Eduskuntavaaleissa 2003 Helsinki oli ylivoimainen puolueveturi, lähinnä Tony Halmeen saaman yli 16 000 äänen ansiosta. Helsinkiläiset nostivat Perussuomalaiset merkittäväksi puolueeksi.
Kuinka kävi eduskuntavaaleissa 2007? Saivatko Helsinkiläiset vähintään kolmasosan vaalibudjetista kuten Uuusimaa ja ja Vaasan vaalipiiri? Ainoana kansanedustajavaalipiirinä Helsinki jäi pelkkien taloudellisten murusten varaan. Sen edellisisissä vaaleissa saavuttamaa ratkaisevaa asemaa ei noteerattu juuri mitenkään.
Nyt täällä haukutaan päivittäin Helsinkiläisiä, jotka eivät ole edes protestoineet kovasanaisesti saamaansa häikäilemätöntä kohtelua eduskuntavaaleissa 2007.
Mikäli Helsingin vaalipiiriä olisi noteerattu 2003 hyvin pärjänneen Vaasan vaalipiirin Vistbackan tai kristillisten ansiosta Uudeltamaalta eduskuntaan päässeen Soinin tavoin, se olisi helposti saavuttanut kansanedutajapaikan myös viime maalisvaaleissa.
Nyt täällä vain naljaillaan ja keljuillaan Helsingin vaalityöntekijöille, vaikka heiltä vietiin käytännössä häikäilemättömästi heille ehdottomasti kuuluneet taloudelliset resurssit vaalityöstä kevään 2007 eduskuntavaalissa.
Lyhyesti tiivistettynä: Helsinki petettiin eduskuntavaaleissa 2007 totaalisesti ja laskelmoidusti.
Helsinki petettiin
17
802
Vastaukset
- totta joka sana
ja tuo totuus tulee näkymään tulevaisuudessa. pettäjien tie on synkkä ja kun salaisuuksia aletaan penkoa, niin kynsi kylmenee ja naama valkenee vielä monelta. Soini kera itsekeskeisen ewgonsa kanssa otti omaan laariinsa kaiken mitä irti sai ja vähät välitti siitä mitä piireille jäi jaettavaa.
- painoarvon mukaan
Olisi jaettu vuoden 2007 vaalirahat, Helsingin piirin olisi pitänyt saada leijonanosa. Se hankki Tony Halmeen avulla vaalirahat, mutta ei saanut juuri mitään. Petos mikä petos, mutta pikku hiljaa alkavat tosiasiat valkenemaan.
- Kamreeri toisinaan
painoarvon mukaan kirjoitti:
Olisi jaettu vuoden 2007 vaalirahat, Helsingin piirin olisi pitänyt saada leijonanosa. Se hankki Tony Halmeen avulla vaalirahat, mutta ei saanut juuri mitään. Petos mikä petos, mutta pikku hiljaa alkavat tosiasiat valkenemaan.
Rahaa tuleekunnallisvaaleihin reilusti,sitä puolueella on nykyään, Helsingin piirille
JOS
piiri tekee selvän pesäeron Mattilaan ja Kähärään
Nämä miehet ovat epäluotettavia myös raha-asioissa. - Sulkivat rahahanat
Kamreeri toisinaan kirjoitti:
Rahaa tuleekunnallisvaaleihin reilusti,sitä puolueella on nykyään, Helsingin piirille
JOS
piiri tekee selvän pesäeron Mattilaan ja Kähärään
Nämä miehet ovat epäluotettavia myös raha-asioissa.Niinhän se on, että sitä saa,mitä tilaa.
Piirin vaalipäällikön johdollahan suoritettiin
kokonaisvaltainen hyökkäys.
Kaksoiskärkisen hyökkäyksen kärjet kohdennetttiin Timo Soinia sekä puolueen virallista linjausta vastaan.
Toinen kärki kohdennettiin mollaamaan ja haukkumaan tasaisin väliajoin mm. eläkeläiset, työttömät,köyhät,Suomalaiset työmiehet,jne..niin ja nuoret akateemisesti koulutetut naiset.Hui kauhistus..
Helsinkiläisten virallisista vaaliteemoista ei sovi unohtaa sitä aktiivismia,jolla ajettiin esille Perussuomalaisille vierasta oikeistolaisrasisitista teemaa.
Kaikki pahahan olikin vain maahanmuuttajien syytä,koskapas on ilmeistä joidenkinHelsingin piirin johtoon livahtaneiden hemmojen kärsivän jokatahon fobioista mm.normaaliin seksuaaliseen suoriutumiskykyyn liittyvistä mahdollisista poikkeamista.
Tämänlaisen viestinhän herrat "piirijohtajat" loivat vaalipäällikkönsä johdolla.
Ettei totuus unohtuisi:
Vuonna 2003 puolueella ei ollut antaa suurempia summia em. vaalipiiriin.
Puolueaktivistien toimestahan tehtiin paljon talkootyötä.
Muistelisin sitä, kun Uudellemaalle tarkoitetut vaalijulisteiden pohjat liimattiin Helsingissä.Silloin piirien välinen yhteistyö toimi,tänään mitään yhteistyön puitteita ei ole.
Toisaalta,jokainen ehdokas sai hoitaa itse oman vaalirahoituksensa-miten parhaiten taisi.
Tulos oli silti hyvä.Halme Helsingistä ja Soini Uudeltamaalta.Kaksi kansanedustajaa viereisistä vaalipiireistä.
Puolueen kannalta olisi ollut ensiarvoisen tärkeätä,että yhteistyö olisi jatkunut.
Nyt tiedämme ja tuloksista näemme,ettei tämä yhteistyökuvio tullut toistumaan.
Helsingin sooloilu alkoi jo viime kuntavaaleissa,
eduskuntavaaleissa kokeiltiin jo suoraa irtiottoa oikealle mars.
Siis miksiköhän puolueen muka pitäisi rahoittaa moista toimintaa?? - jatkossakin oikein
Sulkivat rahahanat kirjoitti:
Niinhän se on, että sitä saa,mitä tilaa.

Siis miksiköhän puolueen muka pitäisi rahoittaa moista toimintaa??Että Uusimaa saa kaiken, mutta Helsinki ei käytännössä mitään? Ei kovin kannustavaa.
Poikkeaako Helsingin linja tänään siitä, millä Halme pääsi aikoinaan eduskuntaan? Minusta Helsingissä on kielenkäyttö laimentunut Halmeen ajoista.
- Petti pahasti
Mihin muka perustuu Helsinkiläisten oikeus kolmasosaan puolueen rahoista?
Kiintoisa kysymys on, miksi puolueen pitäisi rahoittaa sitoutumattomien ehdokkaiden vaalikampanjointia?
Eikös se Hesan poppoon ykkösnyrkki Halla-Aho yrittänyt lähetellä vaalilaskujaansa Helsingin yhdistyksille maksettaviksi?
Toisessa päässä hännänhuippuehdokas Kähärä kehuskeli olevansa liikkeellä ihan mahtaval 50.000,00 Euron vaalikassalla.Samaa mainostoimistoa piti käyttämän kuin Sauli Niinistön.
Myt on huhuttu, ettei Kähärä ole kyennyt suoriutumaan edes netti-ilmoittelunsa laskuista.
Kuumat potaatit lienevät jo kylmenneet.Tuhkakin lienee jo jäähtynyt, sitä voinee jo riputella päälleensä jatkaen olemattoman vaalimenestyksen luomaa illuusiota suosiosta.
Olisi todenmukaista sanoa, että piirin johto etujoukkonaansa vaalipäällikkö adjutanttinsa avituksella vähätteli,vinoili ja vittuili puolueen jäsenille senverran rankasti, ettei apuja vaalityöhön edes harkittu antaa.
Toisekseen on se tosiasia, että muutamat yleensä puoluetta vaalityössä mukana olleet tahot kieltäytyivät auttamasta tällä kertaa.
Kyllä se niinkin on, ettei kaikkea voi rahallakaan ostaa-niinkuin kannatusta.- hyvin tiivistetty
"Kaikkea ei voi rahalla ostaa". Juuri noin asia on ja se pätee yleisemminkin persupuolueen tämän päivän toimintakulttuurissa. Rahan sokaisemilla alkaa yleensä terveyskin horjua.
- tuki oikeaan osoitteeseen
kun ei kerran ehdokastakaan saatu läpi!
- Ihmeismejä
Listantukkeena.Muutamien ehdokkaiden henkilökohtainen vaalitulos kuvastaa oikein hyvin sitä tilannetta, jolloin listoille haalitaan kaikenlaisia poliittisia loiseläjiä.
Eihän kukaan järkevä puolueväestä tehne vaalityötä sellaisten surkimusten eteen, joiden tahtävänä oli kasvattaa kannatusta, mutta kykenivätkin vain puukottamaan selkämyksiin.
On täysin aiheellista kysyä,miksi olisi pitänyt tuhlata puolueen vähiä voimavaroja suurta älämölöä pitävien sitoutumattomien turhake-ehdokkaiden menestyksen eteen?
Eiväthän he ole edes Perussuomalaisia.
- resusrssit???
Omalla talkootyöllähän niitä vaaleja käydään muisskin piireissä, noin niin kuin ohimennen tiedoksi, ettei muualta aina tarvitse olla rahaa kinuamassa.
- Koplan raharisa
Täällä on noistettu hirvittävä älämölö siitä kuvitteellisesta tilanteesta, että jopa kolmasosa puoluetuesta kuuluisi Helsinkiläisille.
Tämän epärealistisen väitteen esittivät ne muutamat toistaitoiset höpsöt,joiden mielestä he nauttivat hirvittävän laajaa kannatusta.
Usein on kuultu nk.likaisesta tusinasta,koskas heidän kannattajiaansa ei ole senvertaa enempää.
Miten muutoin on selitettävissä se, että sumuttamistarkoituksissa mukaan on haalittu oikeistolaisista ääriliikkeistä hörhöjä?
Jokaiselle järkevälle lienee täysin selvää, että hörhöjen omat ongelmat heijastuvat alaarvoisena kirjoitteluna tälläkin palstalla. - Uudellamaallakin
käytiin vaalit "omilla varoilla"? Uskokoon ken tahtoo.
- Nimetön
Katsokaa hesalaiset itseänne peiliin!
Sieltä tulee vastaus miksi teitä ei kohta huolita mihinkään (entisetkin karsitaan pois).
Eihän tuollaiselle roskajoukolle voi antaa mitään vastuuta.
Pankaa piiri siihen kuntoon, ettei muiden tarvitse hävetä teitä, niin pääsette oikeisiin piireihin.
Ja kenties saatte sitten rahaakin toimintaanne.- Kps:läiset
pois hämmentämästä ja häpäisemästä tyhmillä ideoillaan ja jutuillaan, niin kyllä alkaa syntyä tulosta.
- KPS-JÄSEN
Kps:läiset kirjoitti:
pois hämmentämästä ja häpäisemästä tyhmillä ideoillaan ja jutuillaan, niin kyllä alkaa syntyä tulosta.
Meillä KPS:ssä on totuttu hoitamaan asiat demokraattisesti, tähän ei Hesan Piirin johto suo mahdollisuutta. Jos Piirin PJ:llä olisi munaa, niin tervehdyttävät henkilöpoistot olisi jo tehty.
- poistoja kaivataan
KPS-JÄSEN kirjoitti:
Meillä KPS:ssä on totuttu hoitamaan asiat demokraattisesti, tähän ei Hesan Piirin johto suo mahdollisuutta. Jos Piirin PJ:llä olisi munaa, niin tervehdyttävät henkilöpoistot olisi jo tehty.
niin kps.n jäsenet pitäisi poistaa kaikkialta mikä liittyy puolueeseen. Olen nyt seurannut monta kuukautta tähä hännänvetoa ja huomannut että KPS perustaa panettelunsa pelkkiin valheellisten mielikuvien luontiin. Helsingin piirin jäsenistä Sademies, Kähärä, Mattila ja Kouvo ovat esittäneet useita merkityksellisen selkeitä ja hyviä kirjoituksia palstalla, mutta silti KPS, ja varsinkin sen yksineläjä uimis panettelee kaikkia.
Uimis enempää kuin muutkaan KPS.n jäsenistä eivät ole kyenneet yhteenkään asialliseen ja kantaaottavaan kirjoitukseen, eikä vastaargumenttiin. Mistä demokratiasta kps.n jäsen puhuu, kun kaikki mitä kps tai sen "jäsenet" kirjoittaa on vain uimiksen kirjoituksia, jotka ovat edellämainitun kaltaisia. Ko. anonyymikin on itse asiassa uimis.
KPS arvostelu ja vaatimukset ovat vasta sitten oikeutettuja kun se kykenee jäsenistönsää taholta esittämmään yhteiskunnallista kritiikkiä tai selkeitä ehdotuksia "pienen" ihmisen olojen parantamiseksi. Nyt kps,n joidenkin huippujen kirjallinen anti on ollut lähinnä pil...nnuolemis ohjeita tai äänekkäimmän panettelijan baaritiskillä itkemistä tai härskin filmimateriaalien ylläpitoa KPS.n sivuilla jota jopa lapsilla, on ollut mahdollisuus päästä katselemaan.(nyttemmin onneksi poistettu) Lapset ehjänä elämään ei oikein maistunut luotettavalta, tuollaisen sivun yhteydessä. - KPS- JÄSEN
poistoja kaivataan kirjoitti:
niin kps.n jäsenet pitäisi poistaa kaikkialta mikä liittyy puolueeseen. Olen nyt seurannut monta kuukautta tähä hännänvetoa ja huomannut että KPS perustaa panettelunsa pelkkiin valheellisten mielikuvien luontiin. Helsingin piirin jäsenistä Sademies, Kähärä, Mattila ja Kouvo ovat esittäneet useita merkityksellisen selkeitä ja hyviä kirjoituksia palstalla, mutta silti KPS, ja varsinkin sen yksineläjä uimis panettelee kaikkia.
Uimis enempää kuin muutkaan KPS.n jäsenistä eivät ole kyenneet yhteenkään asialliseen ja kantaaottavaan kirjoitukseen, eikä vastaargumenttiin. Mistä demokratiasta kps.n jäsen puhuu, kun kaikki mitä kps tai sen "jäsenet" kirjoittaa on vain uimiksen kirjoituksia, jotka ovat edellämainitun kaltaisia. Ko. anonyymikin on itse asiassa uimis.
KPS arvostelu ja vaatimukset ovat vasta sitten oikeutettuja kun se kykenee jäsenistönsää taholta esittämmään yhteiskunnallista kritiikkiä tai selkeitä ehdotuksia "pienen" ihmisen olojen parantamiseksi. Nyt kps,n joidenkin huippujen kirjallinen anti on ollut lähinnä pil...nnuolemis ohjeita tai äänekkäimmän panettelijan baaritiskillä itkemistä tai härskin filmimateriaalien ylläpitoa KPS.n sivuilla jota jopa lapsilla, on ollut mahdollisuus päästä katselemaan.(nyttemmin onneksi poistettu) Lapset ehjänä elämään ei oikein maistunut luotettavalta, tuollaisen sivun yhteydessä.http://www.youtube.com/profile_videos?user=Kontulakps
Meitin sivuilla ei o ollunna mittee härskii, oot kehno varmaan ite ettiny ton runkkupätkän netistä. Tahvohan sä oot kun piät tän voorumin lukijoita ihan dillein. Ny kuulkaa kaik natsit´ja ruskeepaiat. Mie oon tuonu lompsani tänne Helsinkiin, ja sen verran tuohta löytyy että jäätte toiseksi kaikki te natsimattilat ja suharikähärät. Uimis on viksu kaveri.Meit on seittemisenkymmentä jotka ajattelevat samoin. Paljonkos teit? Kehvelit
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614192Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653423Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541785Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251640Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961417Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132923Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115822Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17785