Hei! Olet ilmeisesti sama kirjekyyhky, joka katseli jo vuosia sitten täällä suomi24:ssä? Katsoit minulle kolmisen vuotta sitten. En oikein silloin yhdistänyt asioita, mutta nyt sanoisin niitten olevan selviä.
Näit seuraavaa: "Näen naisen nelikulmaisessa esiliinassaan "lampaan" (taitaa olla luonne) ja puisen leikkikehän lattialla sekä tunteen nauravista suista."
Kun sitten mietin missähän se leikkikehä on, niin sanoit, että "kotilattialla puna-ruskeahkosävyisellä matolla se oli, siis leikkikehä"
Tuon jälkeen on tapahtunut paljonkin olen eronnut miehestäni ja muuttanut asumaan toisaalle. No nelikulmainen essuhan minulla jo olikin, olisiko ehkä kuitenkin tarkoittanut enemmän uutta kotia ja sen henkeä? Keittiössä minulla on nyt puna-ruskea matto pöydän alla ja olisiko leikkikehä tullut mieleesi pöydän ympärillä olevista tuoleista, joissa on pinnat? Lammas...olen kysymykseni jälkeen ottanut uuden koiran, edellisen kuoleman jälkeen. Koira on lampaidenpaimennukseen käytetty koira rodultaan. ;))) Olen nyt onnellinen tässä olotilassani verrattuna edelliseen ja naurua on varmasti enemmän.
Näit siis tulevaan. Olen aina silloin tällöin käynyt katsomassa, josko sattuisit olemaan täällä ja nyt onnisti. Halusin antaa palautteen, sillä ennusteesi kaikenkaikkiaan oli osuva ja tunnistin sen omakseni varsinkin nyt jälkeenpäin, kun palaset loksahtelivat kohdalleen.
Nyt kun vielä voisit vilkaista näkyykö sitä uutta kumppania rinnalleni ja milloin?
Kiitän jo näin etukäteen.
T:hupsu
Kirjekyyhkylle palautetta kolmen vuoden takaa
3
222
Vastaukset
Heips! Sama hlö täällä, sanottu teksti unohtuu (ja niin pitääkin). Haa, iloa Sinä saat ja sen miehenkin. Vaan kun niitä on tulollaan 3. Kaikki liki samaan ryppääseen. Mutta sain vain viestinä että hän on "ruskea". Yritin ottaa selville...onko kyse ihonväristä tai tukasta mutta siihen en saa vastausta. Voihan hän tietty olla "maanläheinen" eli ruskea tarkoittaa maadoitusta ja maata. Jostain syystä lakat (muuraimet) liittyvät asiaan. Tarkoittaneeko aikaa tai suolla yhteistä oloa, sen sinä aikanasi tiedät. Halaavia ja hyvänäpitäviä käsivarsia on luonasi oikeasti konkreettisesti että luonnoneläiminä/-henkinä (joita et näe). Eli olet lämminhenkinen muita kohtaan tavallista enemmän. Sinussa on sympatiaa. Usko itseesi enemmän. Et missään tapauksessa ole hupsu (edes leikilläsi). Sinulla on monia "lahjoja" ja ne tulevat vanhetessasi esiin paremmin vielä. Ai, voisitko ihan vain tarkistaa kilpirauhasarvosi kun tässä ohimennen tuli sellainen oletus. Joudun rykimään, eli kurkun tienoilla on jotain "virtaamatonta" vähän. Ai, että lammasmainen koira...no se sopii Sinulle kaiken yksinolon ym. vastapainoksi lempeänä seuralaisena. Sinua tarvitaan toisten auttamiseen paljon, mutta pidät siitä. Naura, ole iloinen ja ole juuri sellainen kuin oletkin. Anna toisten, ei niin hyvät, sanat ja teot mennä kuin suojakilpesi ohitse. Ole keräämättä niitä selkäreppuusi turhaksi painolastiksi. Olosi on kevyempi ja jatkat uurastaa silloin enemmän. Muista kiitos myös näkymättömille enkeleillesi ja oppaillesi iltaisin.
Halauksin kk- hupsu...
Hei vaan!
Tulikohan sinulle näpyttelyvirhe, että nyt ihan KOLME miestä...??? ;) Mistä ihmeestä niitä nyt pukkaisi? Miten minä pidän ne erillään, etteivät käy mustasukkaisiksi... ;)) Eikö nekin nyt voisi tulla eri aikaan, että olisi "ajankulua"? ;)
No eräs luontoihminen, ammattiin liittyen ja kaikinpuolin muutenkin, olisi mielessä, mutta eipä tuosta tule sen kummempaa, kun ei taida olla vapaa... Mutta jos sinun entisistä enteistäsi luen niin, sydän hypähti kurkkuun, kun muistinkin, että hän asuinpaikkansa vieressä on alue, joka on suo-loppuinen, liekö se sitten oikea suo, sitä en tiedä. :)
Tuon hupsu -nimimerkin valitsin silloin aikanaan, kun tunsin olevani hupsu toivoessani/uskoessani, että vielä joskus olen onnellisempi kuin edellisessä liitossa.
Työni on erityislasten auttamista selviämään koulussa. Pidän työstäni ja kyllähän siellä minua tarvitaan.
Koira todella kiltti ja ihana karvaturri. :)
Kurkkuni tosiaan on ollut jo kauan käheä ja joudun rykimään. En tiedä mistä se johtuu. Tuntuu, että se on ollut aina tai sitten jäi kauan sitten pitämästäni angiinasta. En tiedä voiko niin käydä.Jonkin verran on allergisuuttakin. Kilpirauhaskokeet on joskus myös otettu, eikä niissä silloin ollut mitään, mutta laitanpa ajatuksen korvan taakse.
Melkeinpä joka ilta taidan enkeleilleni jotain höpistä.. :)
Kiitos vastauksestasi!
Annan palautetta sitten taas, kunhan tämä selviää. Toivottavasti ei mene toista kolmea vuotta.
T.hupsu hupsu... kirjoitti:

T.hupsuEi tullut lyöntivirhettä. Sellaisena tiedon sain. Mutta voivat he tulla perätystenkin :).
Kiitos palautteesta. Kylläpä vaan Sinusta henkii sellaista lämpöä, että...upeaa kerrassaan.
Palataan asiaan joskus toiste. kk
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3123665Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell302027Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441646- 841491
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.971300- 1451195
- 811074
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.971046Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.212867Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61787