainotuilla kurdeilla on ehkä vihdoin mahdollisuus omaan valtioon tai että Irakin kansa saattaa pitääkin liittoumaa vapauttajana tyrannian otteesta. Ainakin osa siitä. Mutta tämä meidän kansamme on saatu tietylle kannalle, kun jokaisen terroristijohtajan tai diktatuurihallinnon edustajan jokainen Israel- tai USA-kriittinen lausunto lanseerataan julkisuuteen sellaisenaan tai painetaan lehteen vailla pienintäkään lähdekritiikkiä.
Tässä ei kyllä vaikkapa Erkon lehdistö ole yhtään parempi. Esimerkiksi Ilta-Sanomat ei nähdäkseni vahingossakaan aloita USA- tai Israel-myönteistä tai niitä ymmärtävää keskusteluketjua verkkolehdessään, mutta päinvastaisia se suoltaa ehtimiseen. Ilmeisesti aviisi ei muuten myy, ja siitä päästä aloittaminen on turvallista ja helppoa. Mutta ei journalistisesti arvostettavaa. Ihmisten pitäisi hankkia tietoa kärjistävien ja asenteellisten pintauutisten lisäksi myös perehtymällä historiaan ja asioiden taustoihin. Silloin tekisi mieli paljon vähemmän laukaista tuomioita, jotka eivät perustu kohtuullisuuteen tai vallitsevaan todellisuuteen. Mutta paljon ei voi tehdä, kun palstatilaa toiselle puolelle ei tipu.
Esimerkiksi jossakin Saddamin, diktatuurissa ei kuitenkaan ole vallinnut rauha siten kuin me sen täällä käsitämme. Siellä on saanut jatkuvasti elää pelossa, ja diktaattorin hallinto on alistanut omia etnisiä ryhmiään ja surmannut tuhansittain. Moni heistä riemuitsee Saddamin kaatumisesta. Tätä ei täälläkään kielletä, mutta silti USA:ta pitää siis joka tapauksessa lytätä, jotta mielikuva ei saisikaan muuttua suopeammaksi. Kuitenkin Euroopalle USA:n apu kelpasi Toisessa maailmansodassa, kun se tuli pysäyttämään natsit osallistumalla sekä suoraan sotaan että toimittamalla esim. Neuvostoliitolle suunnattoman määrän tarvikkeita. Sodissa viattomat kärsivät aina, mutta kuitenkin jopa sota on kaksipiippuinen asia. Jos sotaan lähdetään, monet viattomat kärsivät ja maailmanjärjestys rakoilee, mutta jos ei lähdetä, hirmuhallinto kuristaa omia kansalaisiaan kuitenkin ja viattomat kärsivät edelleen. Tässä niin usein maailmamme traaginen dikotomia. Kukaan ei sitä halua, mutta se on maailmanhistorian surkuteltavaa todellisuutta. Kaikkina aikoina ennen amerikoita ja irakejakin.
Jos Saddam olisi vähänkään välittänyt kansastaan, hän olisi luopunut asemastaan. Muistettakoon vielä kerran, että kärsivä Irakin kansa ei ole häntä valinnut, vaan diktaattori pakottaa kansansa äänestämään sataprosenttisesti itseään! Ihmeesti tätä kaikkea kuitenkin vain suvaitaan ja kuitataan olankohautuksella täällä. Jotta ei kenellekään jäisi epäselväksi, niin tunnustan auliisti henkilökohtaisesti vastustavani sotimista sinänsä. Rauhanteon täytyy olla aina ensisijainen ratkaisu ja niin pitkälle kuin mahdollista. Itse en voisi lähteä harkittuun toimintaan, jossa surmataan ihmisiä, mm. siksi aikoinani valitsin siviilipalveluksen. Silti kunnioitan ja arvostan hyviä poliiseja ja sotilaita. On paljon arvostettavampaa olla maataan lojaalisti palveleva, ihmisenä eettisesti korkeatasoinen ja kurinalainen sotilas kuin pasifisti, joka ei ehkä tartu aseeseen, mutta kannattaa laittomuutta ja anarkiaa sekä voi rikkoa huoletta kaikkia kymmenen käskyn periaatteita. Sallittakoon tällainen tietoinen dialektinen asetelma, ääripäiden painotus, asian selkeyttämiseksi.
Mutta jatketaan demokratian ja diktatuurin vertailua. Demokratia, joka sekään ei ole ongelmaton - muut maalliset hallintojärjestelmät vain ovat vielä huonompia, eikä Kristuksen rauhanvaltakunta ole vielä perustettu - tarkoittaa kuitenkin sitä, että voit äänestää periaatteessa vapaasti, ja hallinto saa oikeutuksensa kansan enemmistöltä. Irakin tapauksessa ei voida puhua siitä, että nyt syöstään valtionpäämiestä vallasta. Saddam ei ole kansan valitsema valtionpäämies kuten vaikka Bush, vaan hän on anastanut valtansa verisessä kaappauksessa, ja tällainen mies käyttää uskontoa vain politiikkansa välineenä ja kiihottamaan toisia kansoja puolelleen "pyhään sotaan".
USA:ssa ei kiskota kynsiä irti toisinajattelijoilta tai ajeta miljoonia maanpakoon kuten Saddamin diktatuurissa, mistä kaikesta saamme kuulla paljon selvemmin, kun jokin muu kuin YLE on tekemässä aiheesta juttua. Saddam on jopa tapattanut omat vävynsä, kun nämä pakenivat maasta, mutta heidät saatiin houkuteltua takaisin. Minkähän takia he pakenivat? USA:sta ei tarvitse lähteä pakoon, vaan sinne paetaan toisin kuin on diktatuurimaiden laita. Ja tällaiset pikkuseikat kuin että Saddamin poika hakee henkivartijoineen yliopistolta sopivia naisia aina kun huvittaa ja käyttää vapaasti hyväkseen tai häärää johtamassaan olympiakomiteassa, jolla on oma kidutuskammio epäonnistuneita urheilijoita varten, nekö unohdetaan nopeasti tai katsotaan läpi sormien kulttuurisen suvaitsemisen kautta? Kaikki nämä kauhukammiot ja -skenaariot toivottavasti nostetaan esiin Irakin sodan tuhojen vastapainoksi, kun Saddamin hallinto kukistuu.
Milloin täkäläinen media on kirkunut, että ajatollahien Iranissa taas kivitettiin nainen kuoliaaksi aviorikoksen takia? Lähettääkö YLE vaikkapa toimittajaansa Leena Reikkoa tekemään tunnettuja tunnelmakuvauksiaan ja affektiivisia vuodatuksiaan niiden tuhansien ja miljoonien uhrien puolesta, jotka ovat aivan viime vuosina saaneet surmansa ja loukkaantuneet Afrikan, Etelä-Amerikan ja Aasian sodissa, kansanmurhissa ja selkkauksissa? Eivätkö hekin ansaitsisi sitä? Eikö heidän hyvinvointinsa ja henkensä ole samanarvoinen kuin niiden, jotka saavat surmansa kahinoissa, joissa toisena osapuolena on USA tai Israel? En todellakaan väheksy näiden maiden toimien johdosta surmansasaaneita ihmisiä tai heidän läheistensä hätää, peräänkuulutan vain substanssia sellaisille käsitteille kuin journalistinen etiikka, objektiivisuus, rehellisyys, totuus, tasapuolisuus...
Tunnustaako media, että sen toimittajilta ehkä evätään heidän akkreditointinsa (toimilupa) toimittajana monissa ei-demokraattisissa maissa, jos he kertovat mitään negatiivista maan oloista? Siksi esimerkiksi Israelia on helppo arvostella ihan sen omalla maaperällä, mutta monia naapureitaan ei. Koen, että tämä kristillinen vakaumukseni, vaikka ei joka suhteessa ole kovin esimerkillistä ollutkaan, kuitenkin kerrassaan pakottaa etsimään sitä, mikä pyrkii olemaan totuudellista ja oikeudenmukaista eri asioissa. Olen koettanut myös mieltää, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää ja millaiseksi äkkipäätään väitetään. Siksi näin.
