pörssi

http://www.yle.fi/uutiset/24h/id67199.html jos kirkko olisi pörssiyhtiö, niin ostaisin sen osakkeita välittömästi.
6532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Verotulojen kasvu oli 40 miljoonaa euroa. Keskimääräinen kirkollisvero oli 175 euroa. Se tarkoittaa, että tulojen kasvu oli paljon yli kahden sadan tuhannen jäsenen verojen verran.

Eroakirkosta.fi:n merkitys tuntuu taas yllättäen kovin pieneltä. Toisaalta, tekee sentään senkin osuus noin karkeasti laskien noin kuusi miljoonaa euroa - ilman viime vuoden eroja olisi tuo kasvu siis ollut noin 46 miljoonaa.

Todellisuudessa eroajat painottuvat nuorempiin ikäluokkiin. Varsinainen rahoituskriisi kirkolla on edessä - ellei taantuma yllätä - vasta, kun muutama polvi siirtyy eläkkeelle ja vastaavasti nuoremmista nousee työntekijöiden ikäluokkiin maallistuneempia polvia.

Kummallista muuten, että "jäsenmäärän vähenemisen" vaikutusta ei vielä voi arvioida. Luulisi evlut kirkon kokoisella puljulla olevan käytössään tilastoja kunkin ikäluokan maksamista veroista.

Äänestä

Avustukset ovat alle 5 prossan pelkistä verotuloista, pääle tulevat vielä testamentit, pääomatulot yms.

Kuitenkin kokoajan hirveä parku "vähäosaisten" surkeasta kohtalosta. Pakko vetää johtopäätös että kyseessä ei tosiaan ole muuta kuin demarien propagandatorvi. Ainakin mistätahansa firmasta
olisi pomo jo saanut kenkää jos kulut vie yli 95% tuloista.

Äänestä
  • Joko ne demarit ehti sinnekin.Kokoomus ja muut oikeistopuolueet siellä ovat tähän asti määränneet.

    Minkäläisia nahjuksia ne porvarit niissä kirkon päättävissa elimissä ovat, jos antavat pienen vähemmmistön päättää asioista.

    Olet ilmeisesti niin nuori, ettet muista mikä meteli syntyi kun löytyi ensimmäinen pappi eduskunnan vasemmistosta.Se oli jo maailmanlopun enteitä.

    Tuohon rahankäyttöön en sano mitään,se ei kuulu ulkopuolisille.Sinä ja muut jäsenet voitte arvostella sitä,miten ne pitää käyttää.

    Äänestä

  • kirkkoon kuulumaton kirjoitti:

    Joko ne demarit ehti sinnekin.Kokoomus ja muut oikeistopuolueet siellä ovat tähän asti määränneet.

    kirkon rahojen käyttö kuuluu kaikille, jotka veroa maksavat. Joudun minäkin osllistumaan kirkon rahoittamiseen yhteisöveron muodossa. Vasta kun kirkko ja valtio erotetaan toisistaan, uskontoa ei opeteta kouluissa, hautaustoimi on kunnilla ja lasten aivopesu lopetetaan jne. minä lopetan puheet kirkon touhuista tykkänään.

    Äänestä

  • kirkkoon kuulumaton kirjoitti:

    Joko ne demarit ehti sinnekin.Kokoomus ja muut oikeistopuolueet siellä ovat tähän asti määränneet.

    Minkäläisia nahjuksia ne porvarit niissä kirkon päättävissa elimissä ovat, jos antavat pienen vähemmmistön päättää asioista.

    Olet ilmeisesti niin nuori, ettet muista mikä meteli syntyi kun löytyi ensimmäinen pappi eduskunnan vasemmistosta.Se oli jo maailmanlopun enteitä.

    Tuohon rahankäyttöön en sano mitään,se ei kuulu ulkopuolisille.Sinä ja muut jäsenet voitte arvostella sitä,miten ne pitää käyttää.

    Et enää ihan pysty lehtiä lukemaan eikä muutenkaan keskustelua seuraamaan. Kirkon ja sen edustajien kannanotot eivät mitenkään eroa yleisestä demarisoopasta jota jauhetaan niin YLE:n kuin Sanoma Oy:n toimesta.

    Kirkon hallinnon kokoonpanosta en tiedä, äänestysprosentti on next to nolla.

    Joku olisi voinut arvata minun jo eronneen kirkosta. Viitaan kirjoitukseni alkuun. säästänhän siinä ainakin 400 e/vuosi.

    Äänestä

  • kirkkoon kuulumaton kirjoitti:

    Joko ne demarit ehti sinnekin.Kokoomus ja muut oikeistopuolueet siellä ovat tähän asti määränneet.

    Minkäläisia nahjuksia ne porvarit niissä kirkon päättävissa elimissä ovat, jos antavat pienen vähemmmistön päättää asioista.

    Olet ilmeisesti niin nuori, ettet muista mikä meteli syntyi kun löytyi ensimmäinen pappi eduskunnan vasemmistosta.Se oli jo maailmanlopun enteitä.

    Tuohon rahankäyttöön en sano mitään,se ei kuulu ulkopuolisille.Sinä ja muut jäsenet voitte arvostella sitä,miten ne pitää käyttää.

    "Olet ilmeisesti niin nuori, ettet muista mikä meteli syntyi kun löytyi ensimmäinen pappi eduskunnan vasemmistosta.Se oli jo maailmanlopun enteitä."

    Jumalaa ei ole, joten kaikki instituutiot ovat "vain" maallisia. Niin myös evlut kirkko. Se on organisaatio, jolla on omia tavoitteitaan, jäseniään, ja joka muuttaa ympäristöä ja muuttuu itse.

    Osa tätä muutosta on se, että sosiaalidemokratian voittokulku näkyy myös kirkon sisällä. Tosin kirkon ominaisluonne on, uskonnosta johtuen, varsin muutosvastarintainen. Niinpä kirkko on vasemmalla nyt, kun yhteiskunnassa muuten ollaan siirtymässä pikemminkin oikealle.

    "SDP:n voittokulku" edellä on tosiasia, ei arvottava lause mihinkään suuntaan. Vuosisadan takaa nykyhetkeä katsova näkisi kaikki nykyiset eduskuntapuolueet suunnillen SDP:n haaroina hieman eri painotuksin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

m.susi kirjoitti:

http://www.yle.fi/uutiset/24h/id67199.html jos kirkko olisi pörssiyhtiö, niin ostaisin sen osakkeita välittömästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu