Onko Nokia Missio suurin petos ?

ihminen huolestuneena

Onko Nokia Missio suuri petos ?

Olen asiaa tutkittuani päätynyt siihen tulokseen, että Nokia Missio tarkoituksellisesti liiottelee uskoon tulleiden lukua ja myös käsittää uskoontulemisen ja uskossa olemisen aivan toisella tavalla kuin helluntailaiset.

Ehkä tuo on yksi tapa mainostaa, että tekevät itsestänsä suuremman ja merkittävämmän kuin ovatkaan.

Tahtovat esiintyä seurakuntana jossa jotakin tapahtuu.

Tapahtuuhan siellä, mutta ei niin myönteisiä asioita, kuten Iltasanomasta monet ovat nähneet.

Kysyn, missä ovat ne tuhannet uskoontulleet ovat ?

Ainakaan Tampereella heistä ei tunnu tietävän kukaan. Ovatko he edes tottakaan?

Mun mielestäni Nokia Mission toimintaakin saa arvostella ja koetella, ei se voi olla kaiken arvostelun yläpuolella.

Mua ärsyttää Nokia Mission harjoittama tietoinen harhaanjohtaminen. Ehkä muitakin.

Vastaan aikaisemmassa ketjussa olleeseen viestiin tässä:

Kiitoksia ensin Sam:ille perusteellisista vastauksista, joihin kaikkiin en kyllä valitettavasti voinut kirjoittaa kovinkaan myönteisiä ja positiivisia vastauksia.

-Sam Andreevitsh "NokiaMissiossa on ollut tapana kutsua julkisesti eteen niitä ihmisiä, jotka haluavat tulla uskoon / haluavat lähteä Jeesuksen seuraajiksi. Siitä on helppo laskea, kuinka paljon ihmisiä on tullut uskoon."

Mutta monet menevät sinne eteen useammankin kerran.

Ja monet uskovina pidetytkin menevät, kun tahtovat etsiä enemmän siunauksia. Esitetyt luvut ovat olleet 20-200 kokousta kohti, eli yhteensä laskettuna jo useita tuhansia.

Nokia Missio ymmärtää tuon uskon aika eri tavalla kuin
Helluntaiseurakunnat.

Markku Koivisto ”Kehotan tympääntyneitä, orjamaiseen lakihenkisyyteen itsensä kahlinneita ”isoveli-uskovia” kurttuotsaisen raadannan sijaan iloitsemaan Isän kodin rikkauksista: pitämään iloa ja tanssimaan, sillä sitähän Isä tahtoo. Elämää, yltäkylläistä elämää!”

Kun käsitys uskosta on ilon pito ja tanssi, sellaista uskoa on useimmissa Tampereen ravintoloissa, joten Nokia Missio on aivan tarpeeton.

-Sam Andreevitsh "Tietysti tällaisissa tilanteissa eteen tulee varmasti ihmisiä, jotka ovat ennenkin tulleet uskoon. Tai ainakin omassa kotiseurakunnassani (Tampereen helluntaiseurakunta) on joitain ihmisiä, jotka "tulevat uskoon" tällaisissa tilanteissa useamman kerran vuodessa."

Joten sillä selittyy osittain nuo Nokia Mission mainostamat suuret luvut.

- Sam Andreevitsh "En tiedä Tampereella tuhansista uskoon tulleista. Joitain satoja kai tuli viime vuonna uskoon NokiaMission kautta Tampereella."

Muutama satakin olisi aika paljon, eikä sellainen määrä voi pysyä aivan huomaamatta. Kuitenkin väki Nokia Missiossa on pikemminkin vähentynyt, sanovat.

Onhan tuo tunnettua että suurkokouksissa Suomessa ja varsinkin Afrikassa, mainitaan hyvinkin suuria lukuja.

Mutta esim. jos Jyväskylässä pidettyssä suurkokouksessa on tullut muutama tuhat uskoon, sellaisen määrän haihtuminen ilmaan, kertoo mulle sen, että tuollaiset uskoontulemiset ovat pelkkää sielullista tunteiden ylösnostatusta, joka katoaa silloin kun tunteet ovat haihtuneet pois.

Oikeissa herätyksissä seurakuntien tilat käyvät ahtaiksi ja uusia seurakuntia perustetaan. Kapakkoja suljetaan ja monet synnillä elantonsa hankkineet joutuvat etsimään muuta työtä.

-Sam Andreevitsh "Se on sitten tietysti seurakunnalle aina suuri haaste, miten saadaan uskoon tulleet aktiivisesti myös mukaan seurakuntaan. Luulen, että nykypäivänä tavalliselle suomalaiselle ei ole mitenkään selvä asia, että jos hän tulee uskoon, niin hän automaattisesti tulisi mukaan seurakuntaan. Asiasta pitää opettaa. Ei pidä ajatella, että tottahan ihminen tulee meidän seurakuntaamme, kun hän meidän seurakunnassamme myös tuli uskoon."

Suuri haaste olisi saada uskoontulleet pysymään kaukana Nokia Missiosta, vaikka ohjata heidät helluntaiseurakuntiin.

Tuossa suhteessa Nokia Missio on vaarallinen, houkuttelee ja vetää puoleensa Tampereen Helluntaiseurakunnan jäseniä.
Jos Nokia Missio laajenee jollekin uudelle paikkakunnalle, melkoisen todennäköistä on, että siellä oleva helluntaiseurakunta tulee menettämään karismaattisimmat (sielullisimmat) jäsenensä.

Mitä ihmettä Nokia Missio voisi tarjota enemmän ja paremmin kuin Tampereen Helluntaiseurakunta ?

Tampereen Helluntaiseurakunta tarjoaa ainakin raamatullisempaa opetusta ja käytäntöä, kuten uskovien kaste ja raamatullisen seurakuntamallin, jonka jäseniksi pääsee vain uskovat (toivottavasti).

Nokia Missio on paljon enemmän avoimempi kaikkia harhaoppeja ja harhaopettajia kohtaan, kuin Helluntaiseurakunta.

-Sam Andreevitsh"Tässä on varmasti NokiaMissiollekin haastetta. Se, että läheskään kaikki Missio-illoissa uskoon tulleet eivät ehkä ole tulleet osaksi Mission säännöllistä toimintaa, ei millään tavalla tarkoita sitä, että uskoon tulemiset eivät olisi olleet todellisia."

Voihan muutaman kohdalla olla noinkin. En ymmärrä miksi
todella uskoontullut voisi edes tuollaisessa paikassa viihtyä, olettaisi että hän näkisi aika pian sen hengellisen tyhjyyden ja kokisi vastenmielisenä toisen hengen.

-Sam Andreevitsh" Olen kuitenkin kohtalaisen vakuuttunut siitä, että Mission johtajat Jumalan edessä etsivät rukouksessa keinoja, miten uskoon tulleet nykyistä paremmin myös sitoutuisivat seurakunnan / NokiaMission toimintaan.""

Iltasanomissa mainittua 18-vuotiasta tyttöä eivät saaneet sidottua Nokia Mission toimintaan, ainoastaan Nokia Mission työntekijään. Hänelle olisi ollut parempi, ettei olisi koskaan Nokia Missiosta kuullutkaan.

Nokia Mission johtajat ovat enemmän sitoutuneet Amerikkalaiseen tv-evankelistaan Benny Hinniin ja kaikkein kuuluisampaan torontolaiseen Rodney Howard-Browneen.

Tunnettuja harhaopettajia jotka ovat käyneet Nokia Missiossa:
Charles Ndifon (paranaja evankelista, joka sanoi olevansa Messias)
Daniel Ekechukwu (kuolleistaherännyt, kuinka monesti?)
Kari Kuula (Liberaaliteologi)
Cindy Jakobs (Väärä profeetta, lupailee herätyksiä)
Tommy Tenney (Kolminaisuuden kieltäjä kirkosta, haukkuu raamattua pölyiseksi kirjaksi)
Michael Howard (Ylistyksen oppien levittäjä)
Peter Youngren (Eronnut mies, joka väärentelee kokous kuvia)
yms..

Markun yhteistyökumppaneita:
Benny Hinn (Toronton herätys sekä menestysteologia)
Rodney Howard-Browne (Toronton herätys sekä menestysteologia)
Ulf Ekman (Pohjolan tunnetuin menestysteologi)
yms...

58

1909

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesus tarkoittaa

      sanoessaan, että "kaikki mikä on minusta tulee pilkatuksi ja muistakaa, että minä olen ollut pilkattuna ennen teitä, ei siis ole opetuslapsi opettajaansa suurempi."

      Eikö teillä todella ole muuta tekemistä, kuin repiä heitä, joiden tulisi, jos itse olette uskossa, olla teidän sisarianne ja veljiänne.

      Jos tahdotte olla uskossa, tutkikaa omia hedelmiänne ja jättäkää muiden hedelmät heidän vastuulleen.
      Eksytys on kokonaan erilaatuista, mitä te kuvittelette sen olevan. Se on sellaista, että Jeesusta mitätöidään. Mitätöiköö Nokia Missio mielestanne Jeesusta?

      • tähtipöllö

        Kyllä asioista pitää saada keskustella ja kaikki pitää voida arvostella.

        Luehan UT.

        Nokia missio ei täytä seurakunnalle annettuja kriteerejä ja mallia. Tämän tähden on harhaan joutuminen on enemmän kuin todennäköistä. Ja pahalta näyttää, kun puhuja kaartia katselee, kuka kertoo viattomille ihmisille mikä mikin puhuja on miehiään? Jeesus nimenomaan varoitti juoksemassa lopunaikana IHMISTEN PERÄSSÄ:

        Mark. 13:21
           
        "Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko."

        Ei kukaan, ellei tänne joku eksy lukemaan.

    • ketjun aloittajalle!

      Seuraako sinun uskoasi merkit. Paraneeko sairaa, vapautuuko vangitut, ovatko myrkyt tehottomia, eli tapahtuuko uskosi kautta ihmeitä?

      • tähtipöllö

        Jumala ne ihmeet tekee - Jumalan ihmeet!

        Minusta ei voida vaatia tai edellyttää ihmeitä uskovilta jos kirjoittaa tälle palstalle. Toisaalta niin monet jättäisivät harhaoppinsa jos kertoisimme kaikki ihmeet mitä olemme saaneet kokea elämämme aikana.

        Yleensä jos joku ottaa kantaa asiaa alkaa eräänlainen henkilöön kohdistuva arvostelu.

        Jeesus kuitenkin käski kuulijoiden arvostella kaiken Raamatulla, siis myös saarnamiehet, eikä edellyttänyt kuulijoita mitään voimatekoja.

        Armolahjat ovat niin moninaiset ja kullakin on oma lahjansa, eikä siten voida laittaa uskovia siten arvojärjestykseen kuka saa olla suurimmassa ihmeessä mukana.

        Jumala voi käyttää vajavaisiakin ihmisiä välikappaleinaan.

        Sellainen toiminta mitä ei saa arvostella on jo harhaoppia sen perustella.

