saatananpalvojan haastattelu

sfjsfyj

VÄKIVALTA, HUUMAUSAINEET, SEKSUAALIRIKOKSET, ITSENSÄ VIILTELY, IHMISUHRIT. TÄSSÄ VAIN JOITAKIN ASIOITA, JOTKA YLEENSÄ YHDISTETÄÄN SAATANAN PALVONTAAN. HEIKÄLÄISET EIVÄT OLE PALJOA MAAILMANKUVAANSA TAI TEKOJAAN SELITELLEET, JOTEN KO. RYHMÄSTÄ MUODOSTUNEET MIELIKUVAT OVAT SUURELTA OSIN UUTISLÄHTEIDEN, KAUHUELOKUVIEN JA MIELIKUVITUKSEN VÄRITTÄMIÄ. ERILAISET ASIAN KANSSA TEKEMISIIN JOUTUNEET TAHOT KUTEN KIRKON TYÖNTEKIJÄT, SOSIAALIVIRANOMAISET JA NUORISOKÄYTTÄYTYMISEN TUTKIJAT OVAT ESITTÄNEET SIITÄ OMIA NÄKEMYKSIÄÄN, MUTTA VOIKO LOPULTA KUKAAN MUU KUIN SAATANAN PALVOJA ITSE KERTOA, MISTÄ TÄSSÄ PELÄTYSSÄ ILMIÖSSÄ ON KYSYMYS? VARMASTI EI, JA SIKSI OLEMME KÄYTTÄNEET TÄMÄN HARVINAISEN TILAISUUDEN HYVÄKSI HAASTATTELEMALLA PITKÄAIKAISTA ”PALVOJAA”, JOKA ON LUVANNUT KERTOA MEILLE KAIKEN, MITÄ KUKAAN ON IKINÄ HALUNNUT TIETÄÄ SAATANAN PALVONNASTA.

Sinä olet 23–vuotias liiketalouden opiskelija Tampereelta. Kysytään heti ensimmäiseksi: mitä Saatanan palvonta on?
- Kysymys on yksinkertainen, mutta vastaus kaikkea muuta. Jokaisella ”asianomaisella” on varmasti tähän kysymykseen omanlainen vastauksensa, mutta toki voidaan löytää jotakin yleistäkin. Heti alkuun on todettava, että se, mitä me nyt tässä nimitämme Saatanan palvonnaksi, voidaan monien muiden filosofis-uskonnollisten elämänkatsomusten tapaan jakaa ulkoiseen ja sisäiseen puoleen. Teosofiaa tunteville ovat tuttuja käsitteet ”eksoteerinen” ja ”esoteerinen”. Kaikki se, mitä tulen tässä esittämään, koskee nimenomaan tätä esoteerista, sisäistä puolta. Ulkopuoliset tuntevat luonnollisestikin vain ulkoisen Saatanan palvonnan puolen, mikä on juuri sitä nuorisojengien harrastamaa toimintaa, johon liittyy niitä kaikenlaisia epäterveellisiä ilmiöitä, joista oli aluksi puhe. He ovat nuoria, jotka haluavat kapinoida vallitsevia vääristyneitä moraalikäsitteitä vastaan, he haluavat näyttää erilaisilta ja pelottaviltakin toisten silmissä, ja he etsivät myös yhteenkuuluvuutta ja jännitystä, jota jengi voi heille tarjota. Ja kaikki tämä on ihan luonnollista eikä siinä ole mitään väärää! Mutta täytyy muistaa, että he harvoin tietävät itsekään vastausta kysymykseesi; mitä on Saatanan palvonta. Mitä se sitten on? Lyhyesti sanottuna: Saatanan palvonta on ihmisen oman Todellisen Tahdon etsimistä, sen löytämistä ja toimimista sen mukaan. Se on tie ihmisen tulemiseen täydelliseksi, niin mahtipontiselta kuin se saattaakin kuulostaa.

Ja mikä tai kuka on Saatana?
- On itse asiassa harhaluulo, että Saatanan palvojat uskoisivat Saatanaan jonakin konkreettisena, persoonallisena pahan henkilöitymänä. Kyse ei ensinnäkään ole ”uskosta”, me olemme kaikkea sokeaa uskoa vastaan. Toiseksi me emme myöskään tunnusta sellaisia suhteellisia käsitteitä kuin ”hyvä” ja ”paha” sinänsä, me emme siis palvo pahaa, nauti kärsimyksestä tai julmuudesta. Nämä ovat juuri niitä kauhuelokuvien luomia myyttejä. Todellisuudessa me emme ”palvo” laisinkaan siinä mielessä kuin se yleensä ymmärretään. Me emme polvistu maahan, kutsu kädet kohotettuina Saatanaa tai rukoile häneltä mitään, joten me tarkoitamme palvonnalla jotakin kokonaan ihmisen sisällä tapahtuvaa psyykkistä toimintaa. Jos nimi ”Saatana” ajatellaan jonakin sarvipäisenä olentona, joka ilmestyy ihmisille ja toteuttaa heidän toiveensa vastineeksi saamastaan palvonnasta, niin voin sanoa suoraan, että sellaista ei ole olemassa. Kysymystä Saatanan olemuksesta voidaan lähestyä monelta kannalta, mutta ajatellaan sitä tässä kristinuskon esittämänä. Kristinuskossa Saatana kuvataan jumalaa vastaan kapinoivaksi enkeliksi, joka lankeaa alas taivaasta. Me näemme tämän myytin vertauskuvana ihmisen oman tahdon ja itsetietoisuuden heräämisestä ja eriytymisestä kollektiivisesta ykseyden tilasta, jota voidaan kutsua sekä ”Jumalaksi” että taivaaksi. Enkeli Lucifer on siis meidän todellinen itsemme ja tahtomme, me olemme taivaasta langenneita enkeleitä, jos näin halutaan sanoa.

Te siis uskotte Jumalaan ja taivaaseen?
- Kuten jo sanoin, me emme käytä käsitettä ”usko”, mutta tiedän mitä tarkoitat. Jumala edustaa meille teoriaa ihmisen alkutilasta, jolloin ei ollut omaa itsenäistä tahtoa, vaan yhteinen, kollektiivinen tahto. Tämä ykseyden tila on siis ”taivas” ja tämä yhteinen tahto ”Jumalan” tahto. Mutta koska tässä ykseyden tilassa heräsi yksilöllinen oma tahto, murtui yhteinen tahto miljooniin osiin, eikä sitä ole enää. Tämä on myös meidän näkemyksemme Nietzschen esittämästä ”Jumalan kuolemasta”. Kun ihminen syntyi, Jumala kuoli. Tästä seuraa tietenkin luonnollinen päätelmä, että koska me olemme alkuperältämme jumalasta, me olemme myös jumalia. Ei ole muuta jumalaa kuin ihminen. Mutta ennen kuin ihminen voi olla jumala, hänen on löydettävä todellinen itsensä, se Tahto, joka aikojen alussa irtautui ykseyden ja yhtenäisyyden tilasta. Siis enkeli Lucifer kristillisen perinteen kielellä. Ja tässä kohdassa me törmäämme käsitteisiin Vasemman ja Oikean käden poluista. Näissä molemmissa on sama lähtökohta ihmisen alkuperästä, mutta Oikean käden polku vie taaksepäin kohti alkutilaa, jossa ihminen sulautuu ykseyteen (taivas, paratiisi, nirvana jne.) ja lakkaa olemasta itsenäisenä olemuksena. Se on siis taantumista, mikä ei suinkaan meidän näkemyksemme mukaan ole ihmisyksilön tarkoitus. Vasemman Käden Polku, toisin sanoen Saatanan palvonta taas johtaa kohti lopullista irtautumista tästä menneisyyden alkutilan kaipuusta, joka ilmenee erilaisina uskontoina. Eli Nietzscheen vedoten: ”ihminen on vain silta eläimen ja yli-ihmisen välillä… Vaarallinen ylimeno, vaarallinen horjahdus jne.”

Olen ymmärtänyt, että juuri usko konkreettiseen Saatanaan erottaa Saatanan palvonnan satanismista. Jos näin ei ole, niin miten nämä kaksi sitten eroavat toisistaan?
- Juuri tähän väärinkäsitykseen törmää lähes jokaisessa yhteydessä missä puhutaan Saatanan palvonnasta ja satanismista. Asiaa ei voida lähestyä näin pintapuolisesti, vaan on pohdittava elämän syvimpiä kysymyksiä. Mikä on elämän tarkoitus? Satanismin mukaan se on vapautuminen moraalisista kahleista ja omien mielihalujen toteuttaminen ilman sellaisia haitallisia tunteita kuten pelko, syyllisyys, häpeä, velvollisuudentunto jne. Tämä on satanismin oppien mukaan ihmisen tuleminen jumalaksi maan päällä. Saatananpalvonnassa on myös oleellista em. kaltaisista heikkouksista irrottautuminen ja mielihalujen vapaa toteuttaminen, mutta meidän mukaamme tämä ei vielä tarkoita ihmisen tulemista Täydelliseksi. Oleellinen ero verrattuna satanismiin on käsitys tästä materiaalisesta maailmasta vain pienenä osana ”todellisuutta”, kun satanismissa tämä maailma on kaikki mitä on. Käytännössä tämä tarkoittaa okkultismin ja magian tulemista mukaan keskusteluun. Toki on myös okkultismia harrastavia satanisteja, joten rajan vetäminen satanismin ja Saatanan palvonnan välille on tässä mielessä hyvin vaikeaa, jos ei peräti mahdotonta. Mutta yleisesti kuitenkin satanismi on hyvin materialistinen ja nihilistinen elämänkatsomus, kun taas meidän maailmankuvaamme kuuluvat oleellisesti sellaiset asiat, joita yleensä kutsutaan yliluonnollisiksi. Saatananpalvonta myös torjuu nihilismin. Ja jos vielä palataan kysymykseen ”Saatanan” persoonallisuudesta, niin me emme voi sanoa, että kyse on persoonallisesta tai persoonattomasta voimasta, vaan jostakin sellaisesta, joka on tällaisten inhimillisten käsitteiden ulkopuolella. Olisi myös väärin ajatella, että Saatana on (vain) ihmisen korkeampi itse tai todellinen Tahto, sillä tämä olisi sama kuin yhtä maisemaa katsoessaan sanoisi sen olevan koko maailma. Me emme voi ehkä koskaan täysin ymmärtää ”Pimeyden Ruhtinaan”, Valontuojan olemusta.



Mainitsit okkultismin ja magian kuuluvan Saatanan palvontaan. Eikö se anna koko ideologialle leiman jostakin ”huuhaasta”?
- Okkultismi on itse asiassa se kaikkein oleellisin osa kun puhutaan Vasemman käden Polusta. Juuri erilaisten okkulttisten kykyjen taso ihmisessä määrää hänen kehitysasteensa matkalla kohti Täydellistä. Mutta ihmiset eivät tiedä mitä okkultismi on, ja yleisesti sen tietenkin ajatellaan olevan vain mielikuvitusta. Miten ihminen, jolle tämä hänen jokapäiväinen maailmansa on suurinta mitä hän voi kuvitella, voisi muuta ajatellakaan!? Toisaalta jokainen, jolla on elämästään edes yksi ns. yliaistinen tai ”yliluonnollinen” kokemus, tietää mistä me puhumme. Lopulta magiassa on kyse vain psykologiasta. Kaikki asiat maailmassa sisältyvät tietyllä tavalla ihmiseen, ja siksi mikään, mikä on mahdollista, ei ole ihmiselle mahdotonta. Tämä tarkoittaa, että suurinkaan maagikko ei voi muuttaa kurpitsaa hevosvaunuiksi, mutta hän voi toki saada kurpitsan näyttämään vaunuilta ihmisten silmissä, sillä me muodostamme kaikki havaintomme päässämme. Hypnotismi oli joskus ”huuhaata”, nyt se on tiedettä. En nyt tarkoita, että magiassa olisi kyse vain aistiharhoista, sillä tämä oli vain pieni esimerkki. On mahdotonta selittää okkultismin periaatteita tässä yhteydessä, sillä siitä riittäisi selitettävää kymmeniin kirjoihin! Jokainen asiasta kiinnostunut löytää kyllä tällaisia kirjoja helposti.

Onko magia vaarallista? Ja onko teidän harjoittamanne magia mustaa magiaa?
- Magia on kyllä tavallaan vaarallista, sillä siinä ollaan tekemisissä ihmisen alitajunnan syvimpien osien kanssa. Se ei tietenkään sovi kaikille ihmisille, ja pahimmassa tapauksessa se voi johtaa psykoosiin, skitsofreniaan ja jopa itsemurhaan. Kaiken ”yliluonnollisen” olemassaolon kiistäminen on ihmisen suojamekanismi hänen omia alitajuisia voimiaan vastaan, ja näiden voimien nouseminen normaalin tietoisuuden tasolle vaatii ihmiseltä paljon. En halua valehdella tässä asiassa kenellekään. Mutta suurin osa ihmisistä on kyllä henkisesti tarpeeksi vahvoja kestämään oman alitajuntansa kohtaamisen.
Mitä taas tulee käsitteisiin ”musta” tai ”valkoinen” magia, niin määrityksiä näistä on lukuisia. Aleister Crowleyn mukaan kaikki oman todellisen Tahtonsa mukaan toimiminen on valkoista magiaa, kun taas sitä vastaan toimiminen mustaa. Tässä mielessä me tietenkin harjoitamme vain ”valkoista magiaa”. Toisaalta taas voidaan ajatella, että magia joka johtaa kohti ihmisen täydellistymistä yksilönä on mustaa magiaa! Mieluummin vältän kokonaan tällaisia suhteellisia jakoja mustaan ja valkoiseen tai alempaan ja ylempään magiaan, sillä ne ovat aivan merkityksettömiä käytännön kannalta.

Mitä voit kertoa meille Saatanan palvonnan tai Vasemman Käden Polun historiasta?
- Se on yhtä vanha kuin ihmiskunta, vaikka tästä en tietenkään voi esittää mitään todisteita. Vanhimmat selkeät tiedot siitä löytyvät Egyptistä yli viiden tuhannen vuoden takaa Setin kultista, siis kaukaa ennen kristinuskon syntyä. Ja vielä jotkut luulevat, että Saatanan palvonta perustuu käänteiseen kristinuskoon! Päämäärän Vasemman Käden Polulla saavuttaneiden yhteisö eli ns. ”Musta Veljeskunta” on toiminut läpi vuosisatojen, enemmän tai vähemmän julkisesti. 1800-luvun loppu oli kuitenkin käänteen tekevä, koska silloin alkoivat sellaiset järjestöt kuin Golden Dawn ja Ordo Templi Orientis tulla suuren yleisön tietoisuuteen. Aivan oma lukunsa on tietenkin Aleister Crowley, Lain Kirja ja Argentum Astrumin perustaminen. Tietenkään nämä mainitut järjestöt eivät ole nimittäneet oppejaan Saatanan palvonnaksi, mutta kukaan asiaa tunteva ei voi väittää, etteikö kyseessä olisi Vasemman Käden Polkuun liittyvä initiaatiotoiminta. Sotien aikana 1900-luvun alkupuolella nämä järjestöt vaipuivat maan alle noustakseen esiin taas 60-luvulla, tällä kertaa erityisesti USA:ssa. Tällöin perustettiin myös satanistinen järjestö Church of Satan, josta vuonna 1975 lopulta kehittyi Setin Temppeli. Ympyrä oli siis sulkeutunut.


Minkälainen ihminen on hyvä Saatanan palvoja? Minkälaisia ihmisiä te etsitte?
- Ensiksi pitää sanoa, että me emme ole käännytystoimintaa harjoittava liike. Me emme tarvitse joukkoomme ihmisiä, jotka eivät ymmärrä mistä tässä on kysymys. Ja me myös tiedämme, että ne, jotka etsivät meitä, tulevat meidät löytämään, vaikka me olemmekin tavallisten ihmisten tavoittamattomissa. Hyvä Saatanan palvoja? Sellainen on varmasti älykäs, henkisesti tasapainoinen täysi-ikäinen ihminen, joka on valmis etsimään tietoa lakkaamatta ja työskentelemään päämääriensä saavuttamiseksi. Vasemman Käden Polku ei todellakaan sovi ihmisille, jotka ovat laiskoja tai kyllästyvät helposti, saati sitten niille, jotka ovat valmiita uskomaan kaiken mitä lukevat tai mitä heille sanotaan. Me emme ole yhteisömme jäsenille auktoriteetteja, joita pitäisi uskoa ja totella! Ihmisen on pystyttävä myös ottamaan vastuu omista teoistaan, eikä hänen pidä koskaan mainita ulkopuolisille henkilökohtaisesti elämänkatsomuksestaan. Oikean Saatananpalvojan tunnistaakin siitä, että hän asiaa kysyttäessä vastaa aina kielteisesti, kun taas joku teinibläkkäri voi olla hyvinkin innokas tuomaan esille ajatuksiaan.

Black-metal -musiikki yhdistetään usein Saatanan palvontaan. Miten kommentoit tätä?
- juuri black-metal -kulttuurista syntyneet saatananpalvontajengit ovat aiheuttaneet valtavasti vahinkoa koko liikkeelle. Kiitos tämän alakulttuurin, Saatanan palvojia pidetään teini-ikäisinä, ahdistuneina, hautakiviä potkivina huligaaneina. Me emme paljoa välitä mistään julkisuuskuvasta, mutta on valitettavaa jos tällaiset harhaluulot estävät jotakin kiinnostumasta meidän elämänkatsomuksestamme. Ja jos ajatellaan ihan pelkästään musiikkia, niin en itse edes tunne ketään Saatanan palvojaa joka kuuntelisi (enää) black-metallia. Oma musiikillinen kiinnostukseni suuntautuu enemmän industrialiin, goottiin ja ambientiin kuin metalliin, ja tämä tuntuu olevan asia toistenkin kohdalla. Mustat vaatteetkin ovat toki hienoja, mutta niiden käyttämisestä ei saa tulla itseisarvo. Saatanan palvonta ei ole musiikkia eikä pukeutumista tietyllä tavalla!

Vielä viimeiset terveisesi lukijoille.
- Ei ole mitään toista parempaa neuvoa, kuin ’opi tuntemaan Itsesi’. Vasta tällöin ihminen voi toteuttaa lakia, joka on ’tee mitä Tahdot’. Lucifer on maailman Valo, Rakkaus, Ilo ja Voima!

9

563

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pikku homo

      SAATANAN PALVOJAT ON PERSEESTÄ!!!! TUNKEKAA KETJUNNE PERSEESEEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Hyvää päivän jatkoa.

    • yök

      Miksi tuo kirjoitus on tuotu kristinusko nimiseen paikkaan? ei se ole mitään kristinuskontoa! Täällä haukutaan ja morkataan kristinuskoa ja nyt vielä tämänkin. Se että ihmiset viiltelee itseään, ei mielestäni ole tervettä. Nuoruuteen kuuluu koviksen leikkiminen, mutta tämä saatanajuttu ei oikesti ole enää mitään leikkiä. Jos sellaisista lähtee pois, kun on ensin niihin kuulunut, niin tulee ongelmia. Ne ei halua että yksikään palvoja pääsee siitä jutusta enää eroon. Ei kannata liittää itseään mihinkään miettimättä ensin, että pääseekö siitä eroon. Pitäisi tietää että Paholainen on henkiolento, ja voimakaskin vielä. Juoskaa karkuun tuollaisia kun vielä voitte, ettei ne lahkot saa kiinni ja sido itseensä. Ja vielä se eläinten silpominen ja kaikki muu... ei kiitos!

      • sdghad

        Niin luitko sinä tämän haastattelun???


      • kyllä
        sdghad kirjoitti:

        Niin luitko sinä tämän haastattelun???

        Olen lukenut näitä ennenkin, ja tiedän että siitä ei pääse eroon jos siihen liittyy. Ajattele: eläinten kiduttamista, viiltelyä jne... mikä siinä voi kiinnostaa sillä tavalla? en ymmärrä.


      • ja siitä
        kyllä kirjoitti:

        Olen lukenut näitä ennenkin, ja tiedän että siitä ei pääse eroon jos siihen liittyy. Ajattele: eläinten kiduttamista, viiltelyä jne... mikä siinä voi kiinnostaa sillä tavalla? en ymmärrä.

