Heippa kaikille, yritin tässä taannoin pyrkiä erään puolueen ja sen piirin jäseneksi, mutta sain kielteisen päätöksen. Ihmetellessäni miksi näin sain kuulla, että piiri on suljettu jäseniltä ja mukaan pääsee vaan läpikäymällä salaisia menoja. Kysellessäni mitä nämä menot ovat minulle kerrottiin edessä olevasta kokeesta jossa pitäisi ensin seistä lehmänpaskalaarissa ja alistua ristikuulustelun kohteeksi hirttohuppu päässä.
Paskalaarissa pitää kuulemma seistä siksi, että tietäisi miltä politiikassa tuntuu kun on vanhempia puoluetovereita ympärillä. Siinä pitäisi paikallaan marssia niin, että paska tirisee varpaan väleihin ja laulaa jotain saksalaista laulua jos saksan kieltä taitaa. Saksan taidottomat saavat hokea jotain iskulausetta jota en enää muista.
Sitten kuulemma alkaa ristikuulustelu. Kysytään kuka on puolueen johtaja ja kuka puolue sihteeri. Joka väärästä vastauksestä tulee sankollinen lehmän kusta päälle niin että lorisee. Jos näistä kaikista kokeista sitten selviää suurin piirtein hengissä voi jäädä odottamaan vastausta joka annetaan karkausvuoden edellistä vuotta seuraavana perjantaina kello 16.15 täyden kuun aikaan jos sattuu olemaan kuutamoa. Jossain kuulemma aina on ja siksi pitää sitten omakustanteisesti matkustaa semmoseen paikkaan odottamaan hyväksymisilmoitusta. Jos ketään ei tule eikä mitään kuulu on tullut hylätyksi. Päätösksestä ei voi valittaa kuin täällä netissä.

Vastaukset 15
Vanhimmat
jotain noin hauskaa sissän pyrkiessä. perkele tuossa on otetta, sillä jos tuosta selviää ni varmaan tietää mitä pitää tehdä ja miten. Oikea ote, samanlaista joka piiriin ja joka puolueeseen.
"Karvaperse duunarin räkä ei kelvannut pirulle. Se on kuin elämäntapaintiaani yrittäisi istuttaa kookospähkinälle aivot..."
Jos tuon ymmäräärt ja allekirjoitat, pääset minkä piirin jäseneksi tahansa. Johtajan puheeseen verrattuna hesan koplakin käyttää vain selkokieltä.
No melkein saattoikin arvata kyseen olevan hesan koplasta D)
jotka oikeasti jotain ymmärtää ja tietää, että kyllä hesassa on asiat mallillaan. Tavoitteellisuutta , ja innovativisuutta on jokaisella, ja sen varaan on hyvä nojata. Tosin nyt on vaalien jäälkeen alkanut joidenkin katkeruuteen perustuva panettelu ja paskpuhuminen, kun eivät saaneet niitä 8000 ääntä joita kuvittelivat saavansa ja joiden varaan tulevaisuutensa laskivat. Vanha sanonta piti pikaansa tuossa suhteessa, eli ei pidä nuolaista ennekuin tipahtaa. tosin tuon tahon eräällä henkilöllä on omat juttunsa tuon nuolemisen suhteen, mutta ei niitä sivistyksen nimiin voi toistaa.
Niin tuohon täytyy vielä lisätä, että kuulustelussa väärästä vastauksesta päälle kaadetaan sankollinen kusta, oikeasta kaksi ja jos lausuu puolueen keulakuvan nimen tulee kolme sankollista. Tällä kuulemma opetetaan tyhmempääkin vastailemaan siten kuten kopla haluaa...Heh, heh...
On ollut Käde märkä mies aikoinaan...
kirjoittajan illuusio, sillä KÄDE on melkoisen "kuiva" mies. Samaa ei voi sanoa niistä KPS.n miehistä jotka koittavat panetteluillaan luoda vääriä mielikuvia KÄDEstä, ja muista koplan miehistä.
Koplassa arvostetaan ajattelukyky prosentteja, ei niitä joita pullon kyljestä on luettavissa.
KPS:ssä Käde olisi jo puheenjohtaja ja kenties Kontulalainen kansanedustaja.
Kopla on käyttänyt Kädeä hyväkseen likaisen työnsä tekijänä.
Syksyllä Käden lentää muun koplan kanssa ulos hallituksesta.
Ei kai kukaan ota bussikuskia vakavasti.
Käden tapaisia itsenäisä ajattelijoita, joille ei tarvitse kaikkea lusikalla syöttää.
Noita viin- tai kaljapullon etiketistä elämänohjeensa lukijoita tosiaankin riittää.
No onhan meillä Kossu-Pekka. Oikea havukka-ahon kossuttelija ja vaalipäällikkö.
Tuo uusi Johtajan sihteeri tuhoamaan Koplan? Se kuuluu olevan hänen ykköstehtävänsä. Mikä Koplassa on niin vaarallista? Ehkä omat aivot?
Kädeä, sillä KÄDE huomasi jo heti alkuun mikä oli KPS.n tavoite. Vielä talvella uimis koitti saada KÄDEÄ liittymään KPS.n mutta sai vastauksen joka oli kielteinen. Siitä lähtien uimis ja kps.n liiga on tehnytr parhaansa mollatakseen KÄDEÄ ja koplaa.
KÄDE on liian rehti kaveri KPS.n kaltaiseen porukkaan, jossa ei ole yhtään rehellistä mukana.
Jo KPS.n perustaminen oli seläntaana toimimista ja olisi luullut että KÄDEä kontulalaisena piirihallituksen jäsenenä olisi heti pyydetty mukaan, mutta EI. Päinvastoin katalysaattorina toiminurt Sormo oli kieltänyt kertomasta koko KPS,n perustamisesta mitään.
KÄDELLÄ olisi ehkä ollut, tai sanottan mieluimmin että KPS:llä olisi ollut tulevaisuutta KÄDEN kautta, mutta se tyrittiin. KÄDE on liian ajattelukykyinen ja tiedostava henkilö noin pienimuotoiseen ja ahdasmieliseen porukkaan, kuin KPS.
Hänen agenteistaan ei ole päässyt soluttautumaan Koplan ytimeen. Edes palkatut myrkynkylväjät eivät mahda Koplalle mitään. Hyvä!
tuolla klo 03.00 tietämissä? ;D
mutta tuo veteraano wiinuri varmaan tulee taas turisemaan outouksiaan tuolloin 03,00 jälkeen, kuten tavallista. Koplassa onyksi erinomaisen hieno juttu. Se on sivistynyt ja noudattaa normaaleja käyttäytymissääntöjä ja kellonaikoja. Samaa ei voi sanoa kaikista.