      • siitä
        tähtipöllö kirjoitti:

        että seuraako merkit uskoasi, ei ole turha kysymys, sillä Jeesus sanoo, että merkit seuraavat uskoa ja hän vahvistaa merkkien kautta uskon.
        Kaikki tulee arvostella, mutta mitään ei tule tuomita, sillä Jumala ei antanut yhdelle ainoallekaan ihmiselle oikeutta tuomitsemiseen.

        Miksi ei antanut. Siksi, että ihminen on mitättömän pieni, eikä näe, kuin sen minkä pinnalta hedelminä voi huomata. Näitä hedelmiä meidän tulee seurata ja jos hedelmät osoittavat jatkuvasti eksytykeen, tulee meidän ehdottomasti ottaa eksyneeseen yhteys ja nuhdella häntä. NIIN SUURI ON JUMALAN ARMO, ETTÄ HÄN ETSII EKSYNEINTÄKIN.
        Jos eksynyt ei kuule nuhtelua, tulee häntä nuhdella uudelleen vanhimpien, eli viisaiden ihmisten kanssa ja jos hän ei yhäkään kuule, tulee hänet hyljätä täyttämään lihallisuuttaan ja toivoa, että kun hän lihansa tuotokset joutuu niittämään, tahtookin hän tehdä parannuksen ja tulla Jumala luokse katuen sytejään.

        Milloin tahansa täällä lukee noita Nokia missioon kohditettuja arvosteluja, on niissä arvostelijan tuomio mukana ja se kauhistuttaa, sillä yleensä nämä arvostelijat eivät tunne Jumalaa ja siksi eksyttävät monia mukaansa.

      • tähtipöllö
        siitä kirjoitti:

        se on valitojen tekmistä ja kannanottoja, miten toimimme ja mihin lähdemme - mihin emme.
        Jeesuksen omina se on ojentautumista Raamatun mukaan, mahdolliseman terveeseen hengellisyyteen - tässä tapauksessa.

        ...mutta kadotustuomion julistamiseen ei ole annettu lupaa.

        Toki tuomion on oltava oikea ja tuomitsijan puhtaalla mielellä ja sydämellä.

        Jeesus käskee:

        Joh. 7:24
           
        "Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio.""

        Paavali tuomitsi:

        Gal. 2:11
           
        "Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista. "

        Nokian mission on liikaa epäkohtia jos sitä verrataan seurakuntaan; seurakuntakurin käyttäjänä se on varmasti vähän kyseen alainen asia, kuten ketkä ovat seurakuntalaisia? Tai uskoon tulleiden kastaminen UT:n opetuksen mukaan sekä ehtoollisen viettäminen ja jakaminen (vain opetuslapsille tarkoitettu). Opetustakaan ei ole hyvä hoitaa vallattomasti kuin nyt, kun pitäisi olla valittu ja pätevä vanhemmisto päälle katsomassa ja vastaamassa siitä. (Tit.1)

        Niin huomaan, että sinäkin pyrit kovasti opettamaan, mutta et tietenkään ota mitään vastuuta siitä kun et käytä edes alkeellistakaan nimimerkkiä.

      • olla tuomitsemista

        vaan valintaa!!! Toki meidän on valittava joka hetki, miten käytämme aikamme, eli meidän on tarkattava OMIA ajatuksiammekin, ovatko ne Jumalan hedelmää kantavia, eli kuvastavatko ne lihallisuutta. Ajatuksista kaikki saa alkunsa.

        Jos minulla yrittää tulla tuomiohenki vieraisille, käännyn äkkiä Jumalan puoleen, sillä onhan Jeesus opettanut minulle tuomitsemisen vakavuuden ja sen, että hänkään ei mielellään tuomitse, mutta jos hänen on tuomittava, on hänen tuomionsa aina oikea.
        Siksipä kysynkin sinulta, miksi sinusta on helppo lausua tuomitsevia arvosteluja ja muistutan sinua, että Jeesus ei tahtonut koskaan lausua tuomiota, vaan syntisintäkin hän oli valmis armahtamaan ja kutsui syntisiä yhteyteensä, eli hän rakasti juuri heitä, jotka tarvitsivat parantajaa ja tänään on samoin.

        Johannes 8
        15 Te tuomitsette lihan mukaan; minä en tuomitse ketään.
        16 Ja vaikka minä tuomitsisinkin, niin minun tuomioni olisi oikea, sillä minä en ole yksinäni, vaan minä ja hän, joka on minut lähettänyt.

        Nimimerkin käyttämisestä sen verran, että olen joskus kirjoittanut samalla merkillä ja paha on tullut ja riistänyt sen ja alkanut suoltaa sillä mitä sattuu. Jostakin syystä, en saa vieläkään Jeesukselta lupaa rekistöröitymiseen.
        Käyn niillä palsoilla, mihin Jeesus minut milloinkin lähettää ja nyt hän lähetti tänne.

      • ihminen...
        olla tuomitsemista kirjoitti:

        olla varma, että juuri ne omat valinnat ovat ainoita oikeita. Miksi lahkot ovat syntyneet, vaikka jokainen hengessä kasvanut tietää, että lahko on syntiä. Juuri siksi ne syntyivät, kun ihminen lähti valitsemaan tuomiomieli mukanaan, eli valitsi miten uskoo ja tuomitsi toisten uskon.

        Meidän, jotka uskomme Jeesukseen tulee olla aralla mielellä itsemmekin suhteen ja joka on aralla ja nöyrällä mielellä, ei tahdo kenestäkään tuomiota lausua, sillä ensin olisi lausuttava tuomio itsestä.

        Senpä tähden, turvautukaamme kaikessa Jumalaan ja julistakaamme Ilosanomaa ja muistakaamme, että ilosanomaan ei kuulu tuomio ja antakaamme lusteen kasvaa viljan seassa, sillä on enkelien työ erottaa luste viljata. Me ihmiset emme siihen kykene.

        sanoit:

        >>"muistutan sinua, että Jeesus ei tahtonut koskaan lausua tuomiota, vaan syntisintäkin hän oli valmis armahtamaan ja kutsui syntisiä yhteyteensä,"

      • tähtipöllö
        ihminen... kirjoitti:

        ...on huolehtia seurakunnan terveestä opetuksesta, mutta onko Nokia missio seurakunta siinä mielessä?
        Raamatun mukaan ei, koska ei vesikastetta, ei ehtoolista, ei vanhimpia, ei srk-kuria mm. ei ole, mutta he vastaavat työstään kerran Jumalan edessä, mutta nämä ovat vain yleisesti tiedossa oleva asioita ja he mainostavat työtään meille kovasti on oikeus tietää mitä he tekevät.

        sanoit:
        >>"antakaamme lusteen kasvaa viljan seassa, sillä on enkelien työ erottaa luste viljata. Me ihmiset emme siihen kykene."

      • kovaa tekstiä.
        tähtipöllö kirjoitti:

        sanoit:

        >>"muistutan sinua, että Jeesus ei tahtonut koskaan lausua tuomiota, vaan syntisintäkin hän oli valmis armahtamaan ja kutsui syntisiä yhteyteensä,"

        Olet nostanut itsesi aikamoiseen asemaan. Jumala käskee meidän rakastaa jokaista, syntisinstäkin ja nuhdella synnistä, heitä, joiden synti on ilmeinen ja sitä minäkin teen tarpeen vaatiessa, kuten nyt.

        Mietipäs nyt itsekin, jos Jeesus olisi täällä nyt ja johdattaisi ihmisiä parannukseen, vaikkapa tämän netin kautta, niin antaisiko hän julkisesti täällä tuomioita eksyneimmästäkään ihmisestä. Sitä hän ei tekisi, vaan hän tekisi kaikkensa saadakseen yhteyden siihen eksyneeseen jotta voisi auttaa häntä parannukseen. Jeesus tuli etsimään syntisiä vapauttaakseen heidät kahleista.

        Jos eksynyt ei kuulisi Jumalan ääntä ja tahtoa, niin silloin hänet tulisi hyljätä lihallisuuteensa ja tämän opettaa Raamattu. Raamattu ei käske sinun jaella tuomioita, eikä varsinkaan mututuntumalla, vaan käskee sinunkin sitkeästi herätellä ihmisiä, jotta nämä ihmiset saisivat mahdollisuuden öljyn saamiseen lamppuunsa. Miten tuo jatkuva toisten ihmisten tuomisteminen ja arvosteleminen kasvattaa ketään Jumalan tuntemiseen. Te puhutte jatkuvasti ihmisen teoista ja näin hylkäätte Jumalan tahdon ja teot.

        Sinä kirjoittelet täällä netissä julkisesti varoittaen heistä, jotka ovat sinun oppisi ja ymmärryksesi mukaan eksyttäjiä, mutta oletko ottanut näihin ns. eksyttäjiin ensin yhteyttä ja pyrkinyt saamaan heidät heränneelle omalletunnolle.

        Toisekseen kysyn sinulta, että mikä Markku Koivistossa ja Nokia missiossa on se ilmeinen synti, jonka tähden heidät tuomitset, vaikka tuomitsemista et itse näe, etkä myönnä. Siis, mikä on se ilmeinen synti, kieltääkö ja vähätteleekö missio Jeesusta ja opettaako Jeesuksen vastaisiin tekoihin?

        Kasteesta mainitsit jotakin. Ethän vain sinäkin kuvittele, että kastetapa, joka on ihmisen teko, ratkaisee uskonlaadun. Jos kuvittelet niin, olet pahasti harhassa.
        Vesikaste on kuuliaisuusteko, mutta se ei poista yhdestäkään ihmisestä lihansaastaa. Lihan saasta poistuu uudesti syntyneistä, jotka ovat syntyneet ylhäältä elävän veden lähteestä, eli Jumalan Sanasta, eli Jeesuksesta ja Hengestä, joka tämän Sanan pitää itsessään ja todistaa sen, eli meidän on synnyttävä Jumalasta.
        Uudesti syntyneen lihansaasta tulee ristiin naulittua, vain Jumalan Sanan=Jeesus avulla, eli hänen voittonsa tähden.

        Et ole laisinkaan valmis lausumaan mielipiteitäsi muista uskovaisista, sillä Raamatun tuntemus puuttuu sinulta. Nyt on tärkeintä tutustua Jumalan tahtoon ja sen tahdon löydät Raamatusta.

      • tähtipöllö
        kovaa tekstiä. kirjoitti:

        Jumalan seurakunta on nostettu UT:ssa erikoisasemaan, ja sille kuuluu monet virat ja lupaukset. Edeellenkään niitä asioita ei ole Jeesuksen toimesta peruutettu! Jos joku uskaltaa tehdä toisin, se on hänen ja heidän ongelmansa ja häpeänsä, mitä sinä tällä rehellisiä uskovia syyttelet? Terve arvostelu ei ole Raamatussa kielletty! Se on suurinta Jumalan rakkautta.

        Kun ehkä yrität sanoa, että Nokia missio on yhdessä Markku Koisiston kanssa ovat arvostelun ylä- ja ulkopuolella ja jokainen joka huomauttaa jostakin epäkohdasta on välittömästi:

        f) tuomitaan itsensä ylentäjäksi?
        g) käyttäytyy muka rakkaudettomasti?
        h) ei saa enää toimia uskonsa mukaisesti
        ja Raamatun opin mukaan, minkä on oikeaksi havainnut?
        i) ei saisi julkisesti ottaa kuntaa epäkohtiin, vaikka Nokia missio toimii julkisuudessa ja tuottaa Suomeen harhaoppisia puhujia, ei noudata kaste ym. käskyjä?

        k) saa tuomion "Raamatun tuntemus puuttuu"

        l) Uuden liiton kastetapaa aletaan väheksymään ja tuomitaan jopa mitättömäksi

        m) pitäisi olla jatkuville epäkohdille sokea.

        Älä vaivaudu yrittäämään minua toista kertaa väärään oppiisi!

        Jos tämä on Nokia mission opetuslasten oppia olen ihmeissäni yhä enemmän, sillä ymmärrän Jumalan rakkauden ja vastuun kuulijoita ja uskovia kohtaan ja en todellakaan tule hyväksymään vieraita oppeja, mitä Nokia mission ulkomaalaiset puhuja listaan kuuluvat edustavat.

        Siis sinulle on kaikki ok, et todellakaan nauti minun luottamustani oppiesi kanssa.

      • seurakunta

        mielestäsi ilmenee. Siinäkö yhteydessä, missä sinä käyt.
        Jumalan seurakunta on siellä, missä on Jumalan lapset ja vaikka Jumalan lapset ovatkin tällä hetkellä hajallaan maailmalla, ovat he kuitenkin seurakunnassa, johon Jumala on kaiken voitelunsa vuodattanut ja johon hän on lahjansa antanut.

        Mielestäsikö on oikein, että otetaan jokin yhteisö, jonka väitetään olevan eksyttävä ja siitä huudetaan kurkku suorana kaikille mahdollisille, eikä huomata, että siellä yhteisössä on Jeesuksen omia. Tarkkailepas omaa yhteisöäsi, voitko sanoa sen täydellinen olevan.

        Lopeta ihmeessä tuo arvosteleminen ja ala todistaa suullasi Jumalan voimaa ja kaikkinaista hyvyyttä, äläkä ihmisen teoista tai pahuudesta julista, sillä sinä et tiedä kuka on hyvä ja kuka on paha. Tarkasta ensin omat hedelmäsi, eli se ilmentymä, mikä kauttasi ilmeiseksi tulee. Mitä luulet, voisiko jollakin lähimäiselläsi olla sinustakin sanottavaa ja mitä ajattelisit, jos tämä lähimäinen tulisi ja kertoisi ilman, että sinun kanssasi olisi asiasta keskustellut, tänne julkisuuteen sinusta ja antaisi sinusta mahdollisimman epäluotettavan ja huonon kuvan, kuten sinä tahdot tehdä heistä, jotka mielestäsi eivät ole tavallasi "oikeassa uskossa."

        Jos sinulla on Markku Koivistoa vastaan jotakin, ota häneen yhteyttä ja puhu hänen kanssaan.

      • tähtipöllö
        seurakunta kirjoitti:

        Onko kaikki hyväksyttävä?...

        Mitä Nokia missio ja Markku Koivisto tekee?

        Lopeta tuo lapsellinen syyttäminen ja syyllistäminen, kun et todellisuudessa voi edes yhteen kysymykseen vastata rehellisesti, vaan sama ryöpytys jatkuu:

        "Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen, niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja, alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen."1.Tim. 6:3-5

        En varmastikaan ole ainoa, joka ottaa kantaa Koiviston tekemisiin, kun hän ei ole muitakaan kunnellut - tuskin kannatta ottaa yhteyttä, jätän mieluummin sen Jumalan tehtäväksi ja jos Koivistolla onkaan enää mitään valtaa asioihin tai kykyä tehdä näissä asioissa parannusta? Se aika voi mennä ohi!

        Ota nyt selvää ja vastaa:

        Miksi ihmeessä Nokia Missio on yhteistyössä noiden harhaoppisten ulkomaalaisten julistajien kanssa?

      • tuomari...

        joka meille muille kertoo, kuka on harhaoppinen ja kuka on oikea oppinen. Kerropas nyt, mikä sinut saa nuo ulkomaiset julistajat harhaoppisiksi tuomitsemaan.

        Sanot, että Kovistolta voi mennä aika ja kyky parannuksen tekoon ohi, mutta voin varoittaa sinua, että niin voi käydä juuri sinulle.

        Miksi sinä tahdot elää Jumalan tahtoa vastaan, eli et kunnioita Jumalaa yli kaiken ja rakasta lähimäistäsi, kuin itseäsi.

        Minä käyn palstoilla, joilla on todellisesti eksyneitä ja silti tunnen syvää rakkautta näitä ihmisiä kohtaan. Tuolla idänuskonnon palstalla ei Jeesus ole missään arvossa ja jehovalaiset pitävät häntä vieläkin enkelinä ja osa heistä pitää häntä profeettana ja tuolla mormonien palstalla kolmiyhteistä Jumalaa ei tunnusteta. Käyn siis palstoilla jossa Jeesus on tuntematon tai hänelle on käännetty selkä, eikä häntä tahdota tuntea, kuten tuolla juutalaisten keskuudessakin tehdään.

        Siellä synti on ilmeinen ja siellä ei ole enää kyse lusteesta viljan joukossa, vaan totaalisesta eksymisestä ja totaalisesta eksytyksestä.

        Silti minulla ei tule mieleenikään näitä harhaan johdettuja nakella kivillä, vaan todella tunne syvää sääliä ja rakkautta heitä kohtaan ja tiedän, että se tunne on Jumalasta.

        Enkö olisi armollinen myös heitä kohtaan, jotka luulevat tuntevansa Jeesuksen, mutta eivät tunne. Eivätkö juuri he tarvitse totuutta ja julistajia jotka julistavat heille totuudesta.

        Kaikkia asioita ei missään tapauksessa tule eikä saa hyväksyä, mutta viisas nuhtelee, ojentaa ja pyrkii saamaan totuuden Hengen voimaan heidän kohdallaankin, jotka harhailevat.
        Vihalla ja haukkimisilla ei saa muuta aikaan, kuin pahaa.

        Jos ihminen ei käy parannukseen vaikka häntä rakkaudessa nuhdellaan ja opastetaan, vaan jatkaa lihallisuudessaan, saa hän mennä valintansa mukaan, mutta silloinkin on säilytettävä toivo, että juuri tämä harhaan mennyt palautuu Jumalan yhteyteen.

        Markku Koivisto on Jumalan työhönsä valjastama, kärsinyt paljon Jeesuksen tähden ja tulee tekemään työtänsä loppuun asti uskollisesti. Hän ei tule koskaan mielyttämään kaikkia ihmisiä, eikä hänen tule tullakaan miellyttämään kaikkia, sillä jos suola käy mauttomaksi ei se kelpaa, kuin pois heitettäväksi.

        Henkilökohtaisesti olen kuullut muutaman Koiviston saarnan, eikä hän käyttäydy minunkaan mielestäni niin, kuin minä, huom. minä tahtoisin uskovaisen julistajan käyttäytyvän, hillitysti, mutta hänen tuomansa Sanoma on puhdasta. Hän julistaa parannuksen tärkeydestä ja Jumalan VOIMASTA heidän kohdallaan, jotka tahtovat olla kuuliaisia Jumalalle.

        Ajattelepas sitä, miten säälivä ja rakastava tämä julistaja on ja miten uskossa luja, kun hän toivottomien vanhempien pyynnöstä, jotka menettivät lapsensa, oli valmis uhraamaan oman maineensa mennessään herättämään tätä lasta uskossa. Sen aika ei kuitenkaan ollut vielä tapahtua, mutta näin sen tapauksen yhteydessä Koiviston uskon laadun. Se on Jumalan mielen mukainen, lapsenkaltainen ja nöyrä.

        Oletko lukenut Raamatusta, miten siellä kerrotaan, että kuolleet heräsivät henkiin, Jeesuksen kautta tai Paavalin tai jonkun muun Jumalan mielen mukaisen julistajan kautta ja Jeesus meidän Herramme, Kuninkaamme ja Jumalamme sanoo, että "te tulette tekemään suurempia, kuin minä teen" ja sillä hän tarkoittaa meidän, jotka uskomme häneen, olevan vielä sellaisessa voitelussa, että kuolleetkin heräävät, kun käskemme Jeesuksen nimessä.

        Suomi on kovaa maaperää kaikkinaisesti Jumalan työhön nähden ja siksi suomalaiset ovat kasvaneet hengellisesti koviksi. He eivät siedä mitään poikkeavaa, eivät uskon asioissa ja eivät muutenkaan. Elävän Jumalan vastustajia on paljon, sillä täällä halutaan palvella tehtyä Jumalaa, joka ei paranna, ei vapauta, ei herätä henkiin, ei vaadi tottelevaisuutta, ei vaadi kunnioitusta, vaan tyrkyttää kaikille armoa, jonka jokainen saa ilmaiseksi ja jonka eteen kenenkään ei tarvitse tahtoaan taivuttaa mihinkään ja jonka voimasta kenenkään ei tarvitse lihaansa ristille naulata. Suomalaiset ottavat kyllä armon vastaan, mutta eivät sitä saa, elleivät käänny ja tee parannusta ja tahdo tunnustaa elävän Jumalan VOIMAA.

      • tähtipöllö
        tuomari... kirjoitti:

        Oletpa sinä kova selittämään sekä tuomitsemaan, mutta kysymykseen ET KOSKAAN VASTAA! Miksi?

        Ihmeellistä, että tuomitset väärämielisesti täällä minun kirjoitukseni näin tarkkaan sekä nimittelet milloin miksikin, MUTTA et näe pienintäkään huomautettavaa Nokia Mission toiminnassa?

        Siis puolustelet harhaopettajia, että silloinkin on vika kuulioissa, koska eivät siedä "poikkeavaa"! Sinun teologiasi on sellaista, että sinä päästäisit vaikka itse pirun puhumaan... jos oppisi mukaan siis kaikki poikkeavuus on siedettävä!!!!!!

        RAAMATTU EI TURHAAN SANO:

        " Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen. Vielä minä sanon: älköön kukaan luulko minua mielettömäksi; mutta vaikka olisinkin, ottakaa minut mieletönnäkin vastaan, että minäkin saisin hiukan kerskata. Mitä nyt puhun, kun näin suurella luottamuksella kerskaan, sitä en puhu Herran mielen mukaan, vaan niinkuin mieletön.
        18 Koska niin monet kerskaavat lihan mukaan, niin kerskaan minäkin. Tehän hyvin suvaitsette mielettömiä, kun itse olette niin mieleviä. Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin. Häpeäkseni sanon: tähän me kyllä olemme olleet liian heikkoja. Mutta minkä joku toinen uskaltaa - puhun kuin mieletön - sen uskallan minäkin." 2.Kor. 11:13-21

        Olet minuta puolueellinen ja väärämielinen tuomari! Oletko sitä mieltä, että ulkomaalisten puhujien jopa harhaopillisia poikkeavuuksia ja käsityksiä ei saisi kuulioille kertoa, vaan ne pitäisi pimittää?

        Tässä aloittajan tekstiä, joka en suinkaan minä ole kirjoittanut:

        >>>>>"Nokia Mission johtajat ovat enemmän sitoutuneet Amerikkalaiseen tv-evankelistaan Benny Hinniin ja kaikkein kuuluisampaan torontolaiseen Rodney Howard-Browneen.

        Tunnettuja harhaopettajia jotka ovat käyneet Nokia Missiossa:
        Charles Ndifon (paranaja evankelista, joka sanoi olevansa Messias)
        Daniel Ekechukwu (kuolleistaherännyt, kuinka monesti?)
        Kari Kuula (Liberaaliteologi)
        Cindy Jakobs (Väärä profeetta, lupailee herätyksiä)
        Tommy Tenney (Kolminaisuuden kieltäjä kirkosta, haukkuu raamattua pölyiseksi kirjaksi)
        Michael Howard (Ylistyksen oppien levittäjä)
        Peter Youngren (Eronnut mies, joka väärentelee kokous kuvia)
        yms..

        Markun yhteistyökumppaneita:
        Benny Hinn (Toronton herätys sekä menestysteologia)
        Rodney Howard-Browne (Toronton herätys sekä menestysteologia)
        Ulf Ekman (Pohjolan tunnetuin menestysteologi)
        yms..."

    • VIHOLLINEN!

      VAROKAA, ETTEI TEITÄ HAVAITTAISI TAISTELEVAKSI ITSEÄÄN JUMALAA VASTAAN! PYHÄN HENGEN PILKKA, LUOPUMUS JA PAATUMUS OVAT SINUN KOHDALLASI NYT LÄHELLÄ, MUTTA VOIT VIELÄ TEHDÄ PARANNUKSEN JA RUKOILLA ARMOA, KUN ARVOSTELIT NOKIAA!

      • tähtipöllö

        Paavali jopa pyysi arvostelemaan:

        1. Kor. 10:15
        "Minä puhun niinkuin ymmärtäväisille; arvostelkaa itse, mitä minä sanon."

        Ef. 5:10
           
        "ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle;"

        1. Kor. 12:10
           
        "toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä"

        Miten kehtaat sanoa, että se on Pyhän Hengen pilkkaa?

        Etkö keksi jotkin järkevämpää sanottavaa?

        Ei arvosteleminen ole väärin. Nokia Mission toiminta on julkista ja he kutsuvat tänne kyseisiä miehiä puhumaan, jos emme arvostele siinä teemme syntiä.

      • ARVOSTELEVAT!

        ILMAN PYHÄÄ HENKEÄ OLEVA EI OLE PÄTEVÄ ARVOSTELEMAAN HENGELLISIÄ. HÄN NÄKEE VAIN UHKIA JA HARHOJA.

      • anti-Nokia
        ARVOSTELEVAT! kirjoitti:

        ILMAN PYHÄÄ HENKEÄ OLEVA EI OLE PÄTEVÄ ARVOSTELEMAAN HENGELLISIÄ. HÄN NÄKEE VAIN UHKIA JA HARHOJA.

        Olet joutunut vieraan hengen valtaan. Sen tähden höyryät kuin viimeistä päivää.
        Jeesus voi vapauttaa sinut. Rukoillaan apua!

      • hengestä
        anti-Nokia kirjoitti:

        puhutaan ja sen hengen valtaan joutuneista, niin silloin pitää katse kääntää näihin "kaikki tietäviin uskovaisiin", jotka lyömästä lyövät toisia ja tietävät "omalla varmuudella" kuka on uskovainen ja kelpaa Jumalallalle, muut he sumeleimatta tuomitsevat.

        Kuka heidän mielestään on kelvollinen uskovainen. Sellainen, joka ilmentää uskoa samoin, kuin tämä arvostelija ja käyttäytyy uskossa samoin, kuin tämä arvostelija, muuta ovat heidän tuomionsa kohteena.

      • arvostella?
        hengestä kirjoitti:

        HENGETTÖMÄT
        Kirjoittanut: ARVOSTELEVAT! 14.8.2007 klo 06.52

        ILMAN PYHÄÄ HENKEÄ OLEVA EI OLE PÄTEVÄ ARVOSTELEMAAN HENGELLISIÄ. HÄN NÄKEE VAIN UHKIA JA HARHOJA.

      • valtaa.
        arvostella? kirjoitti:

        HENGETTÖMÄT
        Kirjoittanut: ARVOSTELEVAT! 14.8.2007 klo 06.52

        ILMAN PYHÄÄ HENKEÄ OLEVA EI OLE PÄTEVÄ ARVOSTELEMAAN HENGELLISIÄ. HÄN NÄKEE VAIN UHKIA JA HARHOJA.

        Totta kirjoittaa hän, joka sanoo, että ilman Pyhää Henkeä ei ole valtaa, eli kykyä arvostella, sillä vain Pyhässä Hengessä on henkien erottamisen lahja ja he, jotka eivät ole täytetty Pyhällä Hengellä, eivät voi uskonasioita arvostella.
        Yksikään lihallinen ei ymmärrä hengellisiä.

        Joka lihaansa kylvää se lihastaan niittää. Joka henkeen kylvää se hengestä niittää.

      • Nokia-henkeä
        valtaa. kirjoitti:

        Joka Pyhässä Hengessä vaeltaa, hän tietää ja tuntee hengessään, mikä henki Nokia Missiossa vaikuttaa.
        Nokia-henki on vieras eksytyksen henki, jota Pyhä Henki EI tunnusta eikä koskaan tule tunnustamaan.

      • puhuisi
        Nokia-henkeä kirjoitti:

        Joka Pyhässä Hengessä vaeltaa, hän tietää ja tuntee hengessään, mikä henki Nokia Missiossa vaikuttaa.
        Nokia-henki on vieras eksytyksen henki, jota Pyhä Henki EI tunnusta eikä koskaan tule tunnustamaan.

        Nokia missiossa vaikuttavasta hengestä kokonaisuudessaan, sillä aivan varmasti siellä on mukana vastahenki niin, kuin on kaikkialla missä Jeesusta ja hänen armoaan julistetaan, vaan mitä mieltä olet Markku Koivistosta ja muista vanhemmistoon kuuluvista.

      • valinnut
        puhuisi kirjoitti:

        Nokia missiossa vaikuttavasta hengestä kokonaisuudessaan, sillä aivan varmasti siellä on mukana vastahenki niin, kuin on kaikkialla missä Jeesusta ja hänen armoaan julistetaan, vaan mitä mieltä olet Markku Koivistosta ja muista vanhemmistoon kuuluvista.

        Benny Hinn, Rodney Howard-Browne, Cindy Jacobs...
        Siinä muutamia esimerkkejä Markku Koiviston hyväksymistä yhteistyökumppaneista ja hengenheimolaisista.

        NM:n toimintatapa, kokouskäytännöt kaatamisineen ja 'sirkusmenoineen' ovat amerikkalaista tuontitavaraa eivätkä jätä mitään tulkinnanvaraa:
        Johtaja Markku Koivistoa ei johdata Jumalan Pyhä Henki.

        Jos pystyt osoittamaan, että MKo on irtisanoutunut alussa mainituista valheapostoleista ja eksyttäjistä, silloin suostun uudelleen harkitsemaan omaa kantaani.

      • ööööööööö
        anti-Nokia kirjoitti:

        Olet joutunut vieraan hengen valtaan. Sen tähden höyryät kuin viimeistä päivää.
        Jeesus voi vapauttaa sinut. Rukoillaan apua!

        ööööööööööööö

    • sinä

      uskallat puhua samoin, kuin kirjanoppineet ja fariseukset puhuivat aikanaan. Sinun on nopeasti tehtävä parannus arvostelun ja tuomitsemisen synnistä.
      Nokia missiossa julistetaan Jumalan sanaa ja Jumalan voimaa.

      • merim.raimo

        Jumalan voimaa ? kunpa julistettaisiin parannuksentekoa ja SYNNISTÄ luopumista.Jos arvostelee "nokiaa"ja nokian fariseuksia niin saako siitä kovan kurituksen Herralta ?

      • sinä
        merim.raimo kirjoitti:

        Jumalan voimaa ? kunpa julistettaisiin parannuksentekoa ja SYNNISTÄ luopumista.Jos arvostelee "nokiaa"ja nokian fariseuksia niin saako siitä kovan kurituksen Herralta ?

        et ole enää vauvauskovainen, mutta puheesi eivät viittaa vastuulliseen aikuiseen uskovaiseen.

        Aikuinen, Jeesuksen tunteva uskovainen, ilmentää kaikessa Mestariaan. Käskikö Jeesus sinun julkisesti häpäistä ketään. Nämä, jotka Nokia missiota jatkuvasti ja ymmärtämättömyyttään häpäisevät, eivät varmasti pyri noudattamaan Jumalan tahtoa, eli ottaa yhteys eksyneisiin ja pyrkiä saada heidät parannuksen tielle.

        Löytyneekö uskoa Jeesuksen tullessa hakemaan loppujoukkoaan. Missä on merkit, jotka todistavat uskon?

        Jumalan VOIMAA ei ole muilla, kuin joka hetki parannuksessa eläjillä.

      • toimitanne?
        sinä kirjoitti:

        Miksi sitten nokia missiossa toimitte niin, että jos sen kertoo julkisesti niin sanotte, että se häpäisee teitä?

        Aika ihmeellistä!

    • ALOITTAJALLE

      mietittävää.
      Olen usein lukenut, miten täällä vanhatkin, itseään oikeassa pitävät uskovaiset tuomitsevat toiseen suuntaukseen kuuluvia ihmisiä noin, vain kylmästi, tuntematta heitä sen kummemmin, kuin ehkä ovat yhdesti kuulleet heitä, tai ovat kuulleet heistä muilta, tai ovat useamminkin kuulleet heitä, mutta nämä arvostelun kohteena olevan eivät ole käyttäytyneet heidän tavoin ja siksi saavat tuomiot niskaansa.

      Jumala loi meitä yhtä monta persoonallisuutta, kuin voit nähdä kasvoja ja siksi voit olla varma, että he, jotka seuraavat Jeesusta, eivät käyttäydy kaikki saman kaavan mukaan, koska Jeesus vahvistaa persoonallisuuksien kirjon, eli valtuuttaa ihmisen käyttäytymään oman persoonansa mukaisesti, ilman, että hän toisista mallia ottaisi.

      Siksipä toin sinulle erittäin hyvän arvostelutavan, eli seuraa onko ihminen kylmä, haalea, palava ja ilmentääkö hän kumpia hedelmiä näistä:
      Galatalaiskirje 5
      19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
      20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
      21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
      22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
      23 Sellaista vastaan ei ole laki.
      24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
      25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.

      • tähtipöllö

        Mielestäni kirjoittaja on hyvinkin tarkkaan tutkinut aiheen "Nokia Missio". Jumalan ihmiset voivat kirjoittaa myös "varoittavia" sanoja, mutta "hengettömät puoskarit" haukkuvat aina evankelistoja:

        "saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, VAROITA, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti."

        2.Tim.4:2-4

        Voihan tässä oikaista, jos joku asia on väärää eikä pidä lainkaan paikkaansa. (kukaan ei ole tähän mennessä valittanut asia tiedosta) Ja kun kyseiset harhaoppiset puhujat siten saavat edelleen tulla vierailemaan Nokia Missioon, itse en sinne etsiviä ihmisiä uskalla neuvoa. Joudumme toteamaan, että sekainen ja villi opetus vallitsee tällä hetkellä Nokia missiossa.

        Tekevätkö he niistä parannuksen jää nähtäväksi.

        Tietysti, meillä helluntailaisille on annettava oikea tieto asioista, ja onhan helluntaiseurakuntamme hyvä ja oikea malli UT:n seurakunnasta, että toivottavasti Nokia Missio ottaa mallia, muuten ei tulevaisuus ole ruusuinen.

      • kun Jumala paransi

        minut ja antoi minulle Hengenlahjoja, joita en edes ollut osannut pyytää, jouduin "hyvien uskovaisten" silmätikuksi ja he tuomitsivat minua armottomasti. Jeesus joutui olemaan minua täysin lähellä ja vahvistamaan uskoani, lohduttamaan ja opettamaan, sillä niin raskaasti aluksi otin sen, että oman lauman jäsenet kävivät puremaan minua.

        Tänään noista tuomitsijoista moni on palannut ystäväkseni ja lopettanut kokonaan tuomitsemiset.

        Se, että Jeesus piti itse huolen minusta vahvisti uskoni niin vahvaksi, että tänään yksikään ihminen ei saa tuomitsemisillaan minua hetkeksikään epätoivoon, vaan päinvastoin, olen oppinut sen, että siellä missä on Jeesus, siellä on raatelevat pedotkin.

        Jos tahdot, voimme jatkaa keskustelua myöhemmin, sillä nyt minun on toistaiseksi mentävä muihin tehtäviin. Palaan, kunhan kerkeän. Siunausta sinulle ja toivon, että myönnämme kukanenkin, että kasvatus on meissä kaikissa hyvin keskeneräistä ja siksi mielellämme kuuntelemme toisiamme ja uskomme, että Jeesus kasvattaa meitä toistemmekin kautta.

      • Lukihäiriöinen

        Jeesus Kristus on Jumalan Poika, se on lähtökohta.
        Misionissa saarnataan Jumalan evankeljumia,
        Jumalan sana ei tyhjänä palaa.

        Markku Koivisto on Jeesuksen sanan saattaja, ja on palava Hegessä. Hänellä on oma tapansa tuoda sanaa kuultavaksi.

        Sinä katsot omasta suunastasi häntä, hyväksymättä hänen ulostuontiaan.

        Jumalan sana kuitenkin sanoo älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.

        Sinä arvostelet ja tahtoisit, että kaikki olisivat samaan muottiin tehtyjä, mutta kaikki eivät siihen muottiin mahdu.

        Jumala antoi jokaiselle evankelistalle, oman tavan tuoda sanaa esille jokinen, joka on Jeesuksen työhön vajastama on, myös saanut siihen ylhäältä lähetys käskyn.
        Jos lähetys käskyä ei ole puhuuko hän omiaan?

        Ei sillä jokainen on saanut tehtäväänsä kasvatuksen, ja silloin ei ole kenenkään kasvatuksen alainen, vaan on vastuussa Jumalalle, sanoista ja teoista.

        Siksipä ei olekaan syytä arvostella vaan, ruoilla, että hänellä ja kaikilla Jeesuksen sanan julistajilla olisi Jumalan rakkaus ja lähimmäisen rakkaus ja Jeeesuksen antama voima julistus tehtävässään.

    • Ketjun aloittaja

      Miksi monta vuotta uskossa ollut ja paljon seurakuntia ja kokouksia nähnyt ja hyvin Nokia Missiota tunteva ja sen kokouksissa monesti käynyt ihminen uskaltaa kirjoittaa Nokia Missiota vastaan?

      Sen vuoksi, että hän tietää siitä niin paljon.

      Koen sen torontolaisen toiminnan, joka Nokia Missiossa vallitsee, olevan haitaksi ja vahingoksi kaikelle hengelliselle toiminalle Suomessa.

      On ihmisiä jotka asuvat jossakin Ivalossa ja Lappeenrannassa, jotka eivät tiedä muuta Nokia Missiosta, kuin sen mitä radiosta ja netin kautta kuulevat, monet sellaiset ihmiset suhtautuvat myönteisesti Nokia Missioon.

      Mutta ihminen joka on itse nähnyt ja kokenut Nokia Missiota siellä käyden ja on pitänyt silmänsä auki, suhtautuu asioihin hiukan eritavoin.

      Joku voisi siellä miettiä, miksi niin monta Nokia Mission entistä vastuunkantajaa on lähtenyt sieltä pois.

      ------------------------------------------------------------
      HARHAOPIT

      En hyväksy torontolaisuutta, enkä menestysteologiaa, sellaisten hyväksyminen seurakunnassa, kuten Nokia Missiossa hyväksytään, tekee seurakunnasta arvottoman ja kelvottoman silmissäni. Minulle Jumalan sana on paljon arvoinen, en tahdo siitä luopua, en vaikka kirkkoherra itse, olisi siitä luopunut.

      En myöskään pidä oikeana ihmisten korottamista ja palvontaa.

      Mun havaintojeni mukaan Nokia Missiossa harjoitetaan ihmisen palvontaa. Nokia Mission rakennuksen seinässä pitkään ollut suurikokokoinen Markun kuva, oli yksi esimerkki tästä.

      Samaten opetus pastorin auktoriteettiasemasta on sitä.

      Jumala sana kehottaa uskovia olemaan yhtä keskenään, mutta sana ei kehota uskovia olemaan yhtä harhaopettajien kanssa, mutta tälläistä yhteyttä ja yhteistyötä Nokia Missio kuitenkin jatkuvasti harrastaa.

      ------------------------------------------------------------
      SAIRAUKSISTA PARANTUNEET

      Jumalan sana ei kehota uskovia ja seurakuntia valehtelemaan parantuneiden sairaiden määrissä, vaan sana tuomitse valehtelijat.

      Eikä ole kristillisen toiminnan kannalta kovinkaan hengellistä, julistaa ja mainostaa suureen ääneen sairaiden parantamista, koska raamatussa käsketään julistamaan evankeliumia, eikä ihmeitä ja merkkejä.

      Ihmeet ja merkit tulevat, jos sanaa julistetaan totuudessa ja Pyhässä Hengessä kokonaisuudessaan, ilman että poiketaan yhdessä ja toisessa, ihmisten korvasyyhyn mukaan.

      On melko turhaa luvata sairaiden parantumista silloin kun sellaisen toteuttamiseen ei ole edellytyksiä ja mahdollisuuksia. Luodaan väärää toivoa ja saadaan aikaan monen ihmisen pettyminen.

      Näitä parantuneita ei oikein ole nähtävissä Tampereella, mutta enemmän olen kuullut niistä, jotka ovat kokeneet hetken "ihmeen", joka on toisessa hetkessä pois haihtunut.

      Suhtaudun aika ihmetellen ja epäluuloisesti pikkuvarpaan kutinan "parantumiseen", joka kestää vain puolisen tuntia, jonka jälkeen kutina palaa.

      -----------------------------------------------------------
      USKOONTULLEIDEN MÄÄRÄT

      Uskoontulleiden määräkin on yksi, joka suuresti kummastuttaa.

      Jossakin kohdin tuossa tapahtuu jokin suuri virhe. Vaikka kuinka radiossa sanottaisiin, että tuhansia tulee uskoon, ei se välttämättä ole totta, ei vaikka itse kirkkoherra sen sanoisi.

      Niin ilmeisesti on, että Luterilaisesta kirkosta ja Helluntaiseurakunnista monia ihmisiä on liittynyt Nokia Missioon, mutta se on aivan eri asia kuin uskoontuleminen.

      Jos ihmisiä tulee uskoon jossakin kaupungissa hyvin paljon, se ei voi jäädä näkymättä ja huomaamatta, jos usko on Jumalasta syntynyttä.

      Mutta jos usko on vain nokiamissiolaisuutta, se ei tyhjennä ravintoloita, eikä vankiloita, vaan se on viihdettä uskonnollismielisille maailman lapsille ja pintaliitäjille sekä kummien kokemuksien metsästäjille.

      _________________________________________________________
      KYSEENALAINEN JULKISUUDEN TAVOITTELU

      Riita Tuomiokapitulin kanssa ja teesien naulaaminen Tuomiokirkon oveen, olivat yksi osoitus siitä millaista toimintaa Nokia Missio harrastaa, halpahintaista julkisuuden hyväksikäyttöä, riitoja vain siksi että saavat ilmaista mainosta.

      ---------------------------------------------------------
      VANHUSTEN RYÖSTÖ JA HYVÄKSIKÄYTTÖ

      Nokia Mission tekemä vanhusten ryöstö ja hyväksikäyttö oli todella karmivaa ja vastenmielistä toimintaa.

      Kunnioitettu ja arvostettu Vapaakirkollinen Hilja Aaltonen raahattiin vanhainkodista huonokuntoisena ja väsyneenä Nokia Mission mainostajaksi, hänen hyvää mainettansa käytettiin maineeltaan kysenalaisen yhden miehen herätyksen mainostamiseen. Kuvottavaa toimintaa.

      Kehtasivat vielä häpäistä Helluntailaisten keskuudessa arvostetun vanhan miehen Arthur Kukkulan, raahasivat ja houkuttelivat hänetkin sinne, hyötyäkseen hänen hyvästä maineestaan. Todella vastenmielistä touhua.

      Eiväthän muinaiset harhalahkolaiset gnostilaisetkaan saaneet vanhaa Pietaria kannettua oman toimintansa mainokseksi ja maineensa parantajaksi.

      Lauma nälkäisiä susia pitää keskellään yhtä karitsaa ja vakuuttavat olevansa kovinkin lammasystävällistä porukkaa, kun tahtovat lisää saalista, ja käyttävät karitsaa muiden lampaiden luottamuksen saavuttamiseen ja pettämiseen.

      -----------------------------------------------------------
      ILTASANOMIEN UUTISEN KUOLLUT TYTTÖ

      Entä tuo Iltasanomissa mainittu nuori tyttö ?????

      Ei hän ole ainoa lajissaan, niitä on ollut Nokia Missiossa muutamia muitakin.

      Nokia Mission pitkäaikainen työntekijä Iltasanomien mukaan toimi tuon nuoren tytön uskonnollisena tukihenkilönä 15 vuotiaasta lähtien, aina tytön kuolemaan saakka, kuljetellen häntä autollaan kokouksesta toiseen.

      Nokia Mission johtaja Markku Koivisto sanoi Iltasanomissa että heillä on puhdas omatunto ja että kaikki hoidettiin rakkaudella ja ammattitaidolla.

      Viimeistään silloin kun seurakunnassa alkavat pitkäaikaiset työntekijät kuljettamaan autoillaan hyvin nuoria tyttöjä paikasta toiseen ja sillä tavoin, että tyttöjä kuolee hämärissä oloissa, on korkea aika poistua seurakunnasta.

      ----------------------------------------------------------
      TORONTOLAISUUS

      Nokia Missio ei edusta tervettä raamatullista uskoa.

      Siellä on selvästi huomattavissa Benny Hinnin ja Rodney Howard-Brownen toimintaperiaatteiden soveltamista.

      Nokia Missio opettaa ihmisiä enemmän kokemuksia ja profetioita metsästävään fiilis-uskoon, kuin Jumalan sanaan.

      Nokia Missio, kuten muukin Torontolaisuus, on kuin syöpä, joka turmelee monia seurakuntia ja uskovia.

      **********************************************************
      JUMALAN SANA EI OLE PELKKÄÄ SOKERIA

      Nokia Missio ei anna mahdollisuuksia kasvaa terveeseen ja raamatulliseen uskoon, mukana on niin paljon raamatulle vierasta opetusta ja toimintaa. Sanan opettamiseen siellä ei ole paljoakaan kykyä eikä taitoa, eikä edes tahtoa.

      Jos Nokia Missiossa opetettaisiin Jumalan sanaa niin kuin parhaimmissa vanhan ajan helluntaiseurakunnissa tai Vapaakirkoissa, suurin osa kokemuksien ja fiilisten metsästäjistä lähtisi hyvin nopeasti pois.

      Pitäisi opettaa Jumalan sanaa totuudessa ja Pyhässä Hengessä, niin että esille tulee parannuksen tekemisen välttämättömyys ja uskon kuuliaisuus ja pyhittyminen ja myös kadotus, jonka kaiken kautta ihmisten on mahdollista oppia tuntemaan Jumalan armo ja rakkauskin, oikealla ja terveellä tavalla.

      Ei uskoville saa syöttää pelkkää sokeria ja siirappia, vaan pitäisi olla suolaistakin sanaa, sellaista joka on kuin kaksiteräinen miekka, joka pistää ja tuntuu, joka ei jätä kuulijaa tyhjäksi ja aina samanlaiseksi.

      Heb 4:12 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
      4:13 eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.

      *********************************************************

      • sinulta

        miksi olet käynyt monissa seurakunnissa ja kokouksissa. Etkö ole löytänyt kotiseurakuntaa, jossa olisit yhdessä saanut kasvaa uskossa ystävien kanssa?

        Kysymykseni johtuu tästä kirjoittamastasi:
        "Miksi monta vuotta uskossa ollut ja paljon seurakuntia ja kokouksia nähnyt ja hyvin Nokia Missiota tunteva ja sen kokouksissa monesti käynyt ihminen uskaltaa kirjoittaa Nokia Missiota vastaan?"

      • Ketjun aloittaja
        sinulta kirjoitti:

        Kiitoksia kysymyksestä.

        -"miksi olet käynyt monissa seurakunnissa ja kokouksissa. Etkö ole löytänyt kotiseurakuntaa, jossa olisit yhdessä saanut kasvaa uskossa ystävien kanssa? "

        Silloin kun ihminen tulee uskoon, koskee muakin, hänellä ei ole välttämättä vielä seurakuntaa, vaan hän alkuun etsii sellaista.

        Mutta tuossa vaiheessa ihminen ei vielä tiedä paljoakaan seurakunnista, hänelle ne kaikki ovat melkein samanarvoisia vaihtoehtoja.

        Sitten kun hän löytää jonkun sellaisen, hän tahtoo kuitenkin nähdä millaista on muuallakin, eikä hän välttämättä vielä siinä vaiheessa osaa erottaa hyvää ja kelvotonta seurakuntaa toisistaan, siksi hän ehtii tutustua useampaankin.

        Silloin hän tulee ehkä myös tutustuneeksi kelvottomiinkin seurakuntiin, joissa hän on jonkun aikaa, ehkä vuosiakin, kunnes hänen silmänsä aukenevat hänen kasvettuaan uskovana ja sanan tuntemisessa tai jos huonosti käy, hän tulee yhdeksi heistä, samaan hengeen.

        Pidän sitä viisautena, että tietää ja tuntee millaista toimintaa on muuallakin, ettei käy pelkästään yhdessä, näkemättä ja tietämättä muista.

        Jos sattuu olemaan joku hyvä ja kelvollinen seurakunta, jossa saa riittävästi kunnollista sanan opetusta ja toimintaa, sellaisessa kasvaa, eikä silloin tarvi muita. Mutta sellaiseen ei välttämättä ensimmäisenä löydä, vaan voi päätyä ensin moneen huonoonkin seurakuntaan.

        Mutta jos on esim. yhden miehen ahdasmielinen lahkoseurakunta tai yhden miehen karismaattinen kaikki-kaatuu-kerralla-seurakunta, silloin on viisasta käydä muuallakin, jotta voisi löytää jonkun terveen ja kunnollisen vaihtoehdon.

        Tynnyrissä kasvaa ahdasmielisiä ja suvaitsemattomia kristittyjä, sen vuoksi on tarpeen tuntea uskovia eri seurakunnista ja nähdä myös erillaista toimintaa eri seurakunnissa.

        Mutta väärää opetusta ja toimintaa ei ole terveellistä eikä tarpeellista suvaita, vaan sellaista on raamatun luvalla ja käskyllä lupa karttaa.

        On paljon toimintaa, joka on suunnattu uskovia varten, mutta aina toiminnan ylläpitäjien motiivit ja tarkoitukset eivät ole puhtaat, mutta sitä ei välttämättä uskova heti huomaa ja ymmärrä.

        Jotkut kelmit ovat perustaneet seurakuntia, saadakseen hyötyä ja voittoa uskovista, tullakseen rikkaiksi. Jotkut uskossa kokemattomat ja sanaa huonosti tuntevat saattavat eksyä joksikin aikaa sellaisiin.

        Siinä vaiheessa kun tuntee hyvin raamattua ja tietää millainen toiminta on kelvollista ja hyvää ja terveellistä, ei enää tahdo käydäkkään sellaisissa seurakunnissa, joiden toiminnan ja opetuksen tietää olevan ristiriidassa Jumalan sanan kanssa.

        Nykyisin olen useimmiten yhdessä seurakunnassa, jossa saa kasvaa uskossa muiden uskovien kanssa, joskus toisinaan käyn myös eräässä toisessa.

      • kysyä?
        Ketjun aloittaja kirjoitti:

        Sanot, että kasvun myötä olet joutunut vaihtamaan seurakuntaa, jotta et tulisi osalliseksi kelvottomasta yhteisöstä. Olisiko ollut mitenkään mahdollista, että olisit pyrkinyt olemaan juuri siinä kelvottomassa yhteisössä mahdollisesti ainoana valona, vai koitko, että sinä olet pakotettu vaihtamaan seurakuntaa sen vaaran takia, että itse menet kelvottomuuksiin mukaan?

      • Lukihäiriöinen

        Mitä sinulle merkitsee raamatun sana?
        Sanahan kehoittaa: rakasta Jumalaasi yli kaiken, lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.
        Johannes 1 kirje: 6-9
        Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaa vedestä, vaan vedestä ja verestä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
        Sillä kolme on , jotka todistavat.
        sillä kome on, ne pitävät yhtä.
        Jos me otamme vastaan ihmisen todistuksen, niin onhan Jumala todistusta suurempi, ja tämä on Jumalan todistus, sillä Hän on todistanut Pojastansa.

        Joh. kirj, 1 2 28
        Mutta teissä pysyy se voitelu, joka olette Häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa teitä kaikessa opettaa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

        Pietari 1 7
        Mutta kaiken loppu on lähellä. Sen tähden olkaa maltilliset ja raitiit rukoilemaan.
        Ennenkaikkea olkoon rakkautenne toisia kohtaan harras, sillä rakkaus peittää syntien paljouden.
        Olkaa vieraan varaiset,toinen toisianne kohtaan, nurkumatta.
        Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla, minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvnä huoneenhallitsioina.
        Jos joku puhuu, puhukoon niinkuin Jumalan sanoja; jos joku palvelee, palvelkoon sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa, että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kunnia iänkaikkisesti aamen.

      • Ketjun aloittaja
        kysyä? kirjoitti:

        Sanot, että kasvun myötä olet joutunut vaihtamaan seurakuntaa, jotta et tulisi osalliseksi kelvottomasta yhteisöstä. Olisiko ollut mitenkään mahdollista, että olisit pyrkinyt olemaan juuri siinä kelvottomassa yhteisössä mahdollisesti ainoana valona, vai koitko, että sinä olet pakotettu vaihtamaan seurakuntaa sen vaaran takia, että itse menet kelvottomuuksiin mukaan?

        "Sanot, että kasvun myötä olet joutunut vaihtamaan seurakuntaa, jotta et tulisi osalliseksi kelvottomasta yhteisöstä. Olisiko ollut mitenkään mahdollista, että olisit pyrkinyt olemaan juuri siinä kelvottomassa yhteisössä mahdollisesti ainoana valona,"

        Yleensä pienen seurakuntalaisen mahdollisuus vaikuttaa suuren seurakunnan asioihin on aika pieni.

        Useimmiten sellainen ihminen joka ajattelee noin kauniisti ja tahtoo hyvää, mukautuu ja sopeutuu seurakunnan tilaan ja hengeen. Hänen valonsa sammuu.

        Nuorena hän näki puutteita ja vikoja, mutta jäätyään heidän keskellen, hän tuli yhdeksi heistä, menetti sen hengellisen näkökyvyn joka hänellä oli, kun ei totellut Jumalaa ja eikä karttanut sitä minkä tiesi pahaksi ja vääräksi.

        Noin voisi käydä ja monelle on käynyt.

        Martin Luther näki vikoja ja puutteita Katolisessa kirkossa, mutta hänkään ei jäänyt valoksi pimeyden keskelle. Eihän pimeys siedä valoa, vaan pyrkii sen sammuttamaan.

        " vai koitko, että sinä olet pakotettu vaihtamaan seurakuntaa sen vaaran takia, että itse menet kelvottomuuksiin mukaan?"

        Jos on jatkuvasti vuodesta toiseen kuuntelemassa opetusta jossa on sekä oikeaa ja väärää, ei kuitenkaan voi välttyä siltäkään, että jokin osa siitä väärästä jäisi mieleen ja ajatuksiin ja elämään.