Pitää muistaa, että New Yorkin pommi-isku oli se, joka käynnisti USA:n nykyisen terrorismijahdin. Se jotenkin kuin tuosta vain unohdetaan ja pidetään vähäisenä "mitä nyt muutamasta tuhannessa amerikkalaissiviilistä" -tyyliin. Se kuulunee asiaan, ja toimittajat löysivät televisioon heti terroritoimen jälkeen pari Tampereen yliopiston silminnähden asenteellista dosenttia kommentoimaan asiaa vihjailevassa hengessä, eli että jenkithän saivat mitä ansaitsivat. Aika noloa, sanoisin. Aivopesu on onnistunut, ja välillä tuntuu, että Suomi on henkisesti yhä kuin Neuvostoliiton orjallinen vasallivaltio. Kuitenkin kun Saddam vaikka aloitti yli miljoona uhria vaatineen sotaretkensä Irania vastaan ja siviiliuhrejakin taatusti tuli, kun ammuskeltiin ohjuksilla silmittömästi naapurin pääkaupunkiin, niin moniko täkäläinen aktivisti mekasti marsseilla kyltit ojossa tai sai tipan linssiin, jos tällainen vähän vulgaari ilmaisutyyli tässä yhteydessä sallitaan?
USA:n eduksi on myös sanottava, että juuri se koettaa pitää maailmassa diktatuureja aisoissa. Jos kukaan ei sitä tee, niin sinäkään et ehkä ole turvassa. Et missään. Sitäkö tässä todella halutaan? Kun laitetaan aktivistit vähänkään ahtaalle tiukoin tivauksin, niin kunnon vastauksia ei niin vain enää löydy perimmäisiin kysymyksiin. Esimerkiksi siihen, minkä maan tai blokin maailmassa sitten pitäisi olla johtavana? Kiinanko? Kuulimme mediasta äskettäin, miten tässä kommunistisessa yksipuoluemaassa valitaan johtaja. Venäjänkö? Jonkin muun koalitionko kenties? Moniko aktivisti on oikeasti valmis tekemään vaihtokaupat? Ja EU ei ole yhtään parempi. Nytkin Ranska esiintyy rauhantekijänä, mutta on itse kärkkymässä yhtiöidensä tekemien sopimusten kautta Irakin öljyä, jonka porausoikeudet saattavatkin livahtaa anglosakseille, kun Saddamin hallinto kaatuu. Lisäksi Ranska on sekaantunut kahinoihin Länsi- Afrikan maissa lähettämällä joukkoja mutta kykenemättä silti estämään esim. Ruandan kansanmurhaa, jossa kuoli vajaa miljoona ihmistä.
Eli siksi en kovin haltioituneesti jaksa arvostaa kaikkea tässä nykyisessä rauhanliikkeessä, kun se on yksinkertaisesti niin puolueellinen, ja kärki on vain Yhdysvaltoja vastaan. Aina, joka tapauksessa ja varmuuden vuoksi. Paljon rauhantahtoisuuden puolesta ei puhu ainakaan se, että toiminta on jo johtanut yhteenottoihin poliisin kanssa, ja kivet ja polttopullot alkavat lennellä. Tätäkin olemme jo nähneet maailman turuilla ja toreilla. Lisäksi on säälittävää toiveajattelua lähteä vaatimaan myös USA:n riisumista aseista, kuten joku liikuttava aktivistineito taannoin televisiossa väläytti. Jos USA:lla ei vahvinta aseistusta ole, se on aina jollakin muulla, joka tuskin käyttää valtaansa yhtä vastuullisesti. Sinänsä toki sangen ikävää, että tämä maailma on tällainen. Mutta kysyn vain, ketä demokraattista ja ihmisoikeuksin varustettua maata USA uhkaa? Suomeako? Ainakaan minua ei haittaa pätkääkään, että USA on maailman voimakkain valtio, mutta hätä voi monellekin taholle tulla tuonnempana, jos se ei enää joskus sitä ole.
Nykyisessä rauhanaktivismissa on mitä ilmeisimmin kyse myös siitä, että sitä kautta monet ihmiset purkavat julkisesti pahaa oloaan, yksinäisyyttään, juurettomuuttaan ja elämän tarkoituksettomuutta. On edes jokin yhdistävä tekijä toisten kanssa ja niin edelleen. Hyvä niin, mutta lähtökohdan ja kohteen voisi valita paremminkin. Lisäksi on pelättävissä, että mukana on myös paljolti samaa väkeä, joka marssii milloin kannabiksen laillistamisen, milloin homoseksuaalien "ihmisoikeuksien" puolesta. Marssiminen vain on muodikasta ja asiaankuuluvaa, uudestaan löydetty sosiaalisen yhteyden muoto. Vaihteeksi sitten taas painellaan USA:ta vastaan, tekipä se mitä tahansa. Jos se sekaantuu johonkin, se on vain itsekkäiden öljyetujensa perässä, jos ei sekaannu, se on välinpitämätön ja antaa viattomien kärsiä. Silti ongelmia ja terveempää aktivismin aihetta olisi paljon lähempänäkin: Suomen päätösvalta ollaan viemässä yhä enemmän joka suhteessa EU:ssa, mistä tulisi olla erittäin huolissaan samoin kuin kidutaan kurjistuvien peruspalveluiden keskellä turvattomuuden, huumeiden ja alkoholismin enenevästi valtaamassa markkinajumalan johtamassa yhteiskunnassamme. Kuitenkin nämä asiat lienevät liian ahdistavia ja lähellä, jotta niiden vuoksi lähdettäisiin kaduille kulkueiksi. Maailmaa lienee helpompi parantaa tarpeeksi kaukaa, ei alkaen siivoamista omilta takapihoilta.
Rauhanasian ajaminen on periaatteena arvostettavaa ja sopii kristilliseen ajatteluun mainiosti, kunhan kylmät tosiasiat ja taustatekijät otetaan huomioon. Niitähän tässäkin koetetaan ruotia omalla vajavaisella tavallaan. Jeesus itse oli rauhan mies, kuten lähimmät seuraajansakin. Hän ei tappanut tai kehottanut muitakaan tekemään niin, Hänet tapettiin kuten apostolitkin yhtä lukuun ottamatta. Eräskin "grillattiin" metallihärän sisällä ja toinen nyljettiin kuoliaaksi. Mikä oli heidän "rikoksensa"? He julistivat rauhan sanomaa, maailman parasta sanomaa eläen sen käytännössäkin todeksi. Siksi kristinuskoa ei saa millään puolustamaan halua sotia, tappaa ja tuhota. Raamattu mainitsee erään aivan toisen henkilön olevan tällaisen takana. Siinähän se perimmäisin maailman ongelma onkin: on tosiaankin olemassa persoonallinen paha, joka saa aina uudestaan villiinnytettyä ihmiset kastelemaan kätensä vereen, vaikka he kuinka näkisivät toimiensa tuhoisuuden. Näin se jokaisessa sisimmässä oleva kipinä tahtoa hyvää ja rauhaa ei oikein tahdo päästä toteutumaan.
Kuitenkin niin kauan kuin nykyinen maailmanaika on olemassa, eikä luomakuntaa ole vielä uudistettu ja puhdistettu synnin vallasta (eikit, siis ei-uskovat, eivät tietenkään näille hengellisille näkökulmille paljon arvoa anna, mutta sanon kuitenkin) tarvitaan ehdottomasti esivaltaa ja järjestystä, koska muuten vain rikolliset mellastavat. Jossitella aina voi, mutta koska kaikki eivät sitoudu syystä tai toisesta hyvään lähimmäisyyteen, pahuus ja rikollisuus tarvitsee myös pelotteen pysyä aisoissa. Siksi Jeesus ja apostolit eivät alkaneet ehdottaa tapaamilleen sotilaille alanvaihtoa, nämä kun tavallaan vastasivat myös yhteiskuntansa poliisitoimesta. Jopa jo nykyään niin parjatuissa ja kauhistelluissa Vanhan testamentin kovasanaisissa laeissa ja rangaistuksissa oli kuitenkin pyrkimys laillisuuden ja yhteiskuntarauhan säilyttämiseen, ei itsetarkoitukselliseen raakuuteen ja julmuuteen. Ja rikolliset ne vasta raakoja ja julmia ovat, jos niikseen tulee. Mutta siis: jos toimit lain mukaan, sait hoitaa asioitasi, viljellä, käydä kauppaa ja elää sukusi keskellä rauhassa. Kuitenkin niin monesti Raamatusta poimitaan vain tarkoitushakuisesti tietyt palat, jolloin asia vääristyy ja kääntyy ylösalaisin. Siis niinsanotusti luetaan sitä kuin piru.
Niin ei pitäisi kenenkään tehdä, vaikka yhdessäkin keskusteluohjelmassa nostettiin Jeesuksen sanomana lause "jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?". Tämän vihjailtiin muka kuvaavan sitä, että myös Kristuksen voi katsoa tukevan sotimista! Kuitenkin tekstiyhteydestä ja muusta Uuden testamentin opetuksesta ja esimerkistä voi kirkkaasti käsittää, että tässä puhutaan uskovien oikeudesta kokea saavansa olla Jumalan yhteydessä, armossa ja turvassa, vaikka syytöksiä koetaankin. Sanankohta on siis osa vanhurskauttamisen teologian luentoa! Mutta näin sitä suorastaan pahoinpidellään Raamattua. Ei Henki näin opeta Sanaa käyttämään, mutta tällaista se on, kun tämä maailma ei tunne Häntä. Ja muuten pikkupieni sivuhuomio: minun Raamatussani mainitun kohdan päästää ilmoille apostoli Paavali (Room. 8:31).
Ongelmallista on myös, että Vanha ja Uusi testamentti monesti sotketaan keskenään iloiseksi sekamelskaksi, vaikka Jeesus itsekin sanoi, että laki ja profeetat olivat Johannekseen asti ja nyt julistetaan Jumalan valtakuntaa (Luuk. 16:16). Itse asiassa mitään Vt:n julistusta tai lakia ei pitäisi ottaa moraalisen tai käytännön elämän ohjenuoraksi, jos Ut ei sitä erikseen tue tai vahvista. Ehkä äkkiseltään radikaali ajatus, mutta näin se kuitenkin tarkemmin ajatellen on. Toiselle linjalle lähdettäessä joudutaan päin persikkapuuta. Niinkin lähellä kuin 1800-luvulla Pohjoismaidenkin lainkäytössä rikollisia kohdeltiin Vt:n periaatteiden mukaisesti. Kristillisen opetuksen mukainen armeliaisuus ja ihmisten inhimillinen kohtelu keksittiin laajemmin yhteiskunnallisissa piireissä vasta viime vuosisadalla, vaikka rikollisten paapomiseen ja yliymmärtämiseen ei pidäkään lähteä, ei varsinkaan uhrien kustannuksella.
Yksi seikka, millä silti voidaan tässä maailmassa hyvässä mielessäkin pitää aisoissa ikävyyksiä on yhteinen sitoutuminen tiettyihin yleisinhimillisiin periaatteisiin ja kansainvälisiin sopimuksiin. Edellisiä löytyy hienosti sorvattuina esim. YK:n peruskirjasta. Kasvavan sukupolven kohdalla kyse on siitä, että se pitäisi perehdyttää hyvän sään aikana, kun ihminen on vastaanottavaisimmillaan, humaaniin ja empaattiseen lähimmäiskäsitykseen. Minun mielestäni ihan kaikista paras vaihtoehto, johon ei tosin voi ketään pakottaa, olisi itse kunkin henkilökohtainen suhde Jumalan lähettämään Vapahtajaan. Mutta on outoa, että maallistuminen on edennyt kristillisissä kirkkokunnissa niin pitkälle, ettei tällaisia seikkoja juuri mainita niiden piirissä. Mitä tekee kristillisyydellä, jossa ei enää ole kristillisyyttä? Se on yksinkertaisesti kuin maitokahvi ilman maitoa taikka kahviakaan. Esimerkiksi monet hartaat ja ihmisinä ihan kunnolliset islaminuskoiset halveksuvat rappeutuneena pitämäänsä kristillistaustaista kulttuuria, joka on hylännyt suuren oppi-isänsä jalot arvot ja ryyppää, huoraa, nauttii estottomasti moraalia rapauttavasta roskaviihteestä, ei opeta lapsiaan kunnioittamaan vanhempiaan, ja sitä rataa. Niin, tiedättekö mitä? Nämä ihmiset ovat tässä suhteessa kyllä kokolailla oikeassa!
Vaikka en kannata Irakin sotaa, mikä nyt erikseen ja selvästi vielä todettakoon, niin kun siihen on nyt kuitenkin menty, toivon todella, että tuloksena on myös jotakin hyvää, joka muuttaa alueen jo pitkään lukossa ollutta tilannetta suotuisaan suuntaan. Kristittynä toivon ja rukoilen, että paitsi jälleenrakennus ja ihmisoikeuksien nostaminen arvoonsa, tietenkin myös aito ja rakastava evankeliumi saa jalansijaa. Sydämestäni soisin myös avaimen löytymistä juutalaisten ja palestiinalaisten konfliktiin. Jälkimmäiset ovat surullisesti ikään kuin jääneet jalkoihin monien Israelin ja sen naapurimaiden puolin ja toisin provosoitujen selkkausten myötä.
Kysymys esimerkiksi Jordan-joen Länsirannan alueesta on sikäli vaikea, että vaikka Israel miehittää sitä nyt, kun sen alun perin piti kuulua itsenäiselle Palestiinan valtiolle, niin aluksi alueen valtasi naapurimaa Jordania. Tämä tapahtui heti Israelin itsenäistyttyä 1948 ja naapureidensa hylättyä YK:n ehdotuksen maan jakamisesta juutalaisten ja arabien kesken. Media ei paljon valota tätä puolta, mutta näin se vain on. Myös kaikki kynnelle kykenevät haluavat sanoa jotakin Jerusalemin asemasta, johon kulminoituu monen monituista uskonnollista ja geopoliittista asiaa, eli tässä Raamattu on tapansa mukaan jälleen neulanterävästi oikeassa.
Lopuksi ehdotuksiani kestävän ja oikeudenmukaisen rauhan saamiseksi Lähi-itään:
-osapuolten on tunnustettava toisensa; esim. siitä ei tulee mitään, jos palestiinalaisille opetetaan jo peruskoulussa, että Israelin valtion kohdalla kartassa ei ole yhtään mitään
-myöskään sellaisia uskontulkintoja ei voida missään tapauksessa hyväksyä, että on suuri uskonsankari ja marttyyri viedessään mennessään itsensä räjäyttämällä mahdollisimman monta juutalaista, keitä tahansa; terrori-iskujen on loputtava, se on selviö, ja tarvitaan toimintakykyinen ja -haluinen hallinto, joka voi tukahduttaa ne alkuunsa
-alueen kansojen lukutaitoa on nopeasti parannettava ja uutisointia monipuolistettava; jos lukutaidottomia on jopa puolet väestä, ei ole ihme, että käsitykset ovat lievästi yksioikoisia eivätkä pääse terveesti tuulettumaan
-tähän liittyen alueella olisi käynnistettävä laajamittainen demokratisoitumiskehitys, jonka puitteissa tunteet ja tavoitteet voisivat saada ukkosenjohdattimensa kansanvaltaisen vaikuttamisen ja demokraattisen koneiston kautta - totuus kun on, että demokratiat eivät käytännössä koskaan ratkaise keskinäisiä välejään asein
-EU:n on maailman muiden valtakeskittymien kanssa taattava Israelin turvallisuus; historian opetukset varmasti pelottavat juutalaisia monin tavoin, eikä syyttä
-Jerusalemin kysymys on ratkaistava; se tulee aina olemaan merkittävä kaupunki sekä kristinuskon että islamin kannalta, mutta sen on ehdottomasti saatava olla myös juutalaisten oma hengellinen keskus kaikessa siinä merkityksessä kuin menneisyys oikeuttaa
-on selvitettävä miten realistiselta pohjalta saataisiin aikaan palestiinalaisille oma, Israelin kanssa hedelmällistä yhteistyötä tekevä valtio tai itsehallintoalue, jolla on toimivat parlamentaariset, korruptiovapaat hallintoelimet, mikäli suoranainen liittovaltiotyyppinen yhteistoiminta ei ole (vielä?) mahdollinen; tässä vaadittaisiin suurta panosta ja vastuuta myös Israelin naapureilta
-Israelin on lopetettava aiheeton miehitys sekä palestiinalaisten nöyryyttäminen ja infrastruktuurin tuhoaminen; itsetarkoituksellisilla kovilla otteilla ja "silmä silmästä" - periaatteella varmistetaan vain vihan siementen taattu kasvaminen
-on tunnustettava tietyt kulttuuriset sopeutumisongelmat puolin ja toisin; vastakkainasettelu uskontojen välillä on torjuttava, niin että jokainen saa uskoa mihin haluaa ja omansa puolesta saa puhua ja debatoidakin, mutta rauhanomaisesti vailla väkivaltaa, yksilön vapaata tahtoa ja valintaa kunnioittaen; ja eivät uskonnot suoraan ole syypäitä ongelmiin (ateistiset järjestelmät muuten ne vallalle päästyään vasta ovatkin tehneet tuhoa!); ihmisen oma sisäinen taipumus kielteisiin ratkaisuihin on perusongelma
-tärkeimpänä pontimena on oltava halu uudistumiseen ja eteenpäinmenoon sekä anteeksiantaminen; uuden rakentaminen ja yhteen hiileen puhaltaminen on välttämätöntä, loputon vihan ja koston kierre ei muuten jätä milloinkaan rauhaan - ajateltakoon, kuinka ihana olisikaan rauhantila loppujen lopuksi kaikinpuoliselle hyvinvoinnille ja kehitykselle!
Marcus Heinoja
RAUHANAKTIVISMI, MEDIA, LÄHI-ITÄ, USA
Tähän kysymykseen kukaan rauhanaktivisti ei tunnu osaavan/haluavan vastata pyöriteltäessä Lähi-idän rauhanehtoja: mikseivät he vaadi monilta alueen mailta lainkaan demokratisoitumista ja nykyaikaistumista Israelilta vaadittujen myönnytysten vastapainoksi? En ole tähän juuri vastausyritystäkään koskaan kuullut. Onko joku muu? Minusta rauhan vaatiminen ilman tällaista tiettyä realismia ei ole relevanttia. Siis suomeksi: sillä ei ole pohjaa. Johtopäätökseni nykyisestä, kaduillamme manifestoituvasta rauhanaktivismista on, että valtaosa lienee sodasta huolestuneita tavallisia kansalaisia, joiden kuva sodan ja rauhan perusteista tosin on turhan yksipuolinen. Osa sitten on periaatteessa valmis mielenosoitukseen jo poliittisista syistä. Sitten on vielä sellaista ideologista aktivismia, jossa ilmenee uusi marxilaishenkinen luokkataistelu ja halu anarkiaan. Se on näistä se huolestuttava kansalaistoiminnan ulottuvuus.
Kuten muuan sinänsä fiksu pasifisti sanoi tv:ssä, kansa ottaa kantaa tasan siihen, mitä tiedotusvälineet pitävät esillä. Ja suurimmasta osasta sotia ne vaikenevat. Siksi en moiti tässä tavallisia kansalaisia, jotka ovat huolissaan ja pahoillaan Irakin sotatilanteesta. Kuitenkin mielikuvien synnyttämisessä media on päävastuullinen, ja olen kyllä kysynyt sen edustajilta suoraan, miksi he toimivat kuten toimivat. Eräät yhtyvät esim. tässä kirjoituksessa esitettyihin, perusteltuihin näkemyksiin, mutta hyvin monet avoimesti hermostuvat. Voi kysyä, miten säilyttää journalistinen itsekunnioitus ja objektiivisuuteen pyrkivän toimittamisen etiikka, jos tiedotuksen tehtävänä on kritisoida vain yhtä osapuolta ja etsimällä etsiä siitä kaikkea ikävää, mutta maailman todelliset hirmuteot ja joukkomurhat jätetään häveliäästi piiloon tai moraalin osoitteleva sormi ei ainakaan liiemmälti herise. Tätä kaikkea pohdin tässä artikkelissa.
--------------------------------------------------------------------------------
Koetan ottaa tässä kirjoituksessa mahdollisimman faktapohjaisesti, mutta toki vakaumuksellisena kristittynä kantaa Israelin tilanteeseen, Irakin sotaan, USA:n maailmanpolitiikkaan, siihen nähden oppositioon jäävien voimien motiiveihin sekä median toimintaan, ja sivuan vähän muutakin aihetiikkaa. Asiallista palautetta, kysymyksiä, tarkennustoiveita jne. voi lähettää lopussa antamaani sähköpostiosoitteeseen. Vaikka aihe on juuri nyt kovin aktuaali ja kuuma, niin mahdollisten erimielisyyksien ilmetessä pelkän asioiden välisen debatin on riitettävä, henkilöön käyvästä häiriköinnistä tehdään tarvittaessa ilmoitus. Artikkelia voi myös levittää eteenpäin eri tahoille: sekä otaksuttavasti myötämielisesti suhtautuville että kaikin mokomin myös toisinajatteleville. Tästä kirjoituksesta ei kuitenkaan pidä tehdä muita johtopäätöksiä tai laatia metafyysisiä teorioita kuin mitä kirjoittaja itse tekee.
Kuten tiedettyä, maamme ilmapiiri Yhdysvaltoja kohtaan on nopeasti jäätynyt sen ensin uhattua suistaa Irakin diktaattori valtaistuimeltaan sekä lopulta hyökättyä liittolaisineen. Nyt me tällä Vanhalla mantereella osaamme vain haukkua räksyttää tuolle Atlantin takaiselle valtiolle, joka sisältää kaikkea mahdollista laidasta laitaan: kaikki maailman kansat, kulttuurit ja kielet ovat siellä varmaan edustettuina. Suurimpana syypäänä antiamerikkalaisuuteen pidän joukkotiedotusvälineitä, jotka samoin kuin kiihkeimmät rauhanaktivistit, kiistatta ovat lähteneet pilaamaan Atlantin takaisen suurvallan mainetta. Kansa "valistettiin" esimerkiksi uskomaan, kuinka tyhmä miekkonen presidentti Bush on. Kuitenkin rohkenen huomauttaa, että onkohan meistä täkäläisistä arvioimaan vain kovin pintapuolisin perustein ja mielikuvin tuon paria laatuyliopistoa käyneen päämiehen henkistä kapasiteettia? Tuskinpa. Lisäksi on unohdettu kaikki kohteliaisuus- ja käyttäytymisnormit, kun KETÄÄN muuta henkilöä, olipa mikä diktaattori ja hirmuhallitsija tahansa, ei nimitellä yhtä roskaisesti rosvopäälliköksi jne. Tällaiset nimittelijät esittelevät kyllä lähinnä omaa sivistystasoaan.
Uusi lokaamisaalto käynnistyi suunnilleen siitä, kun USA otti muutamia maailmanpoliittisia irtiottoja EU:n linjasta. USA:lla on omista syistään aiheensa olla sitoutumatta Kioton ilmastosopimukseen ja vastustaa kansainvälistä sotarikostuomioistuinta. Edellisen seikan eetoksellisuudesta en ole ihan vakuuttunut, mutta jälkimmäisen suhteellisen hyväksyttävä peruste lienee, että kun USA on aktiivinen toimija eri puolilla maailmaa ottaen myös vastuuta muita enemmän, ja kun se näin hankkii myös paljon vihamiehiä, niin se voidaan äänestää enemmistöpäätöksellä vastuuseen asioissa, joissa se on mielestään enemmän oikeassa kuin kenties maailman valtioiden sellainen enemmistö, joka toimii eri ideologisen yhteiskuntajärjestyksen varassa kuin USA tai ei muuten vain pidä jenkkien ylivallasta maailmassa.
Myös USA:n menneisyyden synneistä muistutetaan säännöllisesti, mutta unohdetaan että silloin oli kylmä sota ja vastassa kommunismi omalla maailmanvalloitusretkellään. Näissä sodissa on ollut aina toinenkin osapuoli, kuten "kristittyjen" ristiretkilläkin. USA on myös tukenut maita, joita se nyt vastustaa. Syy on yksinkertainen: se on senhetkisessä tilanteessa pyrkinyt valitsemaan edustamansa järjestelmän ja omien etujensa kannalta pienemmän pahan. Niin tosin muutkin aina tekevät. Löytyyhän omankin maamme lähihistoriassa tällaisesta merkkejä. Jälkiviisaushan on sitä parasta viisautta.
Amerikka ei ole ollenkaan kaikessa mielessä ihannevaltio; sen sosiaaliset ongelmat ovat mittavat, on merkittävä järjestäytynyt rikollisuus, rikkaiden ja köyhien välinen kuilu on suuri, on rasismia yms. Allekirjoittanutta ärsyttää erityisesti se roskaviihde, jota Jenkkilä suoltaa koko maailman silmille (vaikka toki laatutavaraakin on) luullen itse olevan kaikessa niin erinomainen mallimaa. Erityisesti on kauhistuttanut vilkaista näitä raivostuttavia Jerry Springer-"törkytorstai" -tyyppisiä show-ohjelmia, joissa (muka?) tuotetaan jollekin pahaa-aavistamattomalle uhrille järkytys kertomalla hänelle yleisön edessä äkisti jotakin ikävää, esimerkiksi että kumppani on pettänyt ja on yks kaks eroamassa. Kun katselee sitten sitä hurmiossa hihkuvaa, vahingoniloista, ylenmääräisellä televisiotarjonnalla pilattua yleisöä, tulee mieleen, että mistä tämä kaistapäisyys on siinnyt.
Lisäksi Amerikka on nimellisesti ja julkisesti olevinaan kovin uskonnollinen kristillisessä mielessä (siellä on toki vahvaa, elävää hengellisyyttäkin), mutta se vaikkapa tuottaa miljardien taalojen kokonaisbudjetilla karkeaa pornoa koko maailman "iloksi" ja sukupuolimoraalin alasajamiseksi aivan kuin se ei muutenkin olisi jo rappiolla perheitä tuhoten. Sivulauseenomaisesti tekee mieli käyttää tilaisuutta hyväksi ja lohkaista, että missähän muussa toiminnassa kuin pornografiassa Jumalan luoma kaunis asia saadaankin niin iljettäväksi, hengettömäksi, laskelmoivaksi, kaupalliseksi nylkytykseksi, jonka ei pitäisi viehättää ketään järkevää ihmistä.
Kuitenkin on sanottava, ja tämän rauhanaktivistit tuntuvat unohtavan, että USA ei ole diktatuuri, kuten esimerkiksi Irak. Jälkimmäisessä et esimerkiksi voi ilmaista vapaasti mielipidettäsi tai vaikkapa arvostella vallitsevaa järjestelmää, tai seurauksena on vaino, kidutus ja jopa kuolema. Media ei ole tarpeeksi kertonut ja tuskin tulee kertomaankaan, millaista todella on elämä maissa, jotka toimivat näin. On turvallisempaa innostaa kansaa jotakin demokratiaa, käytännössä tätänykyä USA:ta ja Israelia vastaan. Surkein tässä suhteessa on mielestäni verovaroillamme rahoitettu YLE, joka saisi joskus mennä itseensä pohtimaan avoimen puolueellista uutisointiaan. Ounastelen, että siinä talossa on eräiden asioiden suhteen tietynlainen värittynyt journalistinen kulttuuri, joka lienee perua kylmän sodan ja itään päin rähmällään olon ajoilta.
Katsokaapa vain rehellisesti, pystyykö se tekemään yhtäkään ohjelmaa tai "dokumenttia", jossa ei avoimesti haukuttaisi USA:ta pystyyn ja tahallisen järjestelmällisesti vaiettaisi niin pitkään kuin mahdollista kaikesta myönteisestä kehityksestä, mitä USA:n toimista voisi seurata esimerkiksi sen muodossa, että vainotuilla kurdeilla on ehkä vihdoin mahdollisuus omaan valtioon tai että Irakin kansa saattaa pitääkin liittoumaa vapauttajana tyrannian otteesta. Ainakin osa siitä. Mutta tämä meidän kansamme on saatu tietylle kannalle, kun jokaisen terroristijohtajan tai diktatuurihallinnon edustajan jokainen Israel- tai USA-kriittinen lausunto lanseerataan julkisuuteen sellaisenaan tai painetaan lehteen vailla pienintäkään lähdekritiikkiä.
Tässä ei kyllä vaikkapa Erkon lehdistö ole yhtään parempi. Esimerkiksi Ilta-Sanomat ei nähdäkseni vahingossakaan aloita USA- tai Israel-myönteistä tai niitä ymmärtävää keskusteluketjua verkkolehdessään, mutta päinvastaisia se suoltaa ehtimiseen. Ilmeisesti aviisi ei muuten myy, ja siitä päästä aloittaminen on turvallista ja helppoa. Mutta ei journalistisesti arvostettavaa. Ihmisten pitäisi hankkia tietoa kärjistävien ja asenteellisten pintauutisten lisäksi myös perehtymällä historiaan ja asioiden taustoihin. Silloin tekisi mieli paljon vähemmän laukaista tuomioita, jotka eivät perustu kohtuullisuuteen tai vallitsevaan todellisuuteen. Mutta paljon ei voi tehdä, kun palstatilaa toiselle puolelle ei tipu.
Esimerkiksi jossakin Saddamin, diktatuurissa ei kuitenkaan ole vallinnut rauha siten kuin me sen täällä käsitämme. Siellä on saanut jatkuvasti elää pelossa, ja diktaattorin hallinto on alistanut omia etnisiä ryhmiään ja surmannut tuhansittain. Moni heistä riemuitsee Saddamin kaatumisesta. Tätä ei täälläkään kielletä, mutta silti USA:ta pitää siis joka tapauksessa lytätä, jotta mielikuva ei saisikaan muuttua suopeammaksi. Kuitenkin Euroopalle USA:n apu kelpasi Toisessa maailmansodassa, kun se tuli pysäyttämään natsit osallistumalla sekä suoraan sotaan että toimittamalla esim. Neuvostoliitolle suunnattoman määrän tarvikkeita. Sodissa viattomat kärsivät aina, mutta kuitenkin jopa sota on kaksipiippuinen asia. Jos sotaan lähdetään, monet viattomat kärsivät ja maailmanjärjestys rakoilee, mutta jos ei lähdetä, hirmuhallinto kuristaa omia kansalaisiaan kuitenkin ja viattomat kärsivät edelleen. Tässä niin usein maailmamme traaginen dikotomia. Kukaan ei sitä halua, mutta se on maailmanhistorian surkuteltavaa todellisuutta. Kaikkina aikoina ennen amerikoita ja irakejakin.
Jos Saddam olisi vähänkään välittänyt kansastaan, hän olisi luopunut asemastaan. Muistettakoon vielä kerran, että kärsivä Irakin kansa ei ole häntä valinnut, vaan diktaattori pakottaa kansansa äänestämään sataprosenttisesti itseään! Ihmeesti tätä kaikkea kuitenkin vain suvaitaan ja kuitataan olankohautuksella täällä. Jotta ei kenellekään jäisi epäselväksi, niin tunnustan auliisti henkilökohtaisesti vastustavani sotimista sinänsä. Rauhanteon täytyy olla aina ensisijainen ratkaisu ja niin pitkälle kuin mahdollista. Itse en voisi lähteä harkittuun toimintaan, jossa surmataan ihmisiä, mm. siksi aikoinani valitsin siviilipalveluksen. Silti kunnioitan ja arvostan hyviä poliiseja ja sotilaita. On paljon arvostettavampaa olla maataan lojaalisti palveleva, ihmisenä eettisesti korkeatasoinen ja kurinalainen sotilas kuin pasifisti, joka ei ehkä tartu aseeseen, mutta kannattaa laittomuutta ja anarkiaa sekä voi rikkoa huoletta kaikkia kymmenen käskyn periaatteita. Sallittakoon tällainen tietoinen dialektinen asetelma, ääripäiden painotus, asian selkeyttämiseksi.
Mutta jatketaan demokratian ja diktatuurin vertailua. Demokratia, joka sekään ei ole ongelmaton - muut maalliset hallintojärjestelmät vain ovat vielä huonompia, eikä Kristuksen rauhanvaltakunta ole vielä perustettu - tarkoittaa kuitenkin sitä, että voit äänestää periaatteessa vapaasti, ja hallinto saa oikeutuksensa kansan enemmistöltä. Irakin tapauksessa ei voida puhua siitä, että nyt syöstään valtionpäämiestä vallasta. Saddam ei ole kansan valitsema valtionpäämies kuten vaikka Bush, vaan hän on anastanut valtansa verisessä kaappauksessa, ja tällainen mies käyttää uskontoa vain politiikkansa välineenä ja kiihottamaan toisia kansoja puolelleen "pyhään sotaan".
USA:ssa ei kiskota kynsiä irti toisinajattelijoilta tai ajeta miljoonia maanpakoon kuten Saddamin diktatuurissa, mistä kaikesta saamme kuulla paljon selvemmin, kun jokin muu kuin YLE on tekemässä aiheesta juttua. Saddam on jopa tapattanut omat vävynsä, kun nämä pakenivat maasta, mutta heidät saatiin houkuteltua takaisin. Minkähän takia he pakenivat? USA:sta ei tarvitse lähteä pakoon, vaan sinne paetaan toisin kuin on diktatuurimaiden laita. Ja tällaiset pikkuseikat kuin että Saddamin poika hakee henkivartijoineen yliopistolta sopivia naisia aina kun huvittaa ja käyttää vapaasti hyväkseen tai häärää johtamassaan olympiakomiteassa, jolla on oma kidutuskammio epäonnistuneita urheilijoita varten, nekö unohdetaan nopeasti tai katsotaan läpi sormien kulttuurisen suvaitsemisen kautta? Kaikki nämä kauhukammiot ja -skenaariot toivottavasti nostetaan esiin Irakin sodan tuhojen vastapainoksi, kun Saddamin hallinto kukistuu.
Milloin täkäläinen media on kirkunut, että ajatollahien Iranissa taas kivitettiin nainen kuoliaaksi aviorikoksen takia? Lähettääkö YLE vaikkapa toimittajaansa Leena Reikkoa tekemään tunnettuja tunnelmakuvauksiaan ja affektiivisia vuodatuksiaan niiden tuhansien ja miljoonien uhrien puolesta, jotka ovat aivan viime vuosina saaneet surmansa ja loukkaantuneet Afrikan, Etelä-Amerikan ja Aasian sodissa, kansanmurhissa ja selkkauksissa? Eivätkö hekin ansaitsisi sitä? Eikö heidän hyvinvointinsa ja henkensä ole samanarvoinen kuin niiden, jotka saavat surmansa kahinoissa, joissa toisena osapuolena on USA tai Israel? En todellakaan väheksy näiden maiden toimien johdosta surmansasaaneita ihmisiä tai heidän läheistensä hätää, peräänkuulutan vain substanssia sellaisille käsitteille kuin journalistinen etiikka, objektiivisuus, rehellisyys, totuus, tasapuolisuus...
Tunnustaako media, että sen toimittajilta ehkä evätään heidän akkreditointinsa (toimilupa) toimittajana monissa ei-demokraattisissa maissa, jos he kertovat mitään negatiivista maan oloista? Siksi esimerkiksi Israelia on helppo arvostella ihan sen omalla maaperällä, mutta monia naapureitaan ei. Koen, että tämä kristillinen vakaumukseni, vaikka ei joka suhteessa ole kovin esimerkillistä ollutkaan, kuitenkin kerrassaan pakottaa etsimään sitä, mikä pyrkii olemaan totuudellista ja oikeudenmukaista eri asioissa. Olen koettanut myös mieltää, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää ja millaiseksi äkkipäätään väitetään. Siksi näin.
Pitää muistaa, että New Yorkin pommi-isku oli se, joka käynnisti USA:n nykyisen terrorismijahdin. Se jotenkin kuin tuosta vain unohdetaan ja pidetään vähäisenä "mitä nyt muutamasta tuhannessa amerikkalaissiviilistä" -tyyliin. Se kuulunee asiaan, ja toimittajat löysivät televisioon heti terroritoimen jälkeen pari Tampereen yliopiston silminnähden asenteellista dosenttia kommentoimaan asiaa vihjailevassa hengessä, eli että jenkithän saivat mitä ansaitsivat. Aika noloa, sanoisin. Aivopesu on onnistunut, ja välillä tuntuu, että Suomi on henkisesti yhä kuin Neuvostoliiton orjallinen vasallivaltio. Kuitenkin kun Saddam vaikka aloitti yli miljoona uhria vaatineen sotaretkensä Irania vastaan ja siviiliuhrejakin taatusti tuli, kun ammuskeltiin ohjuksilla silmittömästi naapurin pääkaupunkiin, niin moniko täkäläinen aktivisti mekasti marsseilla kyltit ojossa tai sai tipan linssiin, jos tällainen vähän vulgaari ilmaisutyyli tässä yhteydessä sallitaan?
USA:n eduksi on myös sanottava, että juuri se koettaa pitää maailmassa diktatuureja aisoissa. Jos kukaan ei sitä tee, niin sinäkään et ehkä ole turvassa. Et missään. Sitäkö tässä todella halutaan? Kun laitetaan aktivistit vähänkään ahtaalle tiukoin tivauksin, niin kunnon vastauksia ei niin vain enää löydy perimmäisiin kysymyksiin. Esimerkiksi siihen, minkä maan tai blokin maailmassa sitten pitäisi olla johtavana? Kiinanko? Kuulimme mediasta äskettäin, miten tässä kommunistisessa yksipuoluemaassa valitaan johtaja. Venäjänkö? Jonkin muun koalitionko kenties? Moniko aktivisti on oikeasti valmis tekemään vaihtokaupat? Ja EU ei ole yhtään parempi. Nytkin Ranska esiintyy rauhantekijänä, mutta on itse kärkkymässä yhtiöidensä tekemien sopimusten kautta Irakin öljyä, jonka porausoikeudet saattavatkin livahtaa anglosakseille, kun Saddamin hallinto kaatuu. Lisäksi Ranska on sekaantunut kahinoihin Länsi- Afrikan maissa lähettämällä joukkoja mutta kykenemättä silti estämään esim. Ruandan kansanmurhaa, jossa kuoli vajaa miljoona ihmistä.
Eli siksi en kovin haltioituneesti jaksa arvostaa kaikkea tässä nykyisessä rauhanliikkeessä, kun se on yksinkertaisesti niin puolueellinen, ja kärki on vain Yhdysvaltoja vastaan. Aina, joka tapauksessa ja varmuuden vuoksi. Paljon rauhantahtoisuuden puolesta ei puhu ainakaan se, että toiminta on jo johtanut yhteenottoihin poliisin kanssa, ja kivet ja polttopullot alkavat lennellä. Tätäkin olemme jo nähneet maailman turuilla ja toreilla. Lisäksi on säälittävää toiveajattelua lähteä vaatimaan myös USA:n riisumista aseista, kuten joku liikuttava aktivistineito taannoin televisiossa väläytti. Jos USA:lla ei vahvinta aseistusta ole, se on aina jollakin muulla, joka tuskin käyttää valtaansa yhtä vastuullisesti. Sinänsä toki sangen ikävää, että tämä maailma on tällainen. Mutta kysyn vain, ketä demokraattista ja ihmisoikeuksin varustettua maata USA uhkaa? Suomeako? Ainakaan minua ei haittaa pätkääkään, että USA on maailman voimakkain valtio, mutta hätä voi monellekin taholle tulla tuonnempana, jos se ei enää joskus sitä ole.
Nykyisessä rauhanaktivismissa on mitä ilmeisimmin kyse myös siitä, että sitä kautta monet ihmiset purkavat julkisesti pahaa oloaan, yksinäisyyttään, juurettomuuttaan ja elämän tarkoituksettomuutta. On edes jokin yhdistävä tekijä toisten kanssa ja niin edelleen. Hyvä niin, mutta lähtökohdan ja kohteen voisi valita paremminkin. Lisäksi on pelättävissä, että mukana on myös paljolti samaa väkeä, joka marssii milloin kannabiksen laillistamisen, milloin homoseksuaalien "ihmisoikeuksien" puolesta. Marssiminen vain on muodikasta ja asiaankuuluvaa, uudestaan löydetty sosiaalisen yhteyden muoto. Vaihteeksi sitten taas painellaan USA:ta vastaan, tekipä se mitä tahansa. Jos se sekaantuu johonkin, se on vain itsekkäiden öljyetujensa perässä, jos ei sekaannu, se on välinpitämätön ja antaa viattomien kärsiä. Silti ongelmia ja terveempää aktivismin aihetta olisi paljon lähempänäkin: Suomen päätösvalta ollaan viemässä yhä enemmän joka suhteessa EU:ssa, mistä tulisi olla erittäin huolissaan samoin kuin kidutaan kurjistuvien peruspalveluiden keskellä turvattomuuden, huumeiden ja alkoholismin enenevästi valtaamassa markkinajumalan johtamassa yhteiskunnassamme. Kuitenkin nämä asiat lienevät liian ahdistavia ja lähellä, jotta niiden vuoksi lähdettäisiin kaduille kulkueiksi. Maailmaa lienee helpompi parantaa tarpeeksi kaukaa, ei alkaen siivoamista omilta takapihoilta.
Rauhanasian ajaminen on periaatteena arvostettavaa ja sopii kristilliseen ajatteluun mainiosti, kunhan kylmät tosiasiat ja taustatekijät otetaan huomioon. Niitähän tässäkin koetetaan ruotia omalla vajavaisella tavallaan. Jeesus itse oli rauhan mies, kuten lähimmät seuraajansakin. Hän ei tappanut tai kehottanut muitakaan tekemään niin, Hänet tapettiin kuten apostolitkin yhtä lukuun ottamatta. Eräskin "grillattiin" metallihärän sisällä ja toinen nyljettiin kuoliaaksi. Mikä oli heidän "rikoksensa"? He julistivat rauhan sanomaa, maailman parasta sanomaa eläen sen käytännössäkin todeksi. Siksi kristinuskoa ei saa millään puolustamaan halua sotia, tappaa ja tuhota. Raamattu mainitsee erään aivan toisen henkilön olevan tällaisen takana. Siinähän se perimmäisin maailman ongelma onkin: on tosiaankin olemassa persoonallinen paha, joka saa aina uudestaan villiinnytettyä ihmiset kastelemaan kätensä vereen, vaikka he kuinka näkisivät toimiensa tuhoisuuden. Näin se jokaisessa sisimmässä oleva kipinä tahtoa hyvää ja rauhaa ei oikein tahdo päästä toteutumaan.
Kuitenkin niin kauan kuin nykyinen maailmanaika on olemassa, eikä luomakuntaa ole vielä uudistettu ja puhdistettu synnin vallasta (eikit, siis ei-uskovat, eivät tietenkään näille hengellisille näkökulmille paljon arvoa anna, mutta sanon kuitenkin) tarvitaan ehdottomasti esivaltaa ja järjestystä, koska muuten vain rikolliset mellastavat. Jossitella aina voi, mutta koska kaikki eivät sitoudu syystä tai toisesta hyvään lähimmäisyyteen, pahuus ja rikollisuus tarvitsee myös pelotteen pysyä aisoissa. Siksi Jeesus ja apostolit eivät alkaneet ehdottaa tapaamilleen sotilaille alanvaihtoa, nämä kun tavallaan vastasivat myös yhteiskuntansa poliisitoimesta. Jopa jo nykyään niin parjatuissa ja kauhistelluissa Vanhan testamentin kovasanaisissa laeissa ja rangaistuksissa oli kuitenkin pyrkimys laillisuuden ja yhteiskuntarauhan säilyttämiseen, ei itsetarkoitukselliseen raakuuteen ja julmuuteen. Ja rikolliset ne vasta raakoja ja julmia ovat, jos niikseen tulee. Mutta siis: jos toimit lain mukaan, sait hoitaa asioitasi, viljellä, käydä kauppaa ja elää sukusi keskellä rauhassa. Kuitenkin niin monesti Raamatusta poimitaan vain tarkoitushakuisesti tietyt palat, jolloin asia vääristyy ja kääntyy ylösalaisin. Siis niinsanotusti luetaan sitä kuin piru.
Niin ei pitäisi kenenkään tehdä, vaikka yhdessäkin keskusteluohjelmassa nostettiin Jeesuksen sanomana lause "jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?". Tämän vihjailtiin muka kuvaavan sitä, että myös Kristuksen voi katsoa tukevan sotimista! Kuitenkin tekstiyhteydestä ja muusta Uuden testamentin opetuksesta ja esimerkistä voi kirkkaasti käsittää, että tässä puhutaan uskovien oikeudesta kokea saavansa olla Jumalan yhteydessä, armossa ja turvassa, vaikka syytöksiä koetaankin. Sanankohta on siis osa vanhurskauttamisen teologian luentoa! Mutta näin sitä suorastaan pahoinpidellään Raamattua. Ei Henki näin opeta Sanaa käyttämään, mutta tällaista se on, kun tämä maailma ei tunne Häntä. Ja muuten pikkupieni sivuhuomio: minun Raamatussani mainitun kohdan päästää ilmoille apostoli Paavali (Room. 8:31).
Ongelmallista on myös, että Vanha ja Uusi testamentti monesti sotketaan keskenään iloiseksi sekamelskaksi, vaikka Jeesus itsekin sanoi, että laki ja profeetat olivat Johannekseen asti ja nyt julistetaan Jumalan valtakuntaa (Luuk. 16:16). Itse asiassa mitään Vt:n julistusta tai lakia ei pitäisi ottaa moraalisen tai käytännön elämän ohjenuoraksi, jos Ut ei sitä erikseen tue tai vahvista. Ehkä äkkiseltään radikaali ajatus, mutta näin se kuitenkin tarkemmin ajatellen on. Toiselle linjalle lähdettäessä joudutaan päin persikkapuuta. Niinkin lähellä kuin 1800-luvulla Pohjoismaidenkin lainkäytössä rikollisia kohdeltiin Vt:n periaatteiden mukaisesti. Kristillisen opetuksen mukainen armeliaisuus ja ihmisten inhimillinen kohtelu keksittiin laajemmin yhteiskunnallisissa piireissä vasta viime vuosisadalla, vaikka rikollisten paapomiseen ja yliymmärtämiseen ei pidäkään lähteä, ei varsinkaan uhrien kustannuksella.
Yksi seikka, millä silti voidaan tässä maailmassa hyvässä mielessäkin pitää aisoissa ikävyyksiä on yhteinen sitoutuminen tiettyihin yleisinhimillisiin periaatteisiin ja kansainvälisiin sopimuksiin. Edellisiä löytyy hienosti sorvattuina esim. YK:n peruskirjasta. Kasvavan sukupolven kohdalla kyse on siitä, että se pitäisi perehdyttää hyvän sään aikana, kun ihminen on vastaanottavaisimmillaan, humaaniin ja empaattiseen lähimmäiskäsitykseen. Minun mielestäni ihan kaikista paras vaihtoehto, johon ei tosin voi ketään pakottaa, olisi itse kunkin henkilökohtainen suhde Jumalan lähettämään Vapahtajaan. Mutta on outoa, että maallistuminen on edennyt kristillisissä kirkkokunnissa niin pitkälle, ettei tällaisia seikkoja juuri mainita niiden piirissä. Mitä tekee kristillisyydellä, jossa ei enää ole kristillisyyttä? Se on yksinkertaisesti kuin maitokahvi ilman maitoa taikka kahviakaan. Esimerkiksi monet hartaat ja ihmisinä ihan kunnolliset islaminuskoiset halveksuvat rappeutuneena pitämäänsä kristillistaustaista kulttuuria, joka on hylännyt suuren oppi-isänsä jalot arvot ja ryyppää, huoraa, nauttii estottomasti moraalia rapauttavasta roskaviihteestä, ei opeta lapsiaan kunnioittamaan vanhempiaan, ja sitä rataa. Niin, tiedättekö mitä? Nämä ihmiset ovat tässä suhteessa kyllä kokolailla oikeassa!
Vaikka en kannata Irakin sotaa, mikä nyt erikseen ja selvästi vielä todettakoon, niin kun siihen on nyt kuitenkin menty, toivon todella, että tuloksena on myös jotakin hyvää, joka muuttaa alueen jo pitkään lukossa ollutta tilannetta suotuisaan suuntaan. Kristittynä toivon ja rukoilen, että paitsi jälleenrakennus ja ihmisoikeuksien nostaminen arvoonsa, tietenkin myös aito ja rakastava evankeliumi saa jalansijaa. Sydämestäni soisin myös avaimen löytymistä juutalaisten ja palestiinalaisten konfliktiin. Jälkimmäiset ovat surullisesti ikään kuin jääneet jalkoihin monien Israelin ja sen naapurimaiden puolin ja toisin provosoitujen selkkausten myötä.
Kysymys esimerkiksi Jordan-joen Länsirannan alueesta on sikäli vaikea, että vaikka Israel miehittää sitä nyt, kun sen alun perin piti kuulua itsenäiselle Palestiinan valtiolle, niin aluksi alueen valtasi naapurimaa Jordania. Tämä tapahtui heti Israelin itsenäistyttyä 1948 ja naapureidensa hylättyä YK:n ehdotuksen maan jakamisesta juutalaisten ja arabien kesken. Media ei paljon valota tätä puolta, mutta näin se vain on. Myös kaikki kynnelle kykenevät haluavat sanoa jotakin Jerusalemin asemasta, johon kulminoituu monen monituista uskonnollista ja geopoliittista asiaa, eli tässä Raamattu on tapansa mukaan jälleen neulanterävästi oikeassa.
Lopuksi ehdotuksiani kestävän ja oikeudenmukaisen rauhan saamiseksi Lähi-itään:
-osapuolten on tunnustettava toisensa; esim. siitä ei tulee mitään, jos palestiinalaisille opetetaan jo peruskoulussa, että Israelin valtion kohdalla kartassa ei ole yhtään mitään
-myöskään sellaisia uskontulkintoja ei voida missään tapauksessa hyväksyä, että on suuri uskonsankari ja marttyyri viedessään mennessään itsensä räjäyttämällä mahdollisimman monta juutalaista, keitä tahansa; terrori-iskujen on loputtava, se on selviö, ja tarvitaan toimintakykyinen ja -haluinen hallinto, joka voi tukahduttaa ne alkuunsa
-alueen kansojen lukutaitoa on nopeasti parannettava ja uutisointia monipuolistettava; jos lukutaidottomia on jopa puolet väestä, ei ole ihme, että käsitykset ovat lievästi yksioikoisia eivätkä pääse terveesti tuulettumaan
-tähän liittyen alueella olisi käynnistettävä laajamittainen demokratisoitumiskehitys, jonka puitteissa tunteet ja tavoitteet voisivat saada ukkosenjohdattimensa kansanvaltaisen vaikuttamisen ja demokraattisen koneiston kautta - totuus kun on, että demokratiat eivät käytännössä koskaan ratkaise keskinäisiä välejään asein
-EU:n on maailman muiden valtakeskittymien kanssa taattava Israelin turvallisuus; historian opetukset varmasti pelottavat juutalaisia monin tavoin, eikä syyttä
-Jerusalemin kysymys on ratkaistava; se tulee aina olemaan merkittävä kaupunki sekä kristinuskon että islamin kannalta, mutta sen on ehdottomasti saatava olla myös juutalaisten oma hengellinen keskus kaikessa siinä merkityksessä kuin menneisyys oikeuttaa
-on selvitettävä miten realistiselta pohjalta saataisiin aikaan palestiinalaisille oma, Israelin kanssa hedelmällistä yhteistyötä tekevä valtio tai itsehallintoalue, jolla on toimivat parlamentaariset, korruptiovapaat hallintoelimet, mikäli suoranainen liittovaltiotyyppinen yhteistoiminta ei ole (vielä?) mahdollinen; tässä vaadittaisiin suurta panosta ja vastuuta myös Israelin naapureilta
-Israelin on lopetettava aiheeton miehitys sekä palestiinalaisten nöyryyttäminen ja infrastruktuurin tuhoaminen; itsetarkoituksellisilla kovilla otteilla ja "silmä silmästä" - periaatteella varmistetaan vain vihan siementen taattu kasvaminen
-on tunnustettava tietyt kulttuuriset sopeutumisongelmat puolin ja toisin; vastakkainasettelu uskontojen välillä on torjuttava, niin että jokainen saa uskoa mihin haluaa ja omansa puolesta saa puhua ja debatoidakin, mutta rauhanomaisesti vailla väkivaltaa, yksilön vapaata tahtoa ja valintaa kunnioittaen; ja eivät uskonnot suoraan ole syypäitä ongelmiin (ateistiset järjestelmät muuten ne vallalle päästyään vasta ovatkin tehneet tuhoa!); ihmisen oma sisäinen taipumus kielteisiin ratkaisuihin on perusongelma
-tärkeimpänä pontimena on oltava halu uudistumiseen ja eteenpäinmenoon sekä anteeksiantaminen; uuden rakentaminen ja yhteen hiileen puhaltaminen on välttämätöntä, loputon vihan ja koston kierre ei muuten jätä milloinkaan rauhaan - ajateltakoon, kuinka ihana olisikaan rauhantila loppujen lopuksi kaikinpuoliselle hyvinvoinnille ja kehitykselle!
Marcus Heinoja
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei olis kannattanut edes lukea tuotakin sairaskertomusta.
Tuli ihan pervo olo hetkeksi.
No mutta tämä herra huu, tai varmaankin neiti sellainen, ei näköjään edes halua tietää mikä on totuus ja mikä Palestiinalaisten propakandaa, johon valitettavasti alkaa uskomaan lähes kaikki ihmiset.
No jos ei haluta uskoa oikeaa tietoa, niin minkäs minä sille voin, kyllä se totuus tulee esiin sitten kun on sen aika.
On se hyvä, että edes kosketti tämä kirjoitus, jossa on kyllä se totuuden siemen, mutta eihän nämä huut sun muut haluakkaan ajatella omilla aivoillaan, vaan niillä TV-propakanda aivoilla jotka he omistavat.
Olen yllättynyt, koska tekstistäsi päätellen myönnät, että minulla on aivot.
Toisin on mielestäni sinulla, joka olet CIA:n ohjelmoima zombie.
Onko semmosiakin???
Sinähän taidat uskoa myös Joulupukkiin??
Keskustellaanko nyt sitten siitä, onko vai ei, kun kumpikin tietää( ja moni muukin)
mitä tarkoitin.
Tarkoitin suomeksi, että keskustelun tason madaltaminen onnistuu luonnostaan ns."käpyaivoilta"(aivot kutistuneet käytön puutteessa).
Ja zombieta en usko, kuin en joulupukkiakaan. Eikä myöskään JOKU kiihkoileva sekopää minua paljoa hetkauta.
Toivon vain, ettei ketään muutakaan. Tämä on motiivina näille kirjoituksilleni.
Kyllä totuus näkyy ja kuuluu.Palestiinalais propakanda ei vaikuta kun joihinkin ihmisiin.
Kyllä se on selvästi nähtäsissä keihin :)
On se niin että tosiasiat näkyvät.Sitä ei kovin helpolla muuta mikään .Toisaalta kunnon propakanda onnistuisi jos lehdistöltä yms. otettaisiin pois kirjoitusvapaus.
Nyt kyllä näen asiaa myös niin että samaa suurta valetta on koko EU.
Se on sosialisti puolueista kasattu maiden liittymä jossa kauhistus on jokin oikeisto edustaja.
Amerikka vastaisuus ilmiöitä tuli heti EU liitoksen jälkeen.
No kello tikittää ja maailman tarvitsee kulkea sille etukäteen viitoitettu tie.Aika täyttyy :)
Minä olin sotaa vastaan, olen sitä edelleenkin. Marsseille en itseäni voinut hilata, mutta ääneni on kyllä muutoin ollut kuuluvasti esillä.
Minä en tiedä sodasta kovinkaan paljon. Ei siitä tiedä kovinkaan monet muutkaan meistä Suomalaisista, sotaveteraaneilla kun on ikää jo melko reippaasti. Tiedän silti miltä tuntuu menettää läheisiä ihmisiä, voin kuvitella miltä tuntuu ihmisistä, jotka pelkäävät omaistensa puolesta, voin vain aavistaa miltä tuntuu kyyristellä piilossa jossakin loukossa kun "minigrip" pommit iskeytyvät "toivottavasti" naapuriin. En ole menettänyt yhtään jäsentäni missään onnettomuudessa, mutta viimeksi haluaisin menettää jäseniäni rattijuopon tähden, tai turhan sodan tähden.
Eräs olennainen kysymys, joka on vailla vastausta
on edelleen se, että mitä ihmeen tekemistä Israelilla on Irakin sodan kanssa? Ei Amerikat sanonut puolustavansa Israelia hyökkäyksellään, vaan itseään.
On totta että viimeisinä päivinä tulevat kaikki pakanakansat olemaan Israelin maassa, mutta silloin siellä on Amerikkakin, jos sitä ei hävitetä totaalisti jo aiemmin.
Ei sotketa asioita aina keskenään, vaan koetetaan pysyä totuudessa.
Missä muuten ovat ne kaikki kemialliset aseet, joita piti olla mahdottomia määriä Irakissa? Miksei asetarkastajat millään pääse maahan? Itse päädyn sanomaan, että valheen isä yrittää peittää jälkiään.
Mitä Irak(Saddam) teki 1991 persian-lahden sodassa? Ampui 39 Sgud-ohjusta Israiliin, niin sitä tekemistä Israililla ja Irakin sodalla on.
Irak(Saddam) oli ja on Israilin yksi pahimmista vihollisista.
Kemialliset aseet on osittain hävitetty ja osittain piilotettu(Irak on pinta-alaltaan suuri maa)jonnekkin Irakiin ja osa on viety Syyriaan ja Iraniin.
Se että asetarkastajat eivät ole päässeet Irakiin on ihan Ameriikkalaisten intresseistä kiinni.
Niinpä niin. Ne on tärkeitä ne omat intressit.
Jesaja 10:6 Minä lähetän hänet jumalattoman kansakunnan kimppuun, käsken hänet vihastukseni kansaa vastaan saalista saamaan ja ryöstöä ryöstämään ja tallaamaan sitä kuin katujen lokaa.
10:7 Mutta hän ei ajattele niin, se ei ole hänen sydämensä aivoitus, vaan hänen sydämensä halu on hävittää ja tuhota kansoja paljon
10:12 Mutta kun Herra on päättänyt kaiken työnsä Siionin vuorella ja Jerusalemissa, niin minä kostan Assurin kuninkaalle hänen sydämensä ylpeyden hedelmän ja hänen kopeitten silmiensä korskan.
10:13 Sillä hän sanoo: "Oman käteni voimalla minä sen tein ja viisaudellani, sillä minä olen ymmärtäväinen. Minä siirsin kansojen rajat ja ryöstin heidän aarteensa ja puskin kumoon kuin härkä valtaistuimella-istujat.
10:14 Minun käteni tavoitti kansojen rikkaudet niinkuin linnun pesän; ja niinkuin hyljätyt munat kootaan, niin minä olen koonnut kaikki maat, eikä ketään ollut, joka olisi siipeä räpyttänyt tai nokkaa avannut ja piipittänyt.
Tuttua tekstiä.
Seuraavaksi jaetaan Israelia taas kerran. Antaas katsoa miten hommat luistaa. Näinköhän taipuu Israelin Pyhä Amerikan metkuihin? Ehkä toviksi, ehkei lainkaan. Kosto on ainakin oleva hirmuinen.