Jokainen maailmaan syntynyt ihminen joutuu tuon vihan kohteeksi kerran. Valitut saavat
kokea sen jo ennen kuolemaansa, kadotukseen tuomitut vasta viimeisellä tuomiolla:
"Tuo mies on luovutettava Saatanalle ja niin antaa hänen ruumiinsa tuhoutua,
jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. Te teette väärin, kun kerskutte.
Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan. Puhdistakaa siis
talonne hapantaikinasta, jotta teistä tulisi uusi taikina."
Mikä on Herran päivä? Se on jokaisen ihmisen kohdalla se päivä, josta kirjoitettu on:
"Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin
taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava
Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."
Milloin Jumala luovuttaa jonkun ihmisen Saatanalle, jotta hänen henkensä
pelastuisi Herran päivänä? Tämän saavat täällä maan päällä kokea kaikki ne
hänen valittunsa, jotka ovat jo kaksi hänen kutsuaan torjuneet.
Erittäin hyvän esimerkin tästä tarjoaa meille mies nimeltä Job. Tämä viisas
ja varakas oman aikansa tekopyhitetty uskova, joka ei omassa viisaudessaan,
vaikka paljon Jumalasta tiesikin, pystynyt näkemään omaa syntisyyttään
Jumalan edessä. Samanlainen oli tilanne hänen kolmella ystävällään:
Bildad edusti isiltä perimäänsä uskonlahkoa: "Kysy neuvoa niiltä, jotka elivät
ennen meitä, pidä kiinni siitä, mitä isämme ovat saaneet selville. Mehän olemme
eilisen lapsia, emme me mitään tiedä, meidän päivämme maan päällä on kuin varjo.
Mutta isät, he opettavat sinua ja puhuvat sinulle, heidän sanasa tulevat
sydämen syvyydestä."
Elifas edusti myöskin jotain isiltä perimäänsä tyhjänpäiväistä elämää: "Minä puhun
sinulle, kuuntele nyt! Kerron sinulle, mitä itse olen nähnyt, kerron, mitä olen
oppinut viisailta miehiltä. He eivät salanneet isiensä tietoa."
Sofar taas oli muka itse löytänyt totuuden ja oli oman uskonlahkonsa edustaja: "Sinun puheesi
ärsyttää minut vastaamaan, se kiihdyttää mieltäni. Se, miten opetat
ja ojennat, loukkaa minua, mutta ymmärrykseni löytää kyllä sinulle vastauksen."
Mutta Job, joka Jumalan valittuna ja Saatanan runtelemana etsi elämäänsä
ainostaan totuutta, ei saanut tyydytystä ystäviensä puheista ja alkoi
joka kerta väitellä heitä vastaan.
Kun Jumala vihdoin näki, että Saatanan runtelema Job oli ehkä valmis vastaanottamaan
totuuden, hän käski oman sanansaattajansa, Elihun, puhua:
"Vähät ovat minun elämäni päivät, kun vertaan teihin, vanhuksiin. Siksi minä
arastelin ja pelkäsin lähteä kertomaan mitä minä tiedän. Ajattelin: "Puhukoot
nuo vanhat, puhukoot viisauden sanoja ne, joilla on paljon vuosia."
Mutta Henki ihmisen tekee viisaaksi, Kaikkivaltiaan Henkäys. Ei ikä yksin tuo
viisautta, eivät vanhatkaan aina tiedä, mikä on oikein. Niinpä sanon: kuulkaa
minua, nyt on minun vuoroni kertoa, mitä minä tiedän."
Ja kun Elihu on pitkän puheensa päättänyt, tapahtui ihme: Job ei enää alkanutkaan
väittää vastaan, kuten oli väitellyt kolmea ystäväänsä vastaan. Ja kun hän vaikenee, hän
alkaakin itse kuulla Jumalan puhetta. Ja kun tämä Herran päivä hänen elämässään
koitti: hänen on pakko tunnustaa uskonsa harhaisuus:
"Sinä kysyit: "Kuka on tämä, joka näin peittää minun terkoitukseni mielettömillä
puheillaan?" Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en
käsitä - ne ovat minulle ihmeellisiä. Sinä sanoit: "Kuuntele nyt, kun minä puhun.
Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat."
Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut. Sen tähden minä
häpeän puheitani ja kadun niitä tomussa ja tuhkassa."
Olen täällä kertonut äidistäni ja läheisestä työtoverista, jotka kumpikin
joutuivat elämnsä viimeisinä päivinä Saatanan kuritettavaksi, kun Jumalan hyvät
kutsut eivät kumpaankaan tehonneet. Siksi Jumala turvautui tähän viimeiseen keinoonsa.
Ja niin kuolinvuoteen tuskat saivat heidät viimein näkemään oman syntisyytensä,
ja turvautumaan siihen yhteen ainoaan tekoon, jota Jumala heiltä odotti:
"Herra Jeesus armahda!" Tuo hätähuuto toi pelastuksen kummallekin. Elämänsä
viimeisinä hetkinä. Työtoveri sai kohdata Jeesuksen vain kolme päivää ennen kuolemaansa.
Profeetta Aamokselle Jumala puhui tästä Herran päivästä näin selvää tekstiä:
"Voi teitä, jotka hartaasti odotatte Herran päivää! Mitä iloa teille on Herran
päivästä? Se tuo pimeyden, ei valoa. Käy kuin miehen, joka pakeni leijonaa mutta
kohtasi karhun - kun hän pääsi kotiin ja nojasi seinään, käteen puri käärme.
Eikö Herran päivä siis ole pimeä eikä valoisa, ilman valon häivää."
Niille Jumalan kutsumille ihmisille, jotka eivät etsikkoaikaansa tajunneet, käy juuri näin.
Kun Jumalan kutsuista viimeisin meni ohitse, niin silloin tällaisen ihmisen loppu
on rajussa onnettomuudessa, äkillisessä sairaskohtauksessa ja itsemurhassa,
joissa ei enää ehdi oman elämänsä suuntaa mihinkään muuttaa, sillä:
"Jumala ei salli itseään pilkattavan."
Sitten on suuret ihmisjoukot, jotak koko elämänsä kulkevat pappien perässä
- kehdosta hautaan tai omaa uskonlahkoaan johtaen, kokematta minkäänlaista
Jumalan kutsua. Miksi nämä saavat elää elämänsä ilman mitään suurempia vaikeuksia
- ilman Jumalan kuritusta ja Saatanalle luovuttamista?
He ovat niitä, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen olekaan ollut kirjoitettuna
teurastetun Karitsan elämnkirjaan. Heidänkin kohdalla toteutuu Jumalan rakkaus
siinä, että hän antaa heidän nauttia taivaosuutensa jo täällä maan päällä,
tämän maailman jumalan lahjoista nauttien, niistä, jotka eivät Jeesukselle kelvanneet:
"Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se
on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdon. Jos kumarrat
minua tämä kaikki on sinun."
Näiden jumalattomien osa on juuri sellainen, kuten Jumala sen Saarnaajalle ilmoitti:
"Milloin pahaa tekoa ei pian seuraa rangaistus, ihmiset rohkaistuvat pahan tekoon:
moni syntinen tekee pahaa sata kertaa ja elää silti kauan. Tiedän kuitenkin,
että Jumalaa pelkäävälle käy hyvin hänen jumalanpelkonsa johdosta, ja tiedän
myös, että jumalattomalle ei käy hyvin: koska hän ei pelkää Jumalaa, hänen
elinpäivänsä häipyvät kuin varjo."
Tällaisten ihmisten Herran päivä koittaa vasta viimeisellä tuomiolla, sen jälkeen,
kun he ovat Jumalalle selitelleet, mitä kaikkea he ovat elämänsä aikana
hänen nimessään tehneet:
"Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me
profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi
teimme monia voimatekoja.'
Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois
minun luotani, vääryydentekijät!'
"Ja niin lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen,
mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
Jumalan viha!
14
513
Vastaukset
- Teuvon unikuva
"tuollaista unta uneksin, selitin sanan omien toiveideni mukaan, Jobiakin lainasin. Unelmissani näen kaikkien, jotka ei usko niinkuin minä uskon, joutuvan pahaan äkkikuolemaan tai jos en muuten saa tyydytystäni niin unelmoin heidän joutuvan viimeisellä tuomiolla alas tuonelaan, helvettiin. On ihanaa kun saan ottaa vanhan äitinikin näkyjäni palvelemaan ja vanhan työtoverini, jonka kuolinvuoteella päivystin.
Minun evankeliumini on vihan ihana evankeliumi, se minua ravitsee ja saa sieluni vipinään. Tykkään vastustajiani ärsytellä näin saan aina huomion, siitä on helppo antaa lausunto tuomion. Se on ihanaa! Hallelluijjaa!! Hups, pitääpä varua, ettei vain Armi ja Kari luule minun joutuneen hurmahenkeen.
Olen minä viisas, oi sentään, Jobiakin viisaampi minä Teuvo olen!"Minä olen kuullut, mitä nuo profeetat puhuvat, nuo, jotka julistavat minun nimissäni
silkkaa valhetta. He sanovat: 'Olen nähnyt unenen, olen nähnyt unen!'
Profetta, joka on nähnyt unen, kertokoon unensa. Mutta se, jolle minä olen puhunut,
julistakoon minun sanani totuudenmukaisesti! Mitä tekemistä akanoilla on jyvien seassa?
sanoo Herra. Eikö minun sanani ole kuin tuli, kuin moukari, joka murskaa kallion?
Totisesti, minä käyn näiden profeettojen kimppuun, näiden, jotka sieppaavat
sanoja toisiltaan ja julistavat niitä minun sanoinani!"
Joten jää sinäkin rauhassa odottamaan sitä päivää, kun Jumala käy kimppuusi.- samainen kaver
TeuvoSuni kirjoitti:
"Minä olen kuullut, mitä nuo profeetat puhuvat, nuo, jotka julistavat minun nimissäni
silkkaa valhetta. He sanovat: 'Olen nähnyt unenen, olen nähnyt unen!'
Profetta, joka on nähnyt unen, kertokoon unensa. Mutta se, jolle minä olen puhunut,
julistakoon minun sanani totuudenmukaisesti! Mitä tekemistä akanoilla on jyvien seassa?
sanoo Herra. Eikö minun sanani ole kuin tuli, kuin moukari, joka murskaa kallion?
Totisesti, minä käyn näiden profeettojen kimppuun, näiden, jotka sieppaavat
sanoja toisiltaan ja julistavat niitä minun sanoinani!"
Joten jää sinäkin rauhassa odottamaan sitä päivää, kun Jumala käy kimppuusi."Tykkään vastustajiani ärsytellä näin saan aina huomion, siitä on helppo antaa lausunto tuomion. Se on ihanaa! Hallelluijjaa!! Hups, pitääpä varua, ettei vain Armi ja Kari luule minun joutuneen hurmahenkeen."
Lue Jobin kirjan alku tarkasti niin näet, että Job oli Herralle mieluinen hurskas mies, johon Hän luotti niin paljon, että salli saatanan koetella Jobia.
Tämä lähtöasetelma muuttaa tilanteen niin, että se vie pohjan pois höpinöiltäsi. - Teuvon tulkintoja
samainen kaver kirjoitti:
"Tykkään vastustajiani ärsytellä näin saan aina huomion, siitä on helppo antaa lausunto tuomion. Se on ihanaa! Hallelluijjaa!! Hups, pitääpä varua, ettei vain Armi ja Kari luule minun joutuneen hurmahenkeen."
Lue Jobin kirjan alku tarkasti niin näet, että Job oli Herralle mieluinen hurskas mies, johon Hän luotti niin paljon, että salli saatanan koetella Jobia.
Tämä lähtöasetelma muuttaa tilanteen niin, että se vie pohjan pois höpinöiltäsi.arvostelemaan. Jos Teuvo sanoo että Job ei ollut hurskas niin ei sitten ollut... tai?? .. onkos Teuvo sittenkin väärässä.. meinaan kerranhan sitä erehtyy.. vaikka kun lukee noita Teuvon kirjoituksia niin ei Teuvo ole koskaan väärässä .. tai ei ainakaan tunnusta olevansa .. siis väärässä .. tämä meidän kaikkitietävä Teuvo joka tunnustaa Jeesuksen veriuhrin pelastavan hänet kuoleman kidasta Jumalan valtakuntaan .. tai tunnustaako Teuvo Jeesuksen veriuhrin???
- *-*..
mikä mahtaa olla Jumalasi?
Kuunteleppas!
Kirjoittanut: TeuvoSuni 1.8.2007 klo 12.24
Kun meillä kolmella on sama Totuuden Henki, ja jos
joku ei ole paikalla, kun häneltä jotakin kysytään,
on paikalla oleva velvollinen antamaan vastauksen
tehtyyn kysymykseen, koska Henki on sama.- kysyn
tääh?
- hekii
kysyn kirjoitti:
tääh?
Sehän on,
kun pelaat spiritismiä niin tässä on malli, eli kun yksi kysyy toisen pitää vastata kysymykseen,
ja vastaus tulee saatanalta. hekii kirjoitti:
Sehän on,
kun pelaat spiritismiä niin tässä on malli, eli kun yksi kysyy toisen pitää vastata kysymykseen,
ja vastaus tulee saatanalta.En koskaan ole pelannut spiritiusmiä. Kysy tätä asiaa Devoutilta,
sillä viime keväänä, jostakin syystä, hän kertoi minulle hyvin
paljon sellaista asiaa tuosta Saatanan Pyhän Hengen pilkasta,
jota vain sitä pelannut voi tietää.
Tässä lienee todellinen syy siihen, ettei hän päässyt siitä ahtaasta portista läpi.- Kysyn.
TeuvoSuni kirjoitti:
En koskaan ole pelannut spiritiusmiä. Kysy tätä asiaa Devoutilta,
sillä viime keväänä, jostakin syystä, hän kertoi minulle hyvin
paljon sellaista asiaa tuosta Saatanan Pyhän Hengen pilkasta,
jota vain sitä pelannut voi tietää.
Tässä lienee todellinen syy siihen, ettei hän päässyt siitä ahtaasta portista läpi.Kuunteleppas!
Kirjoittanut: TeuvoSuni 1.8.2007 klo 12.24
Kun meillä kolmella on sama Totuuden Henki, ja jos
joku ei ole paikalla, kun häneltä jotakin kysytään,
on paikalla oleva velvollinen antamaan vastauksen
tehtyyn kysymykseen, koska Henki on sama. Kysyn. kirjoitti:
Kuunteleppas!
Kirjoittanut: TeuvoSuni 1.8.2007 klo 12.24
Kun meillä kolmella on sama Totuuden Henki, ja jos
joku ei ole paikalla, kun häneltä jotakin kysytään,
on paikalla oleva velvollinen antamaan vastauksen
tehtyyn kysymykseen, koska Henki on sama.Kai sinä sen tiedät, ketä minä näillä kolmella tarkoitin?
Sillä jokaiselle valitulle Jumala lähettää saman Jeesuksen lupaaman Hengen.
Saatanan kohdalla on tilanne toinen, koska sillä on jokaiselle
porttoseurakunnalleen annettu ikioma henki, joita löydät
tästäkin maasta pilvin pimein. Mahtavien kirkkokuntien hengistä
aina yhden perheen perustamaan lahkohenkeen saakka.- henki,
TeuvoSuni kirjoitti:
Kai sinä sen tiedät, ketä minä näillä kolmella tarkoitin?
Sillä jokaiselle valitulle Jumala lähettää saman Jeesuksen lupaaman Hengen.
Saatanan kohdalla on tilanne toinen, koska sillä on jokaiselle
porttoseurakunnalleen annettu ikioma henki, joita löydät
tästäkin maasta pilvin pimein. Mahtavien kirkkokuntien hengistä
aina yhden perheen perustamaan lahkohenkeen saakka.Tiedän minä, Armi ym. mutta se malli joka teillä on, niin siinä vastaa saatana, usko jo.
Jos ottaisit ja alkaisit kunnioittamaan Jumalaa.
1. Kor. 12:4
Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. [12:4-11: Room. 12:6-8 : Ef. 4:4; Hepr. 2:4]
1. Kor. 12:9
toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, [Mark. 16:18 ]
1. Kor. 12:11
Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo. - .Henki
TeuvoSuni kirjoitti:
Kai sinä sen tiedät, ketä minä näillä kolmella tarkoitin?
Sillä jokaiselle valitulle Jumala lähettää saman Jeesuksen lupaaman Hengen.
Saatanan kohdalla on tilanne toinen, koska sillä on jokaiselle
porttoseurakunnalleen annettu ikioma henki, joita löydät
tästäkin maasta pilvin pimein. Mahtavien kirkkokuntien hengistä
aina yhden perheen perustamaan lahkohenkeen saakka.Pilkkaat Jumalan huonetta.
Pilkkaat Jeesuksen morsius-seurakuntaa. .Henki kirjoitti:
Pilkkaat Jumalan huonetta.
Pilkkaat Jeesuksen morsius-seurakuntaa.kun hänelle tekopyhitettyjä temppeleitä Saatanan synagogiksi sanoo:
Paholainen vei Jeesuksen korkelle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä
kaikki maailman valtakunnat ja sanoi: "Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston
minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa
sen kenelle tahdon. Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun."
Mitä mahtoikaan Saatana Jeesukselle näyttää ja tarjota sellaista, joka ei ollut
lähtöisin Jumalasta, vaan joka oli nimenomaan annettu hänen haltuunsa, ja jota
Jeesus ei halunnut kumartaa ja vastaanottaa?
Saatana näytti miten hän tulee haltuunsa saamansa maailman täyttämään toinen toistaan
loistavammilla temppeleillä, kirkoilla, moskeijoilla ja rukoushuoneilla, jotka tulevat
hänelle rakentamaan ne ihmiset, jotka suostuvat häntä kumartamaan.
Jeesus tiesi, että kaikki tuo, mitä Saatana hänelle tarjosi, kuului osana siihen
Jumalan lähettämään rajuun eksytykseen, johon totuudesta luopunut maailma tulee
hänen poismenonsa jälkeen ajautumaan. Hän tiesi myös, että sillä hetkellä, kun hän
ristilta nousee taivaaseen, sillä hetkellä päättyy pappien tehtävä Jumalan palvelijoina.
Sen ilmoituksen mukaan, jonka Jumalan sanansaattaja oli Eelille jo 1000
vuotta ennen Jeesuksen syntymää ilmoittanut: 1.Sam.2:12-36:
"Saat nähdä onnettomuuden kohtaavan tätä pyhäkköä, ja vaikka minä osoitan hyvyyttäni
Israelille, ei kukaan sinun suvustasi elä vanhaksi.
Mutta minä asetan itselleni papin, joka on minulle uskollinen ja toimii tahtoni ja
mieleni mukaisesti. Hänestä luon pysyvän pappissuvun, joka aina saa toimittaa virkaa
minun voideltuni edessä."
Sillä hetkellä, kun Jeesus antoi henkensä: "Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia;
ylhäältä alas asti." Näin se kaikkein pyhin, jossa Jumala oli papeille ilmestynyt
oli poissa, ja sen jälkeen avoimena kaikille hänen kutsumilleen ihmisille.
Jeesus tiesi myös, että Jumala tulee hävittämään oman temppelinsäkin kaikkine niine
jumalanpalvelusrituaaleineen, jotka hän oli jo Mooseksella ja Aaronille sanellut.
Ja hänen omakin ennustuksensa Jerusalemin temppelin kohtalosta tulee toteutumaan:
"Jerusalen, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun
luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa
poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän
temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Sillä minä sanon teille, että te minua
tästedes näe ennen kuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!'
Kun Jeesus oli tullut ulos temppelistä ja oli lähdössä pois, opetuslapset tulivat
hänen luokseen näyttääkseen hänelle temppelialueen rakennuksia. Mutta Jeesus sanoi
heille: "Näettekö kaiken tämän? Totisesti: kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle."
Ja niin saivat roomalaiset vuonna 70 hajottaa tuon temppelin niin perusteellisesti,
että Jeesuksen ennustus sen kohtalosta täydellisesti toteutui. Ja vaikka tuo temppeli oli kokenut
hävityksen kauhuja aikaisemminkin, se oli aina rakennettu uudelleen, mutta nyt
sitä ei enää tapahdu, sillä temppelivuorella seisovat nuo ihmiskäsin tehnyt
temppelit: "Turmion iljetykset", joista jo Daniel oli ennustanut:
"Hänen lähettämänsä sotajoukot tulevat ja saastuttavat pyhäkön ja pyhän vuoren,
lakkauttavat päivittäisen uhrin ja asettavat pyhäkköön turmeluksen iljetyksen."
Ja niin olivat Saatanan joukot Jumalan suunnitelman mukaisesti hävittäneet kokonaan
Jumalan itsensä suojeluksessa rakennetun pyhäkön kaikkine jumalanpalvelusrituaaleineen,
kuten tämänkin olivat profeetat ennustaneet:
"Tytär Siionin minä tuhoan, suloisen ja hemmotellun kaupungin. Sen luokse tulevat
vieraat paimenet laumoineen, pystyttävät telttansa sen ympärille, jokainen ahmii
oman osansa laitumesta."
"Oman majansa hän tuhosi, hävitti puutarhansa, löi maan tasalle pyhäkkönsä.
Juhlapäivän ja sapatin hän antoi unohtua Siionissa. Kauhistuttavassa vihassaan
hän hylkäsi kuninkaan ja papit.
Herra oli päättänyt hävittää Siionin muurit. Tarkoin hän tiesi, mitä hän teki.
Ei hän vetänyt kättään tuhoamasta: valli ja muurit itkivät kohtaloaan, yhdessä ne sortuivat.
Portit ovat kaatuneet maahan, hän särki niiden salvat. Kuningas ja ruhtinaat ovat
vieraalla maalla, enää ei opeteta Jumalan lakia, enää eivät profeetat saa näkyjä Herralta."
Näin oli Jumala luopunut petollisista papeista ja myöskin maallisista hallitsijoista,
jättäen ne kaikki tämän maailman jumalan hallintavallan alle:
"Herra päästi kiivautensa purkautumaan, vuodatti koko hehkuvan vihansa. Hän sytytti
Siionin tuleen, poltti sen perustuksia myöten. Eivät uskoneet maanpiirin kuninkaat,
ei tullut kenenkään mieleen, että vainooja ja vihollinen tulisivat sisään Jerusalemin
porteista. Tämä tapahtuo profeettojen syntien tähden, pappien rikkomusten tähden.
He vuodattivat kaupungissa viattomien verta.
Silmät sokeina he nyt harhailevat kaduilla, veren tahrimissa vaatteissa. Vaatteita,
joihin eivät saisi edes koskea, he kantavat yllään."
Kun lapsille rakennetaan leikkimökki, he alkavat siellä pian leikkiä kotia: isää,
äitiä ja lapsia. Ja kun Saatana sai Jumalan Golgatalla poispotkimat papit kumartamaan
itseään ja suostumaan hänen palvelijoikseen, niin hän pani papit temppeleihinsä leikkimään
Kristuksen seurakuntaa. Noihin temppeleihinsä, jonka prototyypin se oli jo aikoja sitten
Babyloniaan pystyttänyt:
"Rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, joka ulottuu taivaaseen asti. Sillä
tavoin saamme mainetta emmekä myöskään hajaannu yli koko maan."
Silloin Jumala tuli vielä väliin ja keskeytti Saatanan suunnitelmat, mutta nyt hän sai
vapaat kädet johdattaa näiden temppeliensä kautta kadotukseen kaikki totuudesta luoipuneet.
Ja niin paavit, piispat ja papit leikivät temppeleissään Saatanan tahdon mukaista
Kristuksen seurakuntaa, ikään kuin Vanhan liiton käytäntö olisi edelleenkin voimassa.
Ja kaikki tämä tapahtuu tarkoin Jumalan suunnitelman mukaisesti:
"Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa mukaisesti. Siksi he myös
yksissä tuumin antavat kuninkaanvaltansa Pedolle siihen saakka kun Jumalan sanat toteutuvat.
Nainen, jonka näit, on se suuri kaupunki, joka hallitsee maan kaikkia hallitsijoita."
Ja tuo porttonainen, on Kristukselle kihlattu morsian, seurakunta, josta tuli tämä
maailmanlaajuinen portto, kun se antoi itsensä näille Saatanan palvelijoille,
ja jonka pääjohtokeskus on Vatikaani: "Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti.
Tämän saman sanoman, Antikristukselle pystytetyistä temppeleistä, sai Paavali tehtäväkseen
välittää kaikille pakanakansoille:
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja
maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään voida
palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse hän antaa kaikille
elämän, hengen ja kaiken muun."
Kun Saatana oli tämän mailman lopullisesti 300 luvulla hallintaansa saanut, eikä
Jumala sen jälkeen ole yhdellekään papille puhunut, niin siitä huolimatta totuudesta
luopuneet ihmiset uskovat heitä enemmän kuin Jumalan omia ilmoituksia.
Kun Pyhää Henkeä ei enää maailmassa ollut, ei tähänkään maahan saapunut Kristuksen
apostoli, vaan Rooman antikristuksen palvelija. Ja niin tännekin alkoi nousta noita
turmeluksen iljetyksiä kuin sieniä sateella, ja aina jokaisen paikkakunnan arvokkaimmalle
paikalle, melkein kansanlaulun tapaan:
"Kalliolle, kukkulalle, rakennan minä majani. Tule sinne, pappi rakas asumaan minun kanssani..."
Ja siellä ne asuvat ja pettävät tätäkin kansaa siihen hetkeen saakka, kun Jumala heidät tuhoaa:
"On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa
meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia."
Tämän tuomion täytäntöönpanon voit lukea Hesekielin 9. luvusta ja Ilmestyskirjan luvusta 18.- .Henki.
TeuvoSuni kirjoitti:
kun hänelle tekopyhitettyjä temppeleitä Saatanan synagogiksi sanoo:

Tämän tuomion täytäntöönpanon voit lukea Hesekielin 9. luvusta ja Ilmestyskirjan luvusta 18.Olet repivä uskoa tästä maasta,
jossa asuu Jeesuksen Morsian,
mutta usko vain lujittuu ja syvenee kansaan.
4.Moos 6:
24 -- Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua, [Ps. 67:2]
25 Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen.
26 Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.
Isän ja
Pojan ja
Pyhän Hengen nimeen
Amen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614225Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653455Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541803Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251673Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981433Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132933Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235861en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115842Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18809