      • ehkä...

        kokenut samaa, kuin minä olen joutunut kokemaan. Olin seurakunnassa viisi vuotta, jossa opetettiin oikein ja väärin ja en olisi siitä lähtenyt koskaan luultavasti poissa, vaan olisin suodattanut oikean väärästä Raamatun Sanaan vertaamalla niitä opetuksia ja olisin pyrkinyt tuomaan sitä totuutta, minkä Raamattu todeksi ilmoittaa heille, mutta tuli aika, jolloin Jeesus antoi minulle käskyn lähteä ulos siitä seurakunnasta.
        Hän itse valmisti minulle uuden uskonyhteisön ja siinä yhteisössä olen saanut pysyä todella kauan. Ei sekään yhteisö täydellinen ole, mutta keskinäinen rakkautemme pelastaa meidät erolta ja totisesti saamme nähdä, miten merkit seuraavat uskoamme.

        Minun on hyvin vaikea hyväksyä sitä, että täällä netissä otetaan jokinkaan uskonyhteisö, jossa Jeesusta Herrana julistetaan, hampaisiin, sillä maanpäällä ei ole ainuttakaan uskonyhteisöä, joka kollektiivisesti pelastuisi, mutta jokaisesta yhteisöstä pelastuu he, jotka ovat nöyriä ja tahtovat elää Jumalan tahdossa. Eli, heitä on Nokia missiossa, kuten kaikissa yhteisöissä, missä Jeesusta Herrana julistetaan.
        Yksikin Jeesuksen oma voi omalla paikallaan saada suuria aikaan ja pimeys ei voi koskaan valoa voittaa.

        Jeesus lupasi meille rauhan ja hän lupasi meille Pyhän Hengen ja tämä Henki todistaa meille, pitää meidät oikealla tiellä, joskus nuhdellenkin, eli tämä rakas Henki on suurempi, kuin yhteisöjen pimeys ja siksipä valossa elävä ei elä pimeimmässä paikassakaan pimeydessä eikä joudu uhriksi.

        Jos alat arvostella niitä yhteisöjä joiden kautta olet kulkenut niin se on loputonta ja tulee olemaan loputonta, sillä yhteisö ei pelasta, vaan henkilökohtainen usko Jeesukseen pelastaa.

        Jumalan seurakunta on hajallaan maanpäällä ja Jumalan lapset ovat vielä tällä hetkellä monen raja-aidan sisällä, mutta on jo aika Jeesuksen omiaan johdattaa lahkoista ulos. Jeesuksen omat kuulevat hyvän Paimenen äänen, olivat he missä olivatkin.

      • Ketjun aloittaja
        ehkä... kirjoitti:

        Seurakunnan pitäisi olla hyvä ja myönteinen paikka. Aina sellaiset eivät sitä ole.

        On vaikea olla vaiti ja puhua mukavia, kun on menettänyt läheisiään ja tuttujaan tuollaisen toiminnan kautta.

        On vaikea puhua mukavia, kun kuulee läheisten ihmisten yrittäneen tappaa itsensä, kun mukavat Nokia Mission profetiat ovat osoittautuneet petoksiksi.

        On kovin hankalaa nähdä positiivisia asioita seurakunnassa jossa tapahtuu liian paljon ikäviä asioita ihmisille.

        Asioita joista harvoin puhutaan ääneen, mutta ne saavat ihmiset itkemään ja suremaan ja myös vihastumaan.

      • kysyttävä,

        että miksi te juoksette sinne ja tänne, sillä jokaisen uskovaisen elämässä on Jeesus Kristus. Minulla ei tule mielenkään juosta kokouksesta toiseen, koska saan elää joka hetki Jeesuksen kanssa.

        On varmasi milestäsi kohtuutonta tämä, mitä seuraavaksi kirjoitan, mutta Jumala on tämän kirjoitettavaksi antanut:

        Jumalan omissa ei ole uhreja, sillä Jumalan omat ovat ahkeria ja ahkeroivat Jumalan tuntemiseksi. Siksi heitä ei saalikseen saa mikään järkeisoppi tai sielullisuus.

    • Sam.Andreevitsh

      *

      Käsittääkseni NokiaMission kautta tuli Tampereella viime vuonna uskoon joitain satoja. En tiedä tarkkaa lukua. Vuosi sitten keväällä tuli uskoon (kahden kuukauden aikana?) parisataa ihmistä, mutta en muista, tapahtuiko kaikki tämä Tampereella.

      Ja tosiaan; se on muistettava, että kaikkialla maailmassa kokousten yhteydessä "tulee uskoon" aina myös sellaisia, jotka ovat oikeasti jo uskossa. Vaikka tällaisia on joukossa, niin en pidä lukujen esittämistä julkisesti silti huonona asiana.

      *

      Itse en ole koskaan vakavissani ajatellut siirtyväni Tampereen helluntaiseurakunnasta NokiaMissioon. Mutta olen kyllä viihtynyt hyvin Mission tilaisuuksissa; muutaman kerran vuodessa käyn. Se mikä niissä on muiden asioiden lisäksi hyvää, on sellainen kansanliikemäinen eteenpäin menon tunne.

      Uskon, että herätyksen on jossain mielessä oltava sellaista. Sellainen ilmapiiri on toisaalta seurausta herätyksestä, ja toisaalta herätyksen syntymisen kannalta seurakunnassa täytyy kenties olla jollain tavalla tällaista tunnetta siitä, että ollaan menossa eteenpäin. Pelkkä oikea oppi harvoin tuo mukanaan herätystä, jos seurakunnasta puuttuu dynaamisuuden tunne.

      *

      ILO ja KARKELOINTI

      Jos Markku Koivisto kehottaa "kurttuotsaisen raadannan" sijaan iloitsemaan, niin pidän sitä vain hyvänä asiana. Tohon tanssiin (tai karkelointiin) en itse kovin helposti lähde mukaan, mutta aivan hyvin sellaista karkelointia voi seurakunnissa mielestäni olla.

      Tämä olisi oikeastaan aika pitkä aihe. Oma kantani asiaan on, että on oikeastaan hyvä, että seurakunnissa näytetään iloa myös karkeloimalla. Kunhan ei vain anneta sellaista viestiä, että "jos oikeasti olet iloinen pelastuksesta, niin sinun pitää näyttää asia tällä ja tällä tavalla". Sillä kukapa pystyy toiselle ihmiselle sanomaan, mikä on oikea tapa ilmaista erilaisia tunteita.

      *

      MICHAEL HOWARD ja PETER YOUNGREN

      Noista mainitsemistasi NokiaMissiossa käyneistä kansainvälisistä opettajista...

      Itse olen käynyt vain Michael Howardin ja Peter Youngrenin kokouksissa. Ja niiden kokouksien perusteella muutaman Howardin kirjan lukeneena itselläni on melkein pelkästään hyvää sanottavaa heistä.

      Youngrenin opetus on kenties Jeesus-keskeisintä opetusta mitä olen missään kuullut. Olihan hänellä kyllä avioliitossaan ongelmia (ei kai silti eronnut?), jotka tulevat varjostamaan häneen elämäänsä varmaan jatkossa aina.

      Tällaiset hairahdukset ovat siinä mielessä harmillisia, että Peteriäkään ei sen takia voi pitää esikuvana, josta voisi ottaa (kaikessa) mallia. Ja ne antavat evankeliumin vastustajille hyvän mahdollisuuden ja tekosyyn (ei tosin Jumalan edessä) hylätä evankeliumi. Aivan samalla tavalla kuin Daavidin hairahduksia on moni pitänyt tekosyynä sille, miksi ei voi kuvitella tulevansa uskoon. Daavidistahan todetaan kuitenkin, että hän oli Jumalan mielen mukainen mies; miten Jumala voi kutsua tällä tavalla törttöillyttä vielä mielensä mukaiseksi kuninkaaksi? Eikö häntä pitäisi näiden tekojen perusteella sanoa harhaopettajaksi ja poistaa raamatusta kaikki Daavidin psalmit...?

      En tiedä sitten tästä Michael Howardin "harhaoppisuudesta"... Jos on jossain asiassa väärässä, niin olennainen kysymys on tietysti, kuinka paljon ja mitkä ovat väärässä olemisen seuraukset käytännössä?

      Täysin oikeaoppista ihmistähän ei ole olemassakaan. Ainakin Jaakob totesi, että kaikki me olemme jossain asiassa väärässä. Mitä enemmän joku ihminen seurakunnassa opettaa, sitä useammasta asiasta hän opettaa. Ja sitä helpompaa on osoittaa henkilön olevan väärässä jossain asiassa; olevan jopa harhaoppinen.

      Joten: kenties ainoat oikeaoppiset seurakunnassa ovat niitä, jotka eivät juuri koskaan puhu seurakunnassa julkisesti, ja samalla keskittyvät siihen, missä kaikessa vastuussa olevat ovat väärässä... Heh.

      *

      • Ketjun aloittaja

        Peter Youngren menetti lupansa saarnata Kanadan helluntaiseurakunnissa avioeronsa tähden ja monet seurakunnat ympäri maailmaa peruivat kutsunsa sen tultua ilmi.

        Myöhemmin sen jälkeen tuli lisää vaikeuksia:
        http://www.dagen.se/dagen/Article.aspx?ID=55946
        "Evangelisten ber gåvogivarna om förlåtelse för sin otrohet
        Peter Ljunggren vill återupprätta förtroendet och fortsätta verksamheten
        Den svenskfödde världsevangelisten Peter Ljunggren har varit otrogen.
        I ett brev ber han nu sina gåvogivare om förlåtelse. Han berättar att han varit otrogen, och därmed syndat.
        Samtidigt höjs röster om att han bör ta en paus.

        Under de senaste två åren har det stormat i det tysta kring Peter Ljunggren. Vid sidan av stora internationella kampanjer har han blivit allt mer ifrågasatt för sin personliga moral. Bakgrunden är att Peter Ljunggren haft en kärleksrelation vid sidan av sitt äktenskap."

        http://www.dagen.se/dagen/Article.aspx?ID=62207
        "”Jag kan inte ställa upp på det omoraliska som skett”
        Peter Ljunggrens otrohet fick alla anställda på Etal att säga upp sig
        HUSKVARNA. Allt sedan avslöjandet sent i höstas att världsevangelisten och Etals grundare Peter Ljunggren varit otrogen, har det stormat kring organisationen i Sverige. Som ett resultat av detta har samtliga anställda sagt upp sina tjänster på kontoret i Huskvarna. I veckan slutade de sista.
        "

        Niin heittäköön hän ensimmäisen kiven , joka on synnitön.
        Jeesus sanoo: Ei ole niin veriruskeaa syntiä jota ei Jeesus armahtaisi.

        Eroaminen onko se Jumalan edessä sallittua, siitähän Paavali kirjottaa: Huoruuden tähden ja on sellaisia syitä, jolloin Jumala armahtaa, eihän Jumala ole armahtamaton, jos hän näkee toivottomuuden aviliiton jatkamiseen.

        Kuitenkin Jumala on avioliittojen asettaja ja siunaaja, ja jokaisen tulisi hoitaa avioliitoansa.

        Jeesus vaatiikin meitä ja odottaa, että meidän perhekuntamme ovat valmiit evankelioimis työhön.

        Jeesus ei ole hajottamassa vaan siunaamassa.
        Jokainen itse vastaa Jumalan edessä, millä tavalla avioliitonsa hoiti.
        Siinä onkin kysymys, miksi tulee syyttää ketään?
        Vastuuhan on hänen itsensä, eikä kuulu kenellekään.

        Jokainen on syntinen, niin on Jumalan suuret työntekiät, kuin pienet ihmisetkin.
        Onpa syytä pitää huolta, ettei synti saastuta ja ettei paatumus sulje silmiä.
        Pahempi syntinen on se joka syyttää, kuin se joka synnistä syytetyksi tulee.

        Jokaisen tulisi käydä itseensä ja tutkia omia syntejään. Jokainenhan on Jumalan edessä vain omista synneistään.

      • Ketjun aloittaja
        Lukihäiriöinen kirjoitti:

        Eronnut mies ei ole raamatun mukaan kelvollinen seurakunnan paimeksi ja sanaa opettamaan.

        Kyllä Jumala voi armahtaa eronnutta ihmistä, mutta ei kuitenkaan omaa sanaansa vastaan toimien, joten eronnut ihminen voi olla pelastettu seurakuntalainen, mutta ei enää seurakunnan johtaja ja toisten uskovien opettaja.

      • synnitön
        Ketjun aloittaja kirjoitti:

        Peter Youngren menetti lupansa saarnata Kanadan helluntaiseurakunnissa avioeronsa tähden ja monet seurakunnat ympäri maailmaa peruivat kutsunsa sen tultua ilmi.

        Myöhemmin sen jälkeen tuli lisää vaikeuksia:
        http://www.dagen.se/dagen/Article.aspx?ID=55946
        "Evangelisten ber gåvogivarna om förlåtelse för sin otrohet
        Peter Ljunggren vill återupprätta förtroendet och fortsätta verksamheten
        Den svenskfödde världsevangelisten Peter Ljunggren har varit otrogen.
        I ett brev ber han nu sina gåvogivare om förlåtelse. Han berättar att han varit otrogen, och därmed syndat.
        Samtidigt höjs röster om att han bör ta en paus.

        Under de senaste två åren har det stormat i det tysta kring Peter Ljunggren. Vid sidan av stora internationella kampanjer har han blivit allt mer ifrågasatt för sin personliga moral. Bakgrunden är att Peter Ljunggren haft en kärleksrelation vid sidan av sitt äktenskap."

        http://www.dagen.se/dagen/Article.aspx?ID=62207
        "”Jag kan inte ställa upp på det omoraliska som skett”
        Peter Ljunggrens otrohet fick alla anställda på Etal att säga upp sig
        HUSKVARNA. Allt sedan avslöjandet sent i höstas att världsevangelisten och Etals grundare Peter Ljunggren varit otrogen, har det stormat kring organisationen i Sverige. Som ett resultat av detta har samtliga anställda sagt upp sina tjänster på kontoret i Huskvarna. I veckan slutade de sista.
        "

        heittäköön ensimmäisen kiven."

      • jopa outoja puhut
        synnitön kirjoitti:

        heittäköön ensimmäisen kiven."

        Onko synti ja pahuus tullut luvalliseksi seurakunnissa ja Nokia Missiossa ????????

        Senkö tähden, ettei ole synnitöntä ihmistä, pitäisi sallia moraalittomuus ja haureellisuus pastoreiltakin ????????????

      • erilainen...
        jopa outoja puhut kirjoitti:

        Onko synti ja pahuus tullut luvalliseksi seurakunnissa ja Nokia Missiossa ????????

        Senkö tähden, ettei ole synnitöntä ihmistä, pitäisi sallia moraalittomuus ja haureellisuus pastoreiltakin ????????????

        Jeesus onkaan, kuin syntiin langenneet ihmiset. Hän antaa katuvalle anteeksi ja hän näkee suoraan, kuka on katuva, eli haluaa tehdä parannuksen.
        Jumala ei osoita sormellaan langennutta, vaan antaa hänelle mahdollisuuden parannuksen kautta tulla luoksensa.
        Johannes 8
        5 Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?"
        6 Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan.
        7 Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä".
        8 Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan.
        9 Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään.
        10 Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?"

      • Sam.Andreevitsh
        Ketjun aloittaja kirjoitti:

        Peter Youngren menetti lupansa saarnata Kanadan helluntaiseurakunnissa avioeronsa tähden ja monet seurakunnat ympäri maailmaa peruivat kutsunsa sen tultua ilmi.

        Myöhemmin sen jälkeen tuli lisää vaikeuksia:
        http://www.dagen.se/dagen/Article.aspx?ID=55946
        "Evangelisten ber gåvogivarna om förlåtelse för sin otrohet
        Peter Ljunggren vill återupprätta förtroendet och fortsätta verksamheten
        Den svenskfödde världsevangelisten Peter Ljunggren har varit otrogen.
        I ett brev ber han nu sina gåvogivare om förlåtelse. Han berättar att han varit otrogen, och därmed syndat.
        Samtidigt höjs röster om att han bör ta en paus.

        Under de senaste två åren har det stormat i det tysta kring Peter Ljunggren. Vid sidan av stora internationella kampanjer har han blivit allt mer ifrågasatt för sin personliga moral. Bakgrunden är att Peter Ljunggren haft en kärleksrelation vid sidan av sitt äktenskap."

        http://www.dagen.se/dagen/Article.aspx?ID=62207
        "”Jag kan inte ställa upp på det omoraliska som skett”
        Peter Ljunggrens otrohet fick alla anställda på Etal att säga upp sig
        HUSKVARNA. Allt sedan avslöjandet sent i höstas att världsevangelisten och Etals grundare Peter Ljunggren varit otrogen, har det stormat kring organisationen i Sverige. Som ett resultat av detta har samtliga anställda sagt upp sina tjänster på kontoret i Huskvarna. I veckan slutade de sista.
        "

        *

        En tiedä, onko tässä viisasta Peterin asioita sen enempää kaivella. Onko melko yleisesti todeksi tiedettyjen tapahtumien tonkimisesta vain enemmän haittaa kuin hyötyä.

        Mutta suuri takaiskuhan toi Peterin hairahdus tosiaan oli. Itsellenikin, kun olen kaksi tai kolme kertaa kuunnellut Peterin opetusta ja on melkein ollut itku lähellä, kun opetus on ollut niin Jeesus-keskeistä kuin vain voi olla. Itsekin tulin lukeneeksi tuosta hairahduksesta vasta tänä kesänä päivä sen jälkeen kun olin kuullut Peterin saarnaavan. Tieto oli takaisku siinäkin mielessä, kun olin ajatellut, että tässä voisi olla mies, jota voisin vähän enemmänkin alkaa tukea.

        Sitä en sitten ole kuullut, että Peter olisi eronnut.

        *

        En myöskään pysty varmuudella sanomaan, että Peterin olisi pitänyt lopettaa saarnaaminen. Ymmärrän hyvin sen, että monet ovat vetäytyneet yhteistyöstä tapahtumien jälkeen, ja että hänen loppuelämänsä yllä tulee olemaan jonkinlainen varjo näistä tapahtumista.

        Mitenkään syntiä puolustelematta mietin kuitenkin, kuinka paljon Peterin tapaus on rinnastettavissa Daavidin tapaukseen. Olisiko ollut parempi, että Daavid olisi luopunut siitä tehtävästä, johon Jumala oli hänet asettanut? Voimmeko täysin luottaa Daavidin psalmeihin, jotka on kirjoitettu tapaus Batseban jälkeen? Olisiko ollut parempi, että nämä psalmit olisi jätetty raamatusta pois?

        Näihin kysymyksiin lienee pätevä vastaus vain Jumalalla.

        *

      • Jumalan tahtoa
        Ketjun aloittaja kirjoitti:

        Eronnut mies ei ole raamatun mukaan kelvollinen seurakunnan paimeksi ja sanaa opettamaan.

        Kyllä Jumala voi armahtaa eronnutta ihmistä, mutta ei kuitenkaan omaa sanaansa vastaan toimien, joten eronnut ihminen voi olla pelastettu seurakuntalainen, mutta ei enää seurakunnan johtaja ja toisten uskovien opettaja.

        Jos Jumalan tahto on julistaa evankeliumia niin KAIKKI uskovat tähän ovat kutsutut eikä yksi ketjun aloittaja voi tässä Jumalaa määräillä alkuunkaan.

      • asiasta
        Ketjun aloittaja kirjoitti:

        Eronnut mies ei ole raamatun mukaan kelvollinen seurakunnan paimeksi ja sanaa opettamaan.

        Kyllä Jumala voi armahtaa eronnutta ihmistä, mutta ei kuitenkaan omaa sanaansa vastaan toimien, joten eronnut ihminen voi olla pelastettu seurakuntalainen, mutta ei enää seurakunnan johtaja ja toisten uskovien opettaja.

        tulee tässä:

        tämän Jumalan miehen ensimmäinen vaimo lähti pois Jumalan ja miehensä luota, Peter ei jättänyt...

    • urbaaniunelma.fi/jarjestaja...
    • savonarola

      Luuk. 15:7    Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.

      Ap. t. 17:30    Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.

      Ap. t. 3:19    Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,

      Mark. 6:12    Niin he lähtivät ja saarnasivat, että oli tehtävä parannus.

      OIKEIN KAX KERTA ON TEROITETTU MEILLE ---------->
      Luuk. 13:3    Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.

      Luuk. 13:5    Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."

    • Ikävystynyt

      Kuulkaa nyt on se aika, että ihmiset etsivät> hengellisiä kokemuksia;Ja missä niitä vain vähänkin ilmenee, niin ei muuta kuin uutta kuulemaan ja näkemään???? Missähän olisi vika, no ehkä siinäkin, että oiskohan syytä jo vihdoinkin katsoa totuutta silmiin:Etsiä todella> Kristusta elämään ja ymmärtää voimattomuutemme siis tässä pahassa ajassa ystävät.Minua ainakin tympäisee joidenkin ryhmittymien korostaminen,,,olkoon nimi vaikkpa Cideon, kunhan vain Herra toimii ja vaikuttaa selvästi: Ja vielä Hellarit koroittavat itseään liiaksi, kun tulee kysymys uskoon tulleista tai voima-tekojen ilmenemisiin?Minusta tämäkin poppoo saa pitää hurstista kiinni, että ehkä pääsevät ensimmäiseen matkueeseen, niin on oma hyväistä porukkaa hekin hmn,,, murheelisena Ola

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4218
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3446
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1796
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1663
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      297
      1430
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      928
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      858
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      835
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      804
    Aihe