Voi ei

Mun mielestä törkeätä jaotella ihmisiä luopioiksi... JT:t vastaan muu maailma. Meidän paikkakunnalla saa onneksi tilata poliisit paikkakunnalle jos he ovat oven takana. Mulla on omassa työssäni uskonnollisten ja poliittisten kantojen tuominen kielletty. Ja totta.. jokaisen ihmisen pitää saada itse valita. En masentavampaa uskontoa tiedä enkä omasta työstäni sen ahdistuneempia ihmisiä kuin JT:t. (myös omasta todella lähipiiristä kokemuksia. No mutta jos he sen päättävät niin olen luopio mutta koska ihmisiä ei idiooteksikaan saa haukkua niin seuraavan kerran nostan kunnianloukkaus syytteen. En minäkään heitä hauku jokaisella on oikeus omaan uskontoonsa mutta jättäkööt muut rauhaan ja laulelkoon leijonista ja lampaista valtakunnansalilla!
9498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olen keskustellut vuosien aikana usean JT:n kanssa mm Raamatun eri kohdista.He todella lukevat itse "kuin piru raamattua".Ovat opetelleet vääntämään sanansa selitystä pyydettäessä niin ettei totuudesta saa millään kiinni.Satun tietämään,että poliisikuulustelussa eräskin JT oli kuulustelijan mielestä"pahin saippuapala mitä ikinä".Kuulustelija oli todennut,että heidät on omassa keskuudessaan niin prepattu puhumaan ympäri pyöreitä ja itsensä ulos vaikka hirttoköydestä ja totuutta heistä ei ulos saa.Maailman epärehellisimmät todistajat löytyvät näiden keskuudesta.Muuallakin maailmassa suhtaudutaan JT todistajina epäluottamuksella.
Pahinta JT taholta on kuitenkin tuo muiden tuomitseminen.Jos et ole samaa mieltä ja JT,olet kadotukseen menossa...Maailman lopulla pelottelu on ollut valheellista.Kuka heille muka taivaasta antaa tänä päivänä tiedon"hei!Se siirtyy taas!"Kuka heille kertoo tänäkin päivänä että juuri tämä sakki pelastuisi ikuiseen elämään?Kuka haluaisi edes elää ikuisesti?Tehden mitä?Pölisten keskenään uskonkappleista ilman mitään eteenpäin menoa?Mitenkäs JT todistavat etteivät heitä aiemmin eläneet ja nytkin hiljan kuolleet"tosi JT"olekaan pelastuneet vaan kuolleet kuten muutkin?!Eipä heitä nostettukaan suoraan taivaaseen tai annettu ikuinen elämä täällä.Tiedän JT jotka vakavasti väittävät kuinka tulevat elämään satoja vuosia ihan täällä maan päällä.Osa heistä ei ole kyennyt antamaan selkeää mielipidettä,mihin he itse joutuvat kuoltuaan.Heidän sakkinsa koostuu selvästi ihmisistä,jotka hakevat epätoivoisesti turvaa ja tukea ja lohtua ja ikuista elämää,toisten kustantamana ja toisten ihmisten alentamisella.Ovat ylentäneet itsensä monta kertaa ihan puhuessaan niin törkeästi,etteivät enää edes huomaa sitä itse.He eivät myöskään auta edes toisiaan silloin,jos JT kokee burn outin tai sairastuu pahasti tai joutuu taloudelliseen ahdinkoon.Olen seurannut sivusta miten on tutulle JT käynyt.Omat pettivät ensimmäisinä.Hänelle oli hirveä shokki yrittää päästä takaisin muiden ihmisten pariin ja irti JT.Hän joutui toteamaan että JT oli pettänyt hänet täysin.Ei-Jt- läiset pelastivat hänet kuntoon.Hän on puhunut maailmalla suoraan tästä JT luomasta helvetistä.Helluntailaisuus tai mikään muu uskonto ei ole mitään verrattuna pahaan mieleen mikä JT seuraa.

Äänestä

  • Lähimmäinen. kirjoitti:

    Tähän viestiin, koska edellä mainittu linkki sisälsi minulle
    outoja asioita. Ja kerron aluksi oman tarinani.
    Tulin uskoon kotonani Raamattua lukemalla,ts.
    koen uudestisyntymisen, kukaan ei rukoillut sillä
    hetkellä puolestani. Rukoilin Jeesusta antaamaan
    syntini anteeksi ja koin että minulle tuli Jumalan
    antama rauha, joka on säilynyt kohta 30 vuotta.
    Raamattua lukemalla minulle selvisi, että uskoon
    tulleelle kuuluu uskovien kaste. Pyysin paikallista helluntaiseurakunnan vastuuhenkilöä
    kastamaan minut Jeesukseen Kristukseen.
    Vasta tämän jälkeen liityin hell.srk:aan siis omasta tahdostani. (Huom! mikään seurakunta ei
    pelasta, vaan ainoastaan Jeesus Kristus.)
    Viikko kasteella käynnin jälkeen täytyin pyhällä
    hengellä ja sain myös kielillä puhumisen armolahjan. Olen elänyt nämä vuodet armosta,
    enkä ole maksanut edes välillä kymmenyksiä.
    Eikä kukaan ole niitä edes tullut minulta kysymään. Yhteisö jossa vaikutan on Kristus-keskeinen ja Jumalan antama ilo ja rauha on konkreettista. Jumalan seurakunta koostuu uudesti-
    syntyneistä ihmisistä, jotka voivat sydämessään
    sanoa, että Jeesus, Kristus on Herra. Näin niiden
    joille Jeesus Kristus on tullut Vapahtajaksi.
    Sillä missään muussa nimessä ei ole pelastusta
    kuin Jeesus nimessä.

    Äänestä

  • Helluntalaisena kirjoitti:

    ja ymmärtääkö paikall olevat mitä puhut?

    Äänestä

  • puhua kirjoitti:

    ja ymmärtääkö paikall olevat mitä puhut?

    I kor 14:2 sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille
    vaan Jumalalle, ei häntä näet kukaan ymmärrä,
    sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä,
    jae 4 kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta
    profetoiva rakentaa seurakuntaa.
    - kaikkia pyhänhengen antamia kieliä ei olekaan
    tarkoitettu selitettäväksi, koska on myös olemassa
    ns. rukouskieltä, joka on Jumalan ja rukoilijan
    välistä vuorovaikutusta. Erikseen on kielet
    jotka on tarkoitettu selitettäväksi, tämäkin
    toimii I Kor 14:13 sentähden rukoilkoon se, joka
    kielillä puhuu taitaisi selittää.
    Saatan välillä puhuvani esim.venäjän kieltä
    johon saattaa tulla selitys (en ole koskaan opiskellut ko.kieltä) mutta ko.kieltä lukeneet
    ovat sanoneet että puhun venäjää.
    Kielillä puhuminen on pyhänhengen antama armolahja
    jonka voi saada sen jälkeen kun on pyytänyt
    Jeesuksen veren puhdistusta synneistään.
    -kouluruotsi ja englanti eivät kuulu kohdallani
    armolahjoihin, koska olen niitä opiskellut.
    - kielillä puhuminen (siis tarkoitetaan kieltä jota ei ole missään vaiheessa opiskellut) on
    Jumalan antamaa silloin kun kanava (siis ihminen)
    elää puhtaasti (= Jeesuksen veren puhdistuksessa).
    - Onko kielillä puhuminen Jumalasta vai saatanasta
    ratkaisee onko tämä henkilö Jeesuksen oma.
    Jos ei ole Jeesuksen veren puhdistama henkilö,
    ja puhuu kielillä, kielillä puhuminen ei ole silloin Jumalasta.
    SELKOKIELELLÄ:opiskellut kielet ja pyhänhengen
    antamat kielet ovat kaksi eri asiaa.
    - Opiskellut kielet ovat myös Jumalan lahjaa,
    mutta eivät ole niin sanottuja armolahjoja,joista
    Raamattu puhuu.
    Kielillä puhuminen ei ole ainoastaan helluntalaisten etuoikeus, vaan sitä voi anoa jokainen joka on haluaa olla Jeesuksen oma.
    Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti Hebr 13:8.

    Äänestä

Jos teidän paikkakunnallanne saa tilata poliisit jos todistajat ovat oven takana niin järjestyssännössä on vikaa ja rikkoo perustuslakia.

Toki jokainen saa soittaa poliisit mihin asiaan hyvänsä mutta kyllä poliisitkin tuntee uskonnonvapaus lain

Äänestä
  • näin on..kaupustelu ja uskonnon tyrkyttäminen ovelta ovelle on kiellettyä. Lukee joka kerrostalon ilmoitustaululla.

    Äänestä

  • tessu71 kirjoitti:

    näin on..kaupustelu ja uskonnon tyrkyttäminen ovelta ovelle on kiellettyä. Lukee joka kerrostalon ilmoitustaululla.

    se kielto täytyy lain mukaan lukea jokaisessa ovessa josta talon sisään pääsee, ei ilmoitustaululla. Muotokin täytyy olla sellainen joka ei jätä varaa kiertoihin esim. "Uskonnon tyrkyttäminen" ei olisi sopiva tai laillinen kielto vaan siinä täytyy erotella ketä kielto koskee ja sanamuoto täytyy asetella esim. "uskonnollinen julistus työ kielletty" ja lisäksi siinä täytyy olla päättäjän nimi "esim, taloyhtiön hallitus ja päivämäärä"

    Muutoin esim. todistajien ei tarvitse totella tuollaista "uskonnon tyrkyttäminen on kielletty" lappua :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tessu71 kirjoitti:

Mun mielestä törkeätä jaotella ihmisiä luopioiksi... JT:t vastaan muu maailma. Meidän paikkakunnalla saa onneksi tilata poliisit paikkakunnalle jos he ovat oven takana. Mulla on omassa työssäni uskonnollisten ja poliittisten kantojen tuominen kielletty. Ja totta.. jokaisen ihmisen pitää saada itse valita. En masentavampaa uskontoa tiedä enkä omasta työstäni sen ahdistuneempia ihmisiä kuin JT:t. (myös omasta todella lähipiiristä kokemuksia. No mutta jos he sen päättävät niin olen luopio mutta koska ihmisiä ei idiooteksikaan saa haukkua niin seuraavan kerran nostan kunnianloukkaus syytteen. En minäkään heitä hauku jokaisella on oikeus omaan uskontoonsa mutta jättäkööt muut rauhaan ja laulelkoon leijonista ja lampaista valtakunnansalilla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu