taitaa olla niin että kristinuskoisen henkilön hautaaminen taikauskoisilla riiteillä lienee papille perin raskasta, joutuuhan hän samalla hautaamaan kaksi.
Toinen on taikauskoinen hihhuli ja toinen hihhulin mielikuvituskaveri, Jeesus.
Pappina minua ottaisi pataan haudata viikottain Jumalia.
Onneksi väliin lipsahtaa joku ateistikin, pääsevät riekkumaan raadon kustannuksella.
kuolema papille kovin juttu
30
969
Vastaukset
- zeppe
Nuori pappi saattaa hieman tunteilla noiden hautajaisten yhteydessä... Hän saattaa jopa hieman miettiä syvällisiä teologisia juttuja... Mutta hyvin pian hänelle kehittyy rautainen rutiini. Hautajaiset alkavat sujua ihan itsestään. Samalla kun suorittaa hautajaismenoja, voi vaikka miettiä, että söisikö illalla makaroonilaatikkoa vai lasagnea.
Hautajaiset ovat myös sikäli helppo rutiini papille, että eihän kukaan pappi enää tunne henkilökohtaisesti haudattavaa. Papit tuntevat nykyään paremmin tv-sarjojen roolihenkilöt kuin oman seurakuntansa jäsenet... - Arvaa mikä?
Sulle se on kova paikka kun joskus tulee, mitä läheisempi sen kovempi, odotas vaan, sieltä se tulee läheisten ja oma.
- kun pelkäät
ja vapiset armoa parkuen että mitä jos pistetäänkin helvettiin.
- apua anoen
kun pelkäät kirjoitti:
ja vapiset armoa parkuen että mitä jos pistetäänkin helvettiin.
Mitä voisin tehdä etten joudu helliin tai selliin?
- intuitiivinen
jumalaton keskenkasvuinen kosmetologi typykkä on omaksunut koko pappeuden tietomäärän, sen lisäksi tietää myös pappien tunnetilat eri sakramenttien toimittamisessa. Ihmeiden aika ei ole ohi.
- nvnvnvnvnvnvnvnvnv
mutta esinntyy kosmetogi Irmeli Salona 23v. Neiti Salo on ollut jo 23v. ainakin jo 2 vuotta...
nassen jeesus ei vanhenna ihmisiä.
- mutta totta
Nassekin kuolee joskus, vaikka ei sitä itse vielä ymmärrä:)
Voipi tulla nasulle pieni ylläri, kun on mielikuvitus jumala vastassa:D - Zacris
... että miksei mikään jumala pelasta uskovaisiaan ENNEN kuolemaa. Uskovainen vain häviäisi maan päältä ja jättäisi jälkeensä viestin, jossa ilmoittaa siirtyneensä Taivaaseen, Paratiisiin tai mihin Nirvanaan minkin uskonnon mukaan sitä pääseekään. Eikä ko. henkilöä sitten löydettäisi mistään.
Jos näin kävisi säännöllisesti, siinä olisikin ateisteille pohtimista. Kumma, ettei jumalat ole tätä keksineet, vaan antavat ihmisen ekaksi kuolla ja sitten herättävät hänet uudelleen henkiin.
Luovutan ideani jumalille vapaasti käytettäväksi.- takia kaikien....
-älä puhu jumalasta monikossa. On vain YKSI elävä Jumala!
Synnin takia kaikkien ihmisten osana on kuolema! Se on tasavertaista, olipa uskossa Jeesukseen Kristukseen, tai ei. Synti vaatii rangaistuksen.
Lopullinen, toinen kuolema on se, kun ihminen, joka on uskoton, Jumalankieltäjä, heitetään tuliseen järveen, ikuiseen eroon Jumalasta.
Siis: Kristukseen uskova kuolee vain kerran, esim. ateisti kaksi kertaa. Sen asian Jumalan Sana, Raamattu ilmaisee selvästi ja monet ovat saaneet käydä katselemassa helvettiin ja taivaaseen.
On toinen seikka otettava huomioon: Jeesuksen tullessa noutamaan seurakuntansa ylös, elossa olevat Jeesukseen uskovat muutetaan silmänräpäyksessä Kristuksen kaltaisuuteen ja temmataan pois yhdessä Kristukseen uskovana kuolleitten kanssa.
Mahtaa maailma mennä sekaisin, kun ihmiset äkisti katoaa, lentokoneitten kuskit, autojen kuskit, kaksirattaisten kuskit, ym. ym. Ne, jotka siis ovat uskossa Jeesukseen Kristukseen.
-mitkään muut jumalat ei voi mitään tehdä, ainoa Jumala, joka on voimallinen ja joka on kaiken elollisen alkuunpanija, Taivaat valmistanut joukkoineen, maan, koko systeemin, jonka näemme tähtinä, linnunratoina, galakseina, ym. Hänen nimensä on Herra Zebaot, Isrealin Jumala, Poikansa on Jeesus Kristus, Vapahtajamme. - Nas.se
takia kaikien.... kirjoitti:
-älä puhu jumalasta monikossa. On vain YKSI elävä Jumala!
Synnin takia kaikkien ihmisten osana on kuolema! Se on tasavertaista, olipa uskossa Jeesukseen Kristukseen, tai ei. Synti vaatii rangaistuksen.
Lopullinen, toinen kuolema on se, kun ihminen, joka on uskoton, Jumalankieltäjä, heitetään tuliseen järveen, ikuiseen eroon Jumalasta.
Siis: Kristukseen uskova kuolee vain kerran, esim. ateisti kaksi kertaa. Sen asian Jumalan Sana, Raamattu ilmaisee selvästi ja monet ovat saaneet käydä katselemassa helvettiin ja taivaaseen.
On toinen seikka otettava huomioon: Jeesuksen tullessa noutamaan seurakuntansa ylös, elossa olevat Jeesukseen uskovat muutetaan silmänräpäyksessä Kristuksen kaltaisuuteen ja temmataan pois yhdessä Kristukseen uskovana kuolleitten kanssa.
Mahtaa maailma mennä sekaisin, kun ihmiset äkisti katoaa, lentokoneitten kuskit, autojen kuskit, kaksirattaisten kuskit, ym. ym. Ne, jotka siis ovat uskossa Jeesukseen Kristukseen.
-mitkään muut jumalat ei voi mitään tehdä, ainoa Jumala, joka on voimallinen ja joka on kaiken elollisen alkuunpanija, Taivaat valmistanut joukkoineen, maan, koko systeemin, jonka näemme tähtinä, linnunratoina, galakseina, ym. Hänen nimensä on Herra Zebaot, Isrealin Jumala, Poikansa on Jeesus Kristus, Vapahtajamme.tuolaisia kavereita on jotka pitävät kamelikuskien nuotiotarinoita tosina.
Sääli tuolaista ihmiselämää (tosin se voisi olla vielä hirveämpi ilman vähempiosaisille suunnattua satua) - leiki
Nas.se kirjoitti:
tuolaisia kavereita on jotka pitävät kamelikuskien nuotiotarinoita tosina.
Sääli tuolaista ihmiselämää (tosin se voisi olla vielä hirveämpi ilman vähempiosaisille suunnattua satua)kovista, olet sisimmästäsi aivan pohjattoman onneton ja hukassa oleva ihminen, joka tarvitset apua!
- Nas.se
leiki kirjoitti:
kovista, olet sisimmästäsi aivan pohjattoman onneton ja hukassa oleva ihminen, joka tarvitset apua!
hämmästyttää:
" olet sisimmästäsi aivan pohjattoman onneton ja hukassa oleva ihminen, joka tarvitset apua!"
Kuule, aika turha avautua kun et edes pärjää ilman mielikuvituskavereita. - mielikuvitusolentoon.
Nas.se kirjoitti:
hämmästyttää:
" olet sisimmästäsi aivan pohjattoman onneton ja hukassa oleva ihminen, joka tarvitset apua!"
Kuule, aika turha avautua kun et edes pärjää ilman mielikuvituskavereita.Aivan samoin kuin uskis on koukussa jeesukseen. Samassa jamassa olette.
- pidän
mielikuvitusolentoon. kirjoitti:
Aivan samoin kuin uskis on koukussa jeesukseen. Samassa jamassa olette.
Nassea järkinaisena, joka tietää milloin on parasta pitää turpa kiinni. Silläkin saralla minulla on vielä paaaaaljon opittavaa.
- kokeile
Nas.se kirjoitti:
hämmästyttää:
" olet sisimmästäsi aivan pohjattoman onneton ja hukassa oleva ihminen, joka tarvitset apua!"
Kuule, aika turha avautua kun et edes pärjää ilman mielikuvituskavereita.eihän sitä koskaan tiedä! :)
- by christians
takia kaikien.... kirjoitti:
-älä puhu jumalasta monikossa. On vain YKSI elävä Jumala!
Synnin takia kaikkien ihmisten osana on kuolema! Se on tasavertaista, olipa uskossa Jeesukseen Kristukseen, tai ei. Synti vaatii rangaistuksen.
Lopullinen, toinen kuolema on se, kun ihminen, joka on uskoton, Jumalankieltäjä, heitetään tuliseen järveen, ikuiseen eroon Jumalasta.
Siis: Kristukseen uskova kuolee vain kerran, esim. ateisti kaksi kertaa. Sen asian Jumalan Sana, Raamattu ilmaisee selvästi ja monet ovat saaneet käydä katselemassa helvettiin ja taivaaseen.
On toinen seikka otettava huomioon: Jeesuksen tullessa noutamaan seurakuntansa ylös, elossa olevat Jeesukseen uskovat muutetaan silmänräpäyksessä Kristuksen kaltaisuuteen ja temmataan pois yhdessä Kristukseen uskovana kuolleitten kanssa.
Mahtaa maailma mennä sekaisin, kun ihmiset äkisti katoaa, lentokoneitten kuskit, autojen kuskit, kaksirattaisten kuskit, ym. ym. Ne, jotka siis ovat uskossa Jeesukseen Kristukseen.
-mitkään muut jumalat ei voi mitään tehdä, ainoa Jumala, joka on voimallinen ja joka on kaiken elollisen alkuunpanija, Taivaat valmistanut joukkoineen, maan, koko systeemin, jonka näemme tähtinä, linnunratoina, galakseina, ym. Hänen nimensä on Herra Zebaot, Isrealin Jumala, Poikansa on Jeesus Kristus, Vapahtajamme."älä puhu jumalasta monikossa. On vain YKSI elävä Jumala!"
Millä perusteella - Mikähän se
mielikuvitusolentoon. kirjoitti:
Aivan samoin kuin uskis on koukussa jeesukseen. Samassa jamassa olette.
mielikuvitusolento sitten on?
Pitääkö sinun alkaa sitä itse hänelle nyt keksimään? - on näköjään
takia kaikien.... kirjoitti:
-älä puhu jumalasta monikossa. On vain YKSI elävä Jumala!
Synnin takia kaikkien ihmisten osana on kuolema! Se on tasavertaista, olipa uskossa Jeesukseen Kristukseen, tai ei. Synti vaatii rangaistuksen.
Lopullinen, toinen kuolema on se, kun ihminen, joka on uskoton, Jumalankieltäjä, heitetään tuliseen järveen, ikuiseen eroon Jumalasta.
Siis: Kristukseen uskova kuolee vain kerran, esim. ateisti kaksi kertaa. Sen asian Jumalan Sana, Raamattu ilmaisee selvästi ja monet ovat saaneet käydä katselemassa helvettiin ja taivaaseen.
On toinen seikka otettava huomioon: Jeesuksen tullessa noutamaan seurakuntansa ylös, elossa olevat Jeesukseen uskovat muutetaan silmänräpäyksessä Kristuksen kaltaisuuteen ja temmataan pois yhdessä Kristukseen uskovana kuolleitten kanssa.
Mahtaa maailma mennä sekaisin, kun ihmiset äkisti katoaa, lentokoneitten kuskit, autojen kuskit, kaksirattaisten kuskit, ym. ym. Ne, jotka siis ovat uskossa Jeesukseen Kristukseen.
-mitkään muut jumalat ei voi mitään tehdä, ainoa Jumala, joka on voimallinen ja joka on kaiken elollisen alkuunpanija, Taivaat valmistanut joukkoineen, maan, koko systeemin, jonka näemme tähtinä, linnunratoina, galakseina, ym. Hänen nimensä on Herra Zebaot, Isrealin Jumala, Poikansa on Jeesus Kristus, Vapahtajamme.vaikea päästä taipumuksistaan.
Lopeta se lasten raiskaaminen, niin et tarvitse niitä jeesuksiakaan antamaan tekojasi anteeksi. - huomauttaa.
on näköjään kirjoitti:
vaikea päästä taipumuksistaan.
Lopeta se lasten raiskaaminen, niin et tarvitse niitä jeesuksiakaan antamaan tekojasi anteeksi.uudestisyntyneet kristityt eivät ole pedofiileja!
T; Jumalanhullu
ps. Koetapa saada selville, mitä tarkoitaa sana, tai nimitys; Jumalanhullu? - ei ole,,
by christians kirjoitti:
"älä puhu jumalasta monikossa. On vain YKSI elävä Jumala!"
Millä perusteellavoinut antaa apuaan ihmisille millään tavalla, eli he ovat kuolleita, ihmistuotaantoa, tai saatanan hämäystä. Jeesuksen hauta on tyhjä. Ja vain Hän on ilmestynyt ihmisille näkyvästi tänäkin aikana. Piste iin päälle!
- juttu...
on se, kuinka kauan se pystyy puijaamaan jumalaa.
Ennenkuin saa potkut, kun aina vaan lähettää ihmisiä sinne taivaaseen, niinhän se pappi virkansa puolesta joutuu tekemään. Vaikka varmaan puolet on jumala itte passittannu helevettiin. Ja pappi panee hanttiin, en oo kuullu että joku vainaa olis hautajaisissaan siunattu kadotukseen. kuka täsä nyt siis on oikeessa ja kuka valehtelee, pappi vai se jumala...vai onko se pappi se jumala, mutta kyllä sekasin menee jonot jossakin vaiheessa...
ja kuka korvaa? Yrittäjäin fennia vai...- ei voi ...
puijata kukaan. Missään ei niin paljon valehdella, kuin hautajaisissa ja epäraamatullisessa lapsen kastajaisissa. Papilla ei ole mitään oikeuksia ketään taivaaseen, tai helvettiin saattaa, eikä voikaan.
-sielustasi on hinta maksettu, Jeesus sen teki Golgatalla antamalla henkensä kaikkien ihmisten puolesta. Ken uskoo Häneen, siis Jeesukseen Kristukseen Vapahtajana, Pelastajana, pelastuu kadotukselta. Ei siihen vaikuta katolisen, ordotiksin, tai evlutin papin valheet mitään.
Parannuksen teko ja eläman antaminen Jeesuksen johtoon vie taivaaseen. Jeesus on TIE, TOTUUS ja ELÄMÄ!
T; Jumalanhullu - ---
ei voi ... kirjoitti:

T; JumalanhulluÄlä sinä tunge nokkaasi asioihin jotka ei sulle kuulu. Jos jumala nyt sattumalta olis olemassa niin sen ja minun bisnekset ei tosiaan kuulu millekään jumalanhullulle tekouskovaiselle. Niistä bisneksistä ei kukaan muu voi mitään tietääkään edes. Vai voiko, ja jos niin miten? Sinäkö vaikka? Mikäs jumala sä luulet olevas. Pidä huoli omista asioistas vaan, älä tunkeile.
Kyllä jumala musta enemmän tykkää ku susta, lällällää... - miten?
--- kirjoitti:
Älä sinä tunge nokkaasi asioihin jotka ei sulle kuulu. Jos jumala nyt sattumalta olis olemassa niin sen ja minun bisnekset ei tosiaan kuulu millekään jumalanhullulle tekouskovaiselle. Niistä bisneksistä ei kukaan muu voi mitään tietääkään edes. Vai voiko, ja jos niin miten? Sinäkö vaikka? Mikäs jumala sä luulet olevas. Pidä huoli omista asioistas vaan, älä tunkeile.
Kyllä jumala musta enemmän tykkää ku susta, lällällää...sinun vastauksesi liittyy minun viestiini?
Äly hoi, älä jätä!
Jumalanhullu - mitään tajuaisikaan?
miten? kirjoitti:
sinun vastauksesi liittyy minun viestiini?
Äly hoi, älä jätä!
Jumalanhullu"Äly hoi, älä jätä!"
Voi vittu, kuinka naurettava voi hullu olla!
- kovia juttuja
ja odotan jo seuraavaa otsaketta samalle aloitukselle.
- juji-zen
Oletkos ollut papin pään sisällä kun noin hyvin tiedät papin tunteita?
Ja ei helv****i , että joku osaa olla trolli :P- Niinpä niin
"ja olen nyt jonkun verran huvin- ja kirjoittamisen harjoituksen vuoksi kirjoitellut niitä näitä uskontopalstoilla."
Kaikki viimeiset kirjoituksesi ovat ateistisivulle. - juji-zen
Niinpä niin kirjoitti:
"ja olen nyt jonkun verran huvin- ja kirjoittamisen harjoituksen vuoksi kirjoitellut niitä näitä uskontopalstoilla."
Kaikki viimeiset kirjoituksesi ovat ateistisivulle.>>Kaikki viimeiset kirjoituksesi ovat ateistisivulle.
- Pelastakaa edes atte kumior...
Nyt riitti taikauskoinen sans-(k)-riitti.
Hautajaiset: raatoriekkujaiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614192Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653423Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541785Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251640Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961417Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132923Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115822Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17785