Kepussa väitetään olevan kahdenlaista poliittista päälinjaa, jotka eroavat toisistaan 180 astetta. Toinen linja on markkinaliberaalimpi kuin toinen ja ensimmäinen on enempi köyhäinhuoltoon satsaava.
Simppelin Matti Vanhasen taakse liittoutunut fiksuin osa on markkinaliberaaleja, kaupunkilaisiksi kasvaneita poliittisia brolereita. Heillä on juuret ja perusäänestäjät maaseudulla, mutta he ovat mieltyneet kaupunkilaiseen elämänrytmiin. Maaseutu on enää väline näille ihmisille. He joutuvat jo keskittymään, etteivät sanoisi mitä ajattelevat.
Suomen puolustuspolitiikka on pikkuhiljaa tulossa niille kalkkiviivoille, jossa ratkaistaan tulevaisuuden pääsuunnat. Edellinen puolustusministeri ajoi varuskuntia alas, ja kähmi taloudellisesti tärkeitä osia huoltojärjestelmistä epäjärkevästi omaan vaalipiiriinsä. Toki taatakseen vaalimenestyksensä.
Kansallinen puolustus on tiensä päähän. Pienet ja pulskat ikäluokat eivät takaa kenenkään turvallisuutta. Emme voi luottaa kekkoslaiseen petokseen, jossa kaikki sopiminen on yhden miehen takana, emmekä hitleriläiseen kansalliseen uhrautumiseen, joka vaatii miehiä aseisiin lapsista vanhuksiin.
Meidän tiemme on Natoon liittyminen. Jäsenyys Clubissa nostaa Venäjän ja terroristien kynnystä ottaa Suomi väkivallan kohteeksi. Liberaalit kepulaiset tietävät tämän. Siksi Nato on heillä kielen päällä.
Jarmo Korhonen on Timo Soinin "kaksoisveli". He taistelevat horjuvien (aatteellisten) maalaisten äänistä. Back to- asenne on molemmilla erittäin voimakas. Timo Soini vastustaa kaikenlaisia liittoja ihan kenenkä hyvänsä kanssa, mutta vastustaako Jarmo Korhonenkin Suomen puolustuksen siirtämistä nykyaikaan?
Kannattaako Korhonen Natoon liittymistä?
15
557
Vastaukset
- ilmajokelainen*
eihän se ole mikään kultapossukerho - maksut Nato-jäsenyydestä ovat taatusti kovat, ja kohta ollaan nuoria miehiä lähettämässä ties mille seikkailusotaretkille.
Nato ei taida paljon muuhun pystyä kuin huumekaupan sujuvuuden takaamiseen?- ironcurtain
Suomen siirtyminen ammattitaitoiseen palkka-armeijaan sekä lisää, että vahentää kuluja.
Pizzalla kasvatetun nörtin kyvykkyyttä toimia taistelussa Suomen metsissä voi epäillä, mutta hänen kyvykkyyttään hakea kohde "koneelta" ei toisaalta voida korvata hauiksen paksuudella.
Nato vapautti Kosovon, Serbian natsien kansanmurhan loppuvaiheissa. Kiitos YK ja Nato. (Vieläkään serbit eivät ole luovuttaneet kaikkia sotarikollisiaan Haagin Kansaiväliseen oikeuteen. Pahimmat sotarikolliset ovat edelleen vapaalla jalalla). - ///////////////////////
ironcurtain kirjoitti:
Suomen siirtyminen ammattitaitoiseen palkka-armeijaan sekä lisää, että vahentää kuluja.
Pizzalla kasvatetun nörtin kyvykkyyttä toimia taistelussa Suomen metsissä voi epäillä, mutta hänen kyvykkyyttään hakea kohde "koneelta" ei toisaalta voida korvata hauiksen paksuudella.
Nato vapautti Kosovon, Serbian natsien kansanmurhan loppuvaiheissa. Kiitos YK ja Nato. (Vieläkään serbit eivät ole luovuttaneet kaikkia sotarikollisiaan Haagin Kansaiväliseen oikeuteen. Pahimmat sotarikolliset ovat edelleen vapaalla jalalla)."Suomen siirtyminen ammattitaitoiseen palkka-armeijaan sekä lisää, että vahentää kuluja."
Juuri tämän vuoksi tappamisen taidot täytyy pitää kansan yleissivistyksenä. Ammattilaiset kuitenkin pitäisi lähteä pelastamaan asevelvollisten voimin jostai Aasiasta ja Afrikasta, kun olisivat itsensä kiipeliin ammattitaitoisesti hommanneet.
Toisaalta ammattilaiset voisi antaa suosiosta soppaluuksi jonkin afrikkalaisen vapaustaistelijan perunakeittoon.
- isänmaan vapautta
Korhonen kannattaa sodankäyntiä NATO:n kanssa Venäjää vastaan tarvittaessa, mutta ei NATO:n provosoivia Venäjän vastaisia sotia.
Korhonen on siis isänmaan asialla ja kannattaa järkevää politiikkaa.- Uusi-Ukki
vaikkaka Pohjois-Korean järjestelmää, että Maanviljelijöiden tukimiljoonat pysyisivät isoina, tai vieläkin isoinpana. Mies on täydellistä Junttikepulaista aatelia, hän on imenyt Seinäjoella ollessaan, Kari Hokkaselta kaiken sen tietotaidon, mitä hän nyt kulkee pitkin Suomea Tupailloissa julistamassa.
Korhonen elää vielä täysin 1918-tapahtumia, uudelleen ja uudelleen, jotta Demariviha Kepukentässä saisi "Kliimaksinsa", ja kuten tämänkin palstan Kepukirjoittajia seuraa, korhonen on jopa onnistunut tehtävissään. Mitähän tuosta Korhosesta vielä sanoisin, no sen, että hän on Eteläphjanmaan Junttikepulaisuuden Prototyyppi, sopii täydellisesti vertaistensa joukkoon, iso mies pienet aivot, valitettavasti. - huomautuksia
Uusi-Ukki kirjoitti:
vaikkaka Pohjois-Korean järjestelmää, että Maanviljelijöiden tukimiljoonat pysyisivät isoina, tai vieläkin isoinpana. Mies on täydellistä Junttikepulaista aatelia, hän on imenyt Seinäjoella ollessaan, Kari Hokkaselta kaiken sen tietotaidon, mitä hän nyt kulkee pitkin Suomea Tupailloissa julistamassa.
Korhonen elää vielä täysin 1918-tapahtumia, uudelleen ja uudelleen, jotta Demariviha Kepukentässä saisi "Kliimaksinsa", ja kuten tämänkin palstan Kepukirjoittajia seuraa, korhonen on jopa onnistunut tehtävissään. Mitähän tuosta Korhosesta vielä sanoisin, no sen, että hän on Eteläphjanmaan Junttikepulaisuuden Prototyyppi, sopii täydellisesti vertaistensa joukkoon, iso mies pienet aivot, valitettavasti.1 Kerropa vähän Pohjois-Korean maataloustukijärjestelmästä, en ole sattunut näkemään selostuksia.
2 Voiko punamullan voimakas kannattaja olla noin suuri demarivihaaja.
3 Miten Korhonen elää vielä täysin vuoden 1918-tapahtumia.
4 Miten karjalainen, jonka oppi-isä on karjalainen, voi olla eteläpohjalaisen junttikepulaisuuden prototyyppi, vaikka on vähän aikaa asunutkin Seinäjoella.
En kannata ollenkaan Korhosta, mutta kyllä häntä voi krititisoida asiapohjaltakin. Etkö sinä saa oppi-isääsi JKK:ta edes kännykällä kiinni, että hän voisi oikaista pahimmat virheesi. - JormaKKorhonen
Uusi-Ukki kirjoitti:
vaikkaka Pohjois-Korean järjestelmää, että Maanviljelijöiden tukimiljoonat pysyisivät isoina, tai vieläkin isoinpana. Mies on täydellistä Junttikepulaista aatelia, hän on imenyt Seinäjoella ollessaan, Kari Hokkaselta kaiken sen tietotaidon, mitä hän nyt kulkee pitkin Suomea Tupailloissa julistamassa.
Korhonen elää vielä täysin 1918-tapahtumia, uudelleen ja uudelleen, jotta Demariviha Kepukentässä saisi "Kliimaksinsa", ja kuten tämänkin palstan Kepukirjoittajia seuraa, korhonen on jopa onnistunut tehtävissään. Mitähän tuosta Korhosesta vielä sanoisin, no sen, että hän on Eteläphjanmaan Junttikepulaisuuden Prototyyppi, sopii täydellisesti vertaistensa joukkoon, iso mies pienet aivot, valitettavasti....tuosta kaimastani, tai olikeastaan yhtynyt siinä SK:n toimittaja Matti Simulan ja eräiden muiden hänestä esittämiin mielipiteisiin tuossa CITY-Keskustan avauksessa.
Nyt mielestäni olet väärässä. Ei Korhonen mitään 1918-tapahtumia enää elä, vaan kyllä hän on enemmän punamultamiehiä, ja laittaa kapuloita Vanhasen rattaisiin valtapoliittisista syistä päästäkseen itse näkyvämpään asemaan kepussa, varapuheenjohtajaksi ja ministeriksi tulevaksi uskomassaan punamultahallituksessa. Luepa noita eräitä hyviä vastineita sieltä; niissä asia nähdään oikein hyvin!
Olet heittänyt tuolla minun viimeisessä avauksessani sellaisen verkon, joka on kalastanut hyvin! Ehkä vähän vähempikin hehkutuksesi minun hyvistä ominaiusuuksistani olisi riittänyt tuomaa saman tuloksen! ;-)) Kiitos kuitenkin, sillä ethän ihan mahdottomia liioittele! ;-))
Laitoin juuri sinne kommenttini noista saamistasi vastauksista. Tästä linkistä se aukeaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000028345236 - Uusi-Ukki
huomautuksia kirjoitti:
1 Kerropa vähän Pohjois-Korean maataloustukijärjestelmästä, en ole sattunut näkemään selostuksia.
2 Voiko punamullan voimakas kannattaja olla noin suuri demarivihaaja.
3 Miten Korhonen elää vielä täysin vuoden 1918-tapahtumia.
4 Miten karjalainen, jonka oppi-isä on karjalainen, voi olla eteläpohjalaisen junttikepulaisuuden prototyyppi, vaikka on vähän aikaa asunutkin Seinäjoella.
En kannata ollenkaan Korhosta, mutta kyllä häntä voi krititisoida asiapohjaltakin. Etkö sinä saa oppi-isääsi JKK:ta edes kännykällä kiinni, että hän voisi oikaista pahimmat virheesi.joihin myskin vastaan, muuten ilman Jomppea, johon viittasit, en ole mitenkään sidoksissa oppi -Isääni Jmppeen kuin siinä, että olen hänen teksteistään oppinut vähän kirjoittamaan. Minun ajatukseni ovat itsenäisen ihmisen ajatuksia, enkä ole sidoksissa mihinkään puolueeseen, olenhan äänestänyt jopa veikko Vennamoakin. Timo Soini jatkkaa Vennamon populistista linjaa kansalaisia kiihottaen, myöskin tästä johtui Demareiden rappiohäviö viime vaaleissa.Ja nyt niihin vastauksiin, tuli väliin tuo selvitys kun otaksut minun olevan jonku vietävissä, siinä olet auttamattomasti väärässä,sori vaan.
Kohta I Pohjois-Korean maataloustukia en tunne tuskin siellä on minkäänlaista järjestelmää, koska todellisuudessa siellä kansa näkee nälkää. Tarkoitin lähinnä tätä tiktatuurista järjestelmää, johon vertaan Keskustalaista ryöstötukijärjestelmää, jota Korhonen kaikin keinoin tukee.
Kohta 2.
Kysyt voiko Korhonen olla Demarivihaaja, tiedän tasan tarkkaan Korhosen ajatusmaailman, hän on Eteläpohjalaiseen tapaan valmis repimään kaikki Demareiden kanssa solmitut sopimukset, jos Kekustalle siitä olisi pikkuisenkin hyötyä, hän on siis valmis myymään vaivaisesta yhdestä kultarahasta sinunmielestäsi sen tosihyvän Kepuaatteensakin, miten siis voi tällaiseen henkilöön luottaa.
Kohta 3.
Minulla on tuuttavia Kepukunnistakin, nythän ne tupaillat pidetään jo täysin melkein joka kylälle rakennetussa niinsanotuissa Kylätaloissa, selvyydeksi on sanottava talojen olevan muidenkin puolueiden käytössä. käytännössä muilla puolueilla ei noissa Kepukunnissa ole mitään toimintaa, joten ne ovat täysin Keskustapuolueen käytössä, Voidaanhan siellä tietenkin joku Demaripariskuntakin vihkiä jos ei ole sattumalta silloin tupaillan vuoro.
Korhosella on ketunhäntä kainalossa mitä tulee punamultaan, kuten nähtiin vaalien jälkeen, kyllä oltiin Kokoomuksen kanssa niin samaa mieltä että oksat pois. Tosin Kokoomusta oli vaikea ohittaa niinkin suuren vaalivoiton johdosta minkä he saivat. Näissä tupailloissa kuulemma on vielä kin iskulauseena nuo 18-ta tapahtumat, Kepu käyttää kaikkia keinoja pelottaakseen kannattajiaan, etteivät vain äänestäisi Demareita.
Kohta 4.
Niin eikö hän asu Seinäjoella vieläkin, ei ole ainakaan minulle muuttoilmoitusta tehnyt, no vitsi vitsi. Nyt tullaan siihen kun sinä ja muut loanheittäjät kertovat varmana tietona minun olevan tuon Jompen vietävissä, eiko tuo Toinen Korhonen olekaan tuon Ilkan Kari Hokkasen vietävänä. Taitaapa olla Hokkasen oppipoikia heti Seinäjoelle menonsa jälkeen. Olihan hän Seinäjoella peräti 15-ta vuotta liekkö nyt muuttanut johonkin, en tiedä.
Kerrottiinhan jossakin sikäläisessä paikallislehdessä Korhosen olevan Eteläpohjalaisempi kuin Paikalliset kantaasukkaat.
Tässä nämä vastaukseni, en tiedä tyydyttikö ne sinua näin minä kuitenkin näen nämä asiat. Ja tällä meidän Korhosella ei ole näihin kannanottoihini osaa eikä arpaa. Voi olla, että hän on täysin eri mieltä minun ajatuksistani, vaan se on taas hänen asiansa. Kuitenkin hyvää kesänjatkoa sinullekin, kaikesta huolimatta.? - kyykyssä
Uusi-Ukki kirjoitti:
vaikkaka Pohjois-Korean järjestelmää, että Maanviljelijöiden tukimiljoonat pysyisivät isoina, tai vieläkin isoinpana. Mies on täydellistä Junttikepulaista aatelia, hän on imenyt Seinäjoella ollessaan, Kari Hokkaselta kaiken sen tietotaidon, mitä hän nyt kulkee pitkin Suomea Tupailloissa julistamassa.
Korhonen elää vielä täysin 1918-tapahtumia, uudelleen ja uudelleen, jotta Demariviha Kepukentässä saisi "Kliimaksinsa", ja kuten tämänkin palstan Kepukirjoittajia seuraa, korhonen on jopa onnistunut tehtävissään. Mitähän tuosta Korhosesta vielä sanoisin, no sen, että hän on Eteläphjanmaan Junttikepulaisuuden Prototyyppi, sopii täydellisesti vertaistensa joukkoon, iso mies pienet aivot, valitettavasti.ja Kokoomus muodostaa SDP:hen nähden varsinaisen kyykkypuolueen.
- Politologi
JormaKKorhonen kirjoitti:
...tuosta kaimastani, tai olikeastaan yhtynyt siinä SK:n toimittaja Matti Simulan ja eräiden muiden hänestä esittämiin mielipiteisiin tuossa CITY-Keskustan avauksessa.
Nyt mielestäni olet väärässä. Ei Korhonen mitään 1918-tapahtumia enää elä, vaan kyllä hän on enemmän punamultamiehiä, ja laittaa kapuloita Vanhasen rattaisiin valtapoliittisista syistä päästäkseen itse näkyvämpään asemaan kepussa, varapuheenjohtajaksi ja ministeriksi tulevaksi uskomassaan punamultahallituksessa. Luepa noita eräitä hyviä vastineita sieltä; niissä asia nähdään oikein hyvin!
Olet heittänyt tuolla minun viimeisessä avauksessani sellaisen verkon, joka on kalastanut hyvin! Ehkä vähän vähempikin hehkutuksesi minun hyvistä ominaiusuuksistani olisi riittänyt tuomaa saman tuloksen! ;-)) Kiitos kuitenkin, sillä ethän ihan mahdottomia liioittele! ;-))
Laitoin juuri sinne kommenttini noista saamistasi vastauksista. Tästä linkistä se aukeaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000028345236Onko tuo Simula kokoomuslainen vai demari? Hän on nimittäin hieman asiantuntematon ja keskittyy pääasiassa vain ulkokohtaisuuksiin.
Jos hän hieman ahkerammin perkaisi taustoja, olisi kirjoituksilla enemmän syvyyttä.
Ilmeisesti Suomen Kuvalehdessä Tapani Ruokanen ei välitä pitää tasoa, vaan hyvä iltapäivälehtityyli riittää.
Simula:
- liioittelee Matti Vanhasen arvovaltaa
- unohti, että vaikka Timo Kalli ei tue Korhosta avoimesti, ei hän kritiikittömästi kannata Vanhastakaan Mari Kiviniemen tapaan
- unohti, ettei Korhonen maininnut, koska Perussuomalaiset ja Suomen Keskusta tulee yhdistää
jne. jne.
No tietenkin Keskusta on sellainen Runebergin torttu, ettei siitä helpolla selkoa ota, ei ainakaan, mikäli pitää toimittaja Aarno Laitisen sapenvuodatuksia journalistisena mallina. - varmaan vilpittömästi,
Uusi-Ukki kirjoitti:
joihin myskin vastaan, muuten ilman Jomppea, johon viittasit, en ole mitenkään sidoksissa oppi -Isääni Jmppeen kuin siinä, että olen hänen teksteistään oppinut vähän kirjoittamaan. Minun ajatukseni ovat itsenäisen ihmisen ajatuksia, enkä ole sidoksissa mihinkään puolueeseen, olenhan äänestänyt jopa veikko Vennamoakin. Timo Soini jatkkaa Vennamon populistista linjaa kansalaisia kiihottaen, myöskin tästä johtui Demareiden rappiohäviö viime vaaleissa.Ja nyt niihin vastauksiin, tuli väliin tuo selvitys kun otaksut minun olevan jonku vietävissä, siinä olet auttamattomasti väärässä,sori vaan.
Kohta I Pohjois-Korean maataloustukia en tunne tuskin siellä on minkäänlaista järjestelmää, koska todellisuudessa siellä kansa näkee nälkää. Tarkoitin lähinnä tätä tiktatuurista järjestelmää, johon vertaan Keskustalaista ryöstötukijärjestelmää, jota Korhonen kaikin keinoin tukee.
Kohta 2.
Kysyt voiko Korhonen olla Demarivihaaja, tiedän tasan tarkkaan Korhosen ajatusmaailman, hän on Eteläpohjalaiseen tapaan valmis repimään kaikki Demareiden kanssa solmitut sopimukset, jos Kekustalle siitä olisi pikkuisenkin hyötyä, hän on siis valmis myymään vaivaisesta yhdestä kultarahasta sinunmielestäsi sen tosihyvän Kepuaatteensakin, miten siis voi tällaiseen henkilöön luottaa.
Kohta 3.
Minulla on tuuttavia Kepukunnistakin, nythän ne tupaillat pidetään jo täysin melkein joka kylälle rakennetussa niinsanotuissa Kylätaloissa, selvyydeksi on sanottava talojen olevan muidenkin puolueiden käytössä. käytännössä muilla puolueilla ei noissa Kepukunnissa ole mitään toimintaa, joten ne ovat täysin Keskustapuolueen käytössä, Voidaanhan siellä tietenkin joku Demaripariskuntakin vihkiä jos ei ole sattumalta silloin tupaillan vuoro.
Korhosella on ketunhäntä kainalossa mitä tulee punamultaan, kuten nähtiin vaalien jälkeen, kyllä oltiin Kokoomuksen kanssa niin samaa mieltä että oksat pois. Tosin Kokoomusta oli vaikea ohittaa niinkin suuren vaalivoiton johdosta minkä he saivat. Näissä tupailloissa kuulemma on vielä kin iskulauseena nuo 18-ta tapahtumat, Kepu käyttää kaikkia keinoja pelottaakseen kannattajiaan, etteivät vain äänestäisi Demareita.
Kohta 4.
Niin eikö hän asu Seinäjoella vieläkin, ei ole ainakaan minulle muuttoilmoitusta tehnyt, no vitsi vitsi. Nyt tullaan siihen kun sinä ja muut loanheittäjät kertovat varmana tietona minun olevan tuon Jompen vietävissä, eiko tuo Toinen Korhonen olekaan tuon Ilkan Kari Hokkasen vietävänä. Taitaapa olla Hokkasen oppipoikia heti Seinäjoelle menonsa jälkeen. Olihan hän Seinäjoella peräti 15-ta vuotta liekkö nyt muuttanut johonkin, en tiedä.
Kerrottiinhan jossakin sikäläisessä paikallislehdessä Korhosen olevan Eteläpohjalaisempi kuin Paikalliset kantaasukkaat.
Tässä nämä vastaukseni, en tiedä tyydyttikö ne sinua näin minä kuitenkin näen nämä asiat. Ja tällä meidän Korhosella ei ole näihin kannanottoihini osaa eikä arpaa. Voi olla, että hän on täysin eri mieltä minun ajatuksistani, vaan se on taas hänen asiansa. Kuitenkin hyvää kesänjatkoa sinullekin, kaikesta huolimatta.?kiitos siitä. En kuitenkaan tullut hullua hurskaammaksi. En vieläkään ymmärrä, miten Suomen maataloustuet liittyvät Pohjois-Koreaan. Kahdesssa seuraavassa näyttää JKK olevan eri mieltä kanssasi, etkä sinä tuo tässäkään mitään uutta etenkään vuoteen 1918 nähden. Olin muuten pari viikkoa sitten luokkakokouksessa eräässä tuollaisessa kepukunnan kylätalossa. En nyt viitsi mainita pitäjää, mutta Etelä-Pohjanmaalla syntymäpitäjässäni. Olin itse pääjärjestäjiä, ja jos meiltä olisi vaadittu kepulaisuutta, olisi kokous pidetty jossain muualla. Karjalaiset Hokkanen ja Korhonen ovat kyllä erinomaisesti käyttäneet tiettyjä eteläpohjalaisten huonoja puolia hyväkseen, mutta ei heistä pohjalaisuuden protyypeiksi ole. Minä olen nyt riittävästi kirjoittanut tästä ja jätän lukijoiden harkittavaksi, kumpi meistä on oikeassa vai onko kumpikaan.
- kannata'
Korhonen on Kääriäisen miehiä.
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/2007/03/22/paita-polkylle-ja-heti/ - JormaKKorhonen
...Nato-jäsenyytemme tarpeesta, josta olen täällä (myös muilla saiteilla) paljonkin peistä taittanut. Ja oikeassa olet Vanhasen ja Korhosen käkemyseroista niin EU:n kuin Natonkin suhteen; Vanhanen on molemmille myönteisempi, Korhonen vastarannan kiiski. Se käy ilmi myös Suomen Kuvalehden viimeistä edellisen numeron hyvästä jutusta (Matti Simula), johon näyt sinäkin kantaa ottaneen ja johon juuri äsken minäkin laitoin kannanottoni oikaistakseni Keriksen käsityksiä, jotka ovat todellisuuelle yhtä vieraita kuin aina.
- * * * Korhonen
Mikä olikaan NATO-jäsenyytesi perustelu? Sekö, ettei piippalakki vie sosialidemokraattista kesämökkiäsi ja Toyota Corollaasi vaiko se, ettei piippalakki kaatele hautakiveäsi?
Mitä sinulla on elämässä sellaista, mitä NATO voisi suojata?
- sydän ja verisuonisairaudet
- syöpä
- kasvihuoneilmiö
- lintuinfeluenssa
- verkkosivustosi moskovalaisilta hackereita?
- vaan
Toivottavasti Korhonen ja Soini älyävät lyödä hynttyyt yhteen jossakin vaiheessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2704388Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653557Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591875Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251765Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991466Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341001Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18919en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va119875Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235870