mikään ei muutu

Oletteko tulleet ajatelleeksi, että tämmöinen nettikirjoittelu ei muuta asioita ollenkaan. Todennäköisesti jokainen tulee hakemaan täältä tukea vain omalle näkökannalleen. Jokainen ihminen ajattelee, että minun näkemys on oikea ja muiden väärä. Tähän sortuvat myös kaikki, jotka eivät ole lestadiolaisia.

Uskonto on ennenkaikkea uskon asia ja jokaisella ihmisellä on oikeus uskoa aivan miten tahtoo. Vaikka uskonnossa on muiden mielestä epäkohtia, niin sen ei pitäisi haitata, koska niistä ei pitäisi olla ulkopuolisille minkäänlaista haittaa. Vai tuleeko jollekkin henkisiä ongelmia, jos naapurissa ei ole televisiota, mutta netti on?

Uskonto on myös monen ihmisen kallein omaisuus, mitä omistaa. Siksi hyökkäys uskontoa vastaan on suora hyökkäys ihmistä ja hänen persoonaansa vastaan.

Ei varmaan ole kivaa jos lapsella on lelu, jota hän pitää kalleimpana aarteenaan ja säilyttää sitä aina sänkynsä vieressä. Joka aamu hän ensimmäisenä huomaa sen. Hän on ylpeä lelustaan ja menee leikkimään sillä hiekkalaatikolle. Sitten sinne tulee ihmisiä, jotka alkavat haukkua lelua rumaksi, virheelliseksi ja aivan vääränlaiseksi. No, lapsi lähtee itkien kotiin, kun hänen maailman tärkeintä asiaa on tuolla tavalla halveksittu. Samanlainen homma pätee myös aikuisten maailmassa. Uskonto on monelle se maailman tärkein asia, joten jospa ihmiset voisivat pitää mölyt mahassaan ja antaa ihmisen uskoa niinkuin tahtoo. Vai onko liian paljon vaadittu?
4210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jospa olisikin niin,että usko olisi jokaisen yksilön henkilökohtainen asia eikä vaikuttaisi muihin....mutta niinhän ei ole.Koskaan.

Äänestä

muuttuvan.

Olen jo vuosia pyörinyt erilaisilla uskonnollisilla foorumeilla ja etsinyt ratkaisuja omiin ja koko yhteiskunnan haasteisiin ja ongelmiin. Mutta TURHA TOIVO NÄYTTÄÄ OLEVAN.

Kukaan ei kuuntele, kukaan ei välitä eikä kukaan vastaa vaikka kuinka huutaisi. Eli turhaa touhua on toivoa uskovaisilta jotain niin täällä Sodankylässä kuin koko Suomessa. Jotain uutta ja parempaa tarvitaan.

Äänestä
  • Olet väärässä Leo. Ev.lut.kirkko on yrittänyt vaikka mitä uusia konsteja, mutta kirkossa kävijät vain vähenevät. Ei auta uudet virsikirjat,ei uudet raamatun käännökset, ei naispapit eikä mikään muukaan viihde.

    Se on vain se sama vanha mikä auttaa, nimittäin Jumalan Sana ja se myös raamatun mukaan pysyy iankaikkisesti. Jeesus on käskenyt saarata parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Laki on johdattaja Kristuksen tykö.

    Kun Laestadius alkoi saarnata parannusta seuraus oli, että kirkko ensin tyhjeni, mutta sitten alkoi täyttyä.

    Äänestä

  • yx-vieläkin kirjoitti:

    Olet väärässä Leo. Ev.lut.kirkko on yrittänyt vaikka mitä uusia konsteja, mutta kirkossa kävijät vain vähenevät. Ei auta uudet virsikirjat,ei uudet raamatun käännökset, ei naispapit eikä mikään muukaan viihde.

    Se on vain se sama vanha mikä auttaa, nimittäin Jumalan Sana ja se myös raamatun mukaan pysyy iankaikkisesti. Jeesus on käskenyt saarata parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Laki on johdattaja Kristuksen tykö.

    Kun Laestadius alkoi saarnata parannusta seuraus oli, että kirkko ensin tyhjeni, mutta sitten alkoi täyttyä.

    Tyhjää täynnä ja tyhjänä pysyy vaikka tätä tyhjyyttä pyritään moninaisin vippaskonstein täyttää.

    Siitä Laestadiuksesta:

    >

    http://www.aretalogia.com/profeettakoulu/profet_7.html

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huomioita kirjoitti:

Oletteko tulleet ajatelleeksi, että tämmöinen nettikirjoittelu ei muuta asioita ollenkaan. Todennäköisesti jokainen tulee hakemaan täältä tukea vain omalle näkökannalleen. Jokainen ihminen ajattelee, että minun näkemys on oikea ja muiden väärä. Tähän sortuvat myös kaikki, jotka eivät ole lestadiolaisia.

Uskonto on ennenkaikkea uskon asia ja jokaisella ihmisellä on oikeus uskoa aivan miten tahtoo. Vaikka uskonnossa on muiden mielestä epäkohtia, niin sen ei pitäisi haitata, koska niistä ei pitäisi olla ulkopuolisille minkäänlaista haittaa. Vai tuleeko jollekkin henkisiä ongelmia, jos naapurissa ei ole televisiota, mutta netti on?

Uskonto on myös monen ihmisen kallein omaisuus, mitä omistaa. Siksi hyökkäys uskontoa vastaan on suora hyökkäys ihmistä ja hänen persoonaansa vastaan.

Ei varmaan ole kivaa jos lapsella on lelu, jota hän pitää kalleimpana aarteenaan ja säilyttää sitä aina sänkynsä vieressä. Joka aamu hän ensimmäisenä huomaa sen. Hän on ylpeä lelustaan ja menee leikkimään sillä hiekkalaatikolle. Sitten sinne tulee ihmisiä, jotka alkavat haukkua lelua rumaksi, virheelliseksi ja aivan vääränlaiseksi. No, lapsi lähtee itkien kotiin, kun hänen maailman tärkeintä asiaa on tuolla tavalla halveksittu. Samanlainen homma pätee myös aikuisten maailmassa. Uskonto on monelle se maailman tärkein asia, joten jospa ihmiset voisivat pitää mölyt mahassaan ja antaa ihmisen uskoa niinkuin tahtoo. Vai onko liian paljon vaadittu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu