Kun syyskuu alkaa niin kaikki helvetti pääsee irti. Uudelleensijoituksia ei kannata edes harkita ennen kuin kaikki on -30% ja tähän voi mennä aikaa parikin vuotta.
Isossa Lamassa vain se voittaa jolla on käteistä, ja silloin kaikki ostettava on sijoitusta.
Aika myydä rahastot
6
1107
Vastaukset
- voittoja
jos on niin kannattaa nostaa voitot ,mutta jos ei niin odottele vaan vuoroasi .minä laittelen lisää ja odotan omaa vuoroani kähmiä oman osuutenisitten joskus.siinä rahastosijoittamisen salat.
- aika myydä meni jo
Jos olisin tajunnut miten syvä pudotus muutama viikko sitten alkoi, olisi minun pitänyt myydä jo silloin kun tuotto on ollut niin vaatimatonta että miinukselle meni jo melkein heti pudotuksen alettua. Taidan kuitenkin lunastaa heti maanantaina vaikka tappiolla onkin jo roimasti, lopetan samalla rahastosäästämisen toistaiseksi kokonaan ja keskityn varatilille säästämiseen.
Aion seurailla kuitenkin rahastojen kehitystä ja jos rupeaa näyttämään että pohja on saavutettu niin ryhdyn sitten uudelleen leikkiin mukaan. - aattelet
aika myydä meni jo kirjoitti:
Jos olisin tajunnut miten syvä pudotus muutama viikko sitten alkoi, olisi minun pitänyt myydä jo silloin kun tuotto on ollut niin vaatimatonta että miinukselle meni jo melkein heti pudotuksen alettua. Taidan kuitenkin lunastaa heti maanantaina vaikka tappiolla onkin jo roimasti, lopetan samalla rahastosäästämisen toistaiseksi kokonaan ja keskityn varatilille säästämiseen.
Aion seurailla kuitenkin rahastojen kehitystä ja jos rupeaa näyttämään että pohja on saavutettu niin ryhdyn sitten uudelleen leikkiin mukaan.Mulla on ihan samat ajatukset jotka olen jo toteuttanut lunastamalla sijoitukseni. Kyllä kurssien vaihteluvälin täytyy pysyä kauemmin kohtuullisella tasolla, kuin kaksi kuukautta kerrallaan ja sitten 3% pudotus. Ei ole enää uskottavaa toimintaa ja varsinkin kun lainarahalla yritetään elvyttää pumppaamalla markkinoille rahaa, joka sitten ollaan taaskohta ottamassa pois ja taas tippuu kurssit. Kaikki katkolle joksikin aikaa ja katson sitten uudelleen.
- että nostetaan tappiolla ulos.
aattelet kirjoitti:
Mulla on ihan samat ajatukset jotka olen jo toteuttanut lunastamalla sijoitukseni. Kyllä kurssien vaihteluvälin täytyy pysyä kauemmin kohtuullisella tasolla, kuin kaksi kuukautta kerrallaan ja sitten 3% pudotus. Ei ole enää uskottavaa toimintaa ja varsinkin kun lainarahalla yritetään elvyttää pumppaamalla markkinoille rahaa, joka sitten ollaan taaskohta ottamassa pois ja taas tippuu kurssit. Kaikki katkolle joksikin aikaa ja katson sitten uudelleen.
itse tein keväällä saman virheen juuri kun sain nostettetua niin alkoi huima nousu. no jokainen tehköön päätöksensä mutta mulla on varaa odottaa seuraavat 10 vuotta niin eiköhän se joku huippuvuosi osu kohdalleen .
- -Teukka-
että nostetaan tappiolla ulos. kirjoitti:

Miten se pankin etu on, että sijoittaja saa tappioita? Hallinnointipalkkiot sen kuin pienenee ja pahimmillaan sijoittaja vetää kaikki rahansa pois. Tietysti pankit tykkää, jos sijoittaja jatkuvasti vekslaa rahojaan, kun saavat merkintä- ja lunastuspalkkioita, mutta tappioita ei kumpikaan toivo, pankki tai sijoittaja.
Toisaalta, ehkä pankki on sellainen kasvoton instanssi, jota on hyvä syyttää kaikenlaista pahasta, mitä maailmasta löytyy... - oikea aika myydä meni jo
että nostetaan tappiolla ulos. kirjoitti:
itse tein keväällä saman virheen juuri kun sain nostettetua niin alkoi huima nousu. no jokainen tehköön päätöksensä mutta mulla on varaa odottaa seuraavat 10 vuotta niin eiköhän se joku huippuvuosi osu kohdalleen .
kevään notkahdus oli vielä pientä tähän verrattuna, kumpa itsekin olisin älynnyt lopettaa keväällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872