Gallup. perään ajaneille

Tuom Ari

Kun jouduit syyllistymään peräänajoon, niin missä tilanteessa tämä sattui?

-Suojatien eteen pysähtyi auto jonka perään ajoit.
-Liikennevaloihin jarrutti auto keltaisilla, jonka perään ajoit.
-Auto kääntyi risteyksessä jonka perään ajoin.
-Tai jokin muu, itsesi mielestä ennalta arvaamaton tilanne.

19

994

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajettiin

      En ole ajanut koskaan kolaria, mutta minun perääni on kerran ajettu. Tapaus on niin erikoinen, että ajattelin tulla kertomaan.

      Liikenne oli poikki valtiovierailun takia ja istuin peukaloita pyöritellen kärkikolmion takana katselemassa sumaa. Taakseni tuli upouusi Mersu, jonka kuski sai kymmenessä minuutissa tarpeekseen ja ajatteli kääntyä takaisin. Kuski oli pysähtynyt kiikkerästi hidastetöyssyn laidalle, ja kun hän vielä liikkeelle lähtiessään erehtyi pakin paikasta, hänen autonsa survoutui hitaasti ja jännin äänin vetokoukkuuni. Vielä jännempi ääni lähti siitä, kun hän veti autonsa irti vetokoukustani.

      Autooni ei tullut naarmuakaan, eikä käyttämätön, ruosteinen muinaismuistovetokoukkunikaan kärsinyt, mutta Mersun kuskia (joka ei noussut autostaan, vaan tutisi harmaana rattia puristaen) varmasti kotona harmitti.

    • ajoäijä

      En ole ajanut kolaria mutta läheltä piti tilanteita on aiheutunut seuraavista syistä:
      - edessä ajavan mielestä 60km/h kuivalla kesäkelillä valtatiellä on riittävä nopeus
      - edessä ajava on hiljentänyt/pysähtynyt äkisti keskelle tietä ilman varoitusta(todennäköisesti tarkoituksena kääntyä vasemmalle mutta ilman vilkkua ei voi olla varma)
      - edessä ajava on hiljentänyt äkisti ilman mitään näkyvää syytä (on ehkä säikähtänyt pellolla käyskentelevää lehmää tms.)
      - edessä ajava on ajanut ohituskaistalla 120km/h mutta kaistan päätyttyä hiljentänyt 90km/h (joidenkin mielestä ohituskaistalla kuuluu ajaa nopeammin kuin normaalisti ja näitä törppöjä on paljon)

      Antamasi vaihtoehdot ovat hieman yksipuolisia, esimerkeissäsi peräänajo on peräänajajan aiheuttama. Lähdet kai siitä ajatuksesta että koska tieliikennelain mukaan peräänajo on yleensä aina peräänajajan syy, niin myös peräänajotilanteet aiheutuisivat peräänajajan toiminnasta. Edellä kirjoittamani esimerkkitilanteet ovat taas edellä ajavan aiheuttamia vaikka kai niissäkin peräänajaja lain mukaan olisi syypää.

      • Tuom Ari

        Tarkoitukseni olikin kysellä juuri syyllisten kommentteja mutta eihän niitä tietenkään tällä palstalla ole. Täällä on vain suomen parhaita kuskeja, jotka ajavat sitä nopeutta minkä itse parhaaksi katsovat ja liikennesäännöt omasta päästä keksittyjä. Koska peräänajokolari on yleisin, väitän että joka viides on ajanut jonkun perään juuri näissä tilanteissa mitä aloituksessa esitin.

        Itse olen ajanut 70 luvulla mopon kanssa kuplavolkkarin perään, tilanne oli suojatien eteen pysähtyvä auto. Onneksi tömäyksestä ei koitunut mitään vahinkoa itselleni eikä kulkuvälineisiin. Tästä viisastuneena en ole myöhemmin kolaroinut eikä kukaan minunkaan päälle ole ajanut.


      • ajoäijä
        Tuom Ari kirjoitti:

        Tarkoitukseni olikin kysellä juuri syyllisten kommentteja mutta eihän niitä tietenkään tällä palstalla ole. Täällä on vain suomen parhaita kuskeja, jotka ajavat sitä nopeutta minkä itse parhaaksi katsovat ja liikennesäännöt omasta päästä keksittyjä. Koska peräänajokolari on yleisin, väitän että joka viides on ajanut jonkun perään juuri näissä tilanteissa mitä aloituksessa esitin.

        Itse olen ajanut 70 luvulla mopon kanssa kuplavolkkarin perään, tilanne oli suojatien eteen pysähtyvä auto. Onneksi tömäyksestä ei koitunut mitään vahinkoa itselleni eikä kulkuvälineisiin. Tästä viisastuneena en ole myöhemmin kolaroinut eikä kukaan minunkaan päälle ole ajanut.

        Itse en ole vielä kolaroinut joten ei ole päässyt liikaa viisastumaan:)


      • prius

        Kuullostaa siltä, että takanatulija on unohtanut mitä tarkoittaa turvaväli..


    • peräänsä....

      Loistavien reaktioideni takia en ole ajanut perään, mutta muiden törppöilyn vuoksi niin on melkein päässyt käymään.

      Yleensä aina tilanne lähtee siitä, että jonossa ajaessa eteeni kiilaa ilman vilkkua joku auto, ennen kuin ehdin edes tehdä tilaa. Samalla edempänä jonossa jarrutetaan...

      Toinen tyypillinen tapaus on sellainen, että ajan toisen auton perässä hyvällä turvavälillä. Se näyttää vilkkua kääntymisaikeissa. En jarruta, koska sillä on tie vapaa kääntyä pois alta. No jostain syystä se päättääkin olla kääntymättä. Kyllä jos vilkkua näytetään niin sitten perkele käännyt vaikka väärään suuntaan!

    • tilanne päällä

      olin pysähtyneenä liikennevaloissa jonon toisena, kun takanani myöskin pysähtyneenä olleen ajoneuvon perään ajettiin ja ketjureaktiona takanani ollut auto törmäsi minun perääni ja minä edessäni seisoneeseen..

      en osannut ennakoida että noin tulisi käymään - haluatko korttini?

      • Erkki PM

        Tarvite odottaa tappituntumassa, jarrukin voi olla pohjaan painettuna. Tässä ihan tyypillinen esimerkki miten pienin etäisyyksiin ängetään liikennevaloissa, pikkaisen enemmän väliä ja lähtökin niistä valoista sujuisi sutjakkaammin.


      • lässyn lässyn
        Erkki PM kirjoitti:

        Tarvite odottaa tappituntumassa, jarrukin voi olla pohjaan painettuna. Tässä ihan tyypillinen esimerkki miten pienin etäisyyksiin ängetään liikennevaloissa, pikkaisen enemmän väliä ja lähtökin niistä valoista sujuisi sutjakkaammin.

        missäkohtaa kirjoituksessani selvisi metrimäärä edelliseen, missä selvisi se, oliko jarru pohjassa vai ei (oli)

        Takanani seisoneen auton perään ajanut naishenkilö ei ollut jarruttanut lainkaan - vauhtia noin 50km/h - perääni osuneen auton kuski lähti tilanteesta vakavasti? loukkaantuneena sairaalaan - ja itsellänikin oli niskakipujen kanssa suhteellisen topakka buranakuuri.....

        FAKTA: mitään en tilanteessa olisi voinut tehdä paremmin (20 metriä turvaväliä liikennevaloissa helsingin keskustassa?), ja silti tulee onnettomuuksia... voin kertoa, että jalka lähtee jarrulta kun kuuppa pimenee peräänajajan iskusta


      • The Rat
        Erkki PM kirjoitti:

        Tarvite odottaa tappituntumassa, jarrukin voi olla pohjaan painettuna. Tässä ihan tyypillinen esimerkki miten pienin etäisyyksiin ängetään liikennevaloissa, pikkaisen enemmän väliä ja lähtökin niistä valoista sujuisi sutjakkaammin.

        Eihän lähtöä sutjakoittamaan tarvita yhtään ylimääräistä väliä. Puolisen metriä on aika hyvä. Liikkeelle lähdetään jonossa yhtä aikaa edelläolijan kanssa, jonon keulilla valojen vaihtuessa.

        Suurin tekijä hitaissa lähdöissä on havainnoinnin ja valmiuden puute. Vaihde vapaalla ja hesari kädessä vulkuillaan silloin tällöin edelläolijan perää, jos vaikka olisi liikahtanut. Jos sen sijaan kuskin huomio on ajamisessa, ja mieluusti vielä siellä vähän kauempana kuin edellämenevän ahterissa (oli sitten miten namu corolla tahansa), niin liikkeellelähtö ripäesti on erittäin helppoa.

        Suosittelenkin tööttäämään aina jos joku jonossa ei lähde ripeästi liikkelle. Liikenteessä nukkuminen kun on vaarallista, joten tuo on jopa laillista...


      • Erkki PM
        The Rat kirjoitti:

        Eihän lähtöä sutjakoittamaan tarvita yhtään ylimääräistä väliä. Puolisen metriä on aika hyvä. Liikkeelle lähdetään jonossa yhtä aikaa edelläolijan kanssa, jonon keulilla valojen vaihtuessa.

        Suurin tekijä hitaissa lähdöissä on havainnoinnin ja valmiuden puute. Vaihde vapaalla ja hesari kädessä vulkuillaan silloin tällöin edelläolijan perää, jos vaikka olisi liikahtanut. Jos sen sijaan kuskin huomio on ajamisessa, ja mieluusti vielä siellä vähän kauempana kuin edellämenevän ahterissa (oli sitten miten namu corolla tahansa), niin liikkeellelähtö ripäesti on erittäin helppoa.

        Suosittelenkin tööttäämään aina jos joku jonossa ei lähde ripeästi liikkelle. Liikenteessä nukkuminen kun on vaarallista, joten tuo on jopa laillista...

        Eihän lähtöä sutjakoittamaan tarvita yhtään väliä. Puolisen metriä on aika hyvä? Ja liikkeelle kaikki yhtä aikaa.

        Kyllä siinä aika rytinä kohta olisi, kun kaikki valojen vaihduttua yhtäaikaa 20 auton letkassa puolenmetrin turvavälillä menisi. Missäkohtaa se kaupunkiajoon tarvittava sekunnin etäisyys sitten otetaan? Mutta kun kaikki jättäisi sen parin auton välin, näin ehkä päästäisiin yhtäaikaa liikkeelle, myöskin jäisi turvallisuusvaraa edellämenevään.

        PS: Tää suomi 24 keskustelupalsta tökkii pahemmin kun mitkään liikennevalot. Ylläpito hohoi!!!!


    • Kännykkä

      Olin kaupungissa paikalleen pysähtyneessä jonossa, kun kolme autoa taaempana urheilullisesti ajanut maasturikuski rysäytti noin kuudenkympin vauhdista jonon viimeisen perään. No, siitähän sitten tappituntumalle pysähtyneet saivat autoihinsa vauriot molempiin päihin, minä riittävän välin edelle pysähtyneeseen jättäneenä vain takapuskuriin.

      Maasturikuski oli ilmeisesti lähettänyt tekstaria tai räpelöinyt radiota ajon aikana. Siellä istua nökötti muka-kiireisen näköisenä autossaan luuri korvalla, kun muut tarkastelivat vahinkoja. Oikeasti ei kehdannut tulla ulos, en olisi kehdannut minäkään.

    • ei voi olla

      tietenkään lyhyt turvaväli??

    • 530d

      "-Liikennevaloihin jarrutti auto keltaisilla, jonka perään ajoit."

      Ajoin liian lähellä edessäajavaa ja olin vaihtamassa ajokaistaa juuri ennen risteysaluetta. Edessäajava päätti sitten polkaista jarrut kiinni kun huomasi keltaiset valot ja itse myöhästyin hieman jarrutuksesta kun kattelin peilistä viereisen kaistan tilannetta mahtuuko sinne. Asfaltti oli vielä märkää, joten jarrutuspito oli heikohko niin kiinnihän se pamahti edelläajavan konttiin. Jos oisin pitänyt aavistuksen pidemmän turvavälin tai jos alla ois ollut kuiva asfaltti, niin tältäkin ois vältytty.

      • Tuom Ari

        Vastaus kyselyyn. Kiitos!


      • Tuom Ari

        Vastaus kyselyyn. Kiitos!


      • The Rat

        Kuiva asfaltti ei käytännössä olisi vaikuttanut tilanteeseen - tai ainakaan se ei olisi estänyt kolaria.

        Oletan yllä että jarrutusmatka oli molemmilla yhtä pitkä, eli autot olivat suurin piirtein vastaavat (tilanne on eri, jos esim. talvella sinulla oli nastat ja toisella kitkat).

        Vastaavilla jarrutusmatkoilla vain turvavälin pituudella on vaikutusta siihen rysähtääkö. Jos ehdit aloittamaan jarrutuksesi pisteessä joka on ennen "kohteen" jarttutuksen aloituspistettä, ei rytise. Muuten osuu. :)


    • vastapenkan kautta

      kuorma-auton eteen. Ekan tönäsyn jälkeen kuski pysäytti heti,samaten toisen jälkeen.Vasen takakulma pikkusen sisään. Ei kuulemma nähny autoo tulevan.Kolmas pysähdys sovittiin terveyskeskukseen,matkustaja kolhi päätään. Siellä niitä näkyny.

    • The Rat

      Kaksi kertaa olen autoa kolhinut eläessäni (en nyt laske mahdollisesti lapsena ovien kolhimista seiniin, tms). Kumpikaan ei ollut peräänajo, molemmat minun syytäni (jälkimmäisellä kerralla en tajunnut kaistan merkitystä ja kuvittelin vielä että oikealta ei saisi ohittaa - nykyään tiedän paremmin ja olen muutenkin paremmin selvillä kanssakulkijoiden toimista).

      Mutta läheltä on peräänajo minunkin kohdallani ollut. Pahin oli ehkä bemarikuski joka kiihdytti edelläni moottoritien liittymässä erittäin hitaasti. Moottoritille liittyessämme oli nopeutemme ehkä 60 km/h (rajoitus tuossa kohtaa 100 km/h), ja vaihdoin tietysti kaistaa ohittaakseni bemun. Olin jo melkein kohdalla, kun tämä käänsi (vilkutta) eteeni ja painaisi kunnolla jarrua. Mikä lie avohoitopotilas.

      Onneksi oli kunnon kitkakumit alla (talvi, sula tienpinta), muuten olisin mennyt kontista sisään niin että rutina vain kuuluu... :)

      Pari kertaa on ollut muitakin vastaavia tilanteita, mutta ei ihan noin lähelle ole mennyt. Yhteistä näille on se, että joku hitaammin kulkeva vaihtaa kaistaa eteen, vilkutta ja tilannetta tarkistamatta (vähän kuin minä tuossa aiemmin mainitsemassani jälkimmäisessä tilanteessa).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      262
      4320
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3524
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      157
      1841
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1726
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1452
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      974
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      879
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      866
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      858
    Aihe