Kasakkakulttuuri nousussa Venäjällä

SergeiM

Bolshevistisen vallankumouksen tuhoama kasakkakulttuuri on voimakkaassa nousussa Venäjällä. BBC kirjoitti asiasta jutun:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/6937562.stm

Erityisesti etelä-Venäjällä kasakoista on muodostunut myös poliittisesti merkittävä vaikuttaja. Kasakat nauttivat Moskovan korkeimpien virkamiesten tukea, koska kasakoiden katsotaan elvyttävän Venäjällä tärkeitä arvoja, kuten isänmaallisuutta, ortodoksisuutta, perhekeskeisyyttä ja ahkeruutta. Näistä erityisesti perhekeskeisyys ja kasakoiden suuri lapsimäärä varmasti miellyttää Moskovaa, koska Venäjän väestökehitys on jo vuosia ollut negatiivinen.

Kasakoiden elämäntapa, johon ei kuulu egocentrismi, individualismi, alkoholi, huumeet eikä populaarikulttuuri, nähdään Moskovassa hyvänä esimerkkinä myös muille kansalaisille.

Kasakoiden elämä ja kyläyhteisöt ovat hyvin järjestäytyneitä, hierarkisia ja tarkkoja sääntöjä noudattavia.

Jutussa mainitun Varennikovskoyen kylän kyläpäällikön Viktor Vasiljevitshin mukaan kasakan täytyy hankkia niin monta lasta kuin mahdollista. Vasiljevitshin vanhimmalla pojalla on jo seitsemän lasta.

Ortodoksinen uskonto on olennainen osa kasakoiden elämää. Arvot ovat muutenkin perinteisiä. Mies hankkii toimeentulon, nainen kasvattaa lapset ja hoitaa kodin. Kasakoiden kyläyhteisöt kuitenkin hyväksyvät keskuuteensa myös muita, esimerkiksi muslimeja, jos nämä sitoutuvat kunnioittamaan kasakoiden arvoja ja elämäntapaa ja sopeutuvat siihen.

Kasakoiden vanhimmisto tukee Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia voimakkaasti. Putin on tukenut kasakoiden perinteitä ja kulttuuria huomattavilla rahasummilla vuosittain. Vasiljevitshin mielestä Putin onkin ainoa mahdollinen henkilö jatkamaan Venäjän presidentin asemassa tulevalla presidenttikaudella.

12

1114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ----3

      Samalla kun me muut keskustelemme ihan oikeista Venäjä-uutisista ja seuraamme jännittyneinä luuserivenäläisten seuraavaa mokaa niin sinä jauhaat nyt jostain kasakkikulttuurista ihan kuin se kiinnostaisi jonkun ja muutaisi mielipidettä venäläisten puuhista.

      • SergeiM

        Kasakkakulttuurin uutisointi on oikeaa ja todellista Venäjä-uutisointia, päinvastoin kuin vihan lietsominen ja valehtelu.

        Itse toivon kasakkakulttuurin elpymistä Venäjällä vielä suuremmassakin määrin.


      • pojalla?
        SergeiM kirjoitti:

        Kasakkakulttuurin uutisointi on oikeaa ja todellista Venäjä-uutisointia, päinvastoin kuin vihan lietsominen ja valehtelu.

        Itse toivon kasakkakulttuurin elpymistä Venäjällä vielä suuremmassakin määrin.

        Mikä on sinun motiivi?

        1. lapsellisuus
        2. provoilun halu
        3. olet oikeasti pimeä

        Luulen, että nuo kaikki.


      • ...
        SergeiM kirjoitti:

        Kasakkakulttuurin uutisointi on oikeaa ja todellista Venäjä-uutisointia, päinvastoin kuin vihan lietsominen ja valehtelu.

        Itse toivon kasakkakulttuurin elpymistä Venäjällä vielä suuremmassakin määrin.

        SergeiM sinun ei tarvi levittää omaa paskaista propagandaasi koska YLEltäkin tuli viimeksi eilen tuore uutinen vähemmistöryhmien asemsta Venäjällä
        http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id67093.html


      • SergeiM
        ... kirjoitti:

        SergeiM sinun ei tarvi levittää omaa paskaista propagandaasi koska YLEltäkin tuli viimeksi eilen tuore uutinen vähemmistöryhmien asemsta Venäjällä
        http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id67093.html

        Venäjällä on ongelmia vähemmistöjensä kanssa vain kaukasuslaisten suhteen. Ehkä tämä kertoo enemmän kaukasuslaisista kuin venäläisistä?


      • en ymmärrä
        pojalla? kirjoitti:

        Mikä on sinun motiivi?

        1. lapsellisuus
        2. provoilun halu
        3. olet oikeasti pimeä

        Luulen, että nuo kaikki.

        En ymmärrä, eikä kirjoituksistasi saanut selvää, mitä sinulla on tätä kasakka-uutista vastaan?

        Mikä siinä on lapsellista tai provoilua, tai peräti "pimeää"?


    • kuiva paska

      Gazprom odottaa uutta pääjohtajaansa. Harmaana eminenssinä ja Gazpromin pomona Putinilla tulee olemaan enemmän valtaa kuin kohta valittavalla seuraajalla.

      • Näennäis demokratia

        kun ottaa huomioon sen laki energiayhtiöiden palkkaarmeijasta hyväksyttiin taannoin. Venäjällä energian tuotanto on Gazromin hallussa. Putin tuon puljun johdossa johtaa myös tuhansien ammattisotilaiden juokkoa. Putin voi asettua taas ehdolle seuraavalla 4-vuotis kaudella, on vain välillä Gazromin johdossa. Putin määrää kuitenkin sivussa oloaikanaankin kaikesta.


    • vähän eri puolille
    • valtio nurin

      Ovatko kasakat eräänlaisia Venäjän lestadiolaisia, körttiläisiä? Tiukka hierarkia viittaa valtioksi järjestäytymättömän yhteiskunnan heimo- tai klaanijärjestelmään, jonka sisällä vallitsee vahvimman laki ja pelko, joka verhoillaan "kulttuurin", "perinnön", tms. kaavun alle.

      Jos ilmiö voimistuu, se kertoo ennenmuuta Venäjän valtion rappiotilasta, korruptiosta, lakien noudattamisen ja valvonnan puutteesta. Asioiden toimimattomuudesta.

      • kertoo

        ryöstöistä, murhista, raiskauksista, lapsiin sekaantujista, huumausainerikollisista. Uppsalassa jäi kiinni 205 henkeä kiinni huumausaine-rikoksesta yhdellä festivaalilla. Voitko kuvitella että yhden viikonlopun aikana otettiin kiinni näin valtava määrä nuoria jotka olivat huumepöllyssä: kokaa, marihuanaa...


      • tietämättömyydestä

        arvaanko oikein?


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4245
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3468
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1806
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1683
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1435
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      939
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      862
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      846
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      827
    Aihe