Russell

   Russelin näkemys lunastusuhrista
Kirjoittanut: Lähimmäinen.

   Vuonna 1872 veli Russell ja hänen toverinsa tarkastelivat Raamatun tutkistelunsa yhteydessä uudelleen ennallistamisaihetta Jeesuksen Kristuksen antamien lunnaiden kannalta (Apt. 3:21). Hän oli innoissaan havaitessaan Heprealaiskirjeen 2:9:stä, että Jumalan armosta Jeesus maistoi kuolemaa ”jokaisen ihmisen puolesta”. Se ei johdattanut häntä uskomaan yleiseen pelastukseen, sillä hän tiesi Raamatussa sanottavan myös, että ihmisen täytyy uskoa Jeesukseen Kristukseen voidakseen pelastua (Apt. 4:12; 16:31). Hän alkoi kuitenkin käsittää — vaikka ei kaikkea kerrallaan — minkä suurenmoisen tilaisuuden Jeesuksen Kristuksen lunastusuhri soi ihmiskunnalle. Se antoi ihmisille mahdollisuuden saada se, minkä Aadam oli menettänyt, ikuinen elämä täydellisenä ihmisenä. Veli Russell ei suhtautunut asiaan passiivisesti; hän tajusi lunastuksen syvällisen merkityksen ja puolsi sitä tarmokkaasti, silloinkin kun hänen läheiset toverinsa antoivat filosofisten näkemysten turmella ajattelunsa.

Vuoden 1878 puolivälissä veli Russell oli noin puolentoista vuoden ajan ollut Herald of the Morning (Aamun airut) -lehden apulaistoimittajana. Lehden päätoimittaja oli N. H. Barbour. Kun Barbour sitten heidän lehtensä vuoden 1878 elokuun numerossa vähätteli Raamatun lunastusopetusta, Russell nousi pontevasti puolustamaan tuota tärkeää Raamatun totuutta.

Otsikon ”Sovitus” alla Barbour oli valaissut käsitystään tästä opetuksesta seuraavalla esimerkillä: ”Kun James puree sisartaan, käsken poikaani tai yhtä palvelijoista ottamaan kiinni kärpäsen, lävistämään sen neulalla seinään, ja niin annan anteeksi Jamesille. Tämä valaisee sijaisuusoppia.” Vaikka Barbour väitti uskovansa lunastukseen, hän sanoi käsityksen, jonka mukaan Kristus kuolemallaan maksoi synnin rangaistuksen Aadamin jälkeläisten puolesta, olevan ”epäraamatullinen ja vastenmielinen kaikkien oikeuskäsitystemme kannalta”.

Heti seuraavassa Herald of the Morning -lehdessä (syyskuussa 1878) veli Russell paheksui voimakkaasti sitä, mitä Barbour oli kirjoittanut. Russell eritteli sitä, mitä Raamatussa todellisuudessa sanotaan, ja sen yhdenmukaisuutta Jumalan ”täydellisen oikeudenmukaisuuden ja lopulta hänen suuren armonsa ja rakkautensa” kanssa, joka ilmenee lunastusjärjestelystä (1. Kor. 15:3; 2. Kor. 5:18, 19; 1. Piet. 2:24; 3:18; 1. Joh. 2:2). Tehtyään toistuvia yrityksiä Barbourin auttamiseksi ymmärtämään asioita raamatulliselta kannalta Russell lakkasi seuraavana keväänä tukemasta Herald-lehteä, ja kesäkuun numerosta 1879 lähtien hänen nimeään ei enää mainittu tuon julkaisun apulaistoimittajana. Hänen rohkealla ja sovittelemattomalla asenteellaan tähän Raamatun keskeiseen opetukseen oli kauaskantoisia vaikutuksia.

Läpi nykyhistoriansa Jehovan todistajat ovat johdonmukaisesti puolustaneet Raamatun opetusta lunnaista. Zion’s Watch Tower -lehden aivan ensimmäinen numero (heinäkuu 1879) korosti sitä, että ”ansio Jumalan edessä perustuu – – Kristuksen täydelliseen uhriin”. Vuonna 1919 oli Kansainvälisen raamatuntutkijain seuran Cedar Pointiin Ohioon järjestämän konventin painetussa ohjelmassa huomattavalla paikalla sanat ”Tervetuloa, kaikki suureen lunastusuhriin uskovat!”. Vartiotornin toisella sivulla kiinnitetään edelleen huomio lunnaisiin, kun siinä sanotaan tämän lehden tarkoituksesta: ”Se vahvistaa uskoa jo hallitsevaan Jumalan asettamaan kuninkaaseen Jeesukseen Kristukseen, jonka vuodatettu veri avaa ihmiskunnalle tien ikuisen elämän saamisee
4302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei ihme että teillä jehovilla on kielto osallistua ehtoolliseen. Syynä lienee Russelin ja muutaman muun jehova-johtajan kytkennät vapaamuurareihin ja oliko niin että peräti jopa Saatanan palvontaan.

Äänestä

Kirjoittanut: Lähimmäinen


Paremminkin lainannut Lähimmäinen.

Äänestä

Suora lainaus vanhasta VT;Seuran kirjasta nimeltä "Jehovan todistajat, Jumalan päätöksissä," Painettu Tikkurilassa joskus v.> -54< --.
Itse tekstihän kertoo sen, että Russel oli tuossa vaiheessa aktiivinen adventisti; Tämä Barbour oli hänelle opissa tavallaan opettaja tai, niink. nykyään paremmissa piireissä sanotaan, "Mentori,"
He kuuluivat adventisti-suuntaukseen nimeltä " Second Adventist," se muist, mainitaan myös tuossa kirjassa.
Joten se Milleriläisyys on tässä kaiken selitys.

Äänestä

ääliöille

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lähimmäinen. kirjoitti:

   Russelin näkemys lunastusuhrista
Kirjoittanut: Lähimmäinen.

   Vuonna 1872 veli Russell ja hänen toverinsa tarkastelivat Raamatun tutkistelunsa yhteydessä uudelleen ennallistamisaihetta Jeesuksen Kristuksen antamien lunnaiden kannalta (Apt. 3:21). Hän oli innoissaan havaitessaan Heprealaiskirjeen 2:9:stä, että Jumalan armosta Jeesus maistoi kuolemaa ”jokaisen ihmisen puolesta”. Se ei johdattanut häntä uskomaan yleiseen pelastukseen, sillä hän tiesi Raamatussa sanottavan myös, että ihmisen täytyy uskoa Jeesukseen Kristukseen voidakseen pelastua (Apt. 4:12; 16:31). Hän alkoi kuitenkin käsittää — vaikka ei kaikkea kerrallaan — minkä suurenmoisen tilaisuuden Jeesuksen Kristuksen lunastusuhri soi ihmiskunnalle. Se antoi ihmisille mahdollisuuden saada se, minkä Aadam oli menettänyt, ikuinen elämä täydellisenä ihmisenä. Veli Russell ei suhtautunut asiaan passiivisesti; hän tajusi lunastuksen syvällisen merkityksen ja puolsi sitä tarmokkaasti, silloinkin kun hänen läheiset toverinsa antoivat filosofisten näkemysten turmella ajattelunsa.

Vuoden 1878 puolivälissä veli Russell oli noin puolentoista vuoden ajan ollut Herald of the Morning (Aamun airut) -lehden apulaistoimittajana. Lehden päätoimittaja oli N. H. Barbour. Kun Barbour sitten heidän lehtensä vuoden 1878 elokuun numerossa vähätteli Raamatun lunastusopetusta, Russell nousi pontevasti puolustamaan tuota tärkeää Raamatun totuutta.

Otsikon ”Sovitus” alla Barbour oli valaissut käsitystään tästä opetuksesta seuraavalla esimerkillä: ”Kun James puree sisartaan, käsken poikaani tai yhtä palvelijoista ottamaan kiinni kärpäsen, lävistämään sen neulalla seinään, ja niin annan anteeksi Jamesille. Tämä valaisee sijaisuusoppia.” Vaikka Barbour väitti uskovansa lunastukseen, hän sanoi käsityksen, jonka mukaan Kristus kuolemallaan maksoi synnin rangaistuksen Aadamin jälkeläisten puolesta, olevan ”epäraamatullinen ja vastenmielinen kaikkien oikeuskäsitystemme kannalta”.

Heti seuraavassa Herald of the Morning -lehdessä (syyskuussa 1878) veli Russell paheksui voimakkaasti sitä, mitä Barbour oli kirjoittanut. Russell eritteli sitä, mitä Raamatussa todellisuudessa sanotaan, ja sen yhdenmukaisuutta Jumalan ”täydellisen oikeudenmukaisuuden ja lopulta hänen suuren armonsa ja rakkautensa” kanssa, joka ilmenee lunastusjärjestelystä (1. Kor. 15:3; 2. Kor. 5:18, 19; 1. Piet. 2:24; 3:18; 1. Joh. 2:2). Tehtyään toistuvia yrityksiä Barbourin auttamiseksi ymmärtämään asioita raamatulliselta kannalta Russell lakkasi seuraavana keväänä tukemasta Herald-lehteä, ja kesäkuun numerosta 1879 lähtien hänen nimeään ei enää mainittu tuon julkaisun apulaistoimittajana. Hänen rohkealla ja sovittelemattomalla asenteellaan tähän Raamatun keskeiseen opetukseen oli kauaskantoisia vaikutuksia.

Läpi nykyhistoriansa Jehovan todistajat ovat johdonmukaisesti puolustaneet Raamatun opetusta lunnaista. Zion’s Watch Tower -lehden aivan ensimmäinen numero (heinäkuu 1879) korosti sitä, että ”ansio Jumalan edessä perustuu – – Kristuksen täydelliseen uhriin”. Vuonna 1919 oli Kansainvälisen raamatuntutkijain seuran Cedar Pointiin Ohioon järjestämän konventin painetussa ohjelmassa huomattavalla paikalla sanat ”Tervetuloa, kaikki suureen lunastusuhriin uskovat!”. Vartiotornin toisella sivulla kiinnitetään edelleen huomio lunnaisiin, kun siinä sanotaan tämän lehden tarkoituksesta: ”Se vahvistaa uskoa jo hallitsevaan Jumalan asettamaan kuninkaaseen Jeesukseen Kristukseen, jonka vuodatettu veri avaa ihmiskunnalle tien ikuisen elämän saamisee

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu