Suomen puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston päällikkö, ylijohtaja Pauli Järvenpää on Satakunnan Kansassa julkaistussa kolumnissaan käsitellyt Afganistanin tilannetta ja Suomen mahdollista aselahjoitusta Afganistanin hallitukselle. Järvenpää on vakaumuksessaan epäröimätön: Afganistanin hallitus tarvitsee Suomelta 100 000 asetta. Kolumninsa lopussa hän kirjoittaa:
"Kannattaa miettiä, mitä seuraa jos Afganistanin vakauttamisessa epäonnistutaan. Ennen vuotta 2001 Afganistan oli keskeinen terroristien koulutuspaikka. Taliban-hallinto rahoitti terroristien tukemisen ja muun toimintansa huumerahoilla. Naisen asema yhteiskunnassa oli murheellinen. Tyttöjä ei koulutettu. Maa kuului maailman köyhimmistä köyhimpiin."
Tähän kaksi kommenttia ensin. Kuusi vuotta terrorismin vastaisen sodan aloittamisesta huumerahoilla rahoitetaan ilmeisesti edelleen suuri osa terroristien ja muiden "ei-toivottujen" ryhmien aseistusta ja koulutusta. Ja kuusi vuotta terrorismin vastaisen sodan aloittamisesta Afganistan on edelleen maailman köyhimmistä köyhimpiä valtioita. Suurta edistystä ei maassa ole tapahtunut.
Järvenpää kirjoittaa myös: ”Ongelma ei ole aseiden puute, vaan se, että ne ovat väärissä käsissä…”
Mutta kansainvälinen yhteisö on ollut tukemassa väärissä käsissä olleiden aseiden haltuunottoa Afganistanin hallitukselle:
“The NATO-led force has supported the Afghan Government in the removal and cantonment of heavy weapons (e.g. tanks, artillery) belonging to the various armed factions in the country to special, government-controlled sites. To date, more than 10,000 heavy weapons have been cantoned and more than 34,000 light weapons taken out of public circulation. This was an important step towards the further development of a capable Afghan National Army, as it is likely that most of these weapons will eventually be used to equip the army.” (http://www.nato.int/issues/isaf/practice.html)
Eikö tämä olisi paras tapa myös jatkaa?
Ylijohtaja Järvenpään kolumnin ensimmäinen lainaamani kohta on mielestäni suomalaisen poliittisen laitoksen edustajalta kovin köykäisesti sivallettu perustelu sille, miksi Afganistaniin pitäisi viedä lisää aseita. Sillä länsimainen politiikka (luetaan tähän mukaan N-liitto) on ensi sijassa Afganistanin ongelmat aiheuttanut ennen terrorismin vastaista sotaa. Nyt näitä ongelmia pyritään korjaamaan aivan yhtä kuvottavalla politiikalla.
Mielipiteitä voi ja tuleekin esittää, mutta valtion virkamiehen tulee pitää huolta keskustelun tasosta. Tässä yksi kirjoitus (afganistanilaiselta naiselta), joka voisi virittää hieman korkeatasoisemman keskustelun:
http://www.rawa.org/zoya_oct7-06.htm
Aseita Afganistaniin?
2
251
Vastaukset
- Lauri Leskenlehti
Pauli Järvinen ei ole ilmeisesti ottanut huomioon, ettei Hamid Karzailla edes ole 100 000 sotilasta, joille antaa nuo aseet.
Afganistanin kansallisarmeijassa on 30 000 sotilasta ja 20 000 aseistettua poliisia. Näillä jo ovat rynnäkkökiväärit, joillain "jopa" M-16, joita Yhdysvallat on lahjoittanut tuhansia.
Esimerkiksi Irakilta on kateissa 200 000 yhdysvaltalaisten järjestämää rynnäkkökivääriä, jotka ilmeisesti menivät katukauppaan tai suoraan sunneille sekä shiioille.
Kun ei ole tietoa, kenelle Karzain hallitus meinaa jakaa 100 000 rynnäkkökivääriä, joita hänen armeijansa ja poliisinsa ei vielä tarvitse, on kyse ilmeisesti hyvän tahdon eleestä, jonka Yhdysvallat on hyväksynyt.
Afganistanin kansallisarmeija ja poliisi eivät tarvise kahta tai kolmea rynnäkkökivääriä nykyisten aseidensa lisäksi, koska heidän yhteinen vahvuutensa ei ole kuin 50 000.
Osastopäällikkö Pauli Järvinen esittelijänä on virkavastuussa siitä, mitä hän puolustusministeri Jyri Häkämiehelle esittelee. Myös moraalista vastuuta on siinä, miten puolustusvaliokuntaa ja ulkoasiainvaliokuntaa kohdellaan.
Harhaanjohtaminen on tietenkin osa informaatiosotaa, mutta pakkoko näitä oppeja on käyttää valtiopäivälaitokseen.
Osastopäällikkö Pauli Järvinen ei ole ilmoittanut muuta kuin että 100 000 rynnäkkökivääriä tarvitaan päivähoitoon ja alkeiskoulutukseen.
Näillä argumenteilla aseet voisi jakaa suomalaisille lastentarhanopettajille ja luokanopettajille peruskoulun alimmille luokille.
Jos Järvisellä on 100 000 rynnäkkökivääriä liikaa niin hän voisi jakaa ne vaikka suomalaisille reserviläisille.- Lätsä-Pekka
Jotenkin tuntuu siltä, että yliluutnantti Kari Häkämiestä vedetään alta lipan niin kuin Elisabeth Rehniä ja tätä kapiaisen tytärtä, joka oli puolustusministerinä hänen jälkeensä eikä tiennyt, että Hornetit tarvitsevat myös tutka- ja infrapunaohjukset.
No eihän työväenpresidentti ja kapteeni Niinistökään hallinnut edes alokkaan tavoin laivaston arvoja eikä arvomerkkejä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780