Vähemmistöuskonnon asemassa olevien kristittyjen asema on tukalaa monessa Aasian maassa. Ateistinen fundamentalismi, islamistienen, buddhalainen ja hindulainen fundamentalismi ovat tosiseikkoja myös allamainituissa maissa. Tekstissä lyhyt katsaus Aasiaan.
KIINASSA (kommunistis-ateistinen hallinto) on toiminnassa vain kaksi valtion hyväksymää kirkkokuntaan. Näihin kirkkokuntiin kuulumattomien kotiseurakuntien kristittyjä on vainottu monella tavalla. Kiinan valtio näyttää tiukentavan otteensa kristittyjä vastaan. Tämä kehitys on valitettavasti päinvastainen kuin mitä monet länsimaat uskoivat tapahtuvan nyt olympialaisten alla.
LAOSISSA (kommunistis-ateistinen hallinto) surmattiin noin 13 kristittyä hmong-heimolaista ja noin 200 vangittiin valtion järjestämässä heinäkuisessa iskussa.
BANGLADESHISSA (valtauskontona islam) radikaali-islamilaiset ovat jatkaneet kristittyjen pahoinpitelyjä ja uhkauksia Nilphamari-alueella. Alueelle komennettiin armeijan erikoisjoukot suojelemaan kristittyjä kolmen kuukauden ajaksi. Joukot kuitenkin poistuivat oltuaan siellä vain viikon. Väkivallat jatkuivat heinäkuussa joukkojen poistuttua. Bangladeshin kansallisessa päivälehdessä julkaistussa artikkelissa siteerattiin muslimijohtajia, jotka tahtovat kieltää kaiken kristittyjen yksilöiden, kirkkojen tai kansalaisjärjestöjen toiminnan maassa.
BUTANISSA (valtauskontona buddhalaisuus) kristittyjen ihmisoikeuksia rajoitetaan yhä enemmän. Hallitus kielsi jumalanpalvelusten pitämisen useissa seurakunnissa. Näiden kirkkojen ovet ovat nyt suljetut. Viranomaisten taholta on suunnitteilla lakeja, jotka rajoittaisivat entisestään vähemmistöuskonnon asemassa olevien kristittyjen elämää.
INTIASSA (valtauskontona hindulaisuus) on heinäkuun aikana uhkailtu useita kristittyjä. Heitä vastaan on myös hyökätty väkivaltaisesti ja joitakin kristittyjä on myös surmattu. Äärihindulaiset ryhmittymät ovat keskeyttäneet jumalanpalveluksia, tuhonneet yhden kirkkorakennuksen ja dalit-heimoon kuuluvan pastorin talon.
PAKISTANISSA (valtauskontona islam) tuomioistuimiin tulee jatkuvasti uusia Muhammed-herjaussyytöksiä kristittyjä vastaan. Syytösten perusteet ovat yleensä epämääräisiä. Maassa riittää pienikin kipinä laukaisemaan kristityille kohtalokkaita väkivaltaisuuksia. Tänä kesänä on kristittyihin kohdistuvia väkivaltaisuuksia esiintynyt Faisalabadin läheisyydessä olevassa kylässä sekä Sargodhan kaupungissa. Punjabilaisessa vankilassa viranomaiset ovat kieltäneet kristittyjen vankien raamattuopetusluokat ja eristäneet opettajana toimineen vangin. Myös pastorin jokaviikkoiset käynnit on kielletty.
KAUKAASIAN (valtauskontona islam) maissa useat hallitukset luovat uusia rajoittavia lakeja kontrolloidakseen kristittyjen toimintaa. Useita pastoreita on vankiloissa tai vankileireillä syytettynä kristillisestä toiminnasta. Monet seurakuntalaiset ovat saaneet suuria sakkoja osallistuttuaan seurakunnan toimintaan. Sakkojen suuruudesta johtuen näillä köyhillä kristityillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia koskaan maksaa niitä.
Ateistista ja muuta fundamentalismia
älä vanhingoita toista
2
132
Vastaukset
- riita.sointu
Onneksi kukaan ei jaksa alkaa luetella kristittyjen kaikkihyvän jumalan nimissä tehtyjä hirmutekoja, lista olisi liian pitkä. Saattaisihan muuten vaikuttaa siltä, että ihmiset tekevät pahoja tekoja, eivät aatteet ja maailmankatsomukset.
- FosterOvermann
Naurattaa tuo "ateistinen fundamentalismi". Ei ateismi ole uskonto, joka kertoo vinksahtaneille ihmisille, miten käyttää elämäänsä muiden elämän pilaamiseen, vaan se tarkoittaa vain sitä, etti joku usko jumaliin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614245Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653468Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541806Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251683Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981435Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132939Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115846Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18827