        Kun tämä on kristinusko niminen mielipidepaikka, niin tuo sinun laittamasi juttu käsittelee tasan päinvastaista "uskontoa".


      • daghad
        ja siitä kirjoitti:

        Kun tämä on kristinusko niminen mielipidepaikka, niin tuo sinun laittamasi juttu käsittelee tasan päinvastaista "uskontoa".

        Missä haastattelun kohdassa puhutaan eläinten kiduttamisesta?


      • jeadfs
        daghad kirjoitti:

        Missä haastattelun kohdassa puhutaan eläinten kiduttamisesta?

        ei se lue, tai ainakaan tajua sitä haastattelua vaikka kuinka yrität. toisaalta ymmärrettävyyttä ei kyllä paranna se, että haastateltavan täytyy kutsua itseään juuri saatananpalvojaksi. mutta anyways, osa nyt vaan on niin pihalla sen uskontonsa kanssa ettei päähän mahdu mitään muuta.


      • Anonyymi00008
        UUSI
        jeadfs kirjoitti:

        ei se lue, tai ainakaan tajua sitä haastattelua vaikka kuinka yrität. toisaalta ymmärrettävyyttä ei kyllä paranna se, että haastateltavan täytyy kutsua itseään juuri saatananpalvojaksi. mutta anyways, osa nyt vaan on niin pihalla sen uskontonsa kanssa ettei päähän mahdu mitään muuta.

        nää on näitä ""me ollaan vaan uskonnollis filosofista luonnon mitetiskely-aate henkistä keskittymistä jne..."

        selittäjiä...

        ... kyllähän se Jammusetä ja Sauli kun tyttölapsia tappoivat oli myös vaan ihan uskonnollis-filosofista luonnon henkien ja henkisyyden jne palvontaa ja vapauden aatetta pois ahdasmielisestä krsitillsyydestä?


      • Anonyymi00009
        UUSI
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        nää on näitä ""me ollaan vaan uskonnollis filosofista luonnon mitetiskely-aate henkistä keskittymistä jne..."

        selittäjiä...

        ... kyllähän se Jammusetä ja Sauli kun tyttölapsia tappoivat oli myös vaan ihan uskonnollis-filosofista luonnon henkien ja henkisyyden jne palvontaa ja vapauden aatetta pois ahdasmielisestä krsitillsyydestä?

        aivan...

        MänttäVilppulassa 4 nuorta kuoli, Satanismia ei saatu virallisesti todistettua?
        Ihan sattumalta kuolivat kuukauden aikana?
        Nuorten kuolemantapaukset 2022 neljän nuoren traaginen kuolema kuukauden sisään herätti valtakunnallista huomiota ja huhuja

        Mänttä-Vilppulassa v. 2022 laaja kohu, jossa paikallinen nuoriso harjoitti okkultismia ja saatananpalvontaa.
        Vuonna 2022 sosiaalisessa mediassa ja paikallisten keskuudessa levisi huolestuttavia videoita ja viestejä, joiden mukaan Mäntän-Vilppulan alueella toimi nuorten ryhmittymä, joka teki rituaaleja, eläinuhreja ja häpäisi hautausmaita.

        Poliisi ja sosiaaliviranomaiset ottivat tilanteen vakavasti. Poliisi vahvisti saaneensa useita ilmoituksia ja tutkineensa nuorten toimintaan liittyviä ilkivaltatapauksia sekä eläinsuojelurikkomuksia
        Paikallisesti ilmiö aiheutti paljon pelkoa ja keskustelua vanhempien ja nuorten keskuudessa

        Kuolemansyyntutkinnassa varmistettiin, että kyse ei ollut satanismiin liittyvistä rituaaleista, vaikka aihe nousi tuolloin julkisessa keskustelussa esiin

        Mitenkähän se varmistettiin?

        Mänttä-Vilppulassa toimiva yhtye Azazel ja sen keulahahmo Lord Satanachia (oik. J. Mäkinen) ovat nousseet julkisuuteen avoimen satanistisen tyylinsä vuoksi. Lord Satanachia on mm. kertonut haluavansa polttaa kirkon ja puhunut saatananpalvonnasta uskontona

        EU on satanistinen liittovaltio...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      860
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      613
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      552
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe