Vähemmistöuskontojen asema

ihmisoikeus

Vähemmistöuskonnon asemassa olevien kristittyjen asema on tukalaa monessa Aasian maassa. Seuraavassa lyhyt selostus uskonnonvapustilanteessa kesän 2007 aikana.

KIINASSA (kommunistis-ateistinen hallinto) on toiminnassa vain kaksi valtion hyväksymää kirkkokuntaan. Näihin kirkkokuntiin kuulumattomien kotiseurakuntien kristittyjä on vainottu monella tavalla. Kiinan valtio näyttää tiukentavan otteensa kristittyjä vastaan. Tämä kehitys on valitettavasti päinvastainen kuin mitä monet länsimaat uskoivat tapahtuvan nyt olympialaisten alla.

LAOSISSA (kommunistis-ateistinen hallinto) surmattiin noin 13 kristittyä hmong-heimolaista ja noin 200 vangittiin valtion järjestämässä heinäkuisessa iskussa.

BANGLADESHISSA (valtauskontona islam) radikaali-islamilaiset ovat jatkaneet kristittyjen pahoinpitelyjä ja uhkauksia Nilphamari-alueella. Alueelle komennettiin armeijan erikoisjoukot suojelemaan kristittyjä kolmen kuukauden ajaksi. Joukot kuitenkin poistuivat oltuaan siellä vain viikon. Väkivallat jatkuivat heinäkuussa joukkojen poistuttua. Bangladeshin kansallisessa päivälehdessä julkaistussa artikkelissa siteerattiin muslimijohtajia, jotka tahtovat kieltää kaiken kristittyjen yksilöiden, kirkkojen tai kansalaisjärjestöjen toiminnan maassa.

BUTANISSA (valtauskontona buddhalaisuus) kristittyjen ihmisoikeuksia rajoitetaan yhä enemmän. Hallitus kielsi jumalanpalvelusten pitämisen useissa seurakunnissa. Näiden kirkkojen ovet ovat nyt suljetut. Viranomaisten taholta on suunnitteilla lakeja, jotka rajoittaisivat entisestään vähemmistöuskonnon asemassa olevien kristittyjen elämää.

INTIASSA (valtauskontona hindulaisuus) on heinäkuun aikana uhkailtu useita kristittyjä. Heitä vastaan on myös hyökätty väkivaltaisesti ja joitakin kristittyjä on myös surmattu. Äärihindulaiset ryhmittymät ovat keskeyttäneet jumalanpalveluksia, tuhonneet yhden kirkkorakennuksen ja dalit-heimoon kuuluvan pastorin talon.

PAKISTANISSA (valtauskontona islam) tuomioistuimiin tulee jatkuvasti uusia Muhammed-herjaussyytöksiä kristittyjä vastaan. Syytösten perusteet ovat yleensä epämääräisiä. Maassa riittää pienikin kipinä laukaisemaan kristityille kohtalokkaita väkivaltaisuuksia. Tänä kesänä on kristittyihin kohdistuvia väkivaltaisuuksia esiintynyt Faisalabadin läheisyydessä olevassa kylässä sekä Sargodhan kaupungissa. Punjabilaisessa vankilassa viranomaiset ovat kieltäneet kristittyjen vankien raamattuopetusluokat ja eristäneet opettajana toimineen vangin. Myös pastorin jokaviikkoiset käynnit on kielletty.

KAUKAASIAN (valtauskontona islam) maissa useat hallitukset luovat uusia rajoittavia lakeja kontrolloidakseen kristittyjen toimintaa. Useita pastoreita on vankiloissa tai vankileireillä syytettynä kristillisestä toiminnasta. Monet seurakuntalaiset ovat saaneet suuria sakkoja osallistuttuaan seurakunnan toimintaan. Sakkojen suuruudesta johtuen näillä köyhillä kristityillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia koskaan maksaa niitä. Ulkomaalaisia kristittyjä on karkotettu tai heille ei ole annettu maahantulolupaa.

http://ihmisoikeus.blogspot.com/

0

222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

        Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
        NATO
        261
        4283
      2. Stefu haikailee

        Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        265
        3487
      3. Harmi mies ettet arvostanut

        Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
        Ikävä
        154
        1817
      4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

        Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
        Suomalaiset julkkikset
        25
        1707
      5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

        Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
        Maailman menoa
        298
        1443
      6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

        Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        133
        950
      7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

        Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
        Sinkut
        235
        863
      8. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        115
        852
      9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        18
        849
      Aihe