Hei!
Keittiön kattovalaisinpaikka (ei sokeripala, vaan pistoke) on ymmärrykseni mukaan maadoitettua mallia, eli katossa on pistoke jossa on "kaksi reikää ja tappi".
Minulla on tuohon sopiva maadoitettu lampunjohto ("kaksi tappia ja reikä"), johon pitäisi nyt kiinnittää lampunkanta, tai lampunpidin, kuten jossakin sanottiin. Lampun kannassa (hankittu clas olsonilta, firman tarjontaa tunteville tiedoksi) on mielestäni paikka kahdelle johtimelle, eli olen paikallistanut sieltä kaksi ruuvilla kiristettävää piuhan mentävää koloa. Kysyn siis, että mitä teen lampunjohdon maapiuhalle? Mihin se tulisi tuikata, vai pitääkö minun hankkia toisenlainen lampunjohto? Tai onko lampunkantani vääränlainen?
Tarkastelin juuri kantaa tarkemmin, ja kahden selkeän piuhan paikan lisäksi tuossa osassa, jossa on nuo hehkulampun kantaan kontaktia ottavat metalliliuskat, on myös halkaisijaltaan ehkä n. 5 mm halkaisijaltaan oleva reikä ihan tuossa reunassa. Liittyykö moinen asiaan jotenkin, vai onko vain ilmastointiaukko?:)
Maadoitettu valaisinpistoke ja lampun kanta
8
3720
Vastaukset
- manuaali.
Jos lampun asennusohjeissa tms. lukee että lamppu on suojaeristetty (tunnus on kaksi sisäkkäin olevaa neliötä), niin maadotusta ei tarvitse (eikä voi) kytkeä.
Todennäköisesti se on suojaeristetty, koska sokeripalasta lähtee vain 2 johdinta.
Tuosta "ilmastointiaukosta" en osaa sanoa, laittaisitko kuvaa?- valoa halajava
Tarkennetaan siis vielä. Pistin kuvan palapelin palasista osoitteeseen http://s180.photobucket.com/albums/x34/kotivalo/?action=view¤t=palapeli.jpg ja tuo ihmettelemäni "ilmastointiaukko" on ympyröitynä kuvassa.:)
Minulla on siis lampun johto omassa pussukassaan, ja lampun kanta (tai lampunpidin... se osa jonne hehkulamppu siis kierretään paikoilleen, ja johon tuo lampun johto kiinnitetään) omassa pussukassaan. Kummankaan pusseissa ei ole minkäänlaista asennusohjetta mukana, eikä paketeissa ole myöskään mitään symboleita.
Lampunjohto on kolmijohtiminen. Katossa ei ole sokeripalaa, vaan pistotulppa, ja juuri sen mallinen, johon tuo ostamani lampunjohto sopii. Pitääkö keltavihreä tosiaan jättää vain huljumaan itseksensä lampunpitimen sisälle?
Kyseessä ei ole kaupasta kotiin kannettu kattolamppu varjostimineen, vaan erillinen piuha ja lampunpidike. Varjostin on erikseen, materiaaliltaan metallinen. - olisi...
valoa halajava kirjoitti:
Tarkennetaan siis vielä. Pistin kuvan palapelin palasista osoitteeseen http://s180.photobucket.com/albums/x34/kotivalo/?action=view¤t=palapeli.jpg ja tuo ihmettelemäni "ilmastointiaukko" on ympyröitynä kuvassa.:)
Minulla on siis lampun johto omassa pussukassaan, ja lampun kanta (tai lampunpidin... se osa jonne hehkulamppu siis kierretään paikoilleen, ja johon tuo lampun johto kiinnitetään) omassa pussukassaan. Kummankaan pusseissa ei ole minkäänlaista asennusohjetta mukana, eikä paketeissa ole myöskään mitään symboleita.
Lampunjohto on kolmijohtiminen. Katossa ei ole sokeripalaa, vaan pistotulppa, ja juuri sen mallinen, johon tuo ostamani lampunjohto sopii. Pitääkö keltavihreä tosiaan jättää vain huljumaan itseksensä lampunpitimen sisälle?
Kyseessä ei ole kaupasta kotiin kannettu kattolamppu varjostimineen, vaan erillinen piuha ja lampunpidike. Varjostin on erikseen, materiaaliltaan metallinen.Siinähän ne osat olisi, vaan puuttuu itse valaisin...
Katossa maadoitettu "pistorasia" ja johtokin olisi maadoitusjohtimen kera. Lampunpitimissä ei maadoitukselle ole liitintä. Minkäslaiseen valaisinviritelmään tuo lampunpidin sitten tulee??
- _jäillä_
Sulla on nyt ilmeisesti sellanen tilanne että valaisin jota olet laittamassa keittiöön ei saisi sinne enään laittaa.Valaisimen rungosta pitäisi löytyä valmis paikka sille keville jos ei löydy niin valaisin pitäs viedä johonkin sähköliikkeeseen modattavaksi.Tiedän että kuulostaa saivartelulta.Voisit viellä kertoa minä vuonna talosi on rakennettu tai onko siihen tehty lähiaikoina täydellistä sähkö remppaa?
- todella
siinä tilassa oleva valaisin pitää olla rakenteeltaan joko suojaeristetty tai maadoitettu (I-luokka). Tiedoillasi et pysty noilla osilla ko määräyksiä täyttävää valaisinta rakentamaan, joten asiantuntijan tekemä modifionti olisi paikallaan, tai taitaisi olla halvempaa ostaa valmis valaisin!
- valoa halajava
Kiitos vastauksista siis! Nämä selvensivät paljon, ja vahvistivat toisaalta omia orastavia uumoiluja myös. Kun kaupasta ei saa sellaista kun haluaa, pitää tehä itte.:)
Kerrostalo on vanha, 20- ja 30- lukujen taitteessa rakennettu. Sähköremppa on tehty melko vastikään, sähköpääkeskukset 90-luvun alussa ja sähkönousut 90-luvun lopussa. Asunnon kaikki sähköpistokkeet ovat maadoitettua mallia.
Pari tarkentavaa vastausta ja kysymystä vielä. Itse valaisimen rakenne on sellainen, että valaisimen johto kulkee metallisen putken läpi, ja valaisimen varjostinosa on myös metallia. Kiinnitys kattoon tulisi olemaan sellainen, että että tuolle valaisinosalle on olemassa oma koukkunsa, ja valaisimen johdolle taas oma roikuttimensa kera vedonpoistimen, eli valaisin ei "roiku valaisinjohdon varassa", vaan ne ovat ikäänkuin kaksi erillistä osaa kiinnityksensä puolesta. Johtimilla ei normaalitilanteessa ole mahdollisuutta osua metalliosiin, mutta tottahan on, että normaalitilanteesta poikkeaviin tapahtumiin turvamääräyksillä varaudutaan ja ihan aiheesta.
Kipitän härvelin kanssa siis sähkömiehen pakeille. Keville pitää siis kaiketi laitteen runkoon tuunata paikka. Älkää huoliko, en todellakaan aio raneilla itse, en halua osaksi valtakunnanverkkoa, mutta onko toimenpide käytännössä sellainen, että keltavihreä piuha yhdistetään valaisimen runkoon sähkömiehen katsomaan sopivaan paikkaan, eli tuohon metalliputkeen tai varjostimeen? Uskallatteko hintahaarukkaa arvioida moiselle operaatiolle?
Ja olenko ymmärtänyt oikein, että maadoittamattomana käytön riskit liittyisivät tilanteeseen, jossa kosken lampun metalliosiin samaan aikaan kun esim. tiskipöytään/patteriin/hanaan tai seison lätäkössä tms. ja lampun johdin on vioittunut ottaen kiinni lampun runkoon? - raneee
valoa halajava kirjoitti:
Kiitos vastauksista siis! Nämä selvensivät paljon, ja vahvistivat toisaalta omia orastavia uumoiluja myös. Kun kaupasta ei saa sellaista kun haluaa, pitää tehä itte.:)
Kerrostalo on vanha, 20- ja 30- lukujen taitteessa rakennettu. Sähköremppa on tehty melko vastikään, sähköpääkeskukset 90-luvun alussa ja sähkönousut 90-luvun lopussa. Asunnon kaikki sähköpistokkeet ovat maadoitettua mallia.
Pari tarkentavaa vastausta ja kysymystä vielä. Itse valaisimen rakenne on sellainen, että valaisimen johto kulkee metallisen putken läpi, ja valaisimen varjostinosa on myös metallia. Kiinnitys kattoon tulisi olemaan sellainen, että että tuolle valaisinosalle on olemassa oma koukkunsa, ja valaisimen johdolle taas oma roikuttimensa kera vedonpoistimen, eli valaisin ei "roiku valaisinjohdon varassa", vaan ne ovat ikäänkuin kaksi erillistä osaa kiinnityksensä puolesta. Johtimilla ei normaalitilanteessa ole mahdollisuutta osua metalliosiin, mutta tottahan on, että normaalitilanteesta poikkeaviin tapahtumiin turvamääräyksillä varaudutaan ja ihan aiheesta.
Kipitän härvelin kanssa siis sähkömiehen pakeille. Keville pitää siis kaiketi laitteen runkoon tuunata paikka. Älkää huoliko, en todellakaan aio raneilla itse, en halua osaksi valtakunnanverkkoa, mutta onko toimenpide käytännössä sellainen, että keltavihreä piuha yhdistetään valaisimen runkoon sähkömiehen katsomaan sopivaan paikkaan, eli tuohon metalliputkeen tai varjostimeen? Uskallatteko hintahaarukkaa arvioida moiselle operaatiolle?
Ja olenko ymmärtänyt oikein, että maadoittamattomana käytön riskit liittyisivät tilanteeseen, jossa kosken lampun metalliosiin samaan aikaan kun esim. tiskipöytään/patteriin/hanaan tai seison lätäkössä tms. ja lampun johdin on vioittunut ottaen kiinni lampun runkoon?"Ja olenko ymmärtänyt oikein, että maadoittamattomana käytön riskit liittyisivät tilanteeseen, jossa kosken lampun metalliosiin samaan aikaan kun esim. tiskipöytään/patteriin/hanaan tai seison lätäkössä tms. ja lampun johdin on vioittunut ottaen kiinni lampun runkoon?"
Oikein. Tuota lamppua ei saa laittaa tilaan, jossa pistorasiat ovat maadoitettuja, koska lampun metallirunko on maadoittamaton. - _jäillä_
valoa halajava kirjoitti:
Kiitos vastauksista siis! Nämä selvensivät paljon, ja vahvistivat toisaalta omia orastavia uumoiluja myös. Kun kaupasta ei saa sellaista kun haluaa, pitää tehä itte.:)
Kerrostalo on vanha, 20- ja 30- lukujen taitteessa rakennettu. Sähköremppa on tehty melko vastikään, sähköpääkeskukset 90-luvun alussa ja sähkönousut 90-luvun lopussa. Asunnon kaikki sähköpistokkeet ovat maadoitettua mallia.
Pari tarkentavaa vastausta ja kysymystä vielä. Itse valaisimen rakenne on sellainen, että valaisimen johto kulkee metallisen putken läpi, ja valaisimen varjostinosa on myös metallia. Kiinnitys kattoon tulisi olemaan sellainen, että että tuolle valaisinosalle on olemassa oma koukkunsa, ja valaisimen johdolle taas oma roikuttimensa kera vedonpoistimen, eli valaisin ei "roiku valaisinjohdon varassa", vaan ne ovat ikäänkuin kaksi erillistä osaa kiinnityksensä puolesta. Johtimilla ei normaalitilanteessa ole mahdollisuutta osua metalliosiin, mutta tottahan on, että normaalitilanteesta poikkeaviin tapahtumiin turvamääräyksillä varaudutaan ja ihan aiheesta.
Kipitän härvelin kanssa siis sähkömiehen pakeille. Keville pitää siis kaiketi laitteen runkoon tuunata paikka. Älkää huoliko, en todellakaan aio raneilla itse, en halua osaksi valtakunnanverkkoa, mutta onko toimenpide käytännössä sellainen, että keltavihreä piuha yhdistetään valaisimen runkoon sähkömiehen katsomaan sopivaan paikkaan, eli tuohon metalliputkeen tai varjostimeen? Uskallatteko hintahaarukkaa arvioida moiselle operaatiolle?
Ja olenko ymmärtänyt oikein, että maadoittamattomana käytön riskit liittyisivät tilanteeseen, jossa kosken lampun metalliosiin samaan aikaan kun esim. tiskipöytään/patteriin/hanaan tai seison lätäkössä tms. ja lampun johdin on vioittunut ottaen kiinni lampun runkoon?Oikein olet ymmärtänyt.Ja hinnoista en osaa sanoa mitään.Sinänsä kyseessähän on todennäköisesti pikkujuttu mutta jos ihan lain mukaan mennään niin joka sähkäriltä ei löydy tarvittavia mittalaitteita muutoksen koestamiseen eli kokeilisin googlettaa ja plarailla keltaisilta sivuilta jotain sähkölaitekorjaamoja. Hinnaltaan edullisin vaihtoehto voi olla kyllä hettää vanha mäkeen ja ostaa uusi jos ei valaisimella ole sen suurempaa tunne arvoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2654364Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653546Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591869Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251746Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991462Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?134995Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18909Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235869en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115867