Eihän se ole kuin kamppailua siitä kuka tienaa eniten, keinoja kaihtamatta. Epäonniset alkoholisoituvat, joutuvat kadulle, toinen äärilaita asustelee miljoonapalatseissa, ja palveliat passaa. Evoluutiota? Ne joilla on paras "vaisto" rahan suhteen, osaavat pyöritellä euroja niinpäin että jokaisesta jää muutama % omaan taskuun. Siihen kuuluu huijaaminen, epäreilut sopimukset, juonittelu, oman edun tavoittelu. Näinhän toimii lännen mätä kapitalismi.
Toisin oli aikoinaan saksassa ja neuvostovenäjällä, joissa oli viisas järjestelmä, yksi viisas johtaja, joka neuvoi mitä ihmisen pitää tehdä. Ei ollut epätietoisuutta, jokaisella oli tiedossa oma asemansa ja paikkansa yhteiskunnassa. Ajatelkaa, ei kinastelua, huopaamista, spekulointia, juonittelua, huijaamista, ei epätietoisuutta. 5 vuotis suunnitelmien mukaan edettiin..
Toisin oli aikoinaan saksassa ja neuvostovenäjällä, joissa oli viisas järjestelmä, yksi viisas johtaja, joka neuvoi mitä ihmisen pitää tehdä. Ei ollut epätietoisuutta, jokaisella oli tiedossa oma asemansa ja paikkansa yhteiskunnassa. Ajatelkaa, ei kinastelua, huopaamista, spekulointia, juonittelua, huijaamista, ei epätietoisuutta. 5 vuotis suunnitelmien mukaan edettiin..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihmiset eivät ole vielä ymmärtäneet, että älykäs suunnittelu tarkoittaa pohjoismaista demokratiaa ja sekataloutta. Toimii!
"--Pohjoismainen demokratia
maa_tiainen 10.8.2007 klo 20.55
Ihmiset eivät ole vielä ymmärtäneet, että älykäs suunnittelu tarkoittaa pohjoismaista demokratiaa ja sekataloutta. Toimii!------------"
Nyt minä kreationistina olen kanssasi täysin samaa mieltä! :)
Ethän enään tunne itseäsi palstalla hylkiöksi? HEH!
Kiitos. Luin talvella symmetriasta informaation katoamisena. Samaan aikaan nimimerkki sup kirjoitti rappeutumisesta ja informaation katoamisesta. Tuli silloin mieleen, että
kyseessä voisi olla sama asia. Kehottaisin ottamaan tämän vakavasti, koska kyseessä saattaa olla mullistava asia. Luontohan on pullollaan symmetrioita, siis mikä voisi olla parempi todiste rappeutumisen puolesta. Tässä tapauksessa rappeutuminen olisi kyllä positiivinen asia.
Ns.alkuräjähdys on käynnissä edelleen eli atomien ytimet ne vaan laajenevat eli räjähtävät kolmiulotteisesti ja avautuvat energia-aaltoja joilla on elektroni ja fotoniluonne.
Mitä pitemmälle laajeneminen etenee, sitä monimutkaisempia kokonaisuuksia laajenevista atomeista voi syntyä
http://www.onesimpleprinciple.com
Onesimple
:);):)
Mutta mikä räjähti siinä alkuräjähdyksessä? Joku aine/pimeä aine. jos se niin entä sitä ennen. tai sitä ennen. alkuräjähdyksen alku on määrittelemätön ja mahdoton.
Mikä todistaa laajenemisen? voimme ehkä nähdä omaa galaksia mutta entä 100000000000:nas galaksi johonkin suuntaan. sitä ei voi nähdä. eikä edes tietää sen olemassaoloa. entä jos ainut mikä laajeenee on oma galaksi.
Täältä se selviää
http://www.onesimpleprinciple.com
Kaikki on yhtä ja samaa energiaa.
Täällä väännetään kättä kaikkeudesta
http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=16439
http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=21487
http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=21560
Onesimple
:);):)