Sotkevat liikenteen ja tuhraavat kolaritilastot stadilaisten piikkiin.
Lisäksi autoihin saatava takaisin sellaiset rekisterikilvet. joista selviää rekisteröintipaikka. Osaisi varoa ja pitää etäisyyksi tuplana.Kannatetaanko ehdotusta.
maalaisille tullimaksu kaapunkiin tullessa
10
425
Vastaukset
- maalle muuttanut
Eikös samalla rakenneta muuri tuohon kehätien kohdalle! Helsinkiläiset pysyvät muurien sisäpuolella ja me maalaiset ulkopuolella. Ei sotketa toistemme tilastoja ja säilyypähän järjestys muutenkin. Sovitaan samalla, että syötte mitä siellä muurien sisäpuolella kasvaa! Me maalaiset voimme tyytyä näihin haiseviin pihvihärkiin ja ikävästi tahraaviin mustikoihin. Ja millainen helpotus kaupunkilaisten korville! Ei tarvitse yrittää tulkita mitä savolaisukko toimittaa!
- valmis vain kun
kasataan. Laitetaan "stadin" ympärille niin niistäkin pääsee lopulta.
- toiseen suuntaan
Erittäin hyvä idea. Vastaavasti kun tsadilaiset lähtee hermojansa lepuuttamaan pakosalle sieltä stressaavasta tsadin ilmapiiristä joka perjantai sopulilauman lailla, niin perittäköön heiltä kaupungin rajalla myös tullimaksu ja jonomaksu sekä virkistysaluelisä. Aiheuttavathan he suurta jononmuodostusta maaseudun teille, ja estävät maalaisten vapaan liikennöinnin teillään. Juhlapyhien aattoina tuplamaksu. Ja virkistysaluelisä, koska he nautiskelevat ja käyttävät maalaisluontoa ja ilmaa, jotta jaksaisivat taas puhkua seuraavan viikon hikisessä tsadissaan. Lisäksi kaikista tsadiin toimitettavista elintarvike ym. toimituksista ylimääräinen arvonlisävero, vaikkapa 50 %, jotta he oppisivat arvostamaan muutakin suomea kuin sitä onnetonta tsadia, joka on kaikenlisäksi niin syrjässä kaikesta muusta maailmasta.
- Muekkukukkoko hatun alla?
Mikä teihin savolaisiin menee; kun olette asuneet muutaman vuoden siellä A4:n kokoisessa yksiössänne, teistä tulee niin suvaitsemattomia ja ahdasmielisiä "kaapuntilaisia"
- Jooseppii
Maalaisetko siellä vetävät joka talvi ensimmäisillä liukkailla 100 auto ketjukolariin ja muutaman auton tolpan ympärille joka toisessa risteyksessä.
Tämän jälkee syyttävät tiehuoltoa kun eivät pysyneet tiellä vaikkeivat ajaneet yhtään sen luempaa kuin kesäkeleillä.
Ensi talvena sitä varmaan saa tavanmukaan lueskella lehdistä miten se talven tulo taas pääsi yllättämään stadin avuttomat autokuskit...- stadilaisia
Tästä kertoi lehdet näyttävästi. He jäivät landelaisten skufaajien väliin kartsalla.
- Jooseppii
stadilaisia kirjoitti:
Tästä kertoi lehdet näyttävästi. He jäivät landelaisten skufaajien väliin kartsalla.
Nyt ois taas jollekin savonkieli-suomenkieli sanakirjalle käyttöä niin saattais ehkä ymmärtääkin tuon sun kirjoitukses.
- riitti!
stadilaisia kirjoitti:
Tästä kertoi lehdet näyttävästi. He jäivät landelaisten skufaajien väliin kartsalla.
Siitä huolimatta aiheuttivat helvetilliset kolarit. Olisivat pysyneet kotonaan silloinkin ja jättäneet ajamisen maalaisille, ei olisi noitakaan kolareita tullut.
- olisi autoilu kiellettävä
noilta stadilaisilta työsuhdeaivottomilta autoilijoilta, ett silleen .
- Toenen Statilaenen
Uon kyllä samaa mijeljpuolta. Het Kuopijon rajalla pittäes olla aenakin kolomen muekkukukon tietulli. Pysyesivät Tervon ja Suonenjojen mualaaset kaapuntin ulukopuolella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614267Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653477Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541812Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251698Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981439Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133945Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115848Